Ajattelin kertoa teille pikkuisen tarinan itsestäni...
Jo ala-asteella minua kiusattiin, koska olen aika räväkkä suustani, ylivilkas ja ehkä siksi hieman ärsyttäväkin. Kaikki mitä vaadin oli kuitenkin hieman ymmärystä ja ystävällisyyttä. Se, että olin suustani niin ilkeä, johtui pitkälti siitä, että tahdoin puolustaa itseäni, olin heti hyökkäävällä kannalla (kotonakin kaksi isompaa veljeä aina kiusasivat). Rakastin luistelua, ja olisin tahtonut taitolustelijaksi, mutta ei tällaisessa pikku-kylässä ole sellasita seuraa, olisi pitänyt matkustaa viereiseen kuntaan ja sitä paitsi olisin varmasti leimattu homokis, jos niin olisin tehnyt. Aloitin jääkiekon vastapainoksi, mutta olin pienin ja nuorin ja muut aina kiusasivat ja haukkuivat, jopa valmentaja, tulin siis entistä kärkkäämmäksi suustani ja itsetuntoni oli nollassa.
Yläaseelle tultuani lisää ongelmia seurasi... Seiska sujui siinä ja siinä (sain muutamaa tyttöäkin suudella, vaikka en mitenkään voinut ymmärtää, että joku olisi pitänyt minusta ja taisin olla heillekin vähän ilkeä...harmittaa näin jälkeenpäin, kun ajattelen asiaa, kumpa he olisivat tienneet että minuun sattuu ja olen epävärma..)Kasilla alkoi taas tapahtua, minulle puhkesi aivan kamala akne. Kukapa olisi huolinut akne naamaisen pojan. Pizza-naama, rupikonna jne... kuului samojen poikien suusta, jotka kiusasivat lätkässäkin ja tytöt... Ketä kiinnostaa poika, jota ei edes voisi suudella, koska hänen kasvonsa ovat finnien peittämät.
Sain finneihin lääkettä ja lukion aloittaessani, kaikki näytti jo paremmalta. Eräs tyttö, tapasin hänet uutenavuonna osoitti kiinnostustansa minua kohtaan ja PAM, olin umpi rakastunut. Aloimme seurustella ja hän oli ehkä tärkeintä, mitä minulla oli! Rakastin häntä niin. Voitte uskoa, että sitä rakastaa jotakuta, kaunista, kun hän oli ensimmäinen, joka piti minusta ihan vain tällaisena kuin olen.
Noh, sitä kesi sen aikaa kun se hyvältä tuntui ja vähän päällekin, vaikka rakastin todella tätä tyttöä, hän ei kuitenkaan ollut minulle se oikea ja tunsin sen jo vähän aikaa ennen kuin jätin hänet. Ero tuntui kamalalta ja palasimme yhteen, se ei ollut järkevää ja jätin hänet taas. Samaan aikaan perheessäni vanhemmat olivat riidoissa, koska isällä oli toinen nainen ja lapsikin tämän kanssa, ja tämän hän kertoi meille jouluna ja kaikki tuntui kaatuvan nistaan, saatanallinen vuosi! Kaipasin tyttöäni enemmän kuin mitään, vein hänet kerran ajelullekin, mutta hän ei ymmärtänyt mitä yritin kertoa. Emme palanneet enää yhteen. Kaikki oli kamalaa!
Sitten eräänä keväänä, lukion kakkoselle, tapasin erään tytön, joka oli kylässämme teatteripäivillä esiintymässä, illalla he olivat menossa paikalliseen "discoon" ja kaikki olivat tietty sillä katselemassa tyttöja jne...;) kun kerrankin täällä tapahtui jotain. Menin juttelemaan tälle tytölle, hän oli ystävänsä kanssa jo lähdössä pois, ja hän osoittautuikin oiken mukavaksi. Tietysti silloin, en hakenut muuta kuin ehkä yhdenillan-juttua ulkopaikkakuntalaisen kanssa, olin muutenkin niin hajalla, että en olisi voinut kuvitellakkaan seurustelua. Hän pyysi numeroani ja niin kaikki alkoi. Tapasimme, ja hän oli mukava, joksin hänen ulkonäkönsä ei miellyttänyt minua niin, vaikka olihan hän kaunis, mutta ei kuitenkaan sellainen nainen josta minä unelmoin.
Jostain kumman syystä aloin tapailemaan tätä tyttöä, hän oli fiksu ja mukava ja hänelle oli helppo puhua ja hän ymmärsi ja kuunteli (mikä oli kovin tärkeää minulle). Tämä tyttö oli kuitenkin kovin erilainen kuin minä, suosittu, paljon kavereita ja ystäviä, hän tanssi, oli teatterissa mukana, kävi töissä ja opisleli samaan aikaan, hänen perheensä oli varaksa (toisin kuten omani), hän vei minun perheensä luo tukholmaankin ja kaikkea, hän oli mallina aina sillin tällöin, hän oli todella aivan erimaata kuin minä. Vaikka hän muuten olikin erilainen, hän ymmärsi.
Minä, en todella tahtonut seurustella, en todella tahtonut sitoutua, olin aivan liian hajalla, mutta jokin piti minua kiinni tässä tytössä. aloin olemaan tälle tytölle kovin kriittinen ja ilkeä, sanoin hänelle että hänen pitää laihduttaa ja olla pinenmi muutenkin, enkä pidä niin isoista rinnoita, ja pitkät sääret pitää olla ja tummat hiukset... Asetin hänelle hirvesti vaatimuksia ja eritysisesti valitin hänelle kokoaja siitä miltä hän näytti ja että olisi mukavaa jos hän laihduttaisi hiukan, aina löysin jotain vaikka vaatteista jos ei muuta(tämä tyttä oli aivan erinäköinen kuin ensi rakkauteni, joka oli pitkähkö, tumma, hoikka ja pinen rintainen, kiltti ja hiljainen, tämä tyttö oli pieni, vaalea, tummasilmäinen, isoritainen, monien poikien unelma, todella, iloinen ja pirteä, mukava, menevä). Tottakai käytökseni murensi häntä ja hän tuli surulliseksi ja alkoi todella tarkkailla itseään ja, taisin särkeä hänen sydämensä, vaikka tiesin tämän en lopettanut. Hän meinasi jättää minut monesti ja aina kin riitelimme, hän tuikkansi jossain vaiheessa, että mitä tahdoin hänessä vielä muuttaa, mitä hänessä ei ole mitä minun edellisessä täydellisessä tytössäni on (olin puhunut hänelle siitä kuinka pidin tästä tytöstä ja kuinka hän oli mielestäni kaunis jne...).
En tajunnut kunnolla ennenkuin olimme taas riidelleet ja päässeet tähän aiheeseen. Hän ei tahtonut minun enää koskevan häneen, se näkyi oikein hänen katseestaa, hän inhosi minua sillä hetkellä niin plajon. Pelästyin, havahdiun, tämä tyttö oli ollut minulle niin hyvä, rumalle finni-naamaiselle pojalle, joka ei ollut suosittu eikä upea ja kaunsi, vaan päin vastoin, ja kuitenkin hän minua rakasti, siitä huolimatta, niistä asioista edes välittämättä, ihan siitä hetkestä asti kun tapasimme ensi kerran. Tämä oli kamala ilta! Mutta tämä tyttö antoi minulle anteeksi, ymmärsi, miksi olin ollut kamala, ymmärsi että minuun satui ja minulla oli huono itsetunto, jota hän on parantanut nykyisin huomattavasti. Tuosta lähtien olen yrittänyt kohdella häntä parmmin, olla hyvä ja kiltti.
Seurustelemme yhä, perheeni asiat ovat tasoittuneet, äiti on taas onnellisempi ja parempia päiviä on enemmän kuin huonoja. Rakastan tyttöystävääni, hän on upea nainen ja minulla on täysi työ ajaa kaikki hänen ihailijansa pois ;), mutta sisimmässäni voin vain hymyillä, sillä hän rakastaa vain minua!
Näin ystävän päivänä tahtoisin sanoa kaikille, että olkaa hyviä toisillenne, muistakaa rakkaitanne joskus jollaikin mukavalla ja osoittakaa että välitätte heistä, sillä miltä elämä tuntuisi ilman heitä, paljon synkemmältä, eikö totta...
Jo ala-asteella minua kiusattiin, koska olen aika räväkkä suustani, ylivilkas ja ehkä siksi hieman ärsyttäväkin. Kaikki mitä vaadin oli kuitenkin hieman ymmärystä ja ystävällisyyttä. Se, että olin suustani niin ilkeä, johtui pitkälti siitä, että tahdoin puolustaa itseäni, olin heti hyökkäävällä kannalla (kotonakin kaksi isompaa veljeä aina kiusasivat). Rakastin luistelua, ja olisin tahtonut taitolustelijaksi, mutta ei tällaisessa pikku-kylässä ole sellasita seuraa, olisi pitänyt matkustaa viereiseen kuntaan ja sitä paitsi olisin varmasti leimattu homokis, jos niin olisin tehnyt. Aloitin jääkiekon vastapainoksi, mutta olin pienin ja nuorin ja muut aina kiusasivat ja haukkuivat, jopa valmentaja, tulin siis entistä kärkkäämmäksi suustani ja itsetuntoni oli nollassa.
Yläaseelle tultuani lisää ongelmia seurasi... Seiska sujui siinä ja siinä (sain muutamaa tyttöäkin suudella, vaikka en mitenkään voinut ymmärtää, että joku olisi pitänyt minusta ja taisin olla heillekin vähän ilkeä...harmittaa näin jälkeenpäin, kun ajattelen asiaa, kumpa he olisivat tienneet että minuun sattuu ja olen epävärma..)Kasilla alkoi taas tapahtua, minulle puhkesi aivan kamala akne. Kukapa olisi huolinut akne naamaisen pojan. Pizza-naama, rupikonna jne... kuului samojen poikien suusta, jotka kiusasivat lätkässäkin ja tytöt... Ketä kiinnostaa poika, jota ei edes voisi suudella, koska hänen kasvonsa ovat finnien peittämät.
Sain finneihin lääkettä ja lukion aloittaessani, kaikki näytti jo paremmalta. Eräs tyttö, tapasin hänet uutenavuonna osoitti kiinnostustansa minua kohtaan ja PAM, olin umpi rakastunut. Aloimme seurustella ja hän oli ehkä tärkeintä, mitä minulla oli! Rakastin häntä niin. Voitte uskoa, että sitä rakastaa jotakuta, kaunista, kun hän oli ensimmäinen, joka piti minusta ihan vain tällaisena kuin olen.
Noh, sitä kesi sen aikaa kun se hyvältä tuntui ja vähän päällekin, vaikka rakastin todella tätä tyttöä, hän ei kuitenkaan ollut minulle se oikea ja tunsin sen jo vähän aikaa ennen kuin jätin hänet. Ero tuntui kamalalta ja palasimme yhteen, se ei ollut järkevää ja jätin hänet taas. Samaan aikaan perheessäni vanhemmat olivat riidoissa, koska isällä oli toinen nainen ja lapsikin tämän kanssa, ja tämän hän kertoi meille jouluna ja kaikki tuntui kaatuvan nistaan, saatanallinen vuosi! Kaipasin tyttöäni enemmän kuin mitään, vein hänet kerran ajelullekin, mutta hän ei ymmärtänyt mitä yritin kertoa. Emme palanneet enää yhteen. Kaikki oli kamalaa!
Sitten eräänä keväänä, lukion kakkoselle, tapasin erään tytön, joka oli kylässämme teatteripäivillä esiintymässä, illalla he olivat menossa paikalliseen "discoon" ja kaikki olivat tietty sillä katselemassa tyttöja jne...;) kun kerrankin täällä tapahtui jotain. Menin juttelemaan tälle tytölle, hän oli ystävänsä kanssa jo lähdössä pois, ja hän osoittautuikin oiken mukavaksi. Tietysti silloin, en hakenut muuta kuin ehkä yhdenillan-juttua ulkopaikkakuntalaisen kanssa, olin muutenkin niin hajalla, että en olisi voinut kuvitellakkaan seurustelua. Hän pyysi numeroani ja niin kaikki alkoi. Tapasimme, ja hän oli mukava, joksin hänen ulkonäkönsä ei miellyttänyt minua niin, vaikka olihan hän kaunis, mutta ei kuitenkaan sellainen nainen josta minä unelmoin.
Jostain kumman syystä aloin tapailemaan tätä tyttöä, hän oli fiksu ja mukava ja hänelle oli helppo puhua ja hän ymmärsi ja kuunteli (mikä oli kovin tärkeää minulle). Tämä tyttö oli kuitenkin kovin erilainen kuin minä, suosittu, paljon kavereita ja ystäviä, hän tanssi, oli teatterissa mukana, kävi töissä ja opisleli samaan aikaan, hänen perheensä oli varaksa (toisin kuten omani), hän vei minun perheensä luo tukholmaankin ja kaikkea, hän oli mallina aina sillin tällöin, hän oli todella aivan erimaata kuin minä. Vaikka hän muuten olikin erilainen, hän ymmärsi.
Minä, en todella tahtonut seurustella, en todella tahtonut sitoutua, olin aivan liian hajalla, mutta jokin piti minua kiinni tässä tytössä. aloin olemaan tälle tytölle kovin kriittinen ja ilkeä, sanoin hänelle että hänen pitää laihduttaa ja olla pinenmi muutenkin, enkä pidä niin isoista rinnoita, ja pitkät sääret pitää olla ja tummat hiukset... Asetin hänelle hirvesti vaatimuksia ja eritysisesti valitin hänelle kokoaja siitä miltä hän näytti ja että olisi mukavaa jos hän laihduttaisi hiukan, aina löysin jotain vaikka vaatteista jos ei muuta(tämä tyttä oli aivan erinäköinen kuin ensi rakkauteni, joka oli pitkähkö, tumma, hoikka ja pinen rintainen, kiltti ja hiljainen, tämä tyttö oli pieni, vaalea, tummasilmäinen, isoritainen, monien poikien unelma, todella, iloinen ja pirteä, mukava, menevä). Tottakai käytökseni murensi häntä ja hän tuli surulliseksi ja alkoi todella tarkkailla itseään ja, taisin särkeä hänen sydämensä, vaikka tiesin tämän en lopettanut. Hän meinasi jättää minut monesti ja aina kin riitelimme, hän tuikkansi jossain vaiheessa, että mitä tahdoin hänessä vielä muuttaa, mitä hänessä ei ole mitä minun edellisessä täydellisessä tytössäni on (olin puhunut hänelle siitä kuinka pidin tästä tytöstä ja kuinka hän oli mielestäni kaunis jne...).
En tajunnut kunnolla ennenkuin olimme taas riidelleet ja päässeet tähän aiheeseen. Hän ei tahtonut minun enää koskevan häneen, se näkyi oikein hänen katseestaa, hän inhosi minua sillä hetkellä niin plajon. Pelästyin, havahdiun, tämä tyttö oli ollut minulle niin hyvä, rumalle finni-naamaiselle pojalle, joka ei ollut suosittu eikä upea ja kaunsi, vaan päin vastoin, ja kuitenkin hän minua rakasti, siitä huolimatta, niistä asioista edes välittämättä, ihan siitä hetkestä asti kun tapasimme ensi kerran. Tämä oli kamala ilta! Mutta tämä tyttö antoi minulle anteeksi, ymmärsi, miksi olin ollut kamala, ymmärsi että minuun satui ja minulla oli huono itsetunto, jota hän on parantanut nykyisin huomattavasti. Tuosta lähtien olen yrittänyt kohdella häntä parmmin, olla hyvä ja kiltti.
Seurustelemme yhä, perheeni asiat ovat tasoittuneet, äiti on taas onnellisempi ja parempia päiviä on enemmän kuin huonoja. Rakastan tyttöystävääni, hän on upea nainen ja minulla on täysi työ ajaa kaikki hänen ihailijansa pois ;), mutta sisimmässäni voin vain hymyillä, sillä hän rakastaa vain minua!
Näin ystävän päivänä tahtoisin sanoa kaikille, että olkaa hyviä toisillenne, muistakaa rakkaitanne joskus jollaikin mukavalla ja osoittakaa että välitätte heistä, sillä miltä elämä tuntuisi ilman heitä, paljon synkemmältä, eikö totta...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Musta toi oli aivan ihana tarina.. kuin suoraan "satukirjasta".. ei se helppoo oo ollu, sen voin uskoo, mutta nyt sulla vissiinkin kaikki on hyvin.. ja toivotan sulle "paljon hyvää, niin monta pientä onnen jyvää" =) hyvää ystävänpäivää!
Sähän olit ihan kamalan ilkee sille sun nykyiselle tyttöystävälle! Ihan kamalaa, en tajua miten se kestää sua, en mä ainakaa haluis olla noin ilkeen ihmisen kanssa. Surullista...