Onko sellaista? Kaikki tutut ovat vuosien varrella ankkuroituneet elämässä johonkin ihmissuhteeseen, tiettyyn paikkaan, kotiin ja työhön. Oma elämäni on luonnostaan näyttänyt kulkevan sellaisia uomia, että enemmän vaikutan jatkuvassa virrassa liikkuvalta lastulta kuin mihinkään kiinnittyneeltä ihmiseltä. Onko se hyvä vai huono? En ole varma. En edes tiedä miten en ole tullut juurtuneeksi mihinkään. Kaipaanko sellaista. Rehellisesti sanottuna mikään paikka ei ole tuntunut koskaan niin oikealta, että olisin voinut jäädä pysyvästi.
Olen kokenut monia asioita erittäin oikeiksi elämässäni, mutta ne eivät ole pysyviä asioita, siis että tietty maa, kaupunki tai talo tuntuisi omalta paikalta. Myös ihmissuhde ja työpaikkamielessä, en ole tällaista kiinnittymistä koskaan kokenut. Työ, jota teen, rakastan sitä, mutta paikat ja tavat ovat muuttuneet vähän väliä. Elämäntapani eivät kuitenkaan ole sekavat tai epämääräiset, vaan selkeät.
Välillä kuuntelen ja katselen hämmentyneenä kuinka toiset kiinnittyvät, heillä on rutiineja, kaavoja eikä vain elämänrakenteissa, vaan myös olemisessa. Jos he ovat ehdottomia jossain ajattelussaan, se pitää aina. Olen ajatellut, että tämä oma sisäinen ja ulkoinen liikkuvuus on oma tapani elää, mutta onko se sitä vai mistä oikein on kysymys.
Jos pitäisi miettiä, että asettuisi elämään jotenkin tai jonnekin, se tuntuisi jopa oudolta. Koska en ole kokenut sellaista asettumista tiettyihin rakenteisiin, mietin että miksihän ihmiset sitä tekevät ja miten he sen tekevät. Ja haluavatko he sitä todella. Siis tämä pohdinta lähinnä siksi, että voisin tutkia itse omaa tilannettani, ymmärtää siitä jotain. Koen jopa, että voisin elää pelkästään siten, että olisin aina tien päällä. Tuntuu jopa luonnottomalta ajatukselta, että asettuisin jonnekin.
Mites teillä muilla kulkijaluonteilla? Entäs te jotka olette kiinnittyneet?
Olen kokenut monia asioita erittäin oikeiksi elämässäni, mutta ne eivät ole pysyviä asioita, siis että tietty maa, kaupunki tai talo tuntuisi omalta paikalta. Myös ihmissuhde ja työpaikkamielessä, en ole tällaista kiinnittymistä koskaan kokenut. Työ, jota teen, rakastan sitä, mutta paikat ja tavat ovat muuttuneet vähän väliä. Elämäntapani eivät kuitenkaan ole sekavat tai epämääräiset, vaan selkeät.
Välillä kuuntelen ja katselen hämmentyneenä kuinka toiset kiinnittyvät, heillä on rutiineja, kaavoja eikä vain elämänrakenteissa, vaan myös olemisessa. Jos he ovat ehdottomia jossain ajattelussaan, se pitää aina. Olen ajatellut, että tämä oma sisäinen ja ulkoinen liikkuvuus on oma tapani elää, mutta onko se sitä vai mistä oikein on kysymys.
Jos pitäisi miettiä, että asettuisi elämään jotenkin tai jonnekin, se tuntuisi jopa oudolta. Koska en ole kokenut sellaista asettumista tiettyihin rakenteisiin, mietin että miksihän ihmiset sitä tekevät ja miten he sen tekevät. Ja haluavatko he sitä todella. Siis tämä pohdinta lähinnä siksi, että voisin tutkia itse omaa tilannettani, ymmärtää siitä jotain. Koen jopa, että voisin elää pelkästään siten, että olisin aina tien päällä. Tuntuu jopa luonnottomalta ajatukselta, että asettuisin jonnekin.
Mites teillä muilla kulkijaluonteilla? Entäs te jotka olette kiinnittyneet?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyväksikäyttäjät pitääkin minimoida terveen omantunnon pitääkseen.
En ole kiinnittynyt oikein mihinkään. Identiteettini on sellainen, ettei se ole tunnustettu, tunnistettu eikä ymmärretty, joten on työlästä kiinnittyäkään kun ei ole rakenteita kiinnittyä. En usko olevani mitenkään erityisen kulkijaluonteinen. ennemminkin soputunut tai tottunut kulkemaan. Olen kyllä jo pienestä pitäen muuttanut tosi monta kertaa ja perhesuhteet ja kaveripiirit ovat vaihtuneet vilisten. Mutta ei niinkään omasta aloitteesta. Nyt vain väsyttää ihan mahdottomasti.