Luin viestiketjusi, ja en jaksa vastata sinne päähän joten aloitin uuden, ihan vain kysyäkseni että kuinka kaikki meni? Et kerro siitä missään viestissäsi? Puhut paljon päätöksestäsi, mutta kerro vielä miltä sairaalassa tuntui ja miten sinua kohdeltiin ja miten "lääkkeellinen abortti" eteni?
Haluaisin tietää koska minäkin epäilen että olet "provo", siis että yrität vain viesteilläsi provosoida.
Kerro siis, mitä koit?
Haluaisin tietää koska minäkin epäilen että olet "provo", siis että yrität vain viesteilläsi provosoida.
Kerro siis, mitä koit?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Koska minäkin veikkasin ketjuusi, että provosoit muita vain viesteilläsi.
Menin perjantaina aamusta sairaalaan ja puoli kymmenen aikaan minulle laitettiin ekat lääkkeet emättimeen... kahdentoista aikaa laitettiin toinen satsi. Mahaa alko tässä vaiheessa poltella jonkin verran. Muistaakseni kolmen-neljän aikoihin laitettiin lisää jotain toista lääkettä ja sen jälkeen maha oli pari tuntia tosi kipeä. Jossain vaiheessa kipu lakkasi ja muuttui sellaiseksi paineeksi. Seitsemän aikaan illalla minulla ei ollut mitään kipuja ja aloin jo ihmettelemään,että eiö ne aineet tepsi ollenkaan... minua lohduteltiin ja sanottiin että siin äsaattaa mennä aikaa kun olin niin pitkällä ja en ole koskaan ollut aikaisemmin raskaana.. Siinä illalla laitettiin sitten vielä lisää niitä emätinlääkkeitä ja käskettiin vaan kärsivällisesti odottaa ja että joudumme ehkä lauantaina jatkamaan lääkitystä.
Nukahdin joskus puolenyön jälkeen ja minulla ei ollut yhtään kipua.
Heräsin puoli kuuden aikaan aamulla siihen että kakatti. Soitin kelloa ja kysyin hoitajalta onko ok jos käyn wc.ssä... Vessassa käytyäni käytävässä huoneeni ulkopuolella tuli ensimmäinen kova kipu alavatsaan. Menin sängyn viereen, nojasin sänkyyn ja soitin kelloa ja kerroin kauheasta kivusta. Uikutin siinä sitten joku pari minuuttia ja tunsin kuinka joku oli tulossa jo kovaa vauhtia ulos. Hoitaja käski minun käydä sängylle ja hän kokeili mikä siellä on. Sikiö oli tulossa ulos. Hän käski minut sellaiselle kannettavalle astialle kyykkyyn ja ja tuntui siltä niin sai ponnistaa. Minä menin ja ponnistin jonkin verran ja lapsi tuli ulos. Tämän jälkeen kipu oli ohi ja taisi siinä pari helpotuksenkin kyyneltä vierähtää. Hoitaja tarkisti mitä sieltä oli tullut, käski minut sängylle makuulle ja pyysi minua makaamaan rauhassa aloillani ja rauhoittumaan... taisin olla aika sekasin siinä vaiheessa. Katsoin kelloa ja se oli 06.15. Siinä sitten makasin pari tuntia ja mietin asiaa, itkin vähän, mutta olin onnellinen että kaikki oli ohi.
Kahdeksan aikaan mahaan alkoi sattua ja pyysin särkylääkettä. Hoitaja tuli ja antoi sitä ja sanoi minulta tulleen kaiken ulos, eli istukkakin oli tullut.
Kävin aamupalalla, mahaan koski aika paljon mutta luulin sen kuuluvan asiaan. Kymmenen aikaan minulla oli gynegologin aika ja hän ihmetteli kipuani. Hän katsoi alpäähäni ja sanoi että siellä on joku... olisko ollut hematooma ja sanoi että pitää kaapia vielä, kun sinne on jäänyt jotain. Yhden aikaan minut sitten vielä kaavittiin ja kuuden aikaan sain lähteä jo kotiin. Kaavinnasta en muista juuri mitään kun olin niin tokkurassa ennen ja jälkeen.
Nyt olen ollut kotona lauantaista asti ja on ihan ok olo. Tänään olen vähän itkenyt kun jouduin olemaan yksin, mutta kyllä tämä tästä. Olen edelleen tyytyväinen ratkaisuuni, koska se tosiaan oli minulle se ainut vaihtoehto.
Vuotoa on vähän, oksettaa välillä, mutta huomenna menen jo kouluun takaisin...
Tämä oli kauheaa luettavaa.
"Minä menin ja ponnistin jonkin verran ja lapsi tuli ulos."
Pieni lapsesi on nyt kuollut. Otan osaa.
Ehkä jonain päivänä ymmärrät elämän arvon. Ehkä. Sitten kun olet menettänyt tarpeeksi, kun sydämesi lyö raskaasti ajatellessasi elämää ja kuolemaa, kuolemaan matkanneita läheisiäsi - sitä julmaa kehää, jonka osa sinä itsekin olet.
Olisit antanut lapsesi elää... Joku toinen olisi häntä voinut rakastaa, hoivata häntä, kuiskia helliä sanoja pikkuisen korvaan. Joku toinen olisi osannut arvostaa sitä kallista elämää, jonka sinä heitit roskiin. Joku toinen olisi odottanut syli ja sydän avoinna.
Sinun sylisi on nyt tyhjä. Sylissäsi tulee aina olemaan tyhjä paikka, ihan siinä sydämesi vieressä. Siitä kohdasta nousee kaipaus, jota et ehkä koskaan ymmärrä. Luulet sitä joksikin muuksi, mutta se on, ja aina tulee olemaan, lohduton suru, kaipaus, katumus, pettymys, itseinho, syyllisyys, masennus.
Toivon, että maksat loppuelämäsi tästä surullisesta teosta. Ota siitä vastuu ja pyydä lapseltasi anteeksi.
Mistä sinä tiedät mitä minulle on tapahtunut? mikä sinä olet tuomitsemaan minut kun et tunne minua? Luulet että elämäni on ollut helppoa ja en tajua elämän arvoa. Voisitko lopettaa syyllistämisen, varsinkin ihmisten kohdalla joiden taustoja et tunne
Siitä on noin kymmenen vuotta kun kävin vastaavan kokemuksen läpi. Minulta vain ei irronnut istukka ja siitä syystä jouduttiin kaavintaan. Yhden ainoan yön jouduin viettämään sairaalassa.
Muistan kun minun sikiöni meinasi tulla vesanpöntöön kun lapsivedet tuli pienet jalat roikkuivat alapäästäni...
Noh saman miehen kanssa jonka kanssa tämä raskaus sai alkunsa olen nyt naimisissa. En kadu tekoni, sitä ei kannata katua mitä tehnyt vaan minkä on jättänyt tekemättä. Jokainen asia vaikuttaa toiseen, en usko että olisin elämässä tässä pisteesä kuin olen nyt jos olisin pitänyt lapsen. Koulut olisi jääneet käymättä eikä kahdesta lapsesta olisi ollut kolmannelle vanhemmiksi. Olen itsekäs mutta minusta on turha itkeä asioita joille ei mitään voi. Ehkä olen saanut rangaistukseni sillä olen nyt kroonisesti sairaan lapsen äiti, ei vaan elämä antaa ja elämä ottaa.
Kaikesta huolimatta en mieti myöhäistä keskeytystä rv n.14 kuin joskus harvoin, olen ihan onnellinen ihminen, ei elämäni ole pilalle mennyt mutta varmasti olisi kovin toisenlaista jos olisin toiminut toisin.
Uskon jos päätös on hyvin harkittu jo ennen operaatiota ei loppuelämän traumoja jää. Jaksamista
Niin että olisivat koulut jääneet kesken?? Kuka niin sanoo? Maailman olemattomin selitys. On sinusta itsestäsi kiinni, jos päätätä lakata elämästa kun lapsi syntyy. Monella abortin puolustajalla tuntuu olevan sellainen luulo, että elämä loppuu kun lapsi syntyy.
Mutta kerron sinulle salaisuuden. Elämää on lapsen syntymän jälkeenkin. Kouluja voi käydä myöhemminkin, lapsen syntymä ei sinänsä pilaa mitään. On vain omasta motivaatiosta kiinni, haluaako niitä kouluja käydä. Niin se on lapsettakin, toiset käyvät kouluja ja opiskelevat, toiset eivät. Lapsi sinänsä antaa elämälle suunnan, halun valmistua ammattiin ja rakenta jotain. Itse valmistuin AMK:sta 2-4 kk aikaisemmin kuin LAPSETTOMAT kurssikaverini. Hyvin arvosanoin. Ja lapsia oli tuossa vaiheessa 2, kolmas tulossa.
Oma elämäni olisi varmasti monin verroin köyhempää, ja tyhjempää, jos en olisi äiti. Ja omatuntoni soimaisi minua varmasti hautaan asti, jos olisin aikanaan lapseni tappanut.
Olen täysin tavalline ihminen, olen itse kustantanut koulunkäyntini, meillä ei ole sukua hoitamassa lapsia. Eikä tie ole ollut ruusuinen, mutta lapsillani on ELÄMÄ, minulla on ammatti, vakituinen työpaikka- kaikki mitä elämiseen tarvitaan.
Joten älkää te abortin puolustajat ratkaisuanne puolustelko sillä, että "koulut jäisivät käymättä". Se kertoo vain että olette laiskoja ihmisiä, jotka eivät viitse elämänsä eteen tehdä töitä, eikä nähdä sitä vaivaa että antaisitte syyttömän lapsen elää.
Sinä olet sinä, hän on hän.. ihmiset ovat erilaisia. Sinä olet onnistunut jaksamaan koulun ja lasten kanssa. Mistä tiedät vaikka tämä möhömaha-ihminen tietäisi että lapsen myötä opisleut jäisivät. Veikkaan että olet yksi siitä pienemmmästä prosenttiosuudesta opiskelijoita, jotka pystyvät tuohon. Suurin osa varmasti jättää koulun kesken tai vaihtaa "helpompaan" tutkintoon. Mistä tiedät vaikka tämä möhömaha olisi vaikka valtiotieteitten tai lääketieteen opiskelija, jolla on muutenkin viakeuksia pysyä opiskeluissa mukana?
on sokeritauti, omien sanojensa mukaan vaikeasti tasapainoitettava. Itsekin tiedän kyseisestä taudista jotakin, koska lapsellani on 1diabetes... ei ole kuulkaa helppoa olla diabeetikko kun elämä on muutenkin heitellyt häntä.
Ei me kaikki olla todellakaan niin sitkeitä että jaksettaisiin ja pystyttäisiin venymään joka suuntaan, kuten jotkut superihmiset. On hyvä tietää, missä oma raja tulee vastaan jaksamisen kanssa.
No sitten ainakin on ihan ymmärrettävää tuo abortti. Muutenkin tuo tilanne tuntui olevan hieman sekava hänen kohdallaan. Ilmeisesti on kokenut kovia. Abortti ei ole koskaan "mukava" asia vaan erittäin vaikea päätös naisen elämässä. Uskon että tämä möhömaha on miettinyt ratkaisuaan joka kantilta ja tullut tosiaan siihen tulokseen, että abortti on paras ja ainut ratkaisu hänen tapauksessaan. En tiedä miten sokeritauti vaikuttaa raskauteen ,mutta ilmeisesti diabetes- synnyttäjän pitää alusta alkaen olla todella tarkkana raskauden kanssa. Voikohan sikiö vaurioittua jotenkin jos naisella on sokeritauti ja siitä ei huolehdita kunnolla (siis esim. sokeritaspainosta...)
En puuttunutkaan möhömahan ratkaisuun sinänsä. Olen seurannut viestiketjua ihan ensimmäisestä kirjoituksesta asti, enkä sinänsä kyseenalaista hänen ratkaisuaan. Yrtän luottaa siihen, että lääkärit tietävät, mitä tekevät, eikä TEO anna lupaa ihan olemattomin perustein raskautt keskeyttää noilla viikoilla.
Mutta puutuin tuon edellisen kommenttiin siitä, miten elämä on loppu ja koulujen käynnistä ei enää tule mitään kun lapsi syntyy. Se ei pidä paikkaansa. Lisäksi kun ottaa huomioon työnantajien tämän hetkiset vaatimukset. Ei kukaan voi olettaa käyvänsä ensin koulut, hankkivansa työpaikan ja sitten perheen. Siis sillä oletuksella ettei enää joutuisi koulun penkille. Elinkeinoelämä nykyisellään vaatii jatkuvaa kouluttautumista, ajan hermolla pysymistä. Eli ennemminkin on oletettava että sinne koulun penkille on palattava vielä siinäkin vaiheessa kuin lapsia on.
Eli kirjoitukseni kaikkiaan halusi puuttua vain tähän olemattomaan puolusteluun abortin puolesta.
Minusta on erittäin surullista että minua epäillään pilailijaksi. Miten voisin pilailla näöin kauhealla asialla. Välillä tuntuu että ne jotka haukkuvat minua tunteettomaksi ovat itse ihan samanlaisia, koska eivät tajua...
mä päätin eilen jo etten enää käy katsomassa viestejä, mutta en näköjään pysty lopettamaan. Onneksi tänään oli tullut edes jotain positiivisiakin kommentteja. Tämä on minun tapani hoitaa surutyöni, välillä vaan tuntuu että tämä on vähän liian raaka tapa, kun tuntuu että täällä liikkuu vain ihmisiä jotka haluavat haukkua ja painaa maahan... Katsoo nyt mitä tässä tapahtuu, kun laitoin tuon kertomukseni. Voi olla että en pysty enää täällä käymään vastaamassa mihinkään tai edes auttamassa ketään joka saattaisi kaivat minunkin mielipidettäni tai tietoani...
tiedän juuri miltä sinusta tuntuu. Vaikka päätöksesi oli ainoa oikea pistää se itkettämään väkisinkin. Ei abortin tehnyt sitä itke, että pelkää tehneensä väärän ratkaisun, vaan siksi koska hormoonitoiminta on naisilla niin sekaisin jonkun aikaa niin abortin kuin tavallisen synnytyksenkin jälkeen. Toivottavasti kukaan ei ehdi saarnaamaan, että 'mitä itket?', kun se on aivan normaali reaktio ja kuuluu asiaan.
Tiedän että selviät eteenpäin, asia toki käy mielessä useastikin... minulla olisi ollut laskettu aika pari päivää sitten, kaverini synnytti juuri. Olen todella onnellinen kaverini puolesta. Oma abortti ei enää ole mielessä päivittäin, edes viikottain, ja jos on, se on vain eräs tapahtuma elämässäni, joka ei enää tunnu missään. En sitä muistellessa saa minkäänlaisia tunteenpurkauksia tms. Ja mitäpä suotta! Ei elämästä murheet lopu, pitää osata myös jättää asioita taakseen eikä kantaa loputtomasti mukanaan.
On ihanaa että löytyy ihmisiä, jotka jaksaa kirjoittaa kannustuksiakin. Tuntuu, että täällä jylläävät vain ne, jotka haukkuvat ja tuomitsevat. Oikein hyvää jatkoa sinulle ja onnea elämässä.
kiitos myös itsellesi, kun uskallat tuoda julki ajatuksiasi ja mielipiteitäsi asiassa, johon ei juuri myötätuntoa heru.
Monesti mietin, miksi täällä on niin paljon abortin vastustajia kärkevine mielipiteineen, ja vähän meitä joita asia todellakin koskettaa. Itse en enää koe tarvitsevani tukea, joten jää vähille tämän palstan seuraaminen. Ehkä myös monella muullakin? Suon toki sananvapauden kaikille, mutta ihmetyttää tuo viestien todella kova tyyli. Ei me abortin tehneet riehuta lapsettomuus- tai adoptio-palstoillakaan. Eihän?
Ai niin, tsemppiä elämääsi ja kulje aina eteenpäin etsien onnea ja iloa, turhan kauan ei kannata murheita murehtia... teit minkä parhaaksi näit ja tunsit, ja se siitä. =)