Nuoruuden ihmissuhteet ja alkoholi

viinamiäs

Raitistuneet usein unohtavat kaiken sen mitä alkoholi on heille nuorena tuonut ja raitistuttuaan unohtavat mitä se heille on suonut. Vaikka alkoholi onkin aiheuttanut vanhemmiten myös haittoja, on sillä varsinkin nuorena ollut merkittävä osa ihmisten elämässä.

Teini-iän alkoholikokemusten myötä on luotu ensimmäiset kosketukset myös vastakkaiseen sukupuoleen. Harva on ensimmäiset suhteet tyttöhin tai poikiin luonut aivan selvinpäin. Kun täysi-ikäisyys on koettanut, on päässyt ravintoloihin ryyppäämän ja sieltä valtaosa onkin löytänyt sitten sen elämänkumppanin jonka kanssa on perustettu perhe ja hankittu lapsia.

Jos teini-iässä ei olisi alkanut alkoholia käyttää ja viimeistään täysi-ikäiseksi tultua alkanut ryyppämään olisi elämä kovin toisenlainen. Moni tässä tilanteessa näkee vain alkoholin tuomat haitat ja terveysnäkökohdat. Jos teini-ikäisenä ei olisi alkanut juoda, olisivat monet kaverisuhteet katkenneet, ensimmäisiä tyttöystäviä ei olisi löytynyt ja teini-ikä olisi kulunut yksin kotona. Täysi-ikäiseksi tultua ei olisi voinut lähteä kavereiden kanssa ravintolaelämään, eikä tavannut siellä tulevaa kumppaniaan. Luultavasti loppuelämä olisi kulunut yksinäisenä vanhanapoikana tai -piikana. Harva todellisessa elämässä kuitenkaan kumppania mistään työpaikalta löytää. Ne työpaikkasuhteetkin ovat todellisuudessa useimmiten sellaisia että työkaverin kanssa on suhde kehittynyt pidemälle kosteiden illanviettojen tai pikkujoulujen myötä.

Alkoholin tuomat haitat ovat hinta jonka joutuu maksamaan ihmissuhteista.

4

196

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • timmitelomeeri

      Onpa erikoinen puolustuspuhe alkoholin puolesta. Aika kapea-alainen näkemys. Kavereita, ystäviä, seurustelukumppaneita kun saa ilman alkoholiakin. Niin nuorena kuin vanhanakin. Sen mm. myös jokainen raitistunut ymmärtää. Kun elämäntapoihin ei kuulu diskot, eivätkä baarit minkään ikäisenä, sitä ollaan aika aktiivisia sitten muualla esimerkiksi harrastusten myötä, jota kautta löytyy paljonkin ihmisiä elämään eikä ole kyllä tarvinnut kokea yksinäisyyttä. Ja myös tämän moni raitistunut tajuaa. Ja samalla tajuaa sen, että se alkoholin kanssa läträäminen oli ihan turhaa, kun sen pohjalta ei syntynyt mitään todellista. Ymmärränkin, että aloituksen kirjoittajan elämäntapaan jopa identiteettiin kuuluu keskeisenä alkoholi. Siitä näkökulmasta tosiaan voi tuntua, että raitistuneet ovat unohtaneet alkoholin hyvät puolet ja mahdollisuudet, vaikka tosi asiassa alkoholia ei tarvitse yhtään mihinkään.

      • entinenraitis

        Itse olin täysin raitis 20-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen tajusin, että alkoholi ja ihmissuhteet kulkevat käsi kädessä. Katselin 20-vuotiaaksi asti vierestä kun muut ryyppäsivät ja löysivät tyttöystäviä. Sitten kun aloin ryypätä itsekin, alkoi niitä naisia löytyä omaankin elämään.


      • HahahviinamiäS

        Tää viinamiäs jaksaa trollata tästä samsta asiasta, älkää ruokkiko sitä.

        Jostainhan se elämänvoima on saatava hänenkin, kun luulatvasti naiset karttaa vaikka oliskin siellä baarissa. :D

        Katkeroituu, eikä jää muuta sisältöä elämään, kun palstoilla trollaaminen.


    • matonukkuu

      Viinamäen miehellä loppu lähenee. On tullut ryypättyä potenssi ja ainut mikä seisoo on järki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7086
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      108
      6157
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5185
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3380
    Aihe