Vanhemman vastuu

Nuorten vanhempien vihaajat vaikuttavat olevan kovin epäjohdonmukaisia.

Kovasti näyttää olevan puhetta toisaalta siitä, kuinka teinin pitää valmistautua ottamaan koko loppuelämänsä kestävä vastuu lapsestaan, jos sellaisen maailmaan saattaa ja toisaalta siitä, kuinka teiniäidin pitää olla valmis hoitamaan sekä omat että lapsensa asiat itse vanhempiinsa turvautumatta.

Miksei teiniäiti saisi turvautua vanhempiinsa, jos hänen kerran itsensäkin pitää kantaa vastuuta lapsestaan koko loppuelämänsä ajan ?

Naurattaa myös kauhistelu lapsen isän tai yhteiskunnan rahallisen tuen avulla elämisestä. Ette ole tainneet huomata, että äitejä ylipäätään ollaan oikein tosissaan työntämässä kotiin sosiaaliturvan avulla elämään erilaisia kotihoidontukijärjestelmiä väsäämällä.

Eivät ne yli 30-vuotiaat miehet auta yli 30-vuotiaita ensisynnyttäjiä lapsenhoidossa yhtään sen enempää kuin teini-isät teiniäitejä. Surullista, mutta totta.
191252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Aivan samaa mieltä!!

Äänestä

meillä isä 40 vuotta hoiti vauvaa täysin yhdessä kanssani 32v. meillä ei ollut asiasta mitään epäselvyyttä tai vastuun väistelyä.

yhdessä lapsi tehtiin yhdessä on hoidettu nyt 15 vuotta. jussi poika! puhu vain itsestäsi jos et lastasi hoida

Äänestä
  • Jussi sanoi, etteivät kolmikymppiset miehet hoida sen ENEMPÄÄ lapsiaan kuin teinitkään. Oma mielipiteeni teiniäitiydestä onkin hyvin yksinkertainen. Se ei ole tavoite, vaan sattuma. Jos tulee teininä raskaaksi, on parempi antaa lapselle elämä kuin tehdä abortti. Uskon, että teinit huolehtivat lapsistaan. He vaan eivät omaa yhtä paljon älyä ja kokemusta kuin hiukan vanhemmat äidit. Samallainen "luonnonoikku" olet sinäkin: Äidiksi ei ole tarkoitus tulla 15-vuotiaana sen paremmin kuin 40-vuotiaanakaan. Oletko ajatellut olevasi liian vanha? Tiedätkö millainen riski lapsellasi oli syntyä vammaisena kuin olet noin vanha? Kun lapsesi menee ouluun, olet jo viisikymmpistesi korvilla. Kiusataanko häntä mummo-äidistään? Siinäpä sinulle ikäkysymystä...

    Äänestä

  • Tipsukka kirjoitti:

    Jussi sanoi, etteivät kolmikymppiset miehet hoida sen ENEMPÄÄ lapsiaan kuin teinitkään. Oma mielipiteeni teiniäitiydestä onkin hyvin yksinkertainen. Se ei ole tavoite, vaan sattuma. Jos tulee teininä raskaaksi, on parempi antaa lapselle elämä kuin tehdä abortti. Uskon, että teinit huolehtivat lapsistaan. He vaan eivät omaa yhtä paljon älyä ja kokemusta kuin hiukan vanhemmat äidit. Samallainen "luonnonoikku" olet sinäkin: Äidiksi ei ole tarkoitus tulla 15-vuotiaana sen paremmin kuin 40-vuotiaanakaan. Oletko ajatellut olevasi liian vanha? Tiedätkö millainen riski lapsellasi oli syntyä vammaisena kuin olet noin vanha? Kun lapsesi menee ouluun, olet jo viisikymmpistesi korvilla. Kiusataanko häntä mummo-äidistään? Siinäpä sinulle ikäkysymystä...

    Niin, taas kerran. Äitini oli 40- vuotias kun putkahdin maailmaan. Iltatähti siis olen. Olen terve, ei mitään vaikeuksia koko raskausaikana ollut kuulemma. Menin kouluun, äitini oli 47 vuotias, ei ongelmia. Kukaan ei kiusannut, ei koskaan. Siinäpä sinulle ikävastausta....

    Ja elämässä olen aina pärjännyt keskivertoa paremmin. Nyt olen 24 vuotias, enkä vielä suunnittelekaan omia lapsía. Sain viettää ihanan, parhaan mahdollisen lapsuuden. Ja minulle sitten oli aikaa vanhemmillani. Ei baarireissuja yms. Olen ikuisesti kiitollinen heille. Ikävää etten pysty koskaan tarjoamaan samaa omille lapsilleni, siis jos niitä joskus saan/ teen. Että näin täällä.

    Äänestä

  • Tepsukka kirjoitti:

    miksi et voi tajota samaa omille lapsillesi?

    Olet vasta 24-vuotias ja jo nyt kirjoitat, että sinulla sitten oli aikaa vanhemmillesi. Yksi 30 ikäryhmän lapsenteon aiheuttamista ongelmista on se, että iäkkäänä lapsia saaneet pyrkivät sitomaan lapsensa seuralaisikseen siinä vaiheessa, kun teini-ikäisen ja nuoren aikuisen pitäisi saada rauhassa rakentaa omaa elämäänsä.

    Vaativatpa kärttyisinä usein vielä kiitollisuutta. Tepsukan viesti puhuu voimakkaasti keski-ikäisten lapsentekoa vastaan.

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    Niin, siis vanhemmillani oli aikaa minulle, en tiedä mitä yritit viestissäsi sanoa... Ja sitä yritin itse sanoa, että minulla ei varmaankaan koskaan ole sitä mahdollisuutta, koska minun työni ei varmaankaan tule olemaan sellaista, mitä pystyy kotoa käsin tekemään. Eli jos minulla lapsia joskus on, niin kyllä ne on hoitoon vietävä. Mutta tosiaan, minua hoidettiín, voisin joissain tapauksessa sanoa sitä jopa hellimiseksi.

    Omillaan olen asunut jo monta vuotta, ja arvostan vanhempiani suuresti. Myös kaikki kaverini kehuvat heitä mukaviksi, ja jopa nuorekkaiksi... ;)) Mutta en ymmärrä, mitä tarkoitit, kun kirjoitit, että vaativat kärttyisinä kiitollisuutta.

    Ja sattuneesta syystä, minulla on rutkasti aikaa elää nuoruutta näin, ilman lapsia, ja tehdä ne sitten joskus hamassa tulevaisuudessa.

    Äänestä

  • Olin 19 kun ensimmäinen syntyi. Mieheni 28. Nyt meillä on lapsiluku täynnä (2 lasta) ja hoidamme lapsiamme mieheni kanssa aivan yhtä paljon.
    Me nyt vaan satuttiin putoamaan hyvään maahan :)Olen onnellinen siitä, että on tuollainen vastuunsa kantava mies.
    Voimia kaikille joilla ei ole tämä asia niin hyvin.

    Nyt täytyy juosta töihin...

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    Olet vasta 24-vuotias ja jo nyt kirjoitat, että sinulla sitten oli aikaa vanhemmillesi. Yksi 30 ikäryhmän lapsenteon aiheuttamista ongelmista on se, että iäkkäänä lapsia saaneet pyrkivät sitomaan lapsensa seuralaisikseen siinä vaiheessa, kun teini-ikäisen ja nuoren aikuisen pitäisi saada rauhassa rakentaa omaa elämäänsä.

    Vaativatpa kärttyisinä usein vielä kiitollisuutta. Tepsukan viesti puhuu voimakkaasti keski-ikäisten lapsentekoa vastaan.

    En ole osallistunut viestittelyyn (olen 28-v, avoliitossa, lapseton, mahdollisesti ikuisesti, tai sitten vain myöhemmin), kun olen tälläinen opiskeluun ja uraan painottuva enempi ja psykologiaa ja käyttäytymistieteitä opiskellut, niin rupesi pirusti kiinnostamaan tuleva kohtaloni, tai lasteni; miksi siis minä sitoisin teini lapsia itseeni, sitten vanhempana?

    Olen sellaisessa käsityksessä, että koska meillä kaikilla on tarve kokea nuoruus, johon kuuluu nuorison jutut (kapakat, päihteet jne.), on riski siihen että nuorena äidiksi tullut enempikin aiheuttaa tätä häpeää nuorelleen, että liimaantuu samoihin kuvioihin (siis törmäät äitiin kapakassa, pukeutuu iälleen sopimattomasti ja yrittää supitella ja hihitellä likkakavereittesi kanssa jne.). Koska luonnollisestikin perheen sitomana hänellä on mahdollisuus viettää tämä kausi vasta yli kolmekymppisenä.

    Korjaa siis tämä olettamukseni kertomalla, miksi kaikki onkin toisin kuin oikeasti, silmimme havaittavasti on?

    Et kai vain kuvittele, että meidän ikäpolvemme on jo niin raihnaisia viisikymppisenä, että tarvitsemme lapsemme omaishoitajaksi? No, onnea, mikäli rainaisuus ikä laskee siis tälläistä vauhtia, ei varmaan nykyisen uuden sukupolven ikä odotukset voi enää olla korkealla...

    Ajatustasi oli niin vaikea käsittää...

    Äänestä

  • Kyselen kirjoitti:

    Minä ja veljeni olemme ikämme saaneet kärsiä yli 35-vuotiaina molemmat lapsensa saaneista vanhemmistamme. Ei ole kaksikymppisellä kivaa ei, kun jo eläkkeelle jääneet kuusikymppiset vanhemmat pyrkivät saamaan ansaan ja jäämään peräkammariin. Iltatähtien ongelmat on tiedetty kautta aikain. Nykyään yhä suurempi osa lapsista on iltatähtiä, koska lapsenteko usein aloitetaan vasta yli 30-vuotiaana.

    Niin se on, että kuusikymppiset eläkeläiset pyrkivät estämään lastensa terveen aikuistumiskehityksen. Nelikymppiset suhtautuvat positiivisesti täysi-ikäisen lapsensa lapsuudenkodin jättämiseen.

    Lapset tulisi saada mahdollisimman pian täysi-ikäiseksi tulon jälkeen. Toki peruskouluikäinen on liian nuori äidiksi ja saattaa sortua kuvaamaasi käytökseen kolmikymppisenä. Huomattakoon kuitenkin, että noita kiusallisesti ja teennäisesti ikinuoria on myöhemminkin lapsensa saaneissa naisissa.

    Äänestä

  • Onko ketään kotona ? kirjoitti:

    Lapset pitäisi tehdä mahdollisimman nopeasti täysiikäiseksi tulon jälkeen??? Kuolen nauruun...

    Oletko kysynyt vanhemmiltasi miksi olette myöhään tulleita? Voisiko syynä olla että halusivat ensin olla valmiita kaikin puolin? Ei oikeasti yli kaksikymppiset ihmiset enää häpeä vanhempiaan, se kuuluu murrosikään, jolloin hävetään oli äiti ja isä joko liian nuoria/nuorekkaita tai sitten liian kalkkiksia!

    Nykyaikana ihmiset kun ovat työelämässä yli kuusikymppisiksi, normaalit ihmiset rupeavat sitten nauttimaan elämästään ja saavutetuista eduistaan. Normaaliin vanhuuteen kuuluu elämänsä muisteleminen, kuoleman tulemisen hyväksyminen, läheisten menettäminen ja muut vanhuus jutut. Ikävää jos vanhempasi ovat epänormaaleja ja haluavat yhä pitää kiinni teistä, eikä nauttia omasta elämästään.

    Itsekin olen syntynyt yli kolmekymppisille ja se on minun käsitykseni onnellisesta lapsuudesta. Vanhemmistani isä on eläkeikäinen ja nyt sitten alkanut haalia itselleen harrastuksia ja muut. Ei missään nimessä sietäisi meitä kotonaan, hermot menevät molemmin puolin jo joulunpyhinä, kun liikaa olemme samassa huushollissa. He ovat pian äitikin, elämäntyönsä tehneet, nyt on aikaa nauttia, matkustella jne. ansaitun omaisuutensa käyttävät itseensä (ja syystä!), eivätkä todella toivo meitä ruokapöytäänsä pysyvästi...

    Kannattaisi siis kysyä, onko vanhemmillasi kaikki kotona. Poikkeuksethan vahvistavat säännön, siis vanhemmat haluavat lastensa lähtevän kotoa, jossain vaiheessa, aivan taatusti kaiken ikäiset vanhemmat...

    Vielä jos oikeasti kerrot kuinka yli kuusikymppiset pyrkivät estämään lastensa terveen aikuistumiskehityksen? Ainakin minun tuntemani vanhukset, lapsien teko iästä riippuen ovat pääasiassa onnellisia siitä, että lapset ovat kasvaneet aikuisiksi, mahdollisesti tehneet lapsenlapsia ja elävät omaa elämäänsä.

    Isäni äiti, jota en koskaan tavannut teki isäni yli viisikymppisenä, hänkään ei ollut jarruttamassa isäni kehitystä, sillä kuoli vanhuuteen jo ennen isäni täysiikääntymistä. (Että voihan olla näinkin...)

    Vai tarkoittiko aikuistumisen estäminen juuri sitä peräkammariin sulkemista. Totta osa jää, aivan jo käytännön syistä. Iltatähdelle yleensä jää se osa, kun kotitila tai vanhemmat tarvitsevat hoitajaa (yli kolmekymppisten lapset eivät nyky yhteiskunnassamme ole iltatähtiä). Mutta eikö peräkammarin asukkuus ole hyvin paljon kuitenkin kiinni siitä lapsesta; Jääkö vai lähteekö, joidenkin luonne sopii sellaiseen että jää, useimpien ei.

    Sitäpaitsi jos teet lapsen vaikka kolmevitosena olet noin viisikymmentäviisi kun terve lapsi lähtee viimeistään pois kotoa. Olet työelämässäkin vielä kymmenen vuotta sen jälkeen, kuten olet varmasti nähnyt, myös vanhemmilla työntekijöillä työpaikoilla on oma elämänsä, eivät he elä vain lastensa kautta.

    Ei sillä iällä ole tosiaan mitään merkitystä, jokainen valitsee itse tiensä. Voi kai kyse olla elämän tarkoituksesta. Olisiko vanhemmillasikin se ollut eri, kuin eläinmaailmasta tunnettu lisääntyminen, siksi ovat sitä siirtäneet eteemmäksi? Kannattaisi todella keskustella asiasta, sillä voit oppia ihmisiltä, joista todella välität, niin paljon, lähinnä heidän elämänsä arvomaailmasta. Meillä ainakin löytynyt yllätyksiä ja aivan uusia puolia, mitä kalkkiksista ei olisi uskonut, ulkomailla opiskelua, järjestöjen aktivismia (hipit mielenosoituksissa..), festareiden kiertämistä, moottoripyöräilyä jne. On kiva tietää, että vanhuksetkin ovat tyytyväisiä elämäänsä, eivät tunne jääneensä mistään vajaaksi, varsinkaan meidän tähtemme. (Vanhempanikaan eivät ole mitään yli lapsirakkaita ihmisiä, joiden mukaan lapsien saanti on se maailman isoin ja mahtavin juttu, kuten tiedän monille ehkä olevan...)

    Äänestä

  • tepsukka kirjoitti:

    Niin, siis vanhemmillani oli aikaa minulle, en tiedä mitä yritit viestissäsi sanoa... Ja sitä yritin itse sanoa, että minulla ei varmaankaan koskaan ole sitä mahdollisuutta, koska minun työni ei varmaankaan tule olemaan sellaista, mitä pystyy kotoa käsin tekemään. Eli jos minulla lapsia joskus on, niin kyllä ne on hoitoon vietävä. Mutta tosiaan, minua hoidettiín, voisin joissain tapauksessa sanoa sitä jopa hellimiseksi.

    Omillaan olen asunut jo monta vuotta, ja arvostan vanhempiani suuresti. Myös kaikki kaverini kehuvat heitä mukaviksi, ja jopa nuorekkaiksi... ;)) Mutta en ymmärrä, mitä tarkoitit, kun kirjoitit, että vaativat kärttyisinä kiitollisuutta.

    Ja sattuneesta syystä, minulla on rutkasti aikaa elää nuoruutta näin, ilman lapsia, ja tehdä ne sitten joskus hamassa tulevaisuudessa.

    Että jos äitisi oli 40 kun sinä synnyit jos itse aiot tehdä lapsia kun olet 40 niin onko sitten lapsillasi hirveästi aikaa tutustua isovanhempiinsa... minä ainakin hankin lapseni nuorena kun muistan itse vielä lapsuusaikani ja nuoruuteni eikä aika ole vielä kullanut muistoja ja minusta on mukavaa kun meidän lapsen isovanhemmat n.40V jaksavat touhuta lapsenlapsensa kanssa ja uskaltaa jättää hetkesi vaikka mummilaan hoitoon eikä tarvitse pelätä että "kuinkahan mummin dementia tänään vaivaa vai onko talo tulessa ja molemmat palanut hengiltä kun tulen takaisin?"

    Äänestä

Mistä olet saanut päähäsi että teini äitejä vihataan? Ehkä niitä vähän säälitään. Ei teineillä oikeesti oo hajuakaan, siitä mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan. Ja tosi asia on että pulassa olisivat ilman vanhempiensa apua. Olenpa itse kerennyt niin monta tapausta näkemään. Itse olen vanhimmat lapseni suhtkoht nuorena tehnyt (Nyt jo aikuisia)mutta nuorimman vasta yli 3kymppisenä.Ja kokemuksesta voin sanoa että 3kymppisenä se oli jo toisenlaista. Ei ollu turhia kuvitelmia, eikä odottanut että voikun se ois jo niin iso että osais sitä ja tätä. Ei ollu enää rahahuolia. Pysty ITSE hankkimaan kaiken tarpeellisen lapsilleen. Minun periaatteeni oli että vanhemmilla lapsilla ei ole mitään velvollisuutta hoitaa pikkusta. Joten he sitten mielellään viettivät aikaa hänen kanssaan, silloin kun kotona olivat. Mutta he tajusivat aikuistuessaan, etteivät halua nuorina lapsia tehdä. Näkivät, miten siinä ollaan kiinni ja miten paljon vastuuta ym.Minä sanoin että HYVÄ, se on järkevää ajattelua.
En usko että nuorin kärsii minun iästäni, saatikka häpeilis. En ole tuntenut itseäni vanhempain illoissa vanhaksi.Enneminkin hämmästellään että voiko minulla olla aikuisia lapsia ja että kyllä olet sitten varmaankin tehnyt ne nuorina ja plää plää.
Joten älä Jussi vaahtoo asioista joista sulla ei oo tarpeeks tietoa tai kokemusta. ELÄMÄ OPETTAA.
Ihan oikeesti siinä on vastuuta 2kymmeneksi vuodeksi, eikä sitä kuitenkaan koskaan lakkaa kantamasta huolta lapsistaan.

Äänestä
  • Yli 30-vuotias ensisynnyttäjä ja yli 30-vuotias uusintasynnyttäjä ovat kaksi eri asiaa. Nykyään on paljon liian vanhoja ensisynnyttäjiä, joitten maailma romahtaa, kun asiat eivät mene niin kuin he ovat kuvitelleet. Kaiken kun piti olla niin täydellistä, kun se vauva lopulta taloon tehtiin..

    Vanhojen vanhempien lapset ovat silmiinpistävän usein liikalihavia alisuoriutujia. Lasten liikalihavuus ja uusavuttomuus ovat yleistyneet käsi kädessä synnyttäjien keski-iän nousun kanssa.

    Valitettavasti useimmat ikääntyneet uusintasynnyttäjät lykkäävät uuden vauvan perheeseen aiemmin syntyneitten lasten hoidettavaksi.

    Keski-ikäisillä ihmisillä on usein omilta vanhemmilta perintönä saatua omaisuutta viimeistään siinä vaiheessa kun iltatähtenä saadut lapset ovat varttuneet kouluikään, joten
    on aika tyhjänpäiväistä kauhistella nuorten vanhempien eläviltä vanhemmiltaan saamaa taloudellista tukea.

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    Yli 30-vuotias ensisynnyttäjä ja yli 30-vuotias uusintasynnyttäjä ovat kaksi eri asiaa. Nykyään on paljon liian vanhoja ensisynnyttäjiä, joitten maailma romahtaa, kun asiat eivät mene niin kuin he ovat kuvitelleet. Kaiken kun piti olla niin täydellistä, kun se vauva lopulta taloon tehtiin..

    Taas puhut vastoin parempaa tietoutta.
    On totta että nykyään suomessa on paljon ylipainoisia lapsia, mutta teinit ovat vielakin lihavampia. Mutta sillä asialla ei ole mitään tekemistä vanhempien iän kanssa. Päinvastoin. Keski-ikäiset osaavat ja ovat paremmin perehtyneet terveellisen ruuan laittoon. Nuoret ostavat valmisruokia ja käyvät lastensa kanssa mäkkärissä. Nykyajan uusavuttomat eivät osaa kokata kunnollista ruokaa ja sehän näkyy vyötäröllä ikävän näköisesti huh.
    Toiseksiki. Mun nuorin on nyt 12. Eikä vieläkään olla saatu perintöä. Isovanhemmat ovat erittäin terveitä ja hyvässä kunnossa, jäivät vasta eläkkeelle. Joten tuntuu hurjalta vielä ajatellakkin perintöjä (mieti vähä mitä kirjottelet)Ja sitä paitsi tullaan kyllä ihan omillamme toimeen ilman peritöjäkin. On tullu hommattua tärkeimmät ja on mitä itse perinnöksi jättää. Voisit harrastaa vähän matikkaakin, ennen kuin tollasta kirjotat esim. semmosella kaavalla ku 20 40 60 80 siinä olis elossa 4 sukupolvea. Kuka perii ja kenet? Veikkaatko että 6kymppisellä on koulunsa alottava lapsi?

    Tästä piti vielä sanoa. Mistä olet saanut päähäsi että "iKääntyneet" synnyttäjät lykkäävät vauvan aiemmin syntyneiden hoitoon? Oletko kenties itse iltatähti, jota on isommat sisarukset hoitaneet? siitäkö johtuu tuo katkeran sävyinen AIKUISTEN vanhempien mollaaminen? Kerroppa minkä ikäinen olet? Entä sun vanhemmat? ja entäpä sun omat lapsesi. Lue tästä lähtien 2-3 kertaa, ennenkuin kommentoit. Minä sanoin selvästi että minun isompien lasten ei ole tarvinnut hoitaa pienintä. Mutta he ovat vapaa ehtoisesti ja mielellään leikkineet ja pelanneet hänen kanssaan pelkästä sisarusrakkaudesta. Meidän perheessä on kaikilla hyvät välit ja välitämme toisistamme. Aikuiset lapset käyvät viikottain katsomassa pikkuveljeään ja vanhempiaan.

  • Matikkaa kirjoitti:

    Taas puhut vastoin parempaa tietoutta.
    On totta että nykyään suomessa on paljon ylipainoisia lapsia, mutta teinit ovat vielakin lihavampia. Mutta sillä asialla ei ole mitään tekemistä vanhempien iän kanssa. Päinvastoin. Keski-ikäiset osaavat ja ovat paremmin perehtyneet terveellisen ruuan laittoon. Nuoret ostavat valmisruokia ja käyvät lastensa kanssa mäkkärissä. Nykyajan uusavuttomat eivät osaa kokata kunnollista ruokaa ja sehän näkyy vyötäröllä ikävän näköisesti huh.
    Toiseksiki. Mun nuorin on nyt 12. Eikä vieläkään olla saatu perintöä. Isovanhemmat ovat erittäin terveitä ja hyvässä kunnossa, jäivät vasta eläkkeelle. Joten tuntuu hurjalta vielä ajatellakkin perintöjä (mieti vähä mitä kirjottelet)Ja sitä paitsi tullaan kyllä ihan omillamme toimeen ilman peritöjäkin. On tullu hommattua tärkeimmät ja on mitä itse perinnöksi jättää. Voisit harrastaa vähän matikkaakin, ennen kuin tollasta kirjotat esim. semmosella kaavalla ku 20 40 60 80 siinä olis elossa 4 sukupolvea. Kuka perii ja kenet? Veikkaatko että 6kymppisellä on koulunsa alottava lapsi?

    Olen selaillut sivuja kun lapseni on nukkumassa päikkäreitä ja lukenut paljon "Jussi":n kirjoituksia olen myös monesta kirjoituksesta samaa mieltä! esim tässä sinun viestissäsi "vielä" Puhut kaavasta 20 40 60 80 kaikki sukupolvet olisivat saaneet lapset nuorina eikä keski-ikäisinä??? Nykyään sukupolvet kulkevat yleensä 80 50 20.. tai jotenkin..? ei se nyt ihan perintöä odotellen mene mutta et sinäkään paljon sukupolveanne varmaan miettinyt viestiä pistäessä??? Sitten ihan vaan vielä oma mielipiteeni ruoan laitosta... itse teiniäitinä tiedän että kelan tuilla ei juhlita joten valmisruoat pysyvät visusti kaupassa ja kotonaollessa on mukava kokeilla uusia ruokia ja kokkailla/kokeilla! Kuvittelisin valmisruoan liukuvan helpommin keski-ikäisten ura äitien kauppakoriin kuin teiniäitien????

    Äänestä

  • ä19v kirjoitti:

    Se kaava nyt oli suuntaa antava. Mutta tosiasiassa sillon ennen vanhaan kyl lapset tehtiin hyvinkin nuorena. Ei silloin panostettu koulutukseen. Oli hyvinkin tavallista että tyttö oli vasta 17 kun meni naimisiin ja valmiiksi raskaana. Nyky terveydenhuollon ja hyvän ravinnon vuoksi ihmisen elin ikä on kasvanut, joten ei ole mitenkään ihmeellistä että elossa on 4-5 sukupolvea. Tytär eläkkeelle jäätyään voi viel hoitaa omaa äitiään.
    Se perintö asia liittyi siihen kun Jussi kuvitteli että suurin osa keski-ikäisistä olisi saanut perinnön, kun lapsi aloittaa koulun. Idea oli että oivallettaisi ettei ole mitenkään yleistä että keski-ikäisten (35-40) vanhemmat (n.55-65) olisivat kuolleet
    Ymmärsitkö nyt? (kun melkein rautalangasta väännettiin)
    Se on hyvä että ä19 olet oppinut ruuan laiton. Mä kun olen aina ihmetellytkin että ketä avuttomia varten ne purkkivellit on keksitty ja että ne viel juotetaan pullosta. No jokainen tyylillään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jussi kirjoitti:

Nuorten vanhempien vihaajat vaikuttavat olevan kovin epäjohdonmukaisia.

Kovasti näyttää olevan puhetta toisaalta siitä, kuinka teinin pitää valmistautua ottamaan koko loppuelämänsä kestävä vastuu lapsestaan, jos sellaisen maailmaan saattaa ja toisaalta siitä, kuinka teiniäidin pitää olla valmis hoitamaan sekä omat että lapsensa asiat itse vanhempiinsa turvautumatta.

Miksei teiniäiti saisi turvautua vanhempiinsa, jos hänen kerran itsensäkin pitää kantaa vastuuta lapsestaan koko loppuelämänsä ajan ?

Naurattaa myös kauhistelu lapsen isän tai yhteiskunnan rahallisen tuen avulla elämisestä. Ette ole tainneet huomata, että äitejä ylipäätään ollaan oikein tosissaan työntämässä kotiin sosiaaliturvan avulla elämään erilaisia kotihoidontukijärjestelmiä väsäämällä.

Eivät ne yli 30-vuotiaat miehet auta yli 30-vuotiaita ensisynnyttäjiä lapsenhoidossa yhtään sen enempää kuin teini-isät teiniäitejä. Surullista, mutta totta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu