Minulla ja kihlatullani on nyt muutama vuosi yhteiseloa takana. Alku oli hankalaa, sillä ajatusmaailmamme ovat kovin erilaisia ja mies ei välttämättä osaa muotoilla sanomiaan asioita kovin hyvin, siispä aluksi usein loukkaannuin hänen sanomisistaan kun tuli väärinymmärryksiä. Mies kuitenkinkin piti huolta minusta ja viihdyin hänen kanssaan.
Tässä yhteisen matkan varrella olemme usein riidelleet sen takia, että olemme niin erilaisia. Itse tykkään puhua asioista, syvällisistäkin, mutta mies on oikea tuppisuu. Olen myös ihminen, joka kaipaa paljon läheisyyttä, haleja ja pusuja, mies sitten taas ei. Paitsi seksiä tietysti 🙄 Tällä hetkellä mieltäni vaivaa kovasti se, että mies on lihonnut huomattavasti. Eikä ole kyse muutamista, vaan kymmenistä kiloista. En ole ulkonäön suhteen vaativa ihminen, mutten voi sille mitään, että paisunut mieheni ei enää sytytä :/ Hienovaraisesti olen vihjannut laihduttamisesta ja yrittänyt tsempata häntä liikkumaan ja syömään terveellisesti, mutta ei, sanoo että ei ehdi ja jaksa työpäivän ja työmatkojen jälkeen. Lisättäköön vielä se, että hän on hyvä mies ja varmasti tulisi olemaan joskus hyvä isä. Hänen kanssaan olen turvassa. Mitä voin tehdä? Onko tässä liian monta muuttujaa? En oikeastaan edes tiedä miksi tänne kirjoitan, kunhan halusin purkaa tuntojani jollekin 😅 Tuntuu niin pahalta.
Puolison lihoaminen
12
287
Vastaukset
- teidänerota
Se nyt on ihan verrattavissa siihen, kun nainen lihoo raskauksiensa aikana ja miestä ei enää seksuaalisesti kiinnosta, joten tilanteet voi muuttua toisinkinpäin aikanaan. Ei se varmaan sinullekaan riitä, ettei mies puhu ja osoita hellyyttä muulla tavoin ja vielä päälle päätteeksi ei kanna huolta omasta itsestä ja terveydestään, joten pakko kait se on...
- KokeneemmanNeuvo
Mun neuvo on, että älä perusta perhettä miehen kanssa jonka kanssa olette noin erilaisia. Hän voi tosiaan olla hyvä isä, mutta sinä etsit rakastettua ja elämänkumppania itsellesi.
Nuo miettimäsi asiat ovat helposti sellaisia, että ne eivät ajan kanssa vaivaa sua vähemmän, päinvastoin. Jos henkinen puoli ei pelaa (erilainen kommunikointitapa) ja seksissä sekä läheisyydessä ei olla samalla aaltopituudella, ovat parisuhteen peruspilarit jo pahoin pielessä. Helposti käy niin, että lopulta tunnet vain lämpimiä kaveritunteita tätä turvallista miestä kohtaan, etkä koe saavasi parisuhteelta sitä mitä tarvitset. Siitä tulee välillenne riitoja, tyytymättömyyttä, mykkäkoulua, läheisyys loppuu, seksi loppuu, pattitilanne.
Puhumallakaan eivät nuo pulmat helposti ratkea, koska kyse on erilaisuudesta eikä kumpikaan voi muuttaa toista. Kerro kuitenkin miehelle mitä nyt ajattelet. Lihomisen voit jättää sanomatta, sano vain että et tunne enää oikein seksuaalista vetoa.
Äläkä hätiköi jos epäröit, odota vielä toiset kaksi vuotta ja arvioi sitten mikä suhteen tulevaisuus ja omat tunteesi miestä kohtaan ovat. - minkäs_teet
Kukaan ei voi väittää etteikö puolison lihoaminen vaikuta haluihin. Minä olen ollut aina sporttinen/lihaksikas, nainen oli vuosia normaalivartaloinen ja haluttava. Mutta jo vuosia ollut ylipainoinen, tuntuu ettei aina edes välitä horjuvasta terveydestä. Jos ja kun nainen sattuu haluamaan esim. seksiä, sitäkin tapahtuu on vaikea keksiä tekosyitä olla ryhtymättä seksiin kun toinen on lihava, läskiä ja selluliittiä on. Olen yrittänyt "hienovaraisesti" sanoa että se seksikin olisi mieleeni jos vaikka vähän...ja sitten nainen jo suutahtaa tai ainakin vetää herneen nenään. Mun mielestä puolisolla on oikeus kommentoida kumppanin ulkoista olemusta kyllä minäkin saan välillä kuulla vaatetuksesta tai parrastani vaikka se mulle sopiikin. Nainen valitti usein antaessani suuseksiä silloin hyvinä aikoina että parta ärsyttää ihoa tai tissejä kun suukottelin tai imin nännejä, varmasti niinkin mutta ylipainoinen kun väsähtääkin helposti ja nainen kun haluaa seksihetkillä olla vain selällään.
- taitaatykätäanorektikois
Mites paljon ylipainoinen on? Itsekään en ole vielä edes ylipainoinen ja siltikin edellinen mies veteli jenkkakahvoista siihen malliin, että ne olisi syynä hänen kullinsa toimimattomuuteen.
- Melkeinviiskymppinen
Tottakai paljon muuttunut ulkonäkö vaikuttaa seksuaaliseen vetovoimaan. Ihan selvä hommahan se. Jos itse lihoaisin parikytkiloa, ei varmana miestä enää innostaisi, hän kun ei tykkää kovin pulskista naisista. Eikä ole mikään liian vaativa, päinvastoin, olen jo iänkin vuoksi ja lasten myötä löpsähtänyt,
kilojakin on ja edelleen minut mielellään huolii. Mutta rajansa kaikella ja ymmärtäisin että jos alkaisin näyttää ihan selkeästi tosi ylipainoiselta ja olis vaikeampi jo liikkuakin, ei enää heppi heräisi mulle. Ei olisi miehen vika se, ei hän sellaista naista ole koskaan luvannutkaan haluta. Mies itse on ihan normipainoinen ja minäkin pidän painoani kurissa ihan tietoisesti. - Nainen34vv
taitaatykätäanorektikois kirjoitti:
Mites paljon ylipainoinen on? Itsekään en ole vielä edes ylipainoinen ja siltikin edellinen mies veteli jenkkakahvoista siihen malliin, että ne olisi syynä hänen kullinsa toimimattomuuteen.
Minun puoliso haukkuu mua lihavaksi, kun painan nyt 54kg ja olen 163cm pitkä, no olen hieman lihonnut, kun ennen painoin 48kg, omasta mielestäni en ole lihava ja kuitenkin liikun paljon.
- taitaatykätäanorektikois
Nainen34vv kirjoitti:
Minun puoliso haukkuu mua lihavaksi, kun painan nyt 54kg ja olen 163cm pitkä, no olen hieman lihonnut, kun ennen painoin 48kg, omasta mielestäni en ole lihava ja kuitenkin liikun paljon.
Sä taidat sinnitellä alipainon rajamailla vieläkin tuon mittaiselle, on se kauheeta, että normaalipainoista ihmistä pidetään läskinä. Taitaa miehesi päänupissa olla vikaa ja pahasti.
- repikää_siitä
Nainen34vv kirjoitti:
Minun puoliso haukkuu mua lihavaksi, kun painan nyt 54kg ja olen 163cm pitkä, no olen hieman lihonnut, kun ennen painoin 48kg, omasta mielestäni en ole lihava ja kuitenkin liikun paljon.
Ai lihava, mun muija painaa noin 85 kg ja on 164 pitkä. Onhan tossa ylipainoa noin 15kg.
- munmielestä
”Tässä yhteisen matkan varrella olemme usein riidelleet sen takia, että olemme niin erilaisia.”
Erilaisuuden vuoksi ei kyllä kannata riidellä. Se on kuin yrittäisi survoa vääriä palapelin paloja kerta toisensa jälkeen itsepäisesti paikoilleen ja taas tapellaan kun ne ei vieläkään mene.
Helpompi on valita kumppani jonka kanssa sujuu samanmielisesti arki, hellyys, taloudenpito, oma tila suhteessa ja seksi. Ja sen tietää sujuuko aika pitkälle just noin parin, kolmen vuoden yhteiselon jälkeen. Jos on klikkiä perusasioissa, turha koittaa puoliväkisin tarpoa pidemmälle. Ei tuossa taida vihjailut auttaa. Ne voivat vain ärsyttää.
Istukaa alas vakavissaan ja kerrot, että olet huolissasi hänen ylipainostaan. Se vaarantaa hänen terveytensä ja teidän parisuhteen.
Ei välttämättä käy pelkästään niin, että sinä menetät kiinnostuksen. Koko asia voi kääntyä sinun syyksi, jos sinusta tulee passiivinen, niin mieskin menettää kiinnostuksen. Tai jos miehellä ei myöhemmin enää huonon terveyden takia seiso, voi hän ajatella, että se johtuu siitä, ettet enää ole tarpeeksi haluttava.
Mies luultavasti loukkaantuu ainakin aluksi, mutta jos on järki tyyppi, niin tajuaa olevansa väärässä ja korjaa tilanteen.Mikäli ihminen lihottaa itseään kymmeniä kiloja ei kyseessä ole enää sama ihminen, jonka kanssa on yhteen päädytty..
Kyllä se on ihan hyvä syy nostaa kytkintä, jos ei kumppani enää sytytä. Parisuhteessa kun joutuu ajattelemaan myöskin kumppaniaan ja pitämään itsensä nussittavan näköisenä..- lähdejanopeasti
Lihomiseen en ota kantaa, mutta mutta, jos mies ei täytä sinun tunnepuolen tarpeitasi niin lähde menemään ja mahdollisimman pian, erityisesti jos haluat lapsia. Tuollainen suhde päättyy ennenpitkää ja se on paljon helpompaa, kun ei ole vielä lapsia etkä ole kovasti kiintynyt. Vaikka yrittäisitte apuakin hakea niin tunnekylmän ihminen harvemmin muuttuu. Miehellesi sopisi selkeästi sellainen tunnekylmä panijanainen, sillä asia ei ole mitenkään sukupuolisidonnainen vaan tunne-elämästä riippuvainen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh432947Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta602819- 422313
- 251773
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251679Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa701566- 481556
- 361226
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä771225- 791050