Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Alkava dementiako ?

Tytär

Äitini täyttää tänä vuonna 93 vuotta. Toistaisek-
si vielä yksin asustelee. Olen osapäiväinen omaishoitaja, eli kaksi kertaa päivässä käyn hä-
nen luonaan tarkistamassa, että kaikki on kunnos-
sa. Hoidan pankki-, kauppa- yms. asiat.
Viime vuoden puolella vielä täytteli helppoja
ristikoita päivittäin, eli muisti pelasi hyvin.
Nyt parin kuukauden aikana on lähimuisti huonon-
tunut aika huomattavasti.
Eiliset tapahtumat muistaa kyllä, muttei sitä, mitä teki 10 minuuttia sitten.
Lääkkeet ottaa, kuten pitääkin dosetista, ruokaa
lämmittää mikrossa, kahvit keittää. Kaikki täl-
lainen pelaa.
Muistamattomuus ilmenee mm. niin, että kysyy sa-
maa asiaa varttitunnin aikana monen monta kertaa.
Katsoo telkkariohjelmaa, uudestaan hetken kulut-
tua, eikä sittenkään muista, mitä sieltä tulee.
Voisiko tämä tällainen muistamattomuus olla nyt
alkavaa dementiaa? Kun tällä palstalla on hoito-
henkilöitäkin, osaisiko joku vastata?
Olen kieltänyt häneltä sähköhellan käytön koko-
naan, koska pelkään, että jää päälle.
Tuli pitkä juttu, muttei tällaista asiaa pysty
ihan lyhyesti selostamaan.

10

1690

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • omaishoitaja

      Siltä vaikuttaa, että dementia hiipii. Joku hoitopuolen asiantuntija varmaan osaa paremmin kertoa, mitä kannattaa tehdä. Joko hän on lääkärin hoidossa? Kun ikää on jo noinkin paljon, he varmaan ottavat tosissaan muistihäiriöiden hoidon.
      Lisää muistihäiriötietoa täältä:
      http://www.tohtori.fi/muistiklinikka/index.php3

      Sinun kannattaa järjestää äitisi käyttämät sähkölaitteiden käyttö, mm kahvinkeitin niin, että ne toimivat ajastimella. Hellavahti kannattaa laittaa ajoissa, tai ainakin sellainen, jossa on ajastin tai ota töpseli irti siksi aikaa kun et itse ole käymässä. Muutnekin kannattaa ihan virallisesti järjestää raha-asiat ym kunnolla nyt kun hän vielä on suhteellisen terve.

    • *hoitaja*

      kuulostaa ihan siltä, niin kuin omaishoitajakin jo kertoi. Kannattaisi varata aika lääkärille, josta saisi lähetteen neurologiseen tutkimukseen tai muistipoliklinikalle, jos sellainen paikkakunnallasi on. Muistihäiriö tuntuisi olevan melko varhaisessa vaiheessa. Mitä aikaisemmin mahdollinen dementoiva sairaus todetaan ja diagnosoidaan ja pystytään aloittamaan tarkoituksenmukainen hoito ja lääkitys, sitä paremmin dementian etenemistä voidaan hidastaa.
      Hyvää tietoa löytyy www.dementiahoitoyhdistys.fi ja yhdistykseen voi soittaakin ja kysyä neuvoja.

      • Tytär

        vastauksista "omaishoitaja" ja "hoitaja".
        Jotain tällaista minäkin jo aavistelin. Täytyy
        alkaa valmistelemaan mummoa lääkäriin menoa var-
        ten. Siinä sitä hommaa onkin, kun lääkärille me-
        no ei ole kovin mieluinen asia.
        Kiitos myös osoitteista, joista saa lisätietoa.
        Alan tutustua lähemmin asiaan.


      • Pll
        Tytär kirjoitti:

        vastauksista "omaishoitaja" ja "hoitaja".
        Jotain tällaista minäkin jo aavistelin. Täytyy
        alkaa valmistelemaan mummoa lääkäriin menoa var-
        ten. Siinä sitä hommaa onkin, kun lääkärille me-
        no ei ole kovin mieluinen asia.
        Kiitos myös osoitteista, joista saa lisätietoa.
        Alan tutustua lähemmin asiaan.

        Joskus toivoo, etä Suomessakin olisi sama tapa kuin jossakin muualla, että saisi lääkärin kotiin. Kannattaa ottaa yhteyttä kotisairaanhoitoon, jospa sieltä tulisi edes sairaanhoitaja, kyllä kotisairaanhoidon lääkäritkin yleensä tekevät kotikäyntejä.


      • Tytär
        Pll kirjoitti:

        Joskus toivoo, etä Suomessakin olisi sama tapa kuin jossakin muualla, että saisi lääkärin kotiin. Kannattaa ottaa yhteyttä kotisairaanhoitoon, jospa sieltä tulisi edes sairaanhoitaja, kyllä kotisairaanhoidon lääkäritkin yleensä tekevät kotikäyntejä.

        sinulta "pll". Otanpa selvää tästäkin asiasta.
        Tää on kyllä niin pieni kaupunki, etten tiedä,
        onko ko. apua saatavissa?
        Tänä aamuna aloittelin valmistella mummoa ajatuk-
        seen lääkäriin menosta. Heti tuli tuikea vastaus:
        ja miehän en mihinkään lääkäriin lähe, mie oon
        ihan terve!
        Että tällainen tapaus, se on kuulemma kuolemaks,
        jos lääkäriä tarttee, sanoi meidän evakkomummo.


      • Kaisa
        Tytär kirjoitti:

        sinulta "pll". Otanpa selvää tästäkin asiasta.
        Tää on kyllä niin pieni kaupunki, etten tiedä,
        onko ko. apua saatavissa?
        Tänä aamuna aloittelin valmistella mummoa ajatuk-
        seen lääkäriin menosta. Heti tuli tuikea vastaus:
        ja miehän en mihinkään lääkäriin lähe, mie oon
        ihan terve!
        Että tällainen tapaus, se on kuulemma kuolemaks,
        jos lääkäriä tarttee, sanoi meidän evakkomummo.

        Voisi tehdä alustavasti muistitestin kotosalla, ja käynnin voisi sopia aivan tutustumis-pohjalta. Voipi olla, että mummo itsekkin aavistaa, että kaikki ei enää ole niin kunnossa, ja senkint takia vastustaa lääkäriin lähtöä. Nopea diagnoosin varmistaminen ja asianmukainen lääkitys on kuitenkin tosi tärkeää, joten yritä vain olla ovela, ja saada mummo lääkäriin. :)


      • alalla kanssa
        Tytär kirjoitti:

        sinulta "pll". Otanpa selvää tästäkin asiasta.
        Tää on kyllä niin pieni kaupunki, etten tiedä,
        onko ko. apua saatavissa?
        Tänä aamuna aloittelin valmistella mummoa ajatuk-
        seen lääkäriin menosta. Heti tuli tuikea vastaus:
        ja miehän en mihinkään lääkäriin lähe, mie oon
        ihan terve!
        Että tällainen tapaus, se on kuulemma kuolemaks,
        jos lääkäriä tarttee, sanoi meidän evakkomummo.

        sen verran on tullut dementikkojen kanssa työskenneltyä, ei kaikki muistamattomuus ole aina heti dementiaa. Dementian alkaessa tulee usein muitakin oireita joista yksi on mm.epäluulot muita kohtaan. Kun terveellä järjellä ajattelee niin pitäisikö 93-vuotiaan kaikkia asioita enää muistaa. Jo järkikin sanoo että tuossa iässä muisti reistaa useimmalla, kun myös nuoremmilla. Oli muistamattomuuden syy sitten mikä tahansa, niin koti on aina tehtävä turvalliseksi vanhuksen siellä olla ja asua. Mielesi rauhoittamiseksi voit pyytää kotisairaanhoitoa kotiin tekemään muistitestin, jos aihetta on he neuvovat asiassa eteenpäin. Ja suotta mummoa kamalasti etukäteen psyykata asiaa kostaan, hermostuu vain turhan takia.


      • Pll

        Osaisiko joku paremmin asiaan perehtynyt kertoa, milloin huonomuistisuus muuttuu dementiaksi? Riittääkö se, että todeltaan selvä sairaus vaika se onkin alkuvaiheessa (esim. Alzheimer), toimintakyky on huonontunut vai onko oltava joku niistä selvistä lisäoireista? Minäkin olen ollut koko ikäni huonomuistinen, siksi alkavaa dementiaa tuskin edes huomaisi ainakaan muistin perusteella.

        Edunvalvonnasta jo kirjotettiin, että pidä puolesi. Voi olla paikkakuntakohtaisia eroja siinä, kuinka viralliset edunvalvojat haalivat asiakkaita. Meillä he eivät ole kiinnostuneita, siksi omaiset saavat toimia vapaasti. Vain kerran vuodessa jätettävä ilmoitus varojen käytöstä on tähän mennessä riittänyt. Kuitenkin teidän kannattaa ehdottomasti sopia asioiden hoidosta juuri nyt ennen kuin äidilläsi on virallinen diagnoosi toimintakykyä heikentävä sairaus. Laki edunvalvonnasta nimittäin määrää, että päämiestä on aina kuultava ja on helpompi, jos hänen omasta mielipiteestä on tietoa jo etukäteen.


    • puolesi

      Hei, ymmärrän että olet huolissasi äitisi terveydentilasta. En osaa vastata alkuperäiseen kysymykseesi dementiasta, mutta haluan varoittaa sinua holhousviranomaisista, joiden kanssa joudut tekemisiin silloin kun äitisi muisti menee niin huonoksi, että hänen ei voida enää katsoa olevan toimintakykyinen raha-asioissa.
      Ei ole lainkaan automaattisesti selvää että voit hoitaa äitisi pankkiasioita ja ruokaostoksia kuten tähän asti.
      Puhun kokemuksesta, minulle tuli aivan sietämätön rumba näiden holhous/edunvalvonta-viranomaisten kanssa kun oma isäni dementoitui. Lähellä oli etten itse olisi joutunut holhouksen alaiseksi.
      (siltä se ainakin tuntui, kun niiden kanssa asioi)
      Minulla on se käsitys että nämä viralliset edunvalvojat oikein keräävät asiakkaita, etenkin sellaisia joilla on edes jotain varallisuutta. Edunvalvoja määrää asiakkaansa omaisuudesta melko vapaasti, hän voi esim pakottaa vuokraamaan vanhuksen asunnon käypään hintaan sen sijaan että esim joku lähiomainen asuisi siinä halvalla tai ilmaiseksi, silloin kun vanhus on esim joutunut laitoshoitoon.
      Edunvalvojan palkkio määräytyy mm varallisuuden mukaan, joten rahanarvoista hommaa se on. Edunvalvojalla voi olla jopa 200 asiakasta, mieti sitä kuinka suuri osuus näiden varoista siirtyy edunvalvojalle vuosien kuluessa??
      Pyri ehdottomasti itse äitisi edunvalvojaksi, tai hanki ajoissa käyttöoikeus hänen tililleen jne. vaikkei hän enää itse pystyisi esim allekirjoittamaan pankkisiirtolomakkeita. Pankissa varmaan neuvovat mitä voit tehdä.
      Hyvällä onnellä äitisi pysyy toimintakuntoisena pitkään, mutta mieti silti näitä asioita ajoissa.

      • Tytär

        joka viimeksi lähetit viestin tästä edunvalvon-
        nasta. Olen nyt saanut tosi paljon tietoa monista
        asioista, kiitos teidän, jotka luette tätä pals-
        taa ja tiedätte asioista.
        Nyt osaan varautua kaikkeen tulevaan.
        Hieno juttu, että alkoi tämä dementiapalsta. Var-
        maan tulee myöhemminkin asian tiimoilta kysyttä-
        vää.
        Toivonkin, että tämä palsta pysyy edelleen asia-
        linjalla, ettei tule sellaisia "häiriköitä" kuin
        esim. vaihdevuosipalstalla. Itse olen nimittäin
        tässä vaiheessa, eikä todellakaan ole helppoa.
        Palaan myöhemmin asiaan, kiitos kaikille, jotka
        autoitte nykyisessä tilanteessani.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2228
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      49
      1926
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1838
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      74
      1625
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1588
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1492
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1393
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1352
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1311
    10. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1304
    Aihe