Kuinka moni rehellisesti tunnustaa

Ilkeyttäsikö sitten yhdistit, että eronneet on kaikki surkimuksia. Tiedätkö muuten kuinka monelle kunnon kotikasvatuksen saaneelle, ydinperheessä eläneelle tuollainen on oikeasti pelko ja varsinkin kun sitkeästi monilla elää ajatus eronneista pelkkinä seksin metsästäjinä. Ja totta ihmeessä mietin, että vaikka puolisoni olisi epärehellinen ja kykenemätön tunnepitoisiin asioihin niin mietin, että mitä valitan eihän se fyysisesti hakkaa minua, ei juopottele, mutta tunnekylmiössä on vaikea elää. Toisaalta ajattelen myös, että sitten tosiaan joku toinen olisi juoppo, muulla tavalla mielenhäiriöinen tms. Toisaalta mietin, että osaanko itsekään rakastaa, mutta äärettömän paha ja tyhjä minulla on olla. Sanotaan, että tee sitten muita juttuja, jotka tuo iloa. Toki ne tuo muuta sisältöä, mutta ei ne poista tuota pahaa oloa. Toisaalta mietin, että jos muutenkin tekee kaikkea muuta niin eikö se ole aika sama sitten eronneena, yksin olevana muutenkin. Välillä mietin, että olisiko minulla enää edes uskoa rakastaa ketn.

Käytän päihteitä pelkästään vaimoni hyvinvoinnin vuoksi.
Hän on sanonut, että tissuttelurupeamani ovat hänellekin lomaa.

Suurin syy avoliitossa pysymiseen on yhteinen lapsi, oikeestaan muuta suurta syytä ei ole. Suurimmaksi osaksi elän avopuolison rahojen varassa, itse olen pois työ elämästä sairauden takia. Tiedän kyllä miksi ei nainen halua pistää suhdetta poikki, minä hoidan askareet ja ruuan laiton kotona joten naisen ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin joskus pyyhkiä pölyt. Minä taas olen yksin kotona ja tyytyväinen tilaani, eipähän tarvitse muijaa katsella päivisin. Jos seksiä sattuu joskus olemaan se on hyvin yksipouolista, sitä tehdään panetuksen vuoksi, ei rakkaudesta. Näin se on toiminut vuosia, on kyllä erilleen muutto käynyt mielessä itsellä aika ajoin mutta kun tää on helppoa, molemmille omalla tavallaan. Ei kyllä juurikaan tapella mitä nyt joskus kiivampaa sanailua.

Jos joku käräyttää sinut, se ei minua haittaa.

Kiitos, kun tulitte tänne trollaileen.