Toisinaan tuntuu että yksinäisiä pidetään epäsosiaalisina sekä henkisesti heikkoina ja varsinkin outoina. Mitäs nämä omasta mielestään sosiaaliset ja itseään itsevarmoiksi / hyvän itsetunnon omaavat tyypit sitten ovat ? Ei oikein synny kuvaa ihmisestä noilla piirteillä, jos täytyy selän takana puhua paskaa ja "lyödä" kiilaa ihmisten kaverisuhteiden väliin. Olisiko niin että ongelma olisikin esim monessa työyhteisössä noissa "sosiaalisissa" ihmisissä joiden aika meneekin oman egon nostamiseen muita polkemalla. Totta helvetissä nää tyypit ei oo koskaan yksin koska pelätään itse joutuvan näiden tyyppien silmätikuksi.
ulkopuolinen123
Oiskonäin
5100
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Yksinäisyyttä aikaisemmin koettuani yritänkin usein "varmistaa asemani", jotta en enää joutuisi olemaan yksin. Se saattaa johtaa siihen, että joku muu alkaa tuntea olonsa ulkopuolisemmaksi. En halua kenellekään pahaa, mutta pelko saa varmistamaan oman paikkansa, vaikka sitten vähän jonkun muun kustannuksella.
Niiden, jotka ovat siellä kaikkein varmimmassa asemassa, tulisi jakaa huomiotaan tasapuolisesti kaikille. Heillä kun ei ole mitään menetettävää, kun kerran kaikki muutenkin haluavat olla heidän kanssaan. Tunsin joskus tällaisen henkilön. Hän oli suosittu, mutta ei sellainen kun yleensä tällaisia henkilöitä esimerkiksi elokuvissa kuvataan, vaan todella mukava ihan kaikille :)
Mutta juuri näin. Oikeasti itsevarmojen henkilöiden ei tarvitse kiusata toisia. Minua syrjittiin todennäköisesti siksi, kun yksi pelkäsi että vien hänen kaverinsa. Minulle on helpompaa jutella yhdelle ihmiselle kerrallaan, ja uutena helpompi lähestyä yhtä, kun porukkaa. Mutta tämähän tietenkin uhkaa vanhempaa kaveria. Ymmärrän.
Yksinäiset, jotka haluamattaan ovat yksin, nimenomaan ovat usein sosiaalisia, koska heitä harmittaa todella paljon olla yksin. Muut ihmiset vain eivät jostakin syystä anna heidän toteuttaa itseään, tai yksinäinen on vaan niin hirvittävän ujo, ettei millään uskalla tehdä sitä, mitä oikeasti haluaisi. Eikös epäsosiaalinen tarkoita, ettei HALUA olla muiden kanssa?
Tuota, kyllähän nyt netistä ja facebookista varmasti löytää uusia ystäviä. Samassa tilanteessa olevia, sosiaalisia tapauksia ketkä jostain syystä vailla ystävyyssuhteita. Tuostakin asiasta voi aluksi mainita netissä keskusteltaessa ja siinähän jo aika pitkälle näkeekin, että kuinka ajatukset kohtaa.
Jos kyse on vain ujoudesta, ettei millään uskalla tehdä mitä haluaa, niin sit ei auta muu, kun vähitellen vaan alkaa tekemään. Luulis, että jos oikeesti jotain kivaa haluaa tehdä, niin sen tekis vaikka vähän jännittäis?
Ja ihmetyttää vaan tää nykyajan ihmissuhdekiemurat, kun pelätään niin kauheasti yksinäisyyttä ja roikutaan ihmisissä ja ties mitä? Ettekö hyvät ihmiset keksi mitään muuta tapaa elää, kun toisten ihmisten kautta?
Voihan ihmisten seurassa olla ja AIDOSTI nauttia siitä, kenessäkään roikkumatta.
Ihmeelliset "paikan varmistamiset". Ennemmin olen silmätikkuna ja yksin jossain, kun rupean sätkynuken tavoin varmistelemaan paikkaani jonkun toisen ihmisen silmissä. Minä kelpaan tai en kelpaa, en ala pokkuroimaan.
Musta tuntuu, että nykyään ihmiset eivät enää tunne itseään syvällisesti, eikä heillä ole kykyä elää sisältä päin ulos elämäänsä, muista välittämättä ja juuri niinkuin haluaa. Ei ole enää kosketusta itseensä, kun eipä sitä toisaalta kukaan opetakkaan, sitä sydämen äänen kuuntelua, joka lopulta oikeasti tekee onnelliseksi!
Nykyään on netistä helpompi löytää joo. Minun aikanani ei kauheasti netissä surffailtu. Pahat jäljet jätti ja niistä kärsin osittain edelleen. Et varmaan ole koskaan kokenut syrjimisestä aiheutuvaa yksinäisyyttä? Ihmisiä on erilaisia, toiset tarvitsevat toisten hyväksyntää ja seuraa enemmän. Se kuuluu mielestäni normaaliin laumakäyttäytymiseen, kunhan ei vaan ihan liiallisuuksiin mene. Ei se elämistä estä, mutta ei ihmistä ole tehty elämään yksin.
On mua syrjitty ja kiusattu millon missäkin elämäni aikana, mut toisaalta myös mulla on ollu niitä kavereita ja hyviä ystäviäkin, mutta ajat on nyt muuttunut, kun ikää tullut.
Arvet on minullakin, mutta mielestäni noi väärän häpeän ym. tunteet ovat kyllä käsiteltävissä, vaikka ihan p*rkeleen kipeää se tekeekin, tiedän kokemuksesta.
Se on, kuin pohjaton kuilu, mihin sisimmässään putoaa, kun ne tunteet ottavat vallan. Mutta niistä pääsee kyllä yli ja voi eheytyä.
Mut tosta "laumakäyttäytymisestä" oon vaan eri mieltä. Omasta mielestäni me ihmiset emme ole mitään evoluution tuotosta ja eläimiä, tai laumaeläimiä, niinkun ilmeisesti monet niin sen ymmärtävät. Tuntuisi jotenkin hölmöltä pitää itseään jonain enemmän tai vähemmän "lauman" mukaan elävänä ja lauman pillin mukaan tanssivana.
Mutta ymmärrän kyllä, jos ei koskaan ole kokenutkaan sellaista aitoa välittämistä toisen ihmisen taholta, silloin sitä varmasti kaipaa ja haluaa koko ajan.
Me eroamme eläimestä siten, että eläin syntyy ns, "valmiina" eikä henkisesti sinänsä mihinkään kehity tai kasva. Ainoastaan meillä ihmisillä on kyky kohottaa tietoisuutemme korkeuksiin ja muutenkin kehittyä ja oivaltaa, jos vain haluamme.
Tohon viimiseen lauseeseen sanon vaan sen, että eihän me täällä ypö yksinämme ollakaan. Mutta loppujenlopuksi, kyllä, me olemme ja elämme YKSIN. Toiset ihmiset joskus viihdyttävät meitä, joitakin enemmän, joitakin vähemmän.
Koska ei meitä ole luotu olemaan tunnepohjaisesti riippuvaisiakaan muista, eli siis perustaamaan onnellisuuttamme toisten ihmisten varaan.
Kyse on ainoastaan tunne-elämän kiemuroista. Joku ihminen, kenellä ei ole lainkaan ystäviä, kokee olevansa rakastettu, kun taas toinen voi pelätä koko ajan mustasukkaisena esim. puolisonsa tai ystävänsä menetystä. Kyse on vain "ohjelmoinnistamme".