aseman piha

kiteellä menee hyvin. miksei juna aseman pihaa asvaltoida. on kuin pottupelto kura monttuja täynnä. nyt lumen peitossa. samoin sepänniemen luontopolku kaatuneita puita konkelossa, kuka vastaa jos joku jää puiden alle. kunnanjohto sinne tutustumaan.
612802
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Ollaan kaikki"huollissaan".

Äänestä
  • Ollaan kaikki"huollissaan".

    No mitä ihmeellistä tuossa nyt olisi.
    Kirjoituksista päätellen eräisiin Lieksan murresanoihin näyttää kuuluvan kaksi l-kirjainta, normaalisti yhden käytetyn sijaan. Noin niin kuin esimerkkinä mainiten.
    Sitäpaitsi: Voisitte runkata itseänne muilla tavoin kuin kyttäämällä toisten mahdollisia virheitä kirjoitusten sisällöissä. Olette kuitenkin kouluttamattomia ja tyhjänpäiväisiä idiootteja , vaikka kuinka perkeleesti ränkytätte asiasta.

    Äänestä

Ei ole piha taas hyvässä kunnossa kun kevät tulee. Autolla ei pääse edes. Vuosiahan tätä on ihmetelty miksi kukaan ei tee asialle mitään.

Äänestä

milloin saa korjausta kun tulee asemalta ja kääntyy kiteelle päin. tie montussa asemalta tulijan vaikea nähdä onko tulijoita kiteen suunnasta. pienellä ropalla varustettu ei montusta tulijoita.

Äänestä

Pitäisi ensin rata siirtää kulkemaan Kiteen kautta.

Äänestä

Tähti keulalla poistaa julkisenkulkuneuvon tarpeen!

Äänestä

millaisen kuvan rupu asema antaa kiteestä. lehtien jutuissa kehutaan hyvin menee. kuitenkin aseman pihakuravelliä. samoin rantakentälle menevän tien kiteenjärven puoleinen tontti lahonneet puut kaatuneina ja kaatumaisillaan. valkoselkä tikkaa ei näy eikä kuulu. kuka vastaa, jos lahot puut kaatuu kulkijoiden päälle.

Äänestä

Aseman piha oli hyvä. Juna lähti ihan niinku mistä tahansa muualtakkii ja taksi vei asemalle. Mie jo ajattelin jotta hyvä paikka ja muuttookin vois mutta täälähän tää haukutaan yhtä paskaks kun mitä paikallisessa haukuttiin. Ei vaikuta kyllä miun päätöksiin

Äänestä

Nyt on kaikki muutkiin pihat kuten aseman piha. Eikös tää oo suomen talvi.

Äänestä

Herkkähipiäistä porukkaa jos jotkut vitun juna-aseman montut noin ottavat päähän. Autossa on jotain vikaa jos tuntuu sisälle asti, onneksi katsastukset tiukentuu niin saadaan ne vanhat romut pois tieturvallisuutta vaarantamasta. Niin ja voihan ne pienet montut myös kiertää, ratti on autossa sitä varten.
Täällä kirjoittelun sijaan voisivat valittajat mennä täyttämään ne montut kerran noin kovasti häiritsee.

Äänestä
  • Kyllä asemanseutukin jonkinlainen käyntikortti Kiteestä on ja olisi hyvä pitää se asiallisena ja siistinä, elävänäkin. Mikseipä pihaa voisi myös asfaltoida.

    Moni muodostaa kuvan Kiteestä vain junan ikkunasta käsin. Sieltä katsottuna tienoo näyttää jotenkin hylätyltä, kun asemakaan ei ole auki ja piha keleistä riippuen kyllä kynnöspeltoa muistuttava ja jotenkin myös pimeä. Mielikuva Kiteestä ja asemasta oli aivan erilainen silloin, kun asema oli miehitetty ja jopa bussi oli odottamassa junassakulkijoita. Lieneekö se ollut 1970-1980-luvulla. Onneksi junat sentään pysähtyy vielä, vaan kuinka kauan, jos asemanseutukin muuttuu enemmän puunkuljetusterminaaliksi. Asemalta puuttuu jokin sosiaalinen elementti.

    Voisiko asemaa pitää auki edes kesäisin jonkinlaisena info-pisteenä tai pop up -myyntipisteenä turisteille ? Mikseipä pieni laadukas matkamuistomyymäläkin (Marimekkoa !) siinä voisi olla nuoria työllistämässä. Tai kesäisin mansikan/porkkanan/herneen/omenien tms. tuoretavaran myyntiä matkaeväiksi, jäätelökioskikin saattaisi olla paikallaan. Nämä kaikkihan voisivat toki toimia mobiilisti, jos aseman sisätiloja ei voi käyttää. Kiinni olevat verhot tuntuvat silti tylyiltä.

    Äänestä

  • Näyteikkuna kirjoitti:

    Kyllä asemanseutukin jonkinlainen käyntikortti Kiteestä on ja olisi hyvä pitää se asiallisena ja siistinä, elävänäkin. Mikseipä pihaa voisi myös asfaltoida.

    Erinomaisia ideoita, useamallekin asemalle! Paljon junailevana suosisin paikallisia tuotteita ja yrittäjiä enemmän kuin vr:n raflatarjontaa. Junan pysähdysaika tosin taitaa olla lyhyt, mutta tuleville ja lähteville kävisi, esim kukkia tuliaisiksi. Hyväksyneekö vr alueelleen kilpailijoita? Infotauluja, kartta ja mainoksia palveluistakin sinne toivosin tyhjyyttä täyttämään, miksei installaatioita ja taidettakin.

    Tosin asiat eivät joukkoistu tätä kautta niin hyvin kuin facen puskaradio-sivulta. Kannattaa esittää tai linkittää tämä sinne. Päättäjät seurannevat sitä aktiivisesti hyviä ideoita "varastaen".

    Äänestä

  • Näyteikkuna kirjoitti:

    Kyllä asemanseutukin jonkinlainen käyntikortti Kiteestä on ja olisi hyvä pitää se asiallisena ja siistinä, elävänäkin. Mikseipä pihaa voisi myös asfaltoida.

    Moni muodostaa kuvan Kiteestä vain junan ikkunasta käsin. Sieltä katsottuna tienoo näyttää jotenkin hylätyltä, kun asemakaan ei ole auki ja piha keleistä riippuen kyllä kynnöspeltoa muistuttava ja jotenkin myös pimeä. Mielikuva Kiteestä ja asemasta oli aivan erilainen silloin, kun asema oli miehitetty ja jopa bussi oli odottamassa junassakulkijoita. Lieneekö se ollut 1970-1980-luvulla. Onneksi junat sentään pysähtyy vielä, vaan kuinka kauan, jos asemanseutukin muuttuu enemmän puunkuljetusterminaaliksi. Asemalta puuttuu jokin sosiaalinen elementti.

    Voisiko asemaa pitää auki edes kesäisin jonkinlaisena info-pisteenä tai pop up -myyntipisteenä turisteille ? Mikseipä pieni laadukas matkamuistomyymäläkin (Marimekkoa !) siinä voisi olla nuoria työllistämässä. Tai kesäisin mansikan/porkkanan/herneen/omenien tms. tuoretavaran myyntiä matkaeväiksi, jäätelökioskikin saattaisi olla paikallaan. Nämä kaikkihan voisivat toki toimia mobiilisti, jos aseman sisätiloja ei voi käyttää. Kiinni olevat verhot tuntuvat silti tylyiltä.

    On siinä hyviä ideoita, vaan arvaatko yhtään paljon moinen tulisi maksamaan? Ne, jotka ajavat juballa oho vähät välittää minkänäköinen asema täällä Kiteellä tai missään muuallakaan on.
    Kehitettäisiin ennemmin Kiteen keskustaa.

    Esitetään vastakysymys: mikä mielikuva tulee Helsingistä kun astelet junasta ulos ja läpi asemarakennuksen? Minulle tulee mieleen, että ollaanko sitä enää edes Suomessa vai afrikassa? Täällä meillä Kiteellä on asiat sentään hyvin.
    Kiteen asema on nykyisellään juuri sellainen kuin pitääkin olla: paikka jossa hypätään junasta pois ja voi pitää autoja parkissa.

    Äänestä

  • Mie oon täysin sammaa mieltä. Ketä se kiinnostaa monta heinää ja vihulaista kasvaa aseman varrella kun siihe autolla pääsee ja junaankin turvallisesti.ei polta vihulaiset kesälläkää nilkkoja

    Äänestä

  • ensinvelatmaksuun kirjoitti:

    On siinä hyviä ideoita, vaan arvaatko yhtään paljon moinen tulisi maksamaan? Ne, jotka ajavat juballa oho vähät välittää minkänäköinen asema täällä Kiteellä tai missään muuallakaan on.
    Kehitettäisiin ennemmin Kiteen keskustaa.

    Esitetään vastakysymys: mikä mielikuva tulee Helsingistä kun astelet junasta ulos ja läpi asemarakennuksen? Minulle tulee mieleen, että ollaanko sitä enää edes Suomessa vai afrikassa? Täällä meillä Kiteellä on asiat sentään hyvin.
    Kiteen asema on nykyisellään juuri sellainen kuin pitääkin olla: paikka jossa hypätään junasta pois ja voi pitää autoja parkissa.

    Kyllä parkkeerausasiakin on tärkeä so. että parkkipaikkoja riittää ja logistiikka toimii. Asfaltointi on makuasia enkä tiedä, vastaako siitä VR vai kunta, missä asema on.

    Mielestäni kuitenkin hyvin pienillä investoinneilla, esim. juuri infotaululla ja/tai palvelukartalla saataisiin jo paljon aikaiseksi, samoin kukka- tai pensasistutuksin. Jos aseman sisätiloja ei voi käyttää, monenlaisia myyntiautoja on olemassa, esim. Joensuun torilta tai nykyisin kävelykadulta voi käydä katsomassa. Nämä voisivat ajaa paikalle vain junankulkuaikoihin. Kiinteitä myyntikojujakin on olemassa ja helppo rakentaa.

    Junamatka voi olla pitkä ja marjat/hedelmät/porkkanat/herneet voisivat oikeasti tehdä kauppansa. Myyjä voisi jopa hypätä junaan Kiteellä ja jäädä Kesälahdella/Parikkalassa pois ja tulla takaisin seuraavalla vuorolla tms. VR:n ehdoista tähän en tiedä.

    Ja kyselijälle tiedoksi, kun kävelet Helsingissä junasta asemarakennukseen, ovien edessä ulkona ovat vastassa marja-ja hedelmänmyyntikojut ja monessa muussakin katumyyntipaikassa, ostitpa tullessasi tai lähtiessäsi. Myynnissä saattaa olla jopa Kesälahden vadelmaa !

    Mitään markkinatoria tai saluunaa ei asemasta todellakaan tarvitse tehdä. Jos asema olisi auki ja kunnan vallassa, vitriinityyppinen näyttelykin varmaan riittäisi, Kiteen kunnan esitteitä yms. ja vaikkapa vain kesäaikaan, jos muuhun ei ole varaa/mahdollisuutta.

    Ja junassakulkija kyllä katselee maisemia ja varsinkin silloin, kun juna pysähtyy, so. asemia ja vaikutelmia niistä. Esim. Joensuu-Nurmes -välin nikkarityylisiä vanhoja asemia on ilo katsella, toivoisi niitä jopa kunnostettavan ja entisöitävän. Kiteen asemahan on toista tyyliä, mutta outoa on, ettei sille ole keksitty mitään käyttöä, koska se näyttää olevan aivan käyttökuntoinen. Kiteen asema on sellainen käyntikortti Kiteestä kuin sen halutaan olevan.

    Äänestä

Kerrannii hyvä kommentti kokonaisuudessaan. Ei männy edes aamupuurot henkeen. Pääasia ku on asema ja parkkipaikka. Junatkii pysähtyy vielä.

Äänestä

yleisö kilpailu. onko kukaan nähnyt, tai kuullut valkoselkätikkaa. eilen kyyläsin kaukoputken kanssa puoli päivää. valkoselkätikkaa ei näkyny eikä kuulunut, hiljasta oli kuin eräässä haudassa pääsiäis aamuna. kupsahtiko tikka jo viime vuosisadalla. jäikö lahon puun alle.

Äänestä
  • Vähän väärän aiheen alle tuon kysymyksesi taas esitit Antti hyvä. Isot alkukirjaimet taas unohtuivat ja pilkut missä sattuu... paremmalla osaamisella (tai tuurilla) ensikerralla :)

    Äänestä

  • Ja takeet oli Antin syyllistämiselle ja pilkkaamiselle taas tähänkin. Käsittämättömän huippu jälleen kerran

    Äänestä

Paskanahan se asema on niinku kaikki muutkin paikat tiälä.kukaan ei tee mittään ja huonommaks vaan mennee. Jospa politiikot laittas asiat kuntoon. Ei muuten laita

Äänestä

anne berner tulee kiteelle. tulis junalla ja uppois korkokenkineen kuraan polviin asti.

Äänestä
  • Ei sinne kukaa uppoa, taidat tykätä dramatisoida asioita enemmän kuin on tarve.

    Äänestä

  • Kevät tuli, lumi suli, puro sanoi puli puli.

    Äänestä

  • moikkaantti kirjoitti:

    Ei sinne kukaa uppoa, taidat tykätä dramatisoida asioita enemmän kuin on tarve.

    Draamahan se on se millä tiälä eletään. Tramatisoidaan sitten kun joku on uponnu sinne asemalle sitä ennen turhaa valitusta

    Äänestä

Aseman piha on yks kitteen kaunein paikka turhaa valitusta

Äänestä

Järkyttäviä kommentteja valtaosa! Ihan joutuu sanomaan kippis kun säälittää.

Äänestä

Oletteko nyt vierailleet aseman pihassa? Mikä on vikana nyt? Ei mikään!! Ihan samanlaisessa kunnossa kun muuallakin pihat!

Äänestä
  • Hyvä on kunto!

    Äänestä

Ken väittää asemanpihan olevan kunnossa niin eiku sinne suunta se ei oo kunnossa tosiaankaan.kaukana on siinä pihassa hyvä materiaali

Äänestä

Aika huono kuntoinen piha oli eilen. Mutta ei sen paremmassa kunnossa ole sivutietkään eikä muut pihat. Kesän tulon merkki.

Äänestä

Aamusta kannattaa asemala käydä iltapäivästä voipi sitten ottoo matkalaiset tienvarresta kyytiin.ei pie tehä vaikeeks

Äänestä

Mie lähen nyt puron tekkoon niin ei pahotu kenenkään mieli mutta en asemalle.asema on aivan mätänä eikä pelekkä piha

Äänestä

Ostakaa kunnon autot ja ne ruosteiset paskakasat paaliin. Ei tarvii sitten monttuja pelätä kuin ruttoa.

Äänestä

Aseman piha on kamalassa kunnossa, ollut aina tähän vuoden aikaan ja sama on syksyllä edessä. Ei ole kaupungin vastuulla, heitä on turha siitä moittia. Vr:ään yhteyttä ja sekään ei varmasti auta.

Äänestä
  • Kyllä aseman rauhallisuuskin on hyvä asia. Nämä ylläolevat kommentaattorit eivät vaikuta edes olevan junankäyttäjiä, vaan jotain autokauppiaita.

    Äänestä

  • Lie siis autokauppaa perustamassa asemanpihaan? Sehän ois toki kuutostien varrella ja ihmisiä ois joka päivä käymässä, ainakii junaa odotellessaan

    Äänestä

  • Siinähän onkii kannattava bisnes idea sinne leveysasteelle. Vois junalla tulijat ostoo jonkun muutaman päivän ajoaikaa olevan auton taksimatkan hinnalla. Jos kiteeläisillä ois semmoseen varaa kun ei tunnu olevan kaupassa käymiseenkään

    Äänestä

  • Voiphan se olla niinkin, että kaikki junalla kulkijat eivät edes halua ostaa/omistaa autoa ekologisista syistä tai muutenkaan eivätkä varsinkaan kerskailla autoillaan. Ja kummastahan se suurempi hiilijalanjälki jää, elinkaarensa loppuun asti käytetystä autosta vai uusien tekemisestä joka toinen vuosi mielihalujen mukaan ostettavaksi ? Junalla kulkeminen on myös ylellistä monin tavoin, junassa istuessaan voi työskennellä päinvastoin kuin auton ratissa ja virkistyä voi kahvikupposen äärellä junaravintolassa. - Mutta tämäpä olikin vitsikäs idea tehdä Kiteen asemasta katsastusasema, sehän tuo taitaa ollakin.

    Äänestä

  • Tuskimpa alaikäisellä opiskelijalla on mitään autoa. Junalla pääsee stadiin ja muualle opiskelemaan ja pois junttiperäkylästä.

    Äänestä

Pois vaan koko pysäkki. Kuka hullu tänne Kiteelle tulee.

Äänestä
  • Sammaa mieltä oon mie. Ei kun jatkakkee matkaa joensuuhun tahi vaikka parikkallaan

    Äänestä

  • Jatkakkeematkaa kirjoitti:

    Sammaa mieltä oon mie. Ei kun jatkakkee matkaa joensuuhun tahi vaikka parikkallaan

    Jo vain.
    Joinsuussa on varmasti kuiva rautatieaseman piha, joten eipä likkaannu kitteläistenkää nappas eli kiiltonahkakengät siellä. Ei muuta kun junalla ensin Kitteen ohi ja ajelette sitten taksilla takasi, jos kukkaa tuttu ei vaivauvu sen verran että kävis hakemassa. Pitkinkös tuolta näin leuvolla ilimalla käveliskää.

    Äänestä

Taitaa olla aseman piha kuivanut kun ei valituksia näy ei kuulu. Kiitos aurinko kun olet kuivattanut pihan. Näin saimme kansalaiset hyvälle mielelle jälleen kerran.

Äänestä
  • No täähän on sitten hyvä ilimiö.Jottain on ainakkii kunnossa

    Äänestä

  • "Taitaa olla aseman piha kuivanut kun ei valituksia näy ei kuulu. Kiitos aurinko kun olet kuivattanut pihan."
    =
    Tai sitte ei kenelläkkää oo ollu asioita asemalle!

    Äänestä

  • Tällänekin_mahollissuus kirjoitti:

    "Taitaa olla aseman piha kuivanut kun ei valituksia näy ei kuulu. Kiitos aurinko kun olet kuivattanut pihan."
    =
    Tai sitte ei kenelläkkää oo ollu asioita asemalle!

    Tähän mie ennemminnii uskon.Kenen sielä tarvihtoo käyvä etes.Ei maha olla kuivanu vielä ei

    Äänestä

  • Eivarmastiioo kirjoitti:

    Tähän mie ennemminnii uskon.Kenen sielä tarvihtoo käyvä etes.Ei maha olla kuivanu vielä ei

    Ei ainakaan asiattomien siellä tarvitse pyöriä. Eiköhän ne junassakulkijat, saattajat ja hakijat eniten sitä asemaa tarvitse. Tärkeintä, että juna pysähtyy.

    Äänestä

  • Etelässäontöitä kirjoitti:

    Ei ainakaan asiattomien siellä tarvitse pyöriä. Eiköhän ne junassakulkijat, saattajat ja hakijat eniten sitä asemaa tarvitse. Tärkeintä, että juna pysähtyy.

    Juuri näin. Asema on tärkeä paikka monille. Työn kautta ja sukulaisvierailujen tiimoilta.

    Äänestä

Mie oon tännään pojan vieny ja asema on kunnossa

Äänestä
  • Kivat vaan siule ja hyvä ku on kunnossa

    Äänestä

Aseman piha on huonona kesälläkin.Montut on niin isot että autot vaurioituvat helposti,jopa varmasti.

Äänestä
  • No nyt on aseman piha kuivunut ja kesäinen. Mutta milloin saadaan jäätelökioski tai muu myyntikatos kesämyyntiä varten ?

    Äänestä

Olisko edes lupaa? Liekö aseman alueen käyttö ratahallintokeskuksen hallinnassa? Kun hoidettu ei ole myöskään mm. pysäköintipalkkojen optimointia päiväparkkilaisille (etenkin talvella), puiden lumityövahinkoja ja kuivavia oksia, ammoisia "istutuksia"kaan. No, nokkosista saa keiton ja alueesta ehkä jonkun mielikuvankin seudusta? Teiden päällysteitähän mm poistetaan.

Äänestä
  • Järkyttävä oli eilen se asemarakennuksen edessä oleva kasvillisuus . Puolikuolleena pensaat; kuivuneita risuja pystyssä, edessä nokkoset ja kohta pitkä ruohikko. Kuvaa kyllä hyvin näitä luovuttamisen tunnelmia, missä Kiteellä eletään. Mietin olisiko näkymä parempi, jos kävisin Roundupit suhuuttamassa siihen kasvillisuuteen joku ilta. Pelkkä multikkokin olisi siistimpi.

    Äänestä

  • Rounduppia kirjoitti:

    Järkyttävä oli eilen se asemarakennuksen edessä oleva kasvillisuus . Puolikuolleena pensaat; kuivuneita risuja pystyssä, edessä nokkoset ja kohta pitkä ruohikko. Kuvaa kyllä hyvin näitä luovuttamisen tunnelmia, missä Kiteellä eletään. Mietin olisiko näkymä parempi, jos kävisin Roundupit suhuuttamassa siihen kasvillisuuteen joku ilta. Pelkkä multikkokin olisi siistimpi.

    Ketä oikeasti kiinnostaa joku Kiteen rautatieaseman kunto, joka on lähes 10km kaupungista? Nukutaanko siellä yötä? Onko joku turistikohde? Mikä?
    Mielestäni se on paikka, jossa noustaan junaan ja sieltä pois, ehkä myös autoa pidetään parkissa. Ei muuta.
    Kyllä on paljon järkevämpiä kohteita minne voi kaupunki rahojaan tuhlata, juna-asema ei ole semmoinen kohde.

    Äänestä

  • ihanhyväasema kirjoitti:

    Kyllä. Kukaan ei aikaa asemalla vietä. Keskusta ja taajamat kuntoon. Sen jälkeen aseman pihaa.

    Äänestä

  • ihanhyväasema kirjoitti:

    Ketä oikeasti kiinnostaa joku Kiteen rautatieaseman kunto, joka on lähes 10km kaupungista? Nukutaanko siellä yötä? Onko joku turistikohde? Mikä?
    Mielestäni se on paikka, jossa noustaan junaan ja sieltä pois, ehkä myös autoa pidetään parkissa. Ei muuta.
    Kyllä on paljon järkevämpiä kohteita minne voi kaupunki rahojaan tuhlata, juna-asema ei ole semmoinen kohde.

    Aivan oikein, asfalttiin uppoavat äärettömän suuret rahat on järkevämpi käyttää esim. bordellitoimintaan!

    Äänestä

  • ihanhyväasema kirjoitti:

    Ketä oikeasti kiinnostaa joku Kiteen rautatieaseman kunto, joka on lähes 10km kaupungista? Nukutaanko siellä yötä? Onko joku turistikohde? Mikä?
    Mielestäni se on paikka, jossa noustaan junaan ja sieltä pois, ehkä myös autoa pidetään parkissa. Ei muuta.
    Kyllä on paljon järkevämpiä kohteita minne voi kaupunki rahojaan tuhlata, juna-asema ei ole semmoinen kohde.

    Näkökulmaa voi vähän kääntääkin. Kiteen aseman ja asemanseudun näkevät junan ikkunoista jo sadat ihmiset päivässä, kymmenet ja sadattuhannet ihmiset vuodessa, mikäon monin verroin enemmän kuin Kiteen keskustassa käy uusia ihmisiä vuosittain. Kiteen keskus on siellä jossain 10 km päästä asemalta ja kutostieltä, kuka siellä viitsii käydä. Jotain vetovoimatekijöitä täytyisi olla keskustassakin käymiseen, ja siisti asemanpiha kertoisi vain siitä, että kunta huolehtii asioistaan, takapihoistaankin. -Jos vain VR on vastuussa aseman seudun hoidosta, jotain painostusta täytyisi sitten sinne suuntaan osoittaa edes perushoidon suhteen. - Nykyisellään voi kyllä junan ikkunasta ihailla, kuinka jossain on ilmaista parkkitilaa niin ruhtinaallisesti ja aseman seutukin on avara. Jotain pientä siistimistä tila kyllä kaipaisi. Kuten sanottu, käyntikortti.

    Äänestä

Jos julkisesti tuotettuja bordellipalveluja toivotaan, ne nähdäkseni kuuluisivat Siunsoten tuotantoon terveys- tai sosiaalipuolella. En usko, että rahoitusta löytyy kun muutenkin suunnittelevat lomautuksia ja osa-aikaistamista. Kyllä se yksityisyrittäjyyttä edellyttää. Meillä on Keti, jota voi konsultoida ja samalla hakea starttirahaa. Sieltä saa varmasti ideoita ja helpottaa yrityksen käynnistystä.

Äänestä

Eikö tuo suleta koko asema

Äänestä

Sillan toiselle puolelle voisi rakentaa uuden kylmäaseman tyylikäällä pitkällä katoksella ja parkkipaikalla . Siihenhän on jo rakennettu liittymä metsäautotielle. Nykyinen liittymä asemalle on todella turvaton.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

aprilliajuokuravelliä kirjoitti:

kiteellä menee hyvin. miksei juna aseman pihaa asvaltoida. on kuin pottupelto kura monttuja täynnä. nyt lumen peitossa. samoin sepänniemen luontopolku kaatuneita puita konkelossa, kuka vastaa jos joku jää puiden alle. kunnanjohto sinne tutustumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu