Sillanpeä_EVS

Pääsee selittelemään huumehöröilyään telkkariin. Itkeekö jo toisen minuutin kohdalla? En paljon jantteria arvosta, laulunsa ei mun makuun. Mutta miksi tolle annetaan prime time -ruutuaikaa selitelläkseen sössimisiään? Vähättelee kuitenkin, ettei ole mistään isosta ongelmasta kyse. Ajattelisi, että Thaimaassa jos olisi jäänyt tullin haaviin, ei olisi enää 60-vuotiaiden mummojen märkä uni, levyt ei myisi, keikkaa ei pukkaisi. Varmaan EVS kerää tästä kovan yleisömäärän, mutta ihan turhaan. Tuleeko Katri-Helena pitämään kiinni kädestä ja kuiskimaan, että Jari kulta, mene hoitoon?

Joo, on mulla teeveessä kaukosäädin. Ja onneks iltavuoro eli en pysty katsella ohjelmaa. Tosin EVS:n katsominen muutenkin jäänyt. Johtuu juontajakolmikosta.
18755
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kierrän telkkarin kaukaa, en aio tuon äijän itkua katsoo, en selittelyjä ja säälipisteiden keräämistä. Mummot menee helppoon.

1Äänestä

Viranomaiskyydillä palautus Thaimaaseen, ei Suomella ole varaa valehdella sikäläiselle poliisille.

Äänestä
  • Mitähän toikin tarkoittaa?

    Äänestä

Tulee oikein Suuri Uhriutumis- ja itkujakso, varsinkin jos Louhimieskin tulee paikalle niinkuin on luvattu. Viime viikollahan ei uskaltanut tulla.

Äänestä

On se vaan hieno mies narkomaaniksi.

Äänestä
  • Onpa taas tyhmät teinipennut mölismässä.Jari on suomen paras mieslaulaja ja toivon todella että Jari pääsee huumeista.Menkää mölisiät itseenne tuskin olette itsekkään täydellisiä.

    1Äänestä

  • Teinipentu? Itse olen Sillanpäätä vuoden nuorempi, mutta en edelleenkään kuuntele suomi-iskelmää. Paljonko on itselläsi mittarissa? Eli oletko näitä Siltsun mummofaneja? Hyväksyttekö te fanit Sillanpään huumeidenkäytön? Oikeasti?
    Ei tässä ketjussa täydellisiä olla, et sinäkään, kun kirjoitat 'mölisiät', vaikka sana on 'mölisijät'. Sillanpään liike suostua haastikseen (tai jopa tarjota itseään siihen) antaa hänelle tosiaan mahdollisuuden valkopestä itseään, vähätellä käryjään. Olen sitä mieltä, että tähden keikkoja peruneet tekevät miehekkään työn ja oikeasti antavat viestin, että nollatoleranssista ei lipsuta. Itkusarja tästä voi kehkeytyä, jos ja kun muut keikkajärjestäjät myös pistävät äijän boikottiin, oli tangokuningas tai Suomen paras tai universumin seksikkäin. Toivottavasti Arto Nyberg ei ota Sillanpäätä ohjelmaansa, eikä esimerkiksi Puoli Seitsemän.

    Äänestä

  • Seliseliseli kirjoitti:

    Teinipentu? Itse olen Sillanpäätä vuoden nuorempi, mutta en edelleenkään kuuntele suomi-iskelmää. Paljonko on itselläsi mittarissa? Eli oletko näitä Siltsun mummofaneja? Hyväksyttekö te fanit Sillanpään huumeidenkäytön? Oikeasti?

    Sä siis myönnät ton 5677899 kommentin omaksesi. Ei siinä fyysinen ikä näy painavan mitään, kun pää ei pelaa.

    Kyllä Jari tietää tehneensä väärin. Eikä kukaan varmasti hyväksy huumeita. Mutta ei silti pidä Jarille toivoa mitään pahaa.

    1Äänestä

  • toinenfani kirjoitti:

    Kyllä Jari tietää tehneensä väärin. Eikä kukaan varmasti hyväksy huumeita. Mutta ei silti pidä Jarille toivoa mitään pahaa.

    Viinan kanssahan nämä pelimannit ovat kautta aikain pelanneet. Nykyään viina on vaihtunut huumeisiin. se kun on tätä nykyaikaa. Ei liene kumpikaan hyväksyttävämpää, kun oikein ajatellaan. En lähde tuomitsemaan Jaria. Mies tietää kyllä tietää mitä tekee.

    1Äänestä

  • Jarinfani kirjoitti:

    Onpa taas tyhmät teinipennut mölismässä.Jari on suomen paras mieslaulaja ja toivon todella että Jari pääsee huumeista.Menkää mölisiät itseenne tuskin olette itsekkään täydellisiä.

    No eipä tu niistä taida päästä ku ei ole mitään halua !
    Mut mitä joku Sini nyt julkisuuteen tulee ? Eihän se edes ole oikein minkään sortin julkkis !

    Äänestä

  • suuresti....naurattaa kirjoitti:

    Sä siis myönnät ton 5677899 kommentin omaksesi. Ei siinä fyysinen ikä näy painavan mitään, kun pää ei pelaa.

    En ole 567 jotain, ihan Seliseliseli vaan :D. Mutta mielenkiinnolla seuraan keskustelu(j)a. Ja olen tosiaan vielä nainen vm. 67. En mummo, en teinipentu. Mielestäni suht asiallisesti kommentoin. Mutta katsellaan, mitä ilta tuo tullessaan. Popparit esiin ja nenäliinat valmiiksi.

    Äänestä

  • Jarinfani kirjoitti:

    Onpa taas tyhmät teinipennut mölismässä.Jari on suomen paras mieslaulaja ja toivon todella että Jari pääsee huumeista.Menkää mölisiät itseenne tuskin olette itsekkään täydellisiä.

    Eipä taida haluta hoitoon,surullista ja keikat on jo useat peruttu,minä olin fani,olen nyt vain pettynyt.

    Äänestä

Hoitoon ja heti ja pitkäksi aikaan. Huumemiehet pois television ohjelmista. Sairasta ja vielä televisiossa nuorille näytetään oikein miten huumehörhö örähtelee. Pois julkisuudesta huumehörhöjen päivittelyt.

1Äänestä

Vähättelyä, itkua, vitsin vääntöä ja pakollinen narkkaritunnustus. Just kässärin mukaan, lässynlässyn. Ja tietenkin jonkun muun vika, että asiaa alettu tutkia,"epäily", "lakijuttu".

Toivottavasti epäilystä tulee tutkinta ja tuomio eikä silitellä päätä. No, fanit sitten "linnaleskiä" ja kirjeenvaihtoon ja maikkarin tekstitelkkariin viestejä väsäämään abaut euron hintaan per kappale...

1Äänestä

Jari ei oo ollu pohjalla vielä, siellä on yhtä helvettiä, asenne on helvetin ylimielinen, pystyy muka lopettaan eikä käytöstä oo haittaa. No, alamäki on kovaa ja kylmää, sen Jari tulee vielä näkemään eikä taida olla Jarista enää kuntoutuun. Voi sanoa jo että rest in piece. Kovat huumeet vie nopeesti hautaan. Eikä tolla tunnu olevan mitään halua elääkään.

Äänestä

Olikohan Jarilla nesteytysongelmia, kun käsi kävi vesilasilla jatkuvasti. Ajatuksenkulku ja puheen tuottaminen näytti tuottavan vaikeuksia ja käytös oli ajoittain todella omituista. Entinen, herkkä ja elämänjanoinen Jari on poissa ja on selvästi nähtävissä miten vuosien huumeiden käyttö on vaikuttanut häneen. Tuosta tilasta on varmasti vaikea päästä takaisin elämään, kun ei ole miehellä tahtoa eikä halua. Miesystävä ei taida olla puhtoinen poika itsekään .

Äänestä
  • Jari ei edes halua kuiville kun huumeet on niin kivoja. Tulee vielä aika kun huumeissa ei olekaan enää niin hilpeetä ja hauskaa vaan yhtä helvettiä, painajaisia, todella pahoja harhoja, masennusta, pelkotiloja. Sieltä on vaikea, ellei mahdotonta, ponnistella pois. Mut tällä hetkellä Jari-poika se on iloisesti narkkari. Eikä edes tiedä mitä sana tarkoittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Voi_jartsua kirjoitti:

Pääsee selittelemään huumehöröilyään telkkariin. Itkeekö jo toisen minuutin kohdalla? En paljon jantteria arvosta, laulunsa ei mun makuun. Mutta miksi tolle annetaan prime time -ruutuaikaa selitelläkseen sössimisiään? Vähättelee kuitenkin, ettei ole mistään isosta ongelmasta kyse. Ajattelisi, että Thaimaassa jos olisi jäänyt tullin haaviin, ei olisi enää 60-vuotiaiden mummojen märkä uni, levyt ei myisi, keikkaa ei pukkaisi. Varmaan EVS kerää tästä kovan yleisömäärän, mutta ihan turhaan. Tuleeko Katri-Helena pitämään kiinni kädestä ja kuiskimaan, että Jari kulta, mene hoitoon?

Joo, on mulla teeveessä kaukosäädin. Ja onneks iltavuoro eli en pysty katsella ohjelmaa. Tosin EVS:n katsominen muutenkin jäänyt. Johtuu juontajakolmikosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu