Jari Lepälle (KEPU) maataloustukiaisi 116000 euroa

kalliiksi.käypi

Iljettävän niljakas kepulainen maatalousministeri Jari Leppä rohmusi viime vuonna maataloustukiaisia 116000 euroa.

Ministerinä Leppä on pitänyt huolen, että omat ja hänen sukulaistensa firmat ovat menestyneet veronmaksajien kustannuksella. Tähän on kannustanut samaan tapaan toimiva pääministeri Roisto-Sipilä.

45

510

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • euroopankalleimmistoa

      Kohta joku peltoeemeli kirjoittaa, että koko rahalla on tuotettu vain punikeille halpaa ruokaa...

      • kuka-äänesti

        Ei kun kallista ruokaa jonka pientilalliset joutuu maksamaan. Suunnittelee parhaillaan uusia keinoja pientilojen kukistamiseksi Kataisen kanssa jotta saa toisen satasen tukia lisää. Tänä vuonna jo vei multakin kaikki tuet. Tosin siitä ei paljon tienannut kun ennenkään ei ollut paljoa. Minäkin tunnen suurta vahingoniloa puolestani.

      • jämpti.honkkeli
        kuka-äänesti kirjoitti:

        Ei kun kallista ruokaa jonka pientilalliset joutuu maksamaan. Suunnittelee parhaillaan uusia keinoja pientilojen kukistamiseksi Kataisen kanssa jotta saa toisen satasen tukia lisää. Tänä vuonna jo vei multakin kaikki tuet. Tosin siitä ei paljon tienannut kun ennenkään ei ollut paljoa. Minäkin tunnen suurta vahingoniloa puolestani.

        Mitä pientiloja Suomessa enää on. Ja nekin pientilat aikoinaan oli jämptejä. Lex Kallio ja sitä seuranneet oli Jeltsinin yksityistämiseen verrattavissa olevaa kauneilua. Ei Suomen maatalous ole kepulien, Linnojen, Sillanpäiden ja muiden valheista huolimatta ollut muuta kuin Ryysyrantaa ennen tienestejä. Punaisesta Viivasta voi jokainen lukea miten Kainuun kepulit ja eräässä mielessä muutkin keppanat elivöt ennen Kekkoslovakian lottovoittoa.

    • kukkuuhuhuu

      Inarilaiset revontuliretkiä ja majoitusta tarjoava Wilderness Safaris Saariselkä ja Erähotelli Nellim saivat kumpikin noin miljoona euroa (maataloustukia).

      ????

      • jotainkehittämistukea

        Ei tainneet olla maataloustukia.

      • peltoelätit

      • villjelynkehittämistuet
        jotainkehittämistukea kirjoitti:

        Ei tainneet olla maataloustukia.

        hehhehh

      • arvelennäin
        jotainkehittämistukea kirjoitti:

        Ei tainneet olla maataloustukia.

        Jotain hanke- ja yritystukia.

      • Tukiahanainasoppii
        arvelennäin kirjoitti:

        Jotain hanke- ja yritystukia.

        Revontulen tukiaisia, lapinlasten tukiloisia...:)

      • kepuland
        Tukiahanainasoppii kirjoitti:

        Revontulen tukiaisia, lapinlasten tukiloisia...:)

        Täytyyhän maaseutua kehittää.

      • kepuvirkamiehet

        Paljonko sai jään paksuuden mittaaja?

      • kettu-kepulainen

        Onkos tää Leppis niitä kepulaisia hevosmiehiä jotka kasvattaa koneja Ranskassa ja käyvät tunnistamassa kaakkinsa valtion laskuun ennen joulua?

      • honkkelikanki
        kepuland kirjoitti:

        Täytyyhän maaseutua kehittää.

        Miks. Kepulandiahan on kuin Yön Silmät tai Syväjoki, vaikka joillakin alueilla emännät ja nuoret vlikat, flikat tai jotenkin junttimurteella sanotut kauniit närpessvenskan flikkirnat ovat sellaisia nuppunöppösiä. Hämeessäkin oli sillä yhdellä majtalon, hostellin tai minkä piru lie emännällä uskomattomat amberssonit.

    • KeskiarvossaOllaan

      Tämä Lepän veronmaksajilta saama tuki edustaa keskiarvoa: 5 000 000 000 miljardin tuet (suora ja epäsuora maatalouden tuki) ja 50 000 tilaa. Se tekee tasan 100 000 euroa tilaa kohti!

      • ääni-meni

        Ei täällä 50000 tilaa ole kuin Äly-keskuksen tietokoneella. Tiloja on n 10000. Näillä on vuokralla ne pikkutilat ja Keskusta valehtelee tarkoituksella tuon summan jotta voivat saada sympatiaa tapettujen pikkutilojen sieluilla. Taas tänä vuonna lopetaan tuet tiloilta jotka ovat pienempiä kuin 20 peltohehtaaria. Ennen tällainen tila sai n15000 euroa tukea. Nyt se siirretään Kepun kartanoiden tilille. Jatkuvaa ryöstelyä ja elinkeinon harjoittamisen estämistä eikä kukaan välitä asiasta. Muu kuin Keskusta omalla tavallaan.

    • marttimaalta

      Jokohan kohta saitin surkea rupulauma tajuaa, ettei maataloustuki ole sosiaalituki kuten saitin rupujen sosiaalituet. Maataloustuki on yritystuki, jota muunmuassa Antti Herlinin maatila sai 400000 euroa.

      Ja Antti on ihan oikea miljardööri, Suomen rikkain mies. 3500 miljoonaa, on siinä saittirupuilla nieleskelemistä.

      • Suomi.kuntoon

        Suomen rikkaimmalle mielelle maataloustukea 400 000 euroa, vaikka omaisuus on yli kolme miljardia euroa. Hyvin ymmärrettävää, sillä eihän noin "pienen" omaisuuden turvin maata viljellä...

        Talouslehti Forbesin julkaiseman listan mukaan Herlinin varallisuus on 4,2 miljardia dollaria Herlin on nyt maailman 514 rikkain.

        Ahne korjaa potin ja nykyinen mätä tukijärjestelmä sallii ahneuden. Rahaa on niin paljon ettei paskalle taivu ja siitä huolimatta kehtaa pummata tukea. Hallitus ja eduskunta tukee ahneita heidän pyrkimyksissään, ja samalla siirtää tuloa köyhiltä rikkaille.

        Miljardööreiltä ja miljonääreiltä pitää evätä maataloustuet. Jos viljely ei omin rahoin onnistu, niin sen voi lopettaa. Pikkufirmankin on lopetettava toimintansa, jos bisnes ei kannata. Heille ei anneta ilmaista rahaa kuten rikkaille maanviljelijöille. Tukea vain niille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat.

      • eirupuilleilmaista
        Suomi.kuntoon kirjoitti:

        Tuosta minä tykkään. Ihmisen pitää olla kunnolla katkera ja kateellinen parempiosaisia kohtaan. Kunnon vitutus pitää saittirupun hengissä.

      • Suomi.kuntoon
        eirupuilleilmaista kirjoitti:

        Tuosta minä tykkään. Ihmisen pitää olla kunnolla katkera ja kateellinen parempiosaisia kohtaan. Kunnon vitutus pitää saittirupun hengissä.

        Aina löytyy joku joka ei ymmärrä selkeän tekstin sisältöä ja sen tarkoitusta. Mikä on sinun selityksesi?

      • Kalliksi.tulee

        Kyllä kai 5,535 miljardin maataloustukea, ja lisäksi tuohon pistetään suurten yritysten tukea saman verran, luulisi luokiteltavan "yritysten ja yrittäjien" sosiaalitueksi. Miksi tuollaisia huimia summia sitten kutsuisi. Muutaman satasen saavaa haukutaan loiseläjiksi, miksi kutsutaan noita miljarditukia lypsäviä yrittäjiä ja yrityksiä?

      • v.sinisalo
        Suomi.kuntoon kirjoitti:

        Suomen rikkaimmalle mielelle maataloustukea 400 000 euroa, vaikka omaisuus on yli kolme miljardia euroa. Hyvin ymmärrettävää, sillä eihän noin "pienen" omaisuuden turvin maata viljellä...

        Talouslehti Forbesin julkaiseman listan mukaan Herlinin varallisuus on 4,2 miljardia dollaria Herlin on nyt maailman 514 rikkain.

        Ahne korjaa potin ja nykyinen mätä tukijärjestelmä sallii ahneuden. Rahaa on niin paljon ettei paskalle taivu ja siitä huolimatta kehtaa pummata tukea. Hallitus ja eduskunta tukee ahneita heidän pyrkimyksissään, ja samalla siirtää tuloa köyhiltä rikkaille.

        Miljardööreiltä ja miljonääreiltä pitää evätä maataloustuet. Jos viljely ei omin rahoin onnistu, niin sen voi lopettaa. Pikkufirmankin on lopetettava toimintansa, jos bisnes ei kannata. Heille ei anneta ilmaista rahaa kuten rikkaille maanviljelijöille. Tukea vain niille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat.

        Kuka tukijussi on köyhä? En tiedä yhtään Ilmajoella tai Pertunmaalla alle 120 000 euroa ansaitsevaa maajuhania, vaikka alueet luokitellaan Suomen köyhimmiksi.

      • mitäsmetehdääduunareil
        Kalliksi.tulee kirjoitti:

        Kyllä kai 5,535 miljardin maataloustukea, ja lisäksi tuohon pistetään suurten yritysten tukea saman verran, luulisi luokiteltavan "yritysten ja yrittäjien" sosiaalitueksi. Miksi tuollaisia huimia summia sitten kutsuisi. Muutaman satasen saavaa haukutaan loiseläjiksi, miksi kutsutaan noita miljarditukia lypsäviä yrittäjiä ja yrityksiä?

        Minä kysyin yhdeltä kesämökin lähellä asuvalta isännältä, että mitenkä jos nettomaksajat vie tuet. Isäntä vastasi Herkko Päätalo tyylillä, että 'Minä pistän lihoiksi koko Uudenmaan ja Kymenlaakson sakin'. Halmeekinhan varoitteli isäntiä ahneudesta Pohjantähdessä.

    • Peltopellet

      Kaikki tuet on sosiaaliavustuksia ja kaikki navettaryssät on kommunistejä,siitä paras esimerkki ja todiste on tuo kommunistinen järjestelmä missä te loiset elätte,nyt ihmiset kaikki kotimaiset tuotteet boikottiin mahdolliduuksien mukaan,noille glyfosaatti ja elohopea mannekiineillekkin on joskus velvoitettava itse tienaamaan leipänsä! Nuo maaseudun navettarakastajat ja liiterirunkkarit on loisineet yhteiskunnassa elätettävinä jo ihan liikaa.

      • marttimaalta

        Ja näin kirjoittaa entinen koulukiusaaja nykyinen maalaisten kiusaaja, joka toki itse on tulonsiirtoelätti.

        Mutta tärkeintähän on vittuilu muille ja onhan se tietysti niiden syy?

    • Lei-nikki

      Se 116000 euroa käytetään maatalouden tuotantokustannuksiin.
      On aivan eri asia, että mikä on Jari Lepän maataloustulo lopullisessa verotuksessa.

      • Keskustan.kärkihanke

        Helvetin "hieno" systeemi, kun veronmaksajat maksavat Lepän (kesk) yrittämisen kulut. Ministerin palkka on niin pieni, ettei se riitä harrastuksiin.

        Pukki kaalimaan vartijana:

        "– Suomi maksaa suhteellisesti enemmän maataloustukia kuin mikään muu maa ja Suomen maataloustukijärjestelmä kaipaisi pikaisesti remonttia. Hallitus on tähän mennessä säästänyt tämän lähes kolmen miljardin tukipotin käytännössä kokonaan leikkauksilta, kun kaikesta muusta on leikattu, Kiesiläinen kirjoittaa.

        – Nyt hallitus nimitti maatalousministeriksi Jari Lepän, joka on viime vuosina saanut itse maataloustukia noin 120 000 euroa vuodessa. Nyt kun on pukki kaalimaan vartijana, on turha odottaa, että maataloustukijärjestelmää saataisiin järkeistettyä.

        Asiasta huomautti torstaina tuoreeltaan myös ajatuspaja Liberan toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen.

        – Politiikkaveikkaus: Uuden maatalousministerin ohjelmassa ei tule olemaan maataloustukien asteittainen lopettaminen, Pursiainen kirjoitti Twitterissä".

        https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/219622-uusi-maatalousministeri-saa-120-000-euroa-maataloustukia-nyt-pukki-kaalimaan

        Leppä (kesk) ei myöskään ollut järin kiinnostunut saati innostunut eläinrääkkääjille vaaditusta tiukemmasta linjasta. Eläintiloilla tarvittavat muutoksetkin pitäisi maksattaa veronmaksajilla.

      • 40-50prosenttiaontukea

        Maataloustuottajan tulosta osan muodostaa maataloustuet. Kyllä sen on umpikepulainen Oiva Härkönenkin täällä myöntänyt.

    • mikäontilanne

      onko viljelijä yrittäjä??

      • Miljonäärit

        Kyllä on. Maanviljelijä on EU-säädösten johdosta maanviljelijäyrittäjä. Maatalouden ohella monilla tiloilla on muutakin yritystoimintaa.

    • Aallon-.-Riku

      Minä ainakin yritän viedä vuokralaisilta viimesetkin rahat.

      • Mitäs munakarvoihin ja peräreikään jumiutunut fistaava keputrolli selittelee ja valehtelee.

    • Kepu_pettää_aina

      Peltoeemelit eivät ole oikeita yrittäjiä. He ovat maatalous"yrittäjiä". Näillä agraarisosialisteilla yrittäjäriski on sosialisoitu veronmaksajien kannettavaksi.

      • Lei-nikki

        Työväenliikehän ne maataloustuet on aikanaan lakkoilemalla vaatineet maksettavaksi, että ei palkasta mene suurta osaa ruokaan.

      • Ei.oikein.lupavaa
        Lei-nikki kirjoitti:

        Työväenliikehän ne maataloustuet on aikanaan lakkoilemalla vaatineet maksettavaksi, että ei palkasta mene suurta osaa ruokaan.

        Kyllä pitäisi 5,535 miljardin maataloustuella olla huomattavasti halvempaa.

      • näin-on-näreet
        Ei.oikein.lupavaa kirjoitti:

        Kyllä pitäisi 5,535 miljardin maataloustuella olla huomattavasti halvempaa.

        Lopun aikana maataloustuki lopetetaan ja sitten koiniksmitta nisuja maksaa denarin ja kolme koiniksia ohria denarin.
        Denari on tavallisen työläisen kuukauden palkka.
        Sitten kenelläkään ei ole varaa mennä sanomaan, että tämä on kallista :D

      • mtkn.ropaganda
        näin-on-näreet kirjoitti:

        Lopun aikana maataloustuki lopetetaan ja sitten koiniksmitta nisuja maksaa denarin ja kolme koiniksia ohria denarin.
        Denari on tavallisen työläisen kuukauden palkka.
        Sitten kenelläkään ei ole varaa mennä sanomaan, että tämä on kallista :D

        Halpaa ruokaa halpaa ruokaa halpoo huoltoo ja oikeasti meni puolet tukijussejakin elättävän ahtaajan palkasta halpaan ruokaan, toinen puoli laskuihin maaseudulla asuvalle tukijussille maksaessa vuokraa ja kolmas puhtaasta ruuasta syntyneen suolistosyövän hoitoon.

    • Paavo..Lipponen

      Kun pureskelee vain Putinin munia niin pysyy virkeänä.

      • Mitäs munakarvoihin ja peräreikään jumiutunut fistaava keputrolli selittelee.

    • Jääväsikö

      Onko tämä Leppä muistanut jäävätä itsensä kun on päätetty jättimäistä maataloustuista?

    • homma.haisee

      Irstasta menoa...

      • dfkthd

        Raha menee rahan luo.

    • saunoo

      Ministerin palkat päälle ja se on nettona yhdelle Pertunmaan pojalle 120 000 euroa. Miten tuo 120 000 euroa olisi helpottanut esimerkiksi Kotkan köyhien elämää. Minusta Suomen suurimman satamakaupungin asukkaiden tukeminen on Petrunmaan koko suomi asuttuna-kulinaristien tukemista tärkeämpää.

    • Riku..Aalto

      Pientä verrattuna siihen mitä minä vien vuokralaista. Naurattaa heidän nälkää näkevät lapset. Mitäs läksivät.

      • Juha_Sipilä

        Eihän tuo vielä mitään. Minä vien leivän köyhien suusta ja kanavoin veronmaksajien rahat omiin ja sukulaisteni yrityksiin.

    • yuihfgf

      Leppä voi paksusti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      237
      45129
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      120
      25941
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      321
      15629
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      161
      10772
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9687
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9041
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      80
      8445
    8. 238
      6808
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      219
      6463
    10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      56
      6068
    Aihe