kottaraispöntöt torilla

Kenen kuningasajatus oli aikanaan hommata nuo hökötykset torin tukkeeksi?
Eivät sovellu esim. markkina-aikana myyntikojuiksi. koska ovat niin epäkäytännöllisiä,
ahtaita ja pimeitä . Normaali teltta on paras myyntikoju kauppahommissa.
Viimeisten markkinoiden aikaan vai kaksi pönttöä oli käytössä, muut ovat vain liikenteen ja
lumitöitten tukkeena talven aikana.
Valvojien mukaan kaikki kymmenen mökkiä oli muka käytössä, MUTTA OIKEASTI VAIN
KAKSI OLI OSAN MARKKINA-AJASTA KÄYTÖSSÄ, LASKUVIRHE?
Humoristisin väite viime markkinoilta oli valvojien suusta, " perjantaina oli ollut niin vilkasta,
että myyjiltä loppui tavarat kesken , ja eivätkä voineet enää senvuoksi tulla lauantaina myymään
torille"!

Tekninen lautakunta, hommatkaa äkkiä nuo rumilukset pois torilta, rumentamasta torin
yleisilmettä!
11406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

En tiedä, mutta arvaisin, että jonkun kepulaisen. Paljonkohan lie maksaneet? Oliko valmistus kilpailutettu, vai annettiin jollekin "hyvälle veljelle".

Äänestä
  • Eivät houkuttele asiakkaita. Vuokrasin yhtä markkina-ajaksi, kaikki asiakkaat kävelivät ohitse. Ainoastaan yksi vanhempi herrasmies kävi kysymässä, onko teillä myynnissä käytettyjä kondomeja.

    Äänestä

Poikkeeen ja nopeasti vaan ei sovellu myyntitiskiksi Ei enää sovi vuosipaikkalaiset ollenkaan myymään kun tulivat nämä pöntöt ompahan taas tori tyhjempi kun ei myyjät mahdu että miettikää vähäsen ennen kuin tuotte tommoisia homemökkejä.

Äänestä

Ei Iisalmen torista Oulua saada, vaikka yritetäänkin ranta-aittoja matkia. Ei nämä kopit taida oikein toimia. Lisäksi estää kesällä näkymän ent. postitalon suunnasta torille, mikä katu se nyt onkaan. Avoin näkymä houkuttele sinne ihmisiä, kun näkee että torilla on muitakin, Iisalmen torilla on kuulemma ennen ollut laohkoiksi kutsuttuja myyntikoppeja, entäpä jos kokeilisitte, toimisiko ne paremmin. :)

Äänestä

Eikö niitä voisi ripotella eri puolille toria? Nyt on tosi tökerön näköistä, kun ovat rivissä

Äänestä
  • Ne vois kuskata Koljonvirralle homeisten leirimökkien ja pilaantuneen hirsimökin
    kanssa poltettavaksi juhannuskokossa ensi kesänä!

    Äänestä

Varmaankin räisäsen kuningasajatus

Äänestä
  • Leikkipuistoihin vois siirtää.

    Äänestä

Kyllä saa Iisalmelaisena hävettää kun noita muka niin sanottuja myyntikojuja tuli torille VIEKÄÄ SINNE MISTÄ OOTTE TUONNUKKIN JA PIAN rumentaa toria ei ole tänne paikkakunnalle sopivia viekää metsään eläinten ruokintapaikoiksi

Äänestä

Kuopion satamassa aika pätevän oloisia, avonaisempia ja tilavampia ja siitä syystä käytännöllisiä myyntikatoksia. Nämä tosi pieniä kopperoita, eikä voi oikein käyttää kuin johonkin korun myyntiin, eihän sinne mahdu yhtään varastoakaan. Kuopiossa ne katokset käteviä, on ollut niissä askartelupajoja lapsille ym.

Äänestä

Mahdollisimman nopeasti pois vaan kesä tulossa tulee muitakin myyjiä torille. Ei noi linnunpöntöt ole mistään kotoisin metsään vaan suoraan jonnekkin kauas ihmisten silmistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jobbarnapojkar kirjoitti:

Kenen kuningasajatus oli aikanaan hommata nuo hökötykset torin tukkeeksi?
Eivät sovellu esim. markkina-aikana myyntikojuiksi. koska ovat niin epäkäytännöllisiä,
ahtaita ja pimeitä . Normaali teltta on paras myyntikoju kauppahommissa.
Viimeisten markkinoiden aikaan vai kaksi pönttöä oli käytössä, muut ovat vain liikenteen ja
lumitöitten tukkeena talven aikana.
Valvojien mukaan kaikki kymmenen mökkiä oli muka käytössä, MUTTA OIKEASTI VAIN
KAKSI OLI OSAN MARKKINA-AJASTA KÄYTÖSSÄ, LASKUVIRHE?
Humoristisin väite viime markkinoilta oli valvojien suusta, " perjantaina oli ollut niin vilkasta,
että myyjiltä loppui tavarat kesken , ja eivätkä voineet enää senvuoksi tulla lauantaina myymään
torille"!

Tekninen lautakunta, hommatkaa äkkiä nuo rumilukset pois torilta, rumentamasta torin
yleisilmettä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu