Illalla katseltiin yhdessä tv:stä erodraamaa. Kun mentiin nukkumaan, N kertoi pettäneensä minua naapurin kanssa yli vuosi sitten. Naapuri jo muuttanut ties minne.
N pyysi anteeksi, sanoi asian vaivanneen häntä. En oo nukkunut ja ihan sekaisin. Jotenkin nolattu olo. Pitäisi kai lähteä as.toimistoon kyseleen omaa asuntoa. Miten mä voin enää luottaa tuohon, keneenkään.. Lääkäriä kai tässä kohta tarvii.
Ihan puun takaa
3
1427
Vastaukset
Lääkäri ei ole huono idea.
- Seko
Täällä vertaistukea, sain kaksi päivää sitten puolison kiinni suutelemasta toista. Ihan sekainen olo, itkettää ja raivostuttaa vuoron perään, unta on ihan turha edes haaveilla.
Kuis sinä jakselet? - sielläolinmyös
Olen tuolla uskottomuus palstalla kirjoitellut omaa ahdistusta. Kiinnijäämisestä alkaa olla puoli vuotta. Kyllä se ajan kanssa helpottaa, jos tuo toinen on valmis yrittämään tosissaan panostaa sinuun ja huomaa että et ole itsestäänselvyys.
Itse ilmoitin heti että ero tulee, mutta mies katui, itki, teki selväksi tuolle toiselle miten ei halua enää olla tekemisissä, piti yhtedenpidon avoimena niin että minä näin ne viestit myös ja olin omasta puolestani myös yhteydessä tuohon toiseen naiseen.
Unettomuutta kesti toista vikkoa, mutta nousin ylös ja menin lenkille jos ei uni tullut ja otin nokoset myöhemmin iltapäivällä. Itkin kuuman suihkun alla ennen töihin lähtöä ja kyllä se aina siitä, järkeä löytyi muualta elämästä onneksi eikä koko maailma romahtanut kerralla niskaan. Puhuin omille läheisille avoimesti ja sain neutraalia tukea, kukaan ei halunnut kääntyä miestä vastaan mutta lohduttivat.
Kannattaa puhuapuhuapuhua eikä jäädä yksin. Lääkäri on hyvä idea ja sairasloma jos ei koe työkuntoiseksi itseään. Omalla kohdallani lääkärin asenne oli vähän "no näitä sattuu" mutta antoi kuitenkin oireen mukaiset ohjeet eikä jättänyt oman onnen nojaan, joten suosittelen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss845850Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243497- 1572023
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2231948Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1731709Martinan bisnekset rajusti tappiolla
Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.2821475Voiko olla, onko se tosiaan niin että
Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵571011- 67981
Metsa Man Extra kanava toimii hyvin
ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.21980Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?
Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.109917