Antin ideointia voisi jatkaa vähän ihmisläheisemmillä ideoilla, huomioon otettuna vetovoimatekijät, matkailu ja uudet työpaikat.
Ensinnäkin Iisalmeen tulisi saada suomen ensimmäinen eu-lain mukainen ilotalo. Uusia työpaikkoja syntyisi vähintään kaksisataa. Huumeiden käyttö loppuisi, itsemurhat ja avioerot vähenisivät. Rikollinen toiminta loppuisi ym. ym. Sote kustannukset laskisivat huimasti. Ihmiset eläisivät terveimpinä. Sen jälkeen tulisi voimakkaan asiakasvirran vuoksi rakentaa oma lentokenttä. Uutta päällystettä vain noin. 800 metriä, se mahdollistaisi palvelua haluavat suuret turistimassat liikennöimään lentäen Iisalmeen. Työpaikkojen säilyminen taas varmistettaisiin sillä, että Soinlahteen rakennettaisiin uusi suomen ensimmäinen suurmoskeija, hyvien kulkuyhteyksien varteen. Uskottavasti ns. suvakitkin saisivat tahtonsa läpi ja sielunrauha palaisi suuresta ilosta johtuen vähintään normaaliksi. Avajaistilaisuuteen voisi sitten kutsua kaikki ne uskonlahkolaiset, jotka hyväksyvät ja salaavat seksirikollisuuden. Anteeksipyynnön voisi siten suorittaa ko. uudessa rakennuksessa.
Kaikki nämä hankkeet lisäisivät varmasti Iisalmen vetovoimaisuutta. Verotulojen räjähdysmäisen kasvun johdosta, Iisalmi pomppaisi maailman kartalle. Uskottavaa on myös se, että punainenristi joutuisi, mitä pikemmin tulemaan mukaan opetusmielessä jopa opettajien irtisanomisuhka huomioituna. Markkinoinnissa voisi käyttää sitä vanhaa Olvin mainosta, (Iisalmesta ihmeen hyvää). Myös on varmaa, että EU olisi halukas rahoittamaan kaiken tämän, edellyttää tietenkin avustuksen hakemista. Näistähän on jo malleja Hampurissa, Berliinissä ym. eu -maiden kaupungeissa.- Näillä ideoilla voisi olla mahdollista päästä uuden "toimielimen visiojäseneksi".

Vastaukset 1
Vanhimmat
Äärettömän hyvää ideointia. EU:lle nettomaksajina olisi ehdottomasti ja vähintään oikein saada tukea ja palveluja sieltä muiden EU-maiden tapaan.