Hei! Olen 15-vuotias. Aloitan toisen asteen koulutuksen syksyllä. Isäni juo ja on usein todella pelottava kännissä. Äitini kanssa en ole kauhean hyvissä väleissä mutta asumme silti saman katon alla. Minulla on 4 pienempää sisarusta ja pelkään jättää heitä yksin kotiin. Isäni on käynyt veljeeni ja äitiini käsiksi ja kun hänelle seuraavana päivänä sanotaan siitä hän ei muka muista mitään ikinä. En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Itse kärsin melko pahasti tästä tilanteesta ja olen tehnyt kaikenlaista ja minua odottaa kuulustelut.
Pelko kotona olemisessa
3
132
Vastaukset
- Kokeilepois
Jos vain saat isällesi järkeä puhuttua niin hoida se viina pois käsistä. Kaikki hoituu sillä, lupaan
- motiveissor
Kamala tilanne. Vanhemmat ei käsitä mitä pelkoa juomisella aiheuttavat, äitisi taitaa olla voimaton vaikka pitäisi suojella lapsia ja itseään. Alkoholistin tulisi saada havahdus jotenkin. Krapulapäivänä podetaan kenties häpeää jos muistaa käytöksensä mutta usein ei muisteta. Kerran äänitin kännisen raivoamista ja seuraavana päivänä häpesi mitä oli haukkunut mut en tiä toimiiko tämmönen kaikille pitää olla varovainen. Sulla on oikeus turvalliseen elämään kotonasi.
Tee perheestäsi lastensuojeluilmoitus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671252- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että338709- 51661
- 112659
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646- 51638
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56584