Palvelujärjestelmä on monimutkainen ja
sektoroitunut. Sen keskiössä eivät ole palveluiden käyttäjät ja heidän
palveluiden tarpeensa. Tämän takia moni palvelunkäyttäjä jättää hakematta tai jää yhteistyön puutteen vuoksi ilman hänelle kuuluvia palveluja ja etuuksia.
Tämä johtaa osaltaan osattomuuteen ja syrjäytymiseen.
Kuluttajaparlamenttiin kuuluvat järjestöt kohtaavat palveluiden saatavuus
ja laatuongelmat päivittäin jäsentensä yhteydenotoissa. Perustason sosiaali ja terveyspalveluiden heikkeneminen ja avun saamiseen liittyvät vaikeudet sekä diagnosoinnin viivästyminen syventävät ongelmia. Tämä ilmenee toisaalta
kalliina erikoissairaanhoidon toimenpiteinä ja toisaalta tarpeena saada parempia sosiaalialan tukitoimia ja palveluja. Eriarvoisuutta voidaan vähentää kun apua sa
a varhain, ehkäisevää työtä ja sosiaalista tukea on saatavilla .Palveluiden käyttäjien
tarpeiden tulee olla keskeisin lähtökohta kehitettäessä palveluketjuja.
Sosiaali ja terveydenhuollon järjestämislaissa tulee sekä sosiaali että terveyspalveluita
kohdella tasapuolisesti. Riskinä on, että nyt valmisteilla oleva lainsäädäntö medikalisoi sosia
alihuollon kysymyksiä päätöksenteossa ja toimeenpanossa, ja että sosiaalihuolto asetetaan taloudellisesti alisteiseen asemaan terveydenhuoltoon nähden. Jo nyt sosiaalihuollon palvel
uja alibudjetoidaan tietoisesti ja tämän kehityksen jatkuminen on riskinä myös sote uudistuksessa. Terveyskeskus ja sosiaalipalveluita rapauttaa se, että ammattitaitoinen ja pätevä henkilökunta hakeutuu yksityiselle puolelle, kun julkisten palvelujen kehittäminen ja resursointi on unohdettu. Viime vuosina yksityisten sosiaali ja terveyspalvelutuottajien
henkilöstömäärä on kasvanut nopeammin kuin julkisten palvelutuottajien henkilöstömäärä.
Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana erikoissairaanhoidossa työskentelevien lääkärien määrä on kasvanut, kun perusterveydenhuollossa lääkäri en määrässä ei ole
juurikaan tapahtunut muutosta .
Henkilökunnan vaihtuvuus estää pitkäjänteistä ja asiakaslähtöistä sosiaali
ja terveydenhuollon kehittämistä. Mervi Flinkmanin hoitotieteen alan väitöstutkimuksen mukaan hoitotyön toimintaympäristöä tulee kehittää niin, että työntekijät viihtyvät ja pysyvät työssään, saavat mahdollisuuksia kehittää itseään sekä voivat toteuttaa korkealaatuista ja eettisesti kestävää työtä .
Työssäkäyvä väestö käyttää muita vaihtoehtoja: työterveyshuoltoa tai lakisääteisten ja vapaaehtoisten vakuutusten korvaamia yksityisiä palveluita. Painopiste terveydenhuollossa onkin viime vuosikymmeninä ollut työterveys ja erikoissairaanhoidon kehittämisessä. Kuntien perusterveyspalvelut on päästetty rapautumaan. Terveyskeskus ja sosiaali palveluiden rapautuminen on merkittävä syrjäytymistä ja eriarvoisuutta aiheuttava tekijä. Olennaista
on vahvistaa ymmärrystä perustason työn merkityksellisyydestä yhteiskunnassa kaikkien heikoimmassa asemassa olevien ihmisten auttamisena.
sektoroitunut. Sen keskiössä eivät ole palveluiden käyttäjät ja heidän
palveluiden tarpeensa. Tämän takia moni palvelunkäyttäjä jättää hakematta tai jää yhteistyön puutteen vuoksi ilman hänelle kuuluvia palveluja ja etuuksia.
Tämä johtaa osaltaan osattomuuteen ja syrjäytymiseen.
Kuluttajaparlamenttiin kuuluvat järjestöt kohtaavat palveluiden saatavuus
ja laatuongelmat päivittäin jäsentensä yhteydenotoissa. Perustason sosiaali ja terveyspalveluiden heikkeneminen ja avun saamiseen liittyvät vaikeudet sekä diagnosoinnin viivästyminen syventävät ongelmia. Tämä ilmenee toisaalta
kalliina erikoissairaanhoidon toimenpiteinä ja toisaalta tarpeena saada parempia sosiaalialan tukitoimia ja palveluja. Eriarvoisuutta voidaan vähentää kun apua sa
a varhain, ehkäisevää työtä ja sosiaalista tukea on saatavilla .Palveluiden käyttäjien
tarpeiden tulee olla keskeisin lähtökohta kehitettäessä palveluketjuja.
Sosiaali ja terveydenhuollon järjestämislaissa tulee sekä sosiaali että terveyspalveluita
kohdella tasapuolisesti. Riskinä on, että nyt valmisteilla oleva lainsäädäntö medikalisoi sosia
alihuollon kysymyksiä päätöksenteossa ja toimeenpanossa, ja että sosiaalihuolto asetetaan taloudellisesti alisteiseen asemaan terveydenhuoltoon nähden. Jo nyt sosiaalihuollon palvel
uja alibudjetoidaan tietoisesti ja tämän kehityksen jatkuminen on riskinä myös sote uudistuksessa. Terveyskeskus ja sosiaalipalveluita rapauttaa se, että ammattitaitoinen ja pätevä henkilökunta hakeutuu yksityiselle puolelle, kun julkisten palvelujen kehittäminen ja resursointi on unohdettu. Viime vuosina yksityisten sosiaali ja terveyspalvelutuottajien
henkilöstömäärä on kasvanut nopeammin kuin julkisten palvelutuottajien henkilöstömäärä.
Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana erikoissairaanhoidossa työskentelevien lääkärien määrä on kasvanut, kun perusterveydenhuollossa lääkäri en määrässä ei ole
juurikaan tapahtunut muutosta .
Henkilökunnan vaihtuvuus estää pitkäjänteistä ja asiakaslähtöistä sosiaali
ja terveydenhuollon kehittämistä. Mervi Flinkmanin hoitotieteen alan väitöstutkimuksen mukaan hoitotyön toimintaympäristöä tulee kehittää niin, että työntekijät viihtyvät ja pysyvät työssään, saavat mahdollisuuksia kehittää itseään sekä voivat toteuttaa korkealaatuista ja eettisesti kestävää työtä .
Työssäkäyvä väestö käyttää muita vaihtoehtoja: työterveyshuoltoa tai lakisääteisten ja vapaaehtoisten vakuutusten korvaamia yksityisiä palveluita. Painopiste terveydenhuollossa onkin viime vuosikymmeninä ollut työterveys ja erikoissairaanhoidon kehittämisessä. Kuntien perusterveyspalvelut on päästetty rapautumaan. Terveyskeskus ja sosiaali palveluiden rapautuminen on merkittävä syrjäytymistä ja eriarvoisuutta aiheuttava tekijä. Olennaista
on vahvistaa ymmärrystä perustason työn merkityksellisyydestä yhteiskunnassa kaikkien heikoimmassa asemassa olevien ihmisten auttamisena.
Vastaukset 2
Vanhimmat
OECD moitti Suomea vuonna 2005 terveydenhuollon epätasa-arvosta. Suomessa asiakkaiden maksuosuudet ovat muuhun Eurooppaan verrattuna korkeat.
Perusterveydenhuollon palveluiden saatavuus on myös eri henkilöille erilaista. Toinen pääsee lääkäriin melkein heti, toinen odottaa viikkoja. Eron aiheuttaa työterveyshuolto.
Alun perin työterveyshuolto oli tehty torjumaan työhön liittyviä sairauksia, mutta järjestelmä on suunnittelematta livahtanut työssä käyvien perusterveydenhuolloksi. Työssä käyvälle järjestelmä onkin erinomainen.
Kansanterveydellisesti systeemi on ongelmallinen.
Perusterveydenhuolto jakaantuu terveyskeskuksiin ja työterveyshuoltoon. Kansalaiset jaetaan kahteen ryhmään: niihin, joilla on työtä ja rahaa ja sitten niihin, joilla ei ole.
Työterveyshuolto tarjoaa hyvätasoiset palvelut ilmaiseksi ja vähäisellä jonottamisella etuoikeutetuille, siis työssä oleville.
Ne, joilla ei ole työtä eikä paljoa rahaa, odottavat viikkoja terveyskeskukseen pääsyä ja heiltä peritään asiakasmaksuja.
Työssä käyvät ovat terveempiä, joten parhaat palvelut annetaan niille, joilla on vähiten sairauksia.
Eniten sairastavat ovat taas jonojen ja maksujen takana.
Epätasa-arvo on sietämätön, mutta kaikki missä on sana "työ" on pyhää, joten asialle ei voi tehdä mitään.
Tavallisesti epätasa-arvo on korjattu niin, että lopetetaan etuoikeudet tai tehdään ne edes verotettavaksi etuudeksi autoedun tapaan.
Haastavampaa olisi nostaa terveyskeskukset työterveyshuollon tasolle. Työterveyshuollon hyvää systeemiä ei tule romuttaa.
Tämä edellyttää uuden muotoista terveyskeskusta, jossa ovat mukana yhdistäminen erikoissairaanhoitoon, sähköinen asiointi, työjaon uusiminen ja lääkäreiden tukijärjestelmät.
Tavoitteena pitää olla saatavuuden selvä parantaminen. Palvelut on saatava vähäisellä odotusajalla.
Perusterveydenhuollon pitää olla käyttäjälle ilmaista. Nykyiset maksut kattavat hyvin vähäisen osan kustannuksista.
Maksuja on perusteltu sillä, että maksuttomuus muodostaa käyttäjälle moraalisen riskin. Eli maksutonta palvelua käytetään myös turhan takia.
Tätä riskiä ei ilmeisesti työterveyshuollossa ole ollenkaan, koska se on voitu toteuttaa maksuttomasti.
Työterveyshuoltoon on ohjattu rahaa ilman rajaa ja hoitoja suorastaan tyrkytetään ja vielä ilmaiseksi. Työmarkkinain raamisopimuksessa työterveyshuoltoa yhä vain vahvistettiin. Muuhun kansaan suhtaudutaan ylijäämäväestönä, jota ei hoideta.