Tikkataulunaamat

Ohoijaa, hii o hoi, ny luottamusjohtohallinnon homma kerrassaan sutta ja sekuntaa. Kauhiasti ovat olevinaan työllistettyjä soten ja selänteen äärellä, ja kuinkas muuten, kaivoksen loppuminen on jo 30 vuotta se palomuuri, jonka takana vastuutaan elinkeinojen näivettämisessä erikoistuneet lysmyävät. Nythän on se fakta, että pelkureina jatkanevat elinkaaresa loppuun, juoksevat mukamas edistystä, itse asiassa se on pakoon pötkimistä, ja silmän lummeeksi satusepittäjät suoltavat kaivoskuiluun pussimultaa.
Lusikka on liian moneen itseaiheutettuun sotkuun työnnettynä kahella pääjehulla, ettei siinä jää yhteisiin aikaa perehtyä , pittää puolustaa omaa reviiriä niin mustiksena.
Miten lie, eikö ole muuta mahollisuutta kuin olla pönkkänä itelleen?
On vissiin pelko persiissä, että jos nyt heittää irti, se on konkurssimenoa hallitsemattomasti...halunevat hallita synnytämääsä kaaosta, ettei oma naama rävähä eetteriin tikkatauluksi.
6221
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mitä sinä juuttaan armeijan käymätön täällä uhoot,mene kurja töihin säätänä!!

Äänestä
  • Sinä olet kans' jonkun lajin hupsu!

    1Äänestä

Me olemme jo konkursissa. Oikeat asiat hoitamatta , väärä mies ähkii ja puhkuu, persiljatupsu suupielessä. Uskottelee liki Kiinanmuurin esteiden poistolla. Soppa totaalisesti sekaisin.

1Äänestä

En minä oo mittään teheny, en jaksa oikeestaan muuta, kuin valehella. En harrasta virheitä varsinkaan, että saanhaan minä jatkaa höpövalehtelua kokous-ja ansionmenetyskorvauksilla?

Eihän se oo teiltä vaeronmaksajatolvanoilta palijoa pois näkyväisestä , jos kuukauvessa kertyy apaut noin 2000 eurova palkkioita kaikenlaisista menohoomista kilmometrikorvauksineen komian päälle.?
Minä oon matikassa ja aakkosissa pätevä...vuojessa ropsuu kaupungin kassasta sievoiset tästä töin harrastuskorvaukset ja lukematon määrä tarjoilu-ja lahjuspaketteja kun minnuu kokevat saaha suopeeksi, muka jotkut kehittelijäplantut.

Ohhoijaa, oohan tää hommeli rupille kuluttavaakin, polovet eivät oo nuorenvetreinä eikä kyynärvarret nouse mahaa ylemääs...mutta niihän sitä sanovatten, ettei pihilaja kahta kuormaa kanna..marjoja ja lunta. Elikkkäs ei tämäkään kunta kahta kanna, kaupunginjohtajaa ja minua, toisen on väistyttävä, ja se en oo minä.
Mulla onitellä kahen paino mielenpäällä alvariinsa, nimittäin se että pittää huomioija jotenkin näitä fanittajia ja sitte se, että minulla on täyspäivätyö kehitellä eilisen valaheille uuvet jäljet.
Onneks on hyviä kavereita..juu hhus.

1Äänestä

Minä vain valitan.

Äänestä
  • valita pois, KALAJASKA kirjoittaa kuinka selänne on pelastanut haapajärven
    talouden. Muut kunnat selänteessä näivettyneet.
    Vaikka asioita pitäisi hoitaa tasapuolisesti .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


g.pistemaagneetti kirjoitti:

Ohoijaa, hii o hoi, ny luottamusjohtohallinnon homma kerrassaan sutta ja sekuntaa. Kauhiasti ovat olevinaan työllistettyjä soten ja selänteen äärellä, ja kuinkas muuten, kaivoksen loppuminen on jo 30 vuotta se palomuuri, jonka takana vastuutaan elinkeinojen näivettämisessä erikoistuneet lysmyävät. Nythän on se fakta, että pelkureina jatkanevat elinkaaresa loppuun, juoksevat mukamas edistystä, itse asiassa se on pakoon pötkimistä, ja silmän lummeeksi satusepittäjät suoltavat kaivoskuiluun pussimultaa.
Lusikka on liian moneen itseaiheutettuun sotkuun työnnettynä kahella pääjehulla, ettei siinä jää yhteisiin aikaa perehtyä , pittää puolustaa omaa reviiriä niin mustiksena.
Miten lie, eikö ole muuta mahollisuutta kuin olla pönkkänä itelleen?
On vissiin pelko persiissä, että jos nyt heittää irti, se on konkurssimenoa hallitsemattomasti...halunevat hallita synnytämääsä kaaosta, ettei oma naama rävähä eetteriin tikkatauluksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu