Kepun kansanedustaja Mikko Kärnä kutsui Puigdemont

Lappi_itsenäiseksi

Mitäs ulkopolitiikkaa ja millä äänestäjiltä saadulla mandaatilla KEPUN MIKKO KÄRNÄ touhuaan? Ja varmasti pääministeri Juha Sipilän tukemana?
Onko kyseessä oppitapahtuma ja konsultointi Lapin itsenäistymiseksi Suomesta?

- Kyse ei ole ollut mistään muusta kuin politiikasta ja äänestäjiltä saadun mandaatin toteuttamisesta, Kärnä sanoo.


Kansanedustaja Mikko Kärnä pitää Puigdemontin syytteitä naurettavina - ”Onko Espanjassa ihmisoikeuksia?”

25.3.2018

Tanskan ja Saksan rajalla kiinni otettua Katalonian syrjäytettyä johtajaa Carles Puigdemontia voi uhata jopa 25 vuoden vankeustuomio kapinan järjestämisestä.

Carles Puigdemont piti torstaina puheen eduskunnan lisärakennuksessa Pikkuparlamentissa.

Saksalaisviranomaiset ovat ottaneet Katalonian syrjäytetyn johtajan Carles Puigdemontin kiinni Tanskan ja Saksan rajalla.

Espanja antoi Puidgemontista kansainvälisen pidätysmääräyksen jo perjantaina, jolloin erotettu aluejohtaja oli vierailulla Suomessa.

Katalonian syrjäytetyn aluejohtajan vierailua isännöineen keskustan kansanedustaja Mikko Kärnän mukaan Puigdemont ei halunnut antautua suomalaisviranomaisille, koska hän halusi palata Belgiaan, jossa hänellä on jo "prosessi käynnissä".

Puigdemontin asianajajan mukaan syrjäytetyn aluejohtajan oli tarkoitus antautua Belgiassa viranomaisille.

Kapinan lietsoja

Espanjan korkein oikeus vahvisti perjantaina Puigdemontin ja 12 muun henkilön syytteet kapinasta liittyen Katalonian itsenäistymispyrkimyksiin.

Jos Puigdemont luovutetaan Espanjaan, häntä saattaa uhata jopa 25 vuoden vankeustuomio kapinan järjestämisestä.

- Tämä syyte on täysin naurettava ja järjetön, Kärnä sanoo.

- Espanjan lain mukaan kapina vaatisi väkivaltaisen kansannousun järjestämistä jonkun alueen irrottamiseksi, ja Puigdemont on päinvastoin pyrkinyt koko ajan sovittelemaan asioita.

Kärnä kannattaa Katalonian oikeutta itsenäistyä ja ”vähintäänkin oikeutta äänestää asiasta vapaasti”.

Katalonian itsenäisyyden kannattaja, keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä ja Katalonian aluehallinnon entinen johtaja Carles Puigdemont matkustivat torstaina yhdessä lentokentältä eduskuntaan. (TOMMI PARKKONEN)

EU:lle kiusallista

Kärnä pitää Katalonian kysymystä keskeisenä koko EU:n tulevaisuuden kannalta.
- EU:ssa on kehittymässä mielenkiintoinen poliittinen tilanne, eli mitä tehdään Espanjalle, joka on iso EU-maa, ja jolle ei voida määrätä taloudellisia pakotteita.
- Kyse on myös siitä, onko Espanjassa ihmisoikeuksia, ja ovatko ne oikealla tolalla. Itse en halua olla osa sellaista unionia, jossa jäsenvaltiot rajoittavat kansalaistensa sananvapautta ja poliittisia vapauksia, Kärnä sanoo.

Kansanedustaja veikkaa, että tulossa on pitkä prosessi.
- Nyt Puigdemont on vasta otettu kansainvälisen pidätysmääräyksen mukaisesti kiinni, sen jälkeen hänet toimitetaan oikeusistuimeen, jossa tehdään päätökset hänen mahdollisesta pidättämisestään tai palauttamisestaan.
Ennen kuin mahdollinen luovutus Espanjaan voi tapahtua, pitää arvioida, ovatko Puigdemontin rikokset mahdollisesti poliittisia.

- Kyse ei ole ollut mistään muusta kuin politiikasta ja äänestäjiltä saadun mandaatin toteuttamisesta, Kärnä sanoo.

Uutistoimistot: Saksan poliisi otti kiinni Suomessa vasta vierailleen katalaanijohtaja Puigdemontin
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201803252200835954_ul.shtml

KREETA KARVALA
[email protected]

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201803252200836117_ul.shtml

3

292

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mikko_Kärnä_Enontekiö

      Analyysi: Puigdemont otti riskin joka toteutui – Eurooppa kohauttaa olkiaan

      Katalonian ex-aluejohtajan karkottaminen Saksasta on todennäköisempää kuin se olisi ollut Belgiasta, kirjoittaa EU-kirjeenvaihtaja Petri Raivio.

      Carles Puigdemont 25.3.2018
      https://yle.fi/uutiset/18-160421


      Bryssel Katalonian entinen aluejohtaja Carles Puigdemont olisi hyvin voinut jatkaa hiljaiseloa Waterloon pikkukaupungissa Brysselin eteläpuolella ja todennäköisesti välttää joutumisen espanjalaiseen vankilaan.

      Jostain syystä Puigdemont kuitenkin otti vastaan kutsun puhumaan Helsinkiin. Puigdemontin ollessa Suomessa Espanjan korkein oikeus antoi hänestä uuden eurooppalaisen pidätysmääräyksen.

      Entinen aluejohtaja lähti maateitse takaisin Belgiaan, mutta paluumatka pysähtyi poliisin kiinniottoon Saksassa, Tanskan rajalla. Nyt Puigdemont on saksalaisessa putkassa odottamassa asian etenemistä.
      https://yle.fi/uutiset/3-10132613

      Siellä hän todennäköisesti miettii, kannattiko enontekiöläisen kansanedustajan Mikko Kärnän (kesk.) kutsuun vastata myöntävästi. Mutta varmaan sitäkin, onko muualta Euroopasta saatavissa tukea Espanjan luovutuspyyntöä vastaan.

      Tuskinpa. EU on tähän asti ollut Katalonian itsenäisyyskeskustelussa yksiselitteisesti Espanjan hallituksen puolella. Edes katalaanijohtajien kovat syytteet ja uhkaavat 25 vuoden vankeustuomiot eivät saaneet unionia tai sen jäsenmaita pehmentämään näkemyksiään.

      – Espanja on maa, jossa oikeusvaltioperiaatetta noudatetaan, sanoi komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans pian lokakuun itsenäistymiskansanäänestyksen jälkeen.

      Ne harvat eurooppalaiset äänet, joilta on löytynyt ymmärrystä katalaaneille, ovat kuuluneet muilta itsenäisyyttä tai autonomiaa havittelevilta alueilta. Belgian pääministeri Charles Michel joutui moittimaan Espanjan poliisin väkivaltaa kansanäänestyksen yhteydessä, koska hänen hallituksensa suurin puolue on flaaminationalistinen N-V.
      https://yle.fi/uutiset/3-9905534

      Samaa puoluetta edustava maahanmuuttoministeri Theo Francken väläytti, että Puigdemontille voitaisiin myöntää poliittinen turvapaikka Belgiasta. Vähän sen jälkeen ex-katalaanijohtaja ilmestyikin Brysseliin.

      Saksassa Puigdemontilla on vähemmän ystäviä, eikä Saksalla ole mitään ilmeistä syytä olla panematta toimeen Espanjan tekemää luovutuspyyntöä.

      Ensinnäkin Saksan lainsäädännöstä löytyy samankaltainen kapinarikosnimike, josta Puigdemontia odottaa Espanjassa enintään 25 vuoden tuomio.

      Puigdemontin ensimmäinen luovutushanke Belgiasta jäädytettiin juuri Belgian ja Espanjan lainsäädännön erojen takia, jotka olisivat rajoittaneet Espanjan viranomaisten mahdollisuuksia syyttää Puigdemontia.

      Saksan liittokansleri Angela Merkel edustaa samaa eurooppalaista puolueryhmää kuin Espanjan pääministeri Mariano Rajoy. On muutenkin vaikea nähdä, että Saksan hallituksesta ehdotettaisiin tosissaan esimerkiksi poliittista turvaa Puigdemontille.

      Niinpä Saksan on myös helppo vedota siihen, että politiikkaa ei pidä sekoittaa juridiikkaan.
      El Diario -lehden tietojen mukaan Espanjan tiedustelupalvelu seurasi Puigdemontin matkan etenemistä Suomesta saakka. Se kuitenkin odotti, että ex-aluejohtaja pääsi luovutuksen kannalta suotuisaan maahan ennen paikallisten viranomaisten hälyttämistä.

      Carles Puigdemontin eurooppalaiset ystävät ovat harvassa.

      https://yle.fi/uutiset/3-10132725

    • Korppi.Yössä.Naurahtaa

      Kärnä selitäppä millainen on demokraattinen kapina, vastoin valtakunnan perustuslakia.

      Mitäpäs nyt kun järjestit ystäväsi kiipeliin vankilaan vierailu kutsullasi Suomeen ja Suomen eduskuntaan.

    • roskaPostiiii

      Erilaisia heimoja lie tuhansia ? Ja samoin vallanhaluisia kukkoja heimon tunkiolle kuten Puigdemont , vallan halu on todellista ja sortaa jo toimivaa yhteiskuntaa. Kaikki halukkaat eivät voi olla hallitsijoita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      34
      2210
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      92
      1995
    3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      88
      1961
    4. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1673
    5. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      1657
    6. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      491
      1527
    7. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1514
    8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      49
      1340
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      76
      1238
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      35
      1209
    Aihe