Olen sairastanut sarkoidoosia reilut 15 vuotta (eli krooninen janyt aktiivinen). Useamman vuoden väsymys kävi vajaa vuosi sitten ylivoimaiseksi ja jäin sairaslomalle. Onko muilla sarkkislaisilla voimakkaita väsymyksiä ? Oletteko pystyneet jatkamaan normaalisti töissä vai onko työkyvyttömyyseläkkeellä olijoita. Itselläni tuntuu tällä hetkellä mahdottomalle tehdä mitään. Väsyttää koko aika ja muisti pätkii.
Vastaukset 3
- joku.häiriö
Hei ! Voi kun joku vastaisi sinulle, epäilen itselläni keuhkosarkoidoosia tai jotain muuta, haluaisin lukea kokemusperäistä infoa keuhkosarkoidoosista.
En pääse kunnallisesti muuhun kuin keuhkoröntgeniin.
Yksityisellä ei mene sen paremmin. Lääkäri kuuntelee keuhkoja ja toteaa "ei siellä mitään ole".
Lääkäri ei millään voi laittaa kuvantamislähetettä, vaikka maksaisin omasta kukkarosta.
Vuosia sitten on tutkittu oireitten perusteella, ettei ole keuhkoahtaumatautia eikä astmaa.
Jotain kuitenkin on, tiedän sen, tunnen sen.
Oireitani ovat ainakin vaihtelevat hengitysvaikeudet, ainaiset väsymys ja voimattomuus ja sydänhäiriöt.
Iho-oireita on, ihotautilääkäri on todennut ne "tavallisiksi ekseemoiksi".
Pääsin just eläkkeelle normaalisti onneksi, en olisi jaksanut töissä enää oireitten takia,
joihin en selvyyttä saa. - Luruntekijä
Hei! En ole aiemmin kirjoittanut tälle sivulle. Itselläni samat oireet, sairastanut v 2004, välillä ihottuma pois. Hengenahdistusta ja rintarankakipuja varsinkin v 2015, enempi rasituksen jälkeen, sydämen muljahteluja ja tykytystä. Nyt ihotautilääkärin lähetteellä pääsen sydäntutkimukseen toukokuussa. Lisäksi minulla on nivelrikkoa, tinnitusta ym., mutta nyt jännityksellä odotan, mitä tuleman pitää.
- virkistää
Kokeilkaapa FitLine perus.settiä,eli aamulla juodaan juoma,jauheesta sekoitetaan siis veteen,ja illalla samoin.Itse olen sairastanut sydänsarkoidoosin 10 v.sitten ja nyt olen käyttänyt vuoden päivät näitä Saksalaisia ravintolisiä,ja väsymys on taakse jäänyttä elämää,henki kulkee,saan happea paremmin,pystyn kävelemään pysähtymättä.Sisältävät erilaisia vitamiineja,imeytyvät solutasolle,sopivat kaikille.Lääkäreiden ja tutkiojoiden kehittelemiä,urheilijat maailmalla käyttävät näitä,verkkokaupasta saa,mutta ei luontaistuotekaupasta,koska ovat patentoituja tuotteita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051810
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS541650Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä451270Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk231010Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita177875Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13820- 49766
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?16733Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201723Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.41678