Kuka kieltää maalaamasta? Jos minulla olisi koivuisia kalusteita, ei ne enää kauaa olisi koivun värisiä.
0Äänestä
bellarinnass
Eräs kalustevalmistaja sanoi näin, harrastelijavalmistaja.
0Äänestä
Roslaginmahonki
Kaunis koivupuinen kaluste on vaan monen mielestä kaunein juuri himmeästi lakattuna, se on jopa pitkään ollut osasyynä koivun käytölle huonekaluissa. Noin teknisessä mielessä sen voi maalata siinä kuin minkä tahansa puupinnan. Itse en lähtisi maalaamalla "pilaamaan" kaunista puupintaa!
1Äänestä
EnpäVarmasttierä
Jospa puu ei ole ihan kokonaan kuivunut sen pitää saada hengittää.
0Äänestä
sotsie
Koivupuun kalvakka keltaisuus on melko vaativa värityksellisesti, mutta oikealla tavalla käytettynä kieltämättä kiehtovan kaunis, tosin useimmiten ensimmäiseksi mieleenpulpahtava ajatus saattaa olla, että jollakin tapaa väärän värinen, siis joko kaluste tai ympäristö, joten aloittaja on osunut kysymyksellään varsin kiintoisaan ongelmakenttään. Olenkin aina ihaillut tietyn yhden aalla alkavan tuotemerkin suunnittelijoiden taitavuutta yhdistellä koivupintaa onnistuneesti, ehkä sekin jokin mittapuu.
0Äänestä
Bengalitikku
A:n ritiläpenkkini on maalattu puolihimmeällä valkoiseksi. Samoja tuotteita saa valmiiksi maalattuina. Puun ei varmaan tarvitse olla niin laadukasta kuin jos se ohuesti lakataan. Loimukoivukaappi on kaunis, mutta jos se ei enää mitenkään sovi muihin kalusteisiin, kellertävä lakkaus. Se loimukoivun juju katoaa maalin alle. Mutta mustaksi, valkoiseksi tai vaikkapa turkoosiksi maalattuna kaluste on todella eri näköinen. Jos haluaisin jonkin väriseksi, maalaisin. Se voi kalusteen kannalta olla peruuttamatonta.
0Äänestä
sotsie
Bengalitikku kirjoitti:

Maalasin joskus 20 vuotta sitten yhden aan alennuksesta hankitun koivupuisen pikkutuolin uulan harmaalla öljymaalilla ja onpa kestänyt todella hyvin, kaikenlisäksi niin helppo värinä eikä pienet rosoisuudet työnjäljessä pistä siinä silmään.
0Äänestä
muffffa
MITÄ PUUMATERIAALEJA sitten on oikein maalata?
0Äänestä
Tuunaajaksi.taas
Itse olen maalannut mäntyisen pirtinpöydän ja tuolit valkoiseksi, samalla värillä kuin Kustavilaiset kalusteet, öljymaali. Hioin pinnan rikki ja maali siihen. Nyt kun tuli asia esille, niin minäpä maalaan koivuisen kirjahyllyni kesällä, täyskoivua. On vanha lapseni kouluhylly, aika kivan mallinen. Kun maalaan öljymaalilla, vien mööbelin terassille työn ajaksi.
0Äänestä
ainaainaaina
hiot lakkapinnan ensin?millä sävyllä maalaat?
0Äänestä
Tuunaajaksi.taas
ainaainaaina kirjoitti:
hiot lakkapinnan ensin?millä sävyllä maalaat?
Höh, muisti pätkii, tästä on kolme vuotta. Tietenkin hioin lakan kokonaan pois, sehän olikin helkkarinmoinen homma. Kuonossa koppa ja hiki päässä. Tuoleissa on koristeelliset, sorvatut välipinnat, siinäpä näpertelin hiomapaperin kanssa. Kustavilaisen sävy on ihan määrätty valkoisen sävy, olen kysynyt sen huonekalutehtaalta aikanaan.
0Äänestä
Bengalitikku
Luulisi, että olisi jotain liuottimia, joilla huonekalun lakka- tai maalipinnan voisi "pestä". Kalkkimaalia voinee sutaista minne vain.
0Äänestä
kilpinenne
Bengalitikku kirjoitti:
Luulisi, että olisi jotain liuottimia, joilla huonekalun lakka- tai maalipinnan voisi "pestä". Kalkkimaalia voinee sutaista minne vain.
"Kalkkimaalia voinee sutaista minne vain. " Ei ka kuitenkaan lakan päälle?
0Äänestä
vaivatta
Tuunaajaksi.taas kirjoitti:
Höh, muisti pätkii, tästä on kolme vuotta. Tietenkin hioin lakan kokonaan pois, sehän olikin helkkarinmoinen homma. Kuonossa koppa ja hiki päässä. Tuoleissa on koristeelliset, sorvatut välipinnat, siinäpä näpertelin hiomapaperin kanssa. Kustavilaisen sävy on ihan määrätty valkoisen sävy, olen kysynyt sen huonekalutehtaalta aikanaan.
"Tietenkin hioin lakan kokonaan pois, sehän olikin helkkarinmoinen homma. " Jos vielä joskus samaan hommaan alat, hanki kuumailmapuhallin ja sikli. Nopeaa ja siistiä.
0Äänestä
Roslaginmahonki
Tein itse vuosi sitten sohvapöydän, jossa hyödynsin rakentamisesta ylijääneitä massiivisia mäntyisiä lattialautoja, tai lankkuja paremminkin. Pöydän puuosat käsittelin ensin koivunväriä matkivalla petsillä ja sen kuivuttua kunnolla lakkasin pinnat pariin kertaan himmeällä lakalla. Omasta mielestä tuli aika komea ja olisi sille jo kiinnostuneita ostajiakin ollut vaikka ei myynnissä olekaan!
0Äänestä
valkomusta
Kukapa estää,yhtä huvittava kysymys. Koivun värinen katto samaa järkkyä kuin vastaavan värinen huonekalu.
0Äänestä
Bengalitikku
Tiedätkö, nuoret pitävät juuri noista lakatuista loimukoivujutskista. Pöydissä tai kirjoituslipastoissa voi olla intarsiakoristeita. Ne ovat aitoja vaikkei vielä antiikkia. Itse en enää välitä. Pesisin jollain litkulla lakan pois ja sutisin esim. kaapin valkoiseksi, en ny sentään lakanoit kait kuiteskaa.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Koska tasa-painoilen keittiön-oven karmien välissä.
H.
Kuka kieltää maalaamasta? Jos minulla olisi koivuisia kalusteita, ei ne enää kauaa olisi koivun värisiä.
Eräs kalustevalmistaja sanoi näin, harrastelijavalmistaja.
Kaunis koivupuinen kaluste on vaan monen mielestä kaunein juuri himmeästi lakattuna, se on jopa pitkään ollut osasyynä koivun käytölle huonekaluissa. Noin teknisessä mielessä sen voi maalata siinä kuin minkä tahansa puupinnan. Itse en lähtisi maalaamalla "pilaamaan" kaunista puupintaa!
Jospa puu ei ole ihan kokonaan kuivunut sen pitää saada hengittää.
Koivupuun kalvakka keltaisuus on melko vaativa värityksellisesti, mutta oikealla tavalla käytettynä kieltämättä kiehtovan kaunis, tosin useimmiten ensimmäiseksi mieleenpulpahtava ajatus saattaa olla, että jollakin tapaa väärän värinen, siis joko kaluste tai ympäristö, joten aloittaja on osunut kysymyksellään varsin kiintoisaan ongelmakenttään. Olenkin aina ihaillut tietyn yhden aalla alkavan tuotemerkin suunnittelijoiden taitavuutta yhdistellä koivupintaa onnistuneesti, ehkä sekin jokin mittapuu.
A:n ritiläpenkkini on maalattu puolihimmeällä valkoiseksi. Samoja tuotteita saa valmiiksi maalattuina. Puun ei varmaan tarvitse olla niin laadukasta kuin jos se ohuesti lakataan.
Loimukoivukaappi on kaunis, mutta jos se ei enää mitenkään sovi muihin kalusteisiin, kellertävä lakkaus. Se loimukoivun juju katoaa maalin alle. Mutta mustaksi, valkoiseksi tai vaikkapa turkoosiksi maalattuna kaluste on todella eri näköinen.
Jos haluaisin jonkin väriseksi, maalaisin. Se voi kalusteen kannalta olla peruuttamatonta.
Maalasin joskus 20 vuotta sitten yhden aan alennuksesta hankitun koivupuisen pikkutuolin uulan harmaalla öljymaalilla ja onpa kestänyt todella hyvin, kaikenlisäksi niin helppo värinä eikä pienet rosoisuudet työnjäljessä pistä siinä silmään.
MITÄ PUUMATERIAALEJA sitten on oikein maalata?
Itse olen maalannut mäntyisen pirtinpöydän ja tuolit valkoiseksi, samalla värillä kuin Kustavilaiset kalusteet, öljymaali. Hioin pinnan rikki ja maali siihen. Nyt kun tuli asia esille, niin minäpä maalaan koivuisen kirjahyllyni kesällä, täyskoivua. On vanha lapseni kouluhylly, aika kivan mallinen. Kun maalaan öljymaalilla, vien mööbelin terassille työn ajaksi.
hiot lakkapinnan ensin?millä sävyllä maalaat?
Höh, muisti pätkii, tästä on kolme vuotta. Tietenkin hioin lakan kokonaan pois, sehän olikin helkkarinmoinen homma. Kuonossa koppa ja hiki päässä. Tuoleissa on koristeelliset, sorvatut välipinnat, siinäpä näpertelin hiomapaperin kanssa. Kustavilaisen sävy on ihan määrätty valkoisen sävy, olen kysynyt sen huonekalutehtaalta aikanaan.
Luulisi, että olisi jotain liuottimia, joilla huonekalun lakka- tai maalipinnan voisi "pestä". Kalkkimaalia voinee sutaista minne vain.
"Kalkkimaalia voinee sutaista minne vain. "
Ei ka kuitenkaan lakan päälle?
"Tietenkin hioin lakan kokonaan pois, sehän olikin helkkarinmoinen homma. "
Jos vielä joskus samaan hommaan alat, hanki kuumailmapuhallin ja sikli. Nopeaa ja siistiä.
Tein itse vuosi sitten sohvapöydän, jossa hyödynsin rakentamisesta ylijääneitä massiivisia mäntyisiä lattialautoja, tai lankkuja paremminkin. Pöydän puuosat käsittelin ensin koivunväriä matkivalla petsillä ja sen kuivuttua kunnolla lakkasin pinnat pariin kertaan himmeällä lakalla. Omasta mielestä tuli aika komea ja olisi sille jo kiinnostuneita ostajiakin ollut vaikka ei myynnissä olekaan!
Kukapa estää,yhtä huvittava kysymys.
Koivun värinen katto samaa järkkyä kuin vastaavan värinen huonekalu.
Tiedätkö, nuoret pitävät juuri noista lakatuista loimukoivujutskista. Pöydissä tai kirjoituslipastoissa voi olla intarsiakoristeita. Ne ovat aitoja vaikkei vielä antiikkia.
Itse en enää välitä.
Pesisin jollain litkulla lakan pois ja sutisin esim. kaapin valkoiseksi, en ny sentään lakanoit kait kuiteskaa.