Olenko turhaan huolissani?

MustisTurhaanko

Epäilen että mies on ihastunut toiseen naiseen. Mieheni tekee työtä lasten parissa, valmentajana eräässä lajissa ja yksi valmennettavista on tämän naisen lapsi.
Epäilykset heräsi jo joulun aikaan, kun mies muutamaan otteeseen mainitsi ko naisen. Tiedän myös, että viestittelevät usein. Muiden lasten vanhempien kanssa ei viestittele yhtä usein jos ollenkaan. Olen nähnyt osan viesteistä, niissä puhutaan lähinnä ko harrastuksesta. Mukana on myös mielestäni pientä flirttiä. Nainen mm kehuu miestäni valmentajana tms. Käyttävät paljon hymiöitä, ei kuitenkaan sydämiä tms. Mieheni on myös kovin huomaavainen naista kohtaan. On mm kerran tarjoutunut hakemaan naisen lapsen treeneihin.
Ensin en tuntenut suurta huolta. Ajattelin ettei kukaan perheenäiti voita minua. Mutta nyt näin tämän naisen ja kieltämättä hän oli kaunis, ei väsyneen perheenäidin näköinen, minkä kuvan olin mielessäni ajatellut ja mihin olin turvautunut.
Mies myös viettää nykyään enemmän aikaa kännykällä. Välillä hymyilee/naurahtaa viesteille ja kun kysyn niistä, hän vain hymähtää. Ei kerro mitään. Olen kysynyt, viestitteleekö ko naisen kanssa ja hän suuttuu.
Lähtevät kesällä Ruotsiin tämän lajin merkeissä. Mukaan lähtee lasten lisäksi tämä nainen ja pari muuta vanhempaa.
Olenkohan nyt ihan turhaan huolissani. Miehen mukaan nainen on naimisissa.

8

1179

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eimikäänropotti

      No ehkäpä olet turhaan huolissaan, mutta ei nuo sinun havainnot kuitenkaan turhia sinänsä ole. Huolta niistä ei kannata kehitellä. Ihastumisia parisuhteessa saattaa ilmaantua, mutta käytännössä mitäpä niille voi tehdä. Jos jotain ihastusta miehelläsi ja tällä naisella on, niin aika näyttää miten siinä käy. Painostaminen, tivaaminen ja hiillostaminen ei auta, mutta vaikutatkin aika fiksulta ja tuskin sellaiseen alatkaan.
      Vilpittömän huolensahan voi avoimesti kertoa toiselle sopivan hetken tullen. Kysyä onko hän ihastunut tai kertoa, että mitä itsellä on tullut mieleen miehen viestittelystä ja sitten kun asia on sanottu, jättää se sikseen. Ei kertoa siksi, että näkee miten mies reagoi vaan rehellisesti sanoa mitä itse on ajatellut. Tuon omien ajatusten paljastamisen tuossa tilanteessa voi tehdä, mutta sitten kun siihen kykenee syyttelemättä tai ilman muitakin tunnekuohuja.

    • Niinnähtyä

      Teet ainakin ison virheen jos alat vielä pihtaamaan. Takuuvarmasti ottaa sen toisen hoideltavakseen.

    • pop98

      Mies on imarreltu kauniin naisen huomiosta.
      tilanne o nerinomainen koskaa luultavasti mitään täysin peruuttamatonta avioeron väistämättä aiheuttamaa ei liene tapahtunut(paneminen), eli homman voi keskeyttää.
      Vakava keskustelu, luultavasti miehesi ei avrsinaisesti edes tiedä "missä mennään", toinen nainen(naiset osaa) voi kietoa koukkuunsa taitavasti pikku hiljaa.

    • MustisTurhaanko

      Kiitoksia vastauksista!
      En halua tällä hetkellä ottaa asiaa enää enempää esiin miehen kanssa. Pelkään etten voi juuri nyt käsitellä asiaa järkevästi. Pakko siis vain seurata tilannetta.
      Mies itseasiassa viestittelee parhaillaan naisen kanssa. Menin hänen viereensä ja näin pari viestiä. Ihan normaalia sopimista harrastukseen liittyen. Mutta nyt kun en ole enää vieressä, mies taas hymyili puhelimelleen. :(
      Meillä ei ole lapsia. Asumme yhdessä, mutta emme ole naimisissa tai kihloissa. Mies ei näe tarvetta näille.
      En tiedä, onko normaalia viestitellä noin usein. Ainakin parina iltana viikossa käyvät whatsappissa keskustelua. En sitten tiedä onko kertoja lisää, mistä minä en vain tiedä.
      Ja en tosiaan usko, että olisivat panneet tai muuten ollut ainakaan vielä mitään fyysistä. Henkinen puoli ja mieheni tunteet on eri juttu. Se sattuu ehkä jopa vielä enemmän.

    • <<Henkinen puoli ja mieheni tunteet on eri juttu. Se sattuu ehkä jopa vielä enemmän.>>

      Tällä ajatuksella on myös evoluutiopsykologinen tausta. Kun mies liehuu ja on sukupuoliyhteydessäkin naisten kanssa, vaimon mielestä se ei ole likikään niin vaarallista kuin kiintymys toiseen naiseen. Evoluutio on kehittänyt naista pitämään vaarallisimpana pelkoa tulla hylätyksi, sillä aikana, jolloin perintögeenimme kehittyivät, ei ollut yksinhuoltajalle mitään sosiaaliturvaa, ja se merkitsi lapsille usein nälkäkuolemaa.

    • Kaikkimerkitilmassa

      Kyllä vaikuttaa siltä että jotain sutinaa on.Nosta kissa pöydälle mutta rakentavasti.Älä ala syyttelemään vaan herätä aiheesta aikuismainen keskustelu.

    • Oppeliini1

      Miksi et menis hänen ohjaamiin urheilutaphtumiin mukaan? Seuraamaan sivusta.
      Ehdottomasti osta itsellesi laivaristeilylle lippu, menette samaa matkaa. Siihen kun on vielä noinkin paljon aikaa, ennätät hyvin tehdä ylitöitä “ pankkiin” saadaksesi kyseisen ajan vapaaksi.

      Toisaalta mies saattaa kokea sinut vain kaveriksi , fwb ( friend with benefits) jota ei oteta oikein vakavasti vielä.

      Mikäli asia sinua todella harmittaa, aina voit ottaa oman asunnon, taata kummallekin enemmän omaa aikaa. Silloin kun sovitte tapaamisesta, mies ei varmaan raplaa lelujaan vaan keskittäytyy omaan sen hetken seuralaiseensa, sinuun.

      Tuo antaa kummalekin aikaa päättää, onko ystävyytenne jatkamisen arvoista.

    • EtTurhaan

      Kaunis varattu nainen pyysi kerran yhteiseen harrastukseen ja suostuin. Meillä oli todella hauskaa yhdessä, mutta mitään seksuaalista ei tapahtunut. Vuosien jälkeenkin pidämme yhteyttä, ollaan kai varalla toisimmelle. Sen, että tunteita oli huomasi siitä kun hän suuttui kertoessani alkavasta suhteestani. Eivät ihmissuhteet niin yksinkertaisia ole kuin usein annetaan ymmärtää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2225
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe