Painajainen koulusta- en olekaan muka läpäissyt!

muillakoulupainajaisia

Mistä ihmeestä kumpuaa koulupainajainen,
missä yhtäkkiä selviää että kaksi ikävää kurssia (matematiikka ja jokin muu vaikeahko) on suorittamatta ja muut valmistuvat ja minun itseni on ehkä joskus tulevaisuudessa tultava sopimaan kuinka kompensoin puuttuvat suoritukset ja kenen opetuksessa.
Asia tuntuu unessa hyvin hankalalta ja ylitsepääsemättömältä.
Ajattelinkin unessa luovuttavani että antaa olla, vuosien uurastus on ollut turhaa
ja en tule suorittamaan kyseisiä kursseja kun olen jo muuttamassa koko opiskelupaikalta pois ennen kurssien puuttumisten julkituloa.

Todellisuudessa olen valmistunut ko koulusta liehuvin lipuin -- ja helpotus on suuri kun herään.
Silti uni toistuu aina silloin tällöin eri elämänvaiheessa....
Onko muilla samoja unia?

2

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ahdistavat unet johtuvat siitä, että olo unen aikana on ahdistunut. Olo on saattanut olla ahdistunut jo ennen nukkumaan menoa, tai sitten unen aikana on mieleen muistunut taikka muuten juolahtanut jokin ahdistava asia.

      Kuvailemasi ahdistava tilanne vaikuttaa aikoinaan koetulta suorituspaineelta, joka syystä tai toisesta palaa mieleen yhä uudelleen, vaikka itse suorituksesta olisit jo selviytynytkin.

      Päinvastoin kuin todellisessa elämässä, annat unessa periksi haasteen edessä. Lisäksi vetäydyt unessasi tilanteesta ajatellen, että uurastus on ollut turhaa, ja koska aiot vaihtaa asuinpaikkaa ennen tilanteen ilmituloa, ei asialla ole niin väliäkään.

      Tässä tilanteessa, kuten suorituspaineissa ylipäätään, on kyse yleensä odotuksiin vastaamisesta. Pettymys koetaan, jos odotuksia vastaavaan suoritukseen ei kyetäkään.

      Unennäkijä kertoo saavuttaneensa opiskelutavoitteensa liehuviin lipuin, joten pettymyksen tuottaminen tai kokeminen ei liity ainakaan välittömästi opiskeluun, vaikka uni sellaisenaan opiskelunaikaisia paineita peilaakin.

      Ihmisillä on monia syitä ja tapoja asettaa itselleen haasteita ja tavoitteita. Niin sanotut omat tavoitteet eivät välttämättä olekaan tavoitteita, mihin yksilö aidosti haluaa pyrkiä. Hän saattaa pyrkiä tiettyihin tavoitteisiin, koska kokee että häneltä vaaditaan sellaisten saavuttamista.

      Toisaalta ihmiset kykenevät asettamaan itsekin mahdottomia tavoitteita itselleen, ja pyrkimään kaikessa täydellisyyteen. Näin ikävässä tilanteessa yksilö on alati jahtaamassa täydellisyyttä tavalla taikka toisella. Mikäli täydelliseen tavoitteeseen sitten pääseekin, asettaa hän silloin itselleen välittömästi vieläkin mahdottomamman tavoitteen.

      Tästä unesta ei kuitenkaan välity täydellisyyden tavoittelu sellaisenaan, koska sen kuluessa ollaan valmiita antamaan periksi.

      Yhtenä detaljina esiin nousee seikka, että aloittaja kokee työläänä ajatuksen, että hänen on sovittava puuttuvien suoritusten korvaamisesta, ja on hänelle epäselvää, kenen opetuksessa puutteet tulee korvata.

      Tämä kertoo, että koettu vaikeus liittyy pikemminkin ihmissuhteisiin tai ainakin ihmisten kanssa tekemisissä olemiseen, kuin varsinaisiin oppiaineisiin.

      Voisiko olla mahdollista, että huolimatta unennäkijän kunnialla suorittamasta oppiarvosta, kokee hän siitä huolimatta olevansa alisuoriutuja?

      Tämä selittäisi unen alkuvaiheen ajatukset, mutta entä opiskelupaikalta muuttaminen ennen suoritusvajeen ilmituloa?

      Muuttaminen on ihmisten mielissä aina olosuhteiden ja tilanteiden muutosta.

      Kenties tässä tapauksessa unessa tapahtuva muuttaminen tarkoittaa asetettujen tavoitteiden muuttumista jostain syystä. Kenties tavoitteiden tosiasiallinen vaatija ei ole enää asemassa, missä voisi mitään vaatia.

      Kiitokset mielenkiintoisen unen jakamisesta

    • muillakoulupainajaisia

      KIITOS todella paljon viisaasta ja paneutuvasta vastauksesta,
      Enpä osannut odottaa näin hienoa vastausta kuin suoraan joltain filosofian tohtorilta.

      Luin ja tulen lukemaan tämän vastauksen vielä monta kertaa, niin naulankantaan se on ja avasi uusia näkökulmia tämän toistuvan unen sisältöön sekä syihin sen ajoittaiseen esiin tuloon (stressaava elämäntilanne).
      Kiitos vielä kerran vaivannäöstäsi , olet ihan huippu kyllä.
      Kaikkea hyvää ja hienoa elämääsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      260
      9077
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      312
      6299
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      66
      1380
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1311
    5. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1111
    6. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      79
      1005
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      61
      889
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      43
      788
    9. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      311
      708
    10. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      23
      696
    Aihe