Syyllistäminen

Narsistinen tai persoonallisuushäiriöinen isäni syyllisti minut olemassaolostani. Nyt tunnen aivan järkyttävää pahaa oloa. En kestä enempää narsistisia piirteitä omaavia ihmisiä jotka jatkavat syyllistämistäni. Tekisi mieli muuttaa pois että pääsisin ahdistavista sukulaisista eroon. Olen aina joka asiaan syyllinen ihan sama mitä tapahtuu. Joutuuko narsistin uhri aina uudestaan kiusatuksi ja syyllistetyksi? Tältä alkaa itsestäni tuntua. Ne pedot haistavat veren niin kuin korppikotkat. Vai kuvittelenko että muut syyllistävät koska lapsuudessa saatu syyllistäminen on pinnalla niin vahvana? On todella paha olo. Miten tämän saa pois??
6155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mun mielestä sitä toistuvaa syyllistämistä asioista joihin henkilöllä ei ole edes osaa eikä arpaa tapahtuu oikeasti yhä uudelleen ja uudelleen , se ei pelkästään tunnu sille vaikka muut voivat yrittää niin väittää koska se helpottaa sitä syyllistämistä.

Äänestä
  • On sitä herkistynyt ja jotenkin ylivalpas ottamaan väärää vastuuta tapahtumista, kun on koko ajan hoettu että sinussako ei muka olisi koskaan mitään vikaa,. Niin aina sitä tarjoutuu olemaan sitten jotenkin vikainen. Vähän hullunkurissta vaihtokauppaa niin että varastinhan minäkin sen tikkarin silloin vuonna 1986 eli ei tässä nyt itsekään mitään pulmusia olla, mutta voisitko lopettaa sen vuosikausia kestäneen kiusaamisesi tms..Vähintäänkin tosi tarkasti käy läpi koko prosessin josko sieltä jonkun vastuun voisi itselleen ottaa että toinen pääsee vastuustaan ja vähemmällä. Pata kattilaa soimaa jne on hyviä käytettyjä hokemia uhrin koettaessa saada oikeutta itselleen. Vanhemmuussuhteessa narsistinen vanhempi saattaa pitää lasta tasaveroisena toimijana. Siis joko itseään lapsen ikäisenä tai lasta itsensä ikäisenä.

    Äänestä

  • jokklpouit kirjoitti:

    On sitä herkistynyt ja jotenkin ylivalpas ottamaan väärää vastuuta tapahtumista, kun on koko ajan hoettu että sinussako ei muka olisi koskaan mitään vikaa,. Niin aina sitä tarjoutuu olemaan sitten jotenkin vikainen. Vähän hullunkurissta vaihtokauppaa niin että varastinhan minäkin sen tikkarin silloin vuonna 1986 eli ei tässä nyt itsekään mitään pulmusia olla, mutta voisitko lopettaa sen vuosikausia kestäneen kiusaamisesi tms..Vähintäänkin tosi tarkasti käy läpi koko prosessin josko sieltä jonkun vastuun voisi itselleen ottaa että toinen pääsee vastuustaan ja vähemmällä. Pata kattilaa soimaa jne on hyviä käytettyjä hokemia uhrin koettaessa saada oikeutta itselleen. Vanhemmuussuhteessa narsistinen vanhempi saattaa pitää lasta tasaveroisena toimijana. Siis joko itseään lapsen ikäisenä tai lasta itsensä ikäisenä.

    Olen saanut mm. kommenttia toiselta vanhemmaltani että olin ihan samalla tavalla vaativainen 4--6-vuotiaana kuin minua pahoinpidellyt aikuinen henkilö. Siis että meissä olis paljon samaa.

    Äänestä

  • Itse olet syyllinen pahaan oloosi. Koska et ole päässyt yli tapahtuneesta. Olet aika luuseri. Eipä näy mitään positiivista elämässäsi, jos et ota itseäsi niskasta kiinni ja unohdat mokoman pikkuseikan. Heh heh. Olet jumittunut menneeseen. Ei hyvältä näytä.

    Äänestä

  • jokklpouit kirjoitti:

    On sitä herkistynyt ja jotenkin ylivalpas ottamaan väärää vastuuta tapahtumista, kun on koko ajan hoettu että sinussako ei muka olisi koskaan mitään vikaa,. Niin aina sitä tarjoutuu olemaan sitten jotenkin vikainen. Vähän hullunkurissta vaihtokauppaa niin että varastinhan minäkin sen tikkarin silloin vuonna 1986 eli ei tässä nyt itsekään mitään pulmusia olla, mutta voisitko lopettaa sen vuosikausia kestäneen kiusaamisesi tms..Vähintäänkin tosi tarkasti käy läpi koko prosessin josko sieltä jonkun vastuun voisi itselleen ottaa että toinen pääsee vastuustaan ja vähemmällä. Pata kattilaa soimaa jne on hyviä käytettyjä hokemia uhrin koettaessa saada oikeutta itselleen. Vanhemmuussuhteessa narsistinen vanhempi saattaa pitää lasta tasaveroisena toimijana. Siis joko itseään lapsen ikäisenä tai lasta itsensä ikäisenä.

    Joo tuon saman lauseen takia tarjouduin vikaiseksi ilman aihetta ja sitten minusta tuli vikainen joka kuvittelee että hänessä on vika vaikkei ole. Että mitenkään päin ei ole viaton.

    Äänestä

  • Terve.vaanmenoa kirjoitti:

    Itse olet syyllinen pahaan oloosi. Koska et ole päässyt yli tapahtuneesta. Olet aika luuseri. Eipä näy mitään positiivista elämässäsi, jos et ota itseäsi niskasta kiinni ja unohdat mokoman pikkuseikan. Heh heh. Olet jumittunut menneeseen. Ei hyvältä näytä.

    Toi on just osa sitä syyllistysprosessia. Huijausta kaikki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PAHAOLO99 kirjoitti:

Narsistinen tai persoonallisuushäiriöinen isäni syyllisti minut olemassaolostani. Nyt tunnen aivan järkyttävää pahaa oloa. En kestä enempää narsistisia piirteitä omaavia ihmisiä jotka jatkavat syyllistämistäni. Tekisi mieli muuttaa pois että pääsisin ahdistavista sukulaisista eroon. Olen aina joka asiaan syyllinen ihan sama mitä tapahtuu. Joutuuko narsistin uhri aina uudestaan kiusatuksi ja syyllistetyksi? Tältä alkaa itsestäni tuntua. Ne pedot haistavat veren niin kuin korppikotkat. Vai kuvittelenko että muut syyllistävät koska lapsuudessa saatu syyllistäminen on pinnalla niin vahvana? On todella paha olo. Miten tämän saa pois??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu