Avoin kirje pääministeri Juha Sipilälle

Vanhusvm39

Kirjoitan avoimen kirjeen pääministeri Juha Sipilälle. Toivon että te kaikki jotka tämän luette autatte minua kirjeen toimittamiessa pääministerille. Olen vanha ihminen eikä minulla ole sähköpostia eikä twitteriä. Lapsenlapseni kirjoittaa tämän kirjeen puolestani tänne internettiin.

Poroja on makuutettu meidän pihallamme monia vuosia. Poromiehet eivät vie poroja pois. Meillä on suuret puhelinlaskut siitä kun olemme joutuneet soittelemaan poromiehille, paliskuntaan, aluehallintovirastoon ja muille virkamiehille. Myös poilisille ja hätänumeroon olemme joutuneet jatkuvasti soittamaan.
Poliisi on saanut ampumaluvan yhdelle porolle mutta ei sitä ampunut paliskunnan painostuksen vuoksi. Ampumislupa saatiin poron hyökättyä toistuvasti kimmppuumme kotipihallamme. Poro myös hakkasi sarvillaan puutarhakalustoamme säpäleiksi toistuvasti. Poromies vain nauroi ja käski meitä muuttamaan kehä 1 sisäpuolelle. Poromies myös sanoi että ampuu lapsenlapsemme koirat kun hän ulkoilutti niitä pihallamme kun oli käymässä meidän luonamme. Tämä aiheutti suurta tuskaa pienille lapsille.

Meidän määrättiin lopulta aidattavaksi. Mutta siitä seurasi yhä pahempaa. Poromiehet tulivat pihallemme ja vaativat että meidän on allekirjoitettava paperi jossa vaadimme aitauspäätöksen purkamista. Paliskunta sanoi ettei lähde aitaamaan pihaamme kuten on esitetty, kokonaisuudessaan. Paliskunta vaati että pihamme on aidattava karsinoihin jotta porot voivat aitaamisen jälkeenkin vapaasti kulkea pihallamme. Sen sijaan meidän vanhusten tulisi olla karsinoissa.
Emme halunneeet tulla aidatuksi kokonaan sillä se tuottaa meille suurta haittaa ja eristää meidät palveluista joihin olemme oikeuttettuja ja joita tarvisemme. Vielä pahempi oli kuitenkin paliskunnan määräys aidata meidät karsinoihin joiden ulkopuolella porot vapaasti edelleen hakkaisivat pihallamme. Emme siis suostuneet allekirjoittamaan paliskunnan esittämää paperia.
Tässä kohtaa jouduimme soittamaan useaan kertaan hätänumeroon sillä pelkäsimme pihalla päivystävää miesjoukkoa josta jotkut huusivat meile vihaisena ja vaati nimeä paperiin.

Aitaus toteutettiin ja sen jälkeen emme ole päässeet kulkemaan linja-autopysäkille itsenäisesti aitauksen vuoksi. Emme ole saaneet kaikkea postia sen jälkeen. Myös muita palveluita on jäänyt saamatta poroaitojen vuoksi.

Kaikki sanovat että tämä ei ole oikein eikä meitä vanhoja ihmisisiä pitäisi tällä tavalla kohdella. Sinä Juha Sipilä peräänkuulutat jatkuvasti oikeudenmukaista yhteiskuntaa. Sinä myös väität että ajat yksityisen ihmisen omaisuuden suojaa. Se ei pidä paikkaansa. Sinulla olisi kaikki mahdollisuudet puuttua näihin epäoikeudenmukasiin tekoihin joilla ihmisten omaisuutta rikotaan ja joilla häiritään vanhusten elämää ja lopulta estetään saamasta palveluita.

Miksi te teette tämän meille vanhoille ihmisille arvoisa pääminsteri? Miksi meidän sota-ajan lapisen omaisuus, palvelujen saanti ja rauha liikkua omalla pihallaan ei merkitse teille mitään?
Omistatteko te herra pääministeri itse poroja ja sitä kautta saatte niin suuret rahat, että ei ole teille edullista puuttua näihin epäkohtiin?
Pyysin lapsenlasta kirjoittamaan pyyntöni tänne. Kun nyt puhutaan siitä että päättäjät eivät ole tietoisia siitä mitä henkistä pahaa ihmisille tekevät. Olen yrittänyt asialla tavoittaa pääministeriä. Mutta olen vanha eikä minulla ole somea. Pääministeri ei ole koskaan vastannut. Toivon että ennen kuolemaamme saamme vastauksen. Toivon että saisimme kuolla kotonamme eikä meitä ajettaisi täältä pois porojen vuoksi. Ei onnistunut ryssäkään ajamaan.

2

330

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kotipalvelu

      Meillä sama tilanne. Vanhus jätettiin poroportin taakse. Nyt ei kotipalvelu suostu toimittamaan ruoka-annoksia. Kun heidän toimenkuvaan ei kuulemma kuulu porojen paimentaminen ja porttien avaaminen ja sulkeminen. Tovottavasti Sipilä lukee tämän. Ongelma koskee suurta määrää vanhuksia jotka jäävät ilman lakisääteisiä palveluita. Ja kaikki hulluuden vuoksi että porokarjat tunkee ihmisten pihoille eikä niitä saada aitauksiin.

    • Totuuven-trolli

      Tuskinpa tuo kenenkään vanhusten lapsenlapsen kirjoittama on. - Kuusamon poronaitaajatrollit koettavat aktiivisesti feikkiprofiilien avulla saada asiaansa perille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      135
      3786
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      36
      2464
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      144
      2108
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      17
      1081
    5. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      70
      1041
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      46
      925
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      63
      886
    8. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      31
      865
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      43
      800
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      97
      782
    Aihe