Nöyryytys ja anteeksianto

Ajatuksia.herättävä

Perjantai-ohjelmassa käsiteltiin alistamista, nöyryyttämistä ja anteeksiantoa. Haastateltavina oli kaksi hyvin erilaista nuorta naista, joista toinen oli pystynyt käsittelemään kokemuksensa ja oppinut antamaan anteeksi ja jatkaa eteenpäin. Toinen oli ilmeisesti kokenut paljon pitempään ja rankemmin vääryyttä ja nöyryyttämistä, ja hänen kykynsä anteeksiantoon oli nollassa. Hän ei edes halunnut antaa anteeksi, kukaan ei ole edes pyytänyt anteeksi. Hän ei tietäisi, voisiko antaa anteeksi edes siinä tapauksessa. Yhdelle, jo kuolleelle kiusaajalleen oli anteeksiannon suonut - jälkikäteen.
Ymmärrän molempia. Jälkimäisellä naisella on viha voimavarana, hän pystyy käsittelemään elämän kovia puolia, hän tekee lauluja ja runoja, joissa purkaa kokemuksiaan. Hän ei koe, että olisi edes tarpeellista antaa anteeksi kenellekään. Toinen naisista oli ymmärtäväinen ja tasainen, hän oli tutustunut buddhismiin ja etsi rauhaa ja tasapainoa.

Me käsittelemme asioita kaikki eri tavoin. Anteeksiantaminen ei ole mikään pakkoteko tai nappi, jota painamalla menneet kärsimykset katoavat ja lakkaavat vainoamasta. Kun asiat yhä painavat mieltä, on sallittava tunteiden purkautuminen. Jatkuva vihantunne kuitenkin tekee omalle minälle hallaa, koska se on ahdistavaa ja painaa kuin kivenä rinnassa, Siksi olisi pyrittävä käsittelemään menneisyys siten, että taakat ohentuisivat ja kevenisivät, niin että elämä voisi jatkua eteenpäin.

Mielenkiintoinen ohjelma ja ajatuksia herättävä. Katsokaa uusinta, jos ette olleet tv:n ääressä 24.3.

5

457

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyljeksitty

      Kiitos aloituksesta. Oikein hyvä ohjelma, jossa tuotiin hyvin esiin erilaisia näkemyksiä asiaan. Meeto kampanjalle voisi olla jatko-osa Meeto2, jossa tavoitteena olisi saada ihmiset miettimään sekä omia kokemuksia kiusaamisesta että toisille henkilöille aiheuttamaansa kärsimystä.

    • Ajatuksia.herättävä

      Jatkan vielä aiheesta, joka askarruttaa viime päivien tapahtumien takia.
      On ihan oikein, että esiin vedetään ne öykkärit, jotka alistavat ja nöyryyttävät naisia taiteellisen vaikutelman saamiseksi. Aku Louhimies on nyt myrskyn silmässä, mutta varmasti on muitakin, aikanaan Jouko Turkka. Silloin vain ei tällaista haloota nostettu.
      Viikolla myös muistaakseni Pressiklubissa keskustelija pyysi miettimän, kuinka pitkälle yhden syyllisen esiin vetämisessä voidaan mennä.
      Ajattelin samaa, että kun vuosia kuluu, saattaa olla, että Louhimiehen ansiot elokuvaohjaajana kokonaan unohdetaan ja muistetaan vain nämä viimeaikaiset paljastukset.

      MeToo-kampanja on aito ja oikea. On vain muistettava, että esiin joutuvat vain muutamat, ja samaan syyllistyneiden nimetön joukko pääsee pälkähästä, kun uhrit eivät voi tai halua tulla esiin omilla kokemuksillaan.
      Toisaalta on niinkin, että monet uhrit eivät ole koskaan selviytyneet ahdistavista kokemuksistaan, varsinkaan, jos häntä ei ole uskottu. Torjuminen on niin paljon helpompaa kuin asiaan tarttuminen.
      Kuinka paljon lieneekään niitä, jotka hammasta purren lukevat ylistäviä kirjoituksia jostakin palkitusta taiteilijasta, joka on onnistunut salaamaan pimeän puolensa julkisuudelta.

    • AriWigelius

      Itse nöyryytyksen kokeneena en koskaan anna anteeksi, en koskaan, te vielä kadutte.

      • PahoinSatutettu

        Toivon, että joskus voit antaa anteeksi kaltoinkohdelleille. Ei tekoja tarvi hyväksyä eikä ymmärtää, anteeksianto ei tarkoita tekojen oikeutusta.

        Kyllä mä tunnistan tuon kokemasi uhman, tuttua se on itsellenikin. Johonkin etappiin saakka se toimii, mutta sitten tulee stoppi. Älä katkeroidu. Se on mullakin johtotähtenä. Rakkaudella ja lämmöllä kirjoitan!


    • SivustaTaasLisäilen

      Hyvin aloittaja pohdit asiaa. Kiitos kun jaoit ajatuksesi. Jatkettakoon vielä se, että tunteet ovat subjektiivisia, mutta toisinaan voi käydä niin että hyvää tarkoittaneesta tehdään syyllinen. Itse varsinainen hyväksikäyttäjä voi tässä sairaassa maailmassa teeskennellä uhria jotta selviäisi kiipelistä ja pelastaisi näin nahkansa. Suosittelen suhtautumaan tarinoihin neutraalisti. Sekin vielä että monesti kaksi ihmistä voi olla yhtälailla syyllisiä ja syyttömiä tapahtumien kulkuihin - tässä vaiheessa se jolla on suurempi tarve julkisivun säilyttämiseen eli vaikkapa heikompi itsetunto vaikkapa pohjalla, voi hakea tukea yhteisöstä jotta saisi nujerrettua toista osapuolta. hyvät kansalaiset, maailma on kummallinen paikka.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      881
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      92
      848
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      746
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      3
      700
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      584
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      551
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      549
    8. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      61
      543
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    10. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      57
      513
    Aihe