Sinäkö - addikti?

Hei!
Useimmilla meistä on jotakin ylitse muiden (rakkaus suljetaan nyt pois).
Alkoholi - makeiset yms - hillitön treenaaminen - pahan puhuminen - shoppailu - varastelu em liikkeistä - naapurikyttäily...jne.

On mielestäni kummallista, että tietyt tahot haluavat huumeiden käytön vapauttamista sanktioista. Sitten samaan aikaan nostetaan kamala äläkkä muutaman prosentin tähden kevyistä alkoholijuomista kauppojen hyllyillä. Toivottavasti jotkut teistä selittävät minulle tämän!

Jari Sillanpään tilanne sai minut tämän kirjoittamaan ja toivon hänelle kaikkea sitä hyvää, mitä hän ei nyt muuten tunnu saavan - paranemista addiktiosta toki. Se ei ole helppoa kenellekään addiktille.

24

634

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TaitaaOllaMenoa

      Ei ole edes paranemisen alku vielä lähelläkään Jarilla, ensin hänen pitäisi pystyä myöntämään ja ymmärtämään että käyttö ei ole hyväksi ja siitä pitäisi päästä eroon. EVS haastattelussa naureskeli vain ja nauratti yleisöä, en ymmärrä miksi lähtivät mukaan hohottamaan, ihan kuin toisen ahdinko olisi jotenkin hauska. Kaiken huippu oli ne lopun krokotiilin kyyneleet, voi tsiisus mitä teatteria, kyllä narkit osaa vedättää. Jarin tilannetta ei helpota lainkaan se, että myös miesystävä on narkkis.
      Itsellä pikkuaddiktina on tämä aamukahvin kera suoritettu s24 surffailu :D

    • En.olisi.pystynyt

      Luin lööpit ja kirjoitukset ennen kuin äsken katsoin ohjelman nauhalta. Jari esiintyi loistavasti, sai Enbuskenkin hiljenemään. Itku oli paljon hillitympi kuin mitä olin juttujen perusteella uumoillut. Odotin jotain katastrofista haastattelua.

      • "En.olisi.pystynyt"

        Olet lukenut myös palstaa.
        Teit sitten kopion.

        H.


      • Sillanpään haastattelusta:
        "sai Enbuskenkin hiljenemään", kirjoitti "en.olisi.pystynyt".

        Niin eri tavalla me voimme tulkita saman asian. Minä näin tuon Enbusken "hiljenemisen" toimittajan hyvänä tilannetajuna. Hän ymmärsi Sillanpään tilan ja - laadun ja ymmärsi olla jankkaamatta kun ei oltu samalla aaltopituudella.


      • samaamielipuolta
        demeter1 kirjoitti:

        Sillanpään haastattelusta:
        "sai Enbuskenkin hiljenemään", kirjoitti "en.olisi.pystynyt".

        Niin eri tavalla me voimme tulkita saman asian. Minä näin tuon Enbusken "hiljenemisen" toimittajan hyvänä tilannetajuna. Hän ymmärsi Sillanpään tilan ja - laadun ja ymmärsi olla jankkaamatta kun ei oltu samalla aaltopituudella.

        Aivan, hiljenemällä hän antoi tilaa katsojien nähdä Jarin rauniotilan Jarin itsensä esittämänä.
        Haastattelija toimi aivan oikein.


    • Tuntuu, että addiktiot ovat helpottaneet kun ikää on tullut. .))

      Jäin vain miettimään, mikä ero on intohimolla ja addiktiolla. Intohimoa pidetään hyvänä, addiktioita, riippuvuuksia, ei niin hyvinä.
      Taitelijat ovat intohimoisia, uhraavat itsensä (ja läheisensä ?) taiteelleen, mutta ovatko he addikteja ? Huippu-urheilijat ilmeisesti tekevät samaa, ovatko he addikteja vai vain lajissaan lahjakkaita ja kilpailuhenkisiä ? Mihin vedetään raja ?

      • kylmätotuus

        Niinpä, milloin normaali mieliteko tai intohimo muuttuu addiktioksi, kas siinäpä kysymys.

        Ehkä esim. sana viinan orja kuvaa tilannetta jokseenkin hyvin. Alkoholista on tullut isäntä, jota ihminen orjamaisesti tottelee.

        Tuolla toisessa ketjussa oli puhetta kännyköistä ja niiden käytöstä. Satuin lukemaan erään tutkimuksen älykännyköiden käyttäjistä. Tuon tutkimuksen mukaan n.30% käyttäjistä oli kännyaddikteja.

        On minulla yksi pahe, jota en nyt aivan addiktioksi nimittäisi, mutta läheltä liippaa.
        Turhan usein ruokakaupassa käydessäni huomaan, että ostoskärryyni on ilmestynyt grillimakkarapaketti ja jalkani muuttuvat niin lyijynraskaiksi, etten jaksa viedä sitä takaisin hyllyyn, vaan raahaudun suoraan kassalle.

        Se on muuten outo juttu, kun heti ostokset maksettuani ylimääräiset painot häviävät jaloista ja pystyn nopein askelin tulemaan kotiin. Eikä aikaakaan, kun jääkaapin ovi kolahtaa ensimmäisen kerran.


      • kylmätotuus kirjoitti:

        Niinpä, milloin normaali mieliteko tai intohimo muuttuu addiktioksi, kas siinäpä kysymys.

        Ehkä esim. sana viinan orja kuvaa tilannetta jokseenkin hyvin. Alkoholista on tullut isäntä, jota ihminen orjamaisesti tottelee.

        Tuolla toisessa ketjussa oli puhetta kännyköistä ja niiden käytöstä. Satuin lukemaan erään tutkimuksen älykännyköiden käyttäjistä. Tuon tutkimuksen mukaan n.30% käyttäjistä oli kännyaddikteja.

        On minulla yksi pahe, jota en nyt aivan addiktioksi nimittäisi, mutta läheltä liippaa.
        Turhan usein ruokakaupassa käydessäni huomaan, että ostoskärryyni on ilmestynyt grillimakkarapaketti ja jalkani muuttuvat niin lyijynraskaiksi, etten jaksa viedä sitä takaisin hyllyyn, vaan raahaudun suoraan kassalle.

        Se on muuten outo juttu, kun heti ostokset maksettuani ylimääräiset painot häviävät jaloista ja pystyn nopein askelin tulemaan kotiin. Eikä aikaakaan, kun jääkaapin ovi kolahtaa ensimmäisen kerran.

        Heh, taidat olla sukua puolisolleni, kylmätotuus..)) Hän ei näytä pääsevän makkarasta - siis siitä syötävästä - eroon. Yritän kertoa lisäaineiden määrästä ja kamarasta, mitä kuulemma käytetään makkaran raaka-aineena. Ei auta.
        No. Mitenkäs Isossa kirjassa sanottiinkaan: ei ihmistä saastuta se, mitä hän laittaa suustaan sisään, vaan se, mikä tulee suusta ulos ? Ymmärrän että kyse on pahasta puheesta. Tellukka varmasti oikaisee jos siteeraan Raamattua väärin...))

        Voisikohan tuossa intohimoasiassa kuunnella Waltaria: intohimon rinnalle hän asetti nöyryyden ? Ei paha.


      • kylmätotuus
        demeter1 kirjoitti:

        Heh, taidat olla sukua puolisolleni, kylmätotuus..)) Hän ei näytä pääsevän makkarasta - siis siitä syötävästä - eroon. Yritän kertoa lisäaineiden määrästä ja kamarasta, mitä kuulemma käytetään makkaran raaka-aineena. Ei auta.
        No. Mitenkäs Isossa kirjassa sanottiinkaan: ei ihmistä saastuta se, mitä hän laittaa suustaan sisään, vaan se, mikä tulee suusta ulos ? Ymmärrän että kyse on pahasta puheesta. Tellukka varmasti oikaisee jos siteeraan Raamattua väärin...))

        Voisikohan tuossa intohimoasiassa kuunnella Waltaria: intohimon rinnalle hän asetti nöyryyden ? Ei paha.

        Onpa lohdullista tietää, että en ole ainoa, joka on perso makkaralle.

        Pelottaa jo etukäteen tuleva kesä ja grillikausi. Voi nimittäin käydän niin, että makkaroita alkaa ilmestyä muuallekin kuin grilliin.
        Oliskohan jo ostettava varmuuden varalta pari numeroa isommat farkut-sellaiset joustovyötäröllä varustetut.

        Laatumakkarassa ei ole kamaraa, eikä liiemmin lisäaineitakaan. En viitsi mainostaa suomalaista firmaa, joka valmistaa mielestäni parhaat grillimakkarat, lenkit ja nakit. K:lla se alkaa sen verran voin vihjaista.

        Taidankin käväistä jääkaapilla kurkkaamassa, löytyisikö sieltä mitään syötävää. Tiettyä hammasta pakottaa....


      • kylmätotuus kirjoitti:

        Onpa lohdullista tietää, että en ole ainoa, joka on perso makkaralle.

        Pelottaa jo etukäteen tuleva kesä ja grillikausi. Voi nimittäin käydän niin, että makkaroita alkaa ilmestyä muuallekin kuin grilliin.
        Oliskohan jo ostettava varmuuden varalta pari numeroa isommat farkut-sellaiset joustovyötäröllä varustetut.

        Laatumakkarassa ei ole kamaraa, eikä liiemmin lisäaineitakaan. En viitsi mainostaa suomalaista firmaa, joka valmistaa mielestäni parhaat grillimakkarat, lenkit ja nakit. K:lla se alkaa sen verran voin vihjaista.

        Taidankin käväistä jääkaapilla kurkkaamassa, löytyisikö sieltä mitään syötävää. Tiettyä hammasta pakottaa....

        No sitten. Jos laatua ostaa...)) Ja onhan sitä valikoimaa.

        Olen itse tosi tyytyväinen siihen, että pääsin eroon yhdestä addiktiosta: makeanhimosta. En oikeastaan tiedä mikä siihen eniten vaikutti: ehkä hiilihydraattien vähentäminen ja proteiinien lisääminen ruokavaliossa.
        Jokin puutostila se saattoi olla...


    • Olen aurinko addikti.

      Auringon palvontaa kevät hangilla. Tänään jos sääennusteet toteutuvat saan rusketusta kasvoilleni....ihanaa istua, nauttia auringosta, juoda kuumaa kaakaota ja syödä picnik-eväitä. Laitoin illallla lämmöt päälle mökkiin aijon viettää siellä tämän päivän.

    • Suoraanpuhuen

      Sillanpää otti vahvan kiinnityksen sarjaan erittäin ylimieliset julkkishomot.
      Paras narkkari on tosi kuollut narkkari, on oma rehellinen kantani.
      Sillanpää on aivokuollut jo osittain, lainausmerkeissä todeten. Mätä jäte yhteiskuntamme kuormituksessa.

      Mutta. Jos tuijotetaan avauksen otsikkoa, niin kyllähän koko elämän ympyrän sisältö on addiktisuutta joka pitäisi hyväksyä, paitsi rikos ja lain rikkomiset.

      Onhan eläkkeellä oleminenkin addiktia. Vai haluaako joku luopua siitä rahoineen ja lähteä töihin tai työttömäksi?

      Ei. Ihminenhän ei luovu saavuttamistaan eduista, oli se eläke, alkoholismi, huumeriippuvuus, seksihulluus, matkailupakkomielle, pullan mussuttaminen...

    • Taidan olla väärä tyyppi kommentoimaan tähän(kin).
      Sillä olenhan minäkin pyörittänyt sormillani muutakin kuin räkä-palloa.
      Ja päässyt siitä helposti irti.
      Kauan sitten jopa.
      Vanhin räkä-palloistani on kohta 40v.
      Enkä ole todennut hänen nauttivan mitään mistä minä en ole nauttinut.
      Fiksu hänkin siis.
      -
      Kaiken-laisissa urheiluissa tupataan syöttää toisille.
      Yhteis-kuntakin syöttelee.
      En tsemppaa ketään huume- Veikkoa enkä Vienoa.
      Omapahan on asiansa.
      Potkaisee sitten minne-tahansa.

      H.

    • Hänhän ei itse koe olevansa addikti, ilmoitti voivansa olla ottamatta tai ottaa. Sanoi että häntä ei kukaan voi parantaa, ei voikaan jos itse ei koe olevansa avun tarpeessa vaan hyväksyy huumeiden käyttönsä.

    • Sillanpäällä näyttää olevan ympärillä sellaisia ihmisiä, jotka vähät välittää.
      Siinä jo hyvä esimerkki, kun hänen Siim-"ystävänsä" pakkaa Sillanpään matkatavaroihin huumetta, ja matka käy maiden läpi, joissa saa huumeista hyvin pitkät tuomiot. Sellainen on minun mielestä rotta.
      Paljon siitä melua saatiin, kun 0,8 prosentin korotuskaupassa myytäviin juomiin. Jos se korotuspäätös olisi tehty hiljaisuudessa, niin sitä ei olisi huomattu ollenkaan.
      On niitä kummallisia tapoja jokaisella, jos niistä ei muille haittaa, niin mitä siitä.
      En ole sauna-addikti, mutta nyt lähden saunaan, samahan tuo, vaikka keskipäivällä Pitkäperjantaina.

    • tätiihmnen

      - aamun ohjelmssa yks muinaiskansojen juttu - aurinkoa palvottiin ihmsten yläpuolella olevana jumaluutena - montahan tehtävää sillä maailmanmenoissakin on - joittenkin mielestä d-vitamiinikin on hormoni perimmiltään - ilman sitä ei lujia luitakaan ihmisilläkään olisi.
      Entäs erilaiset pelit - niihinkin kuulemma koukuttuu paljon ihmisiä kuin erilaisiin lääkeriippuvuuksiin myös alkoholin ohella - kahvia ja teetäkin jotkut pitävät vaarattomina piristeinä. Joku kommariporukkakn aikoinaan työelämässä ollessa syöksyi pyssyllä uhkaillemaan työpaikkani dementiaykskkööön, kaikkien oli pakko riisutua alasti ja kaikkien kamppeet tarkistettiin siltä varalta - että onko mahdollisesti huumeita kamppeissa völjyssä - lopuksi komennettiin marssimaan " johonkin natsisaunaan - teloitettavaksi - kaikki muka yhteiskunnan rikas elättiporukka - karsein muisto työajoilta siitäkin säikyttelijäjengistä, joka aikoinaan alueellla riehui kulttuurimenoissaan.

    • Lieviä addikteja on elämän varrella ollut. Minuun ei juutu mikään kovin tiukasti.
      Kokeilin tupakkaakin, ei miellyttänyt. Alkon tuotteita on mennyt hyvin niukasti, vanhemmiten aina vain vähemmän.
      Rakkauteenkin olen addiktoitunut, aika parantaa senkin.
      Nykyisin tykkään syödä itse tekemääni pullaa, ei kai ihan addiktioksi asti kuitenkaan.

    • Niitä tulee ja menee, mutta ei mitään rikollisia ainakaan vielä tähän asti.
      Mistäs sen tietää miten sitten vanhemmiten.

      Viimeisimpänä nyt oli uusintana tuo palapelien kasaaminen. Oli suoranainen riippuvuus. Kun yksi alkoi olla kasassa, niin tuli jo hätä, että mistä saisi seuraavan. Sitten se lopahti ja nyt on viimeisimmän palapelin palat oleet hajallaan tuossa pölyyntymässä monta viikkoa ihan koskemattomina.

    • olenlukenut

      Historian pahin riippuvaisuus taisi olla Jeesuksella.
      Mutta sekään ei montaa päivää kestänyt.

    • flegmaatti

      Siltsun huumesekoilu on, kuten muidenkin sekoittaviin kemikaaleihin innostuneiden, minulle käsittämätöntä.
      Tälläisen taviksen sortuminen jossakin tilanteessa vastaavan tyyppiseen lienee ymmärrettävämpää? Tai sitten ei.

      Jossakin vaiheessa, vaimoni terveydentilan vaihdellessa, tutkiskelin itseäni ja arvelin, että leskeytyessäni minä joko treenaisin itseni hengiltä ja päätyisin samaan alkoholiavusteisesti.
      Päinvastaisessa tapauksessa en usko vaimoni innostuksen harmaahapsiklubin rientoihin lisääntyvän. Käyttäisi ehkä enemmän aikaa lastenlasten kanssa.

    • noohjooh

      Luonnekysymys? Mulle addiktio tarkoittaa sitä, että se syrjäyttää suunnilleen jotain muuta elämässä. Ihmissuhteet, terveyden.

      Toisilla tuntuu tulevan luonnostaan tällainen intohimoinen suhde johonkin. Keskitytään yhteen asiaan ja muut jää unholaan. Aika usein urheilijoilla on tällainen kosketus tekemisiinsä. Liekö siksi koska on vuosikaudet joutunut keskittymään yhteen asiaan?

      Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän turvaudun ruokaan kun haluan hemmotella itseäni. Ei ehkä ihan terveellistä. Kaipaan itse sitä aikaa kun ruokaa oli tapa saada energiaa ja soluille rakennusaineita.

      • Hemmotteleterveemmin

        Varo! Lihavuus on riski kansanterveydelle ja -taloudelle.


    • Koukuttavaa

      Meinasin koukuttua pornoon,,mutta olen sen pudottanut pois tarvittavien listalta..se on tosi koukuttavaa,,ajatelkaa nuoria..jotka siihen koukuttuu..kieroksi menee seksi maailma tuosta..

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      92
      3181
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1777
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1637
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      90
      1470
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      405
      1457
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      407
      1350
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1229
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1117
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      344
      959
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      272
      946
    Aihe