Eli olen 45 vuotias ja tyttäreni on 18 vuotta. Hän asuu jo omillaan. Kaikki on mennyt hyvin ennenkuin hänen suhde päättyi ja hän alkoi menemään enemmän ulos kavereittensa kanssa, mikä on tottakai hienoasia ettei jää yksin kotia. Aluksi hän oli viikonloput baarissa tai kaverinsaluona juomassa, mutta nyt se on mennyt siihen että melkein jokapäivä on saatava kännit. Tälläviikolla hän on ollut yhden pävän vasta senlvinpäin. Maanantaina oli mennyt aamusta kouluun humalassa, koulunjälkeen mennyt kaverilleen juomaan, tiistai aamu oli mennyt selvinpäin kouluun, mutta illalla ottanut kaatokännit ja keskiviikkona oli kuulema niin paha krapula, että veti aamusta nousu humalan ja lähti kouluun ja nyt tänään torstaina on selvinpäin (ainakin vielä) olen yrittänyt puhua hänelle järkeä hänen kaverit ovat myös käskeneet tytärtäni lopettamaan juomisen edes aamuisin, että tulisi kouluun selvinpäin. Ei auta puhuminen vaikka kuinka ollaan miehen kanssa yritetty. Juominen siis alkoi kun tuli ero, eli epäilen että se on syy miksi hän nyt juo noin paljon. Huoli on kova pelkäämme miehen kanssa, että hän vielä tappaa itsensä alkoholilla ja lääkkeillä ja kyllä oli käynyt lääkehyllyn tyhjentämässä humalassa. Mieheni suvussa on paljon alkoholisteja (mieheni on entinen alkoholisti) ja nyt pelkään että tyttäremme jatkaa suvun ”perintöä” mitä teen? Kuinka saamme hänet lopettamaan?
Tyttäreni on alkoholisti?
13
1148
Vastaukset
- kauheatilanne
Entä jos keskusteleisitte koulun opettajan tai jonkun kanssa.
Ulkopuolisen asiantuntijan apu olisi tarpeen nyt. Tietää varmaan muitakin ja voi kertoa että mitä voisi tehdä.
Jos tyttäresi ei lähde, niin mene sinä puhumaan. - alkotytötönpaskakasa
Heh, ei 18v ole alkoholisti. Hän vain rellestää jostain syystä jonkin aikaa kavereitten kanssa, kuuluu nuoruuteen.
40v joka päivä tissutteleva reppana on alkoholisti.
Holismin kehittyminen vie vuosia. Tyttösi tosin voi olla tuleva alkkis.
Työtön juoppo paska. Yhteiskunnan loinen.- Oudoksi_mennyt
Tuntuu että kaikilla nuorilla liiallinen alkoholin käyttö kuitataan vain "irrottelulla". Tämä on johtanut siihen että nuoret luulee että sosiaaliset yhteydet edellyttävät aina ryyppäämistä ja baareissa istumista. Onhan tuo tietenkin helpompi vaihtoehto kuin etsiä kavereita muista yhteyksistä.
Suomalaisilla on joku kummallinen geeni kun on aika yleistä että vaikkapa parisuhteen katkeamisen suruun haetaan helpotusta alkoholista. Eihän sitä sieltä löydy, tilanne menee vain pahemmaksi. - viinamiäs
On ihan tosiasia että jos ei juo niin suhteet ikätovereihin katkeavat helposti. Kun lähtee esim. opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, joutuu nuori juomaan rankastikin viinaa jollei halua jäädä yksin.
Lisäksi seurustelukumppanin löytäminen varsinkin miehillä voi käydä mahdottomaksi jollei juo. Lähes poikkeuksetta ne suhteet alkavat alkoholin avustuksella. Työpaikallakin alkaneissa suhteissa totuus on yleensä se, että suhde on alkanut siitä kun työkaveri on tavattu viihteellä humalassa tai kosteissa työpaikan illanvietoissa.
Toki jollakulla halua voisi olla tavata ihmisiä selvinpäinkin, mutta kulttuurissamme asiat eivät toimi näin. - Oudoksi_mennyt
viinamiäs kirjoitti:
On ihan tosiasia että jos ei juo niin suhteet ikätovereihin katkeavat helposti. Kun lähtee esim. opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, joutuu nuori juomaan rankastikin viinaa jollei halua jäädä yksin.
Lisäksi seurustelukumppanin löytäminen varsinkin miehillä voi käydä mahdottomaksi jollei juo. Lähes poikkeuksetta ne suhteet alkavat alkoholin avustuksella. Työpaikallakin alkaneissa suhteissa totuus on yleensä se, että suhde on alkanut siitä kun työkaveri on tavattu viihteellä humalassa tai kosteissa työpaikan illanvietoissa.
Toki jollakulla halua voisi olla tavata ihmisiä selvinpäinkin, mutta kulttuurissamme asiat eivät toimi näin.Jos funtsit tarkasti niin huomaat ettei JOKAINEN kaveri, opiskelutoveri tai työkaveri istu siellä baarissa ryyppäämässä kanssasi. Kaikille ei maistu alkoholi eikä halua sekoittaa päätään ryyppäämällä. Onko sekään mistään kotoisin jos parisuhde perustuu ryyppykaveruuteen. Siinä voi käydä niin että muutaman vuoden kuluttua menee välit poikki kun ei enää siedä toista silmissään.
Tämä suomalainen ryyppykulttuuri on ihan p***tä, kun edellytetään että jokaisen pitäisi ryypätä tai muuten on joku outo kummajainen.
Olen löytänyt sosiaaliset yhteyteni harrastusten parissa, eikä sen takia tarvitse olla kännissä. Porukalla saunoessa voin kyllä ottaa tölkin tai kaksi saunajuomaa, mutta saunominen ja sen tuoma sosiaalinen yhteys on tärkeämpää kuin alkoholi. Useassa harrastetapahtumassa en edes kaipaa alkoholia. Olen juuri lähdössä harrastehomman talkoisiin jossa kyllä tarjotaan jotain pientä syömistä, mutta ei alkoholia eikä kukaan kaipaakaan sitä.
- kauheatilanne
Elä sinä turhaan nimittele nuorta tyttöä!
Kyseessä on nyt nuori tyttö, joka tarttee asiallista ohjausta asiantuntijalta, - ei siis sinunlaiselta.
Sitäpaitsi äiti kysyy neuvoja. Mikähän tuossa sinun vastauksessa muka oli NEUVOA?
Äiti on oikealla asialla kun kyselee neuvoja täällä ja yrittää auttaa.
Kyllä sitä apua löytyy kun etsii. - alkotytötönpaskakasa
En todellakaan nimitellyt nuorta tyttöä! Hänestä on vasta tulossa juoppo työtön VANHA 40 sontalemu.
Hänet voidaan pelastaa vielä. - kauheatilanne
Mutta missä se sinun NEUVO on?
Eli vastaahan kysymykseen "Kuinka saamme hänet lopettamaan?"
Kestääkö kantti vastata?
Miten voidaan pelastaa?
Kerro! - alkotytötönpaskakasa
Neuvo: tarkkaillaan tilannetta jonkun aikaa.
Ehkä tyttö tajua harrastuksen tyhmyyden itse. Jos ei niin sitten keskustelemaan ammattilaisen kanssa, äidin ohjeet ei auta. - kauheatilanne
Tulihan se sieltä, hyvä, kiitos!
Tosin tuolla ylempänä oli myös puhetta.
Netillä on tämä linkki
https://www.paihdelinkki.fi/fi/tietopankki/tietoiskut
Sieltä löytyy monenmoista tietoa.
Suosittelen että kaikki muutkin palstallaolijat poikkeavat sivulla!
Kun lukaisee läpi kaikki sivuilla olevat jutut ja ottaa yhteyttä mihin neuvotaan, - niin eiköpä asia jo siitä selvene!
Alkohooli on myös jonkinlainen "pakoreitti", helppo tapa päästä irti ongelmasta.
Parempi olisi etsiä se alkuperäisen ongelman syy ja selvittää se selvin päin.
Kaikki joukolla tutkimaan sivuja!
Hyvää kevättä! - greheh
Kyllä tyttäresi on vaikuttaa alkoholin ongelmakäyttäjältä.
- kysyttiinneuvoa
Annahan se neuvo paremminkin!
- kannattaahoitaa
Täällä on hyvää linkkiä miten hoitaa ongelmaa;
https://www.paihdelinkki.fi/fi/tietopankki/tietoiskut/paihdeongelmien-hoito/alkoholiongelmien-kaypa-hoito
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123940MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar802049Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214908Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3818