Pitkäperjantain vietto on muuttunut

Sir.Stephen

Paljon muutoksia vuosisatojen aikana, osaltaan hyvään suuntaan

Ennen vanhaan pitkäperjantain aamuna tarkkailtiin nousevaa aurinkoa: sen väristä voi päätellä, onko tulossa hyvää vai huonoa. Usein sanottiin, että pitkäperjantain aurinko on verenpunainen.

Ja huonoa olikin useimmiten tulossa: ainakin Ruotsin vallan aikana isännillä oli tapana antaa pitkäperjantain aamuna lapsille piiskaa muistutuksena Jeesuksen kärsimyksistä, mutta tapa lienee ollut käytössä myöhemminkin.

”Pitkänäperjantaina ei kukaan saanut liikkua missään paitsi kirkossa. Toiset fyrrykyrölääseet (vähäkyröläiset) tapasivat aamulla aikaisin piiskata kaikki lapsensa”, kertoo vähäkyröläinen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisemassa aineistossa vuodelta 1935.

66

1232

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lorenaa

      Muistelen lapsuusaikaa Pohjois-Hämäläisissä maisemissa. Mitä muistuukaan mieleeni pääsiäisajasta. Kiirastorstaina menimme kirkkoiltaan jok vieläkin muistuu mieleeni varsin voimakkaana. Kirkossa veisasimme piinaviikon virsiä katselimme hyvin kunnioittavasti ehtoollisella kävijöitä. Tämän päivän piinaviikon virret ovat muuttuneet, niitä lapsuusajan virsiä enää harvoin kuulee.
      Pitkäperjantaina kuului olla kotisilla kuunnella vanhasta radiosta jumalanpalvelusta. Koska isä oli hyvin lapsia ajatteleva, hän halusi ja teki lapsille pääsiäiskeinut ulos pihapuuhun tai konehuoneen oven pieleen ja hauskaa oli meillä lapsilla.

      Pääsiäisajan aterioilla tarjottiin hyvää ruokaa, keitettyjä kananmunia, voipuuroa, lihaa ja sitä kamalaa mämmiä jota oli imelletty-paistettu tuohiroveessa, kermamaidolla höystettynä.

      Ennen pääsiäistä oli valmistettu leipomuksia, ruisleipää, Zetsuria, hiivaleipää, pullaa, kakkuja ja pikkuleipiä - Norjalaiset seppeleet oli ehdoton pääsiäisen pikkuleipä!

      Siellä maalaistalon pirtissä aterioimme koko perhekunta, talon elämään kuuluvin henkilöiden kanssa. Isä luki ruokarukoukset aterialle tullessa, siististi piti lastenkin olla aterialla uudet esiliinat mekon suojana.

      Tässäpä pohjoishämäläistä pääsiäisen viettoa maalaistalossa, jossa olivat perinteen vaatimat arvot kohdallaan. Voi miten kaipaankaan noita aikoja, mieluusti niitä muistelen virren sanoin:

      "Murhemielin kyynelöiden oppilasta kaksi käy,
      Mestariaan ikävöiden, Jeesusta ei enää näy.
      Mutta, katso kulkeissansa Hän käy heidän rinnallansa,
      seurassansa vaeltaa. Kohta murhe katoaa."
      Vanha v 1938 virsikirjan virsi 79.

      Aurinkoista, kirkkasta pääsiäisjuhlaa!
      t. L

      • Pohjtaietelapuoli

        Lorenaa oletko langelmaveden pohj. Tai etelapuolelta..ite olen kuhmalahdelta

      • Lorenaa
        Pohjtaietelapuoli kirjoitti:

        Lorenaa oletko langelmaveden pohj. Tai etelapuolelta..ite olen kuhmalahdelta

        Kysymyksiin on aina hyvä vastata. Olen Längelmävedeltä koilliseen Päijänteen pohjoisrannoilta,jämsästä. Nyt on matkaa 350 km sinne. Kuhmalahti on tullut tutuksi autoillessa sen ohitse. Todella kaunista seutua SydänSuomi, ja tuo ihanainen Kesäpäivä Kangasalla mahtavan pianistin Izumi Tatenon ilmoille loihtimana, ei haittaa sointuja vaikka pianistin oikea puoli ei toimi, hän on siis tosi taitava pianisti Luojan Armosta.

        https://www.youtube.com/watch?v=jxhx4OzGeqA

        En oikein ymmärä miksi Kari Gröhn on taltioinut esitykseen Tuusulan järven maisemia!

        You tubesta löytyy pianistin jälkkasvun esitys, jossa viulistina on Janne Tateno.

        Aurinkoista Pääsiäisen juhlaa!

      • Lorenaa
        Lorenaa kirjoitti:

        Mielelläni laitan linkin jälkikasvun esitykseen!
        ,PLEASE !

        https://www.youtube.com/watch?v=1fOAiytmed0

      • ilahtunutkuulija

    • reppuriika

      Kirkossa kävin tänään. Kyllä pääsiäisenä ajattelee Vapahtajan kärsimyshistoriaa. Oli hyvä hiihtosää.

    • outous-spin

      Synkänmustina muistan pitkäperjaantai aamun ja aamupäivänkin salolla uskovaisessa perheessä. Me pikkusantut olisimme menneet ulos puroja tekemään tai tulvivaa suomaata katsomaan.
      Ei se käynyt kun ensin piti kotijumalanpalvelus suorittaa tuvassa kiltisti istuen. Äiti luki väräjävällä äänellä Jeesuksen kärsimystien. Sitten veisattiin.

    • En.usko

      Hyväksyn uskonnot kun pitävät omana tietonaan, minua ei voi syyttä siitä etten usko vaikka raamatulla päähän takoisi,.
      Olen yhtä hyvä ateistina kuin olisin uskossa.

      • Meillä on uskonnonvapaus, oikeus uskoa mihin tahansa tai olla uskomatta.

    • Per-kel

      Se vi gå upp till Jerusalem, i heliga fastetider.- Att skåda hur Jesus Krist Guds son i sydares ställe lider .-

    • Tuore.muisto

      En ikinä anna anteeksi lapseni opettajalle, joka teki knoppikysymyksen lasten kokeeseen: Miksi pääsiäistä vietetään? ja 10-vuotias tyttäreni vastasi: Jeesus ristiinnaulittiin. Sehän on niin korostettu asia pääsiäisen vietossa luterilaisessa kirkossamme, että muut seikat katoavat, varsinkin järkyttyneen lapsen mielestä.
      Vastaus on väärin.
      Punainen kruksi!
      Oikea vastaus oli: Jeesus nousi kuolleista.
      Tytär oli ihan kummissaan. Ilman ristiinnaulausta ei mitään muutakaan olisi tapahtunut. Hän ei ymmärtänyt, enkä ymmärtänyt minäkään.

      Kristinusko on lempeän ja anteeksiantavan uskonnon maineessa, kuitenkin tämä pitkäperjantai ja pääsiäinen ovat niin korostetussa asemassa, että lapsi, joka elää kuulemansa täydestä sydämestään, voi saada ymmärtämättömän aikuisen saarnoista, ja kärsimysnäytelmän yksityiskohtaisesta kuvailemisesta elämänikäisen trauman ja vastenmieliyyden koko uskontoa kohtaan.

      • Ihmisellä on itsessään sisälle rakennettu käsitys oikeasta ja väärästä, jo pieni lapsi ymmärtää mikä on oikein ja väärin ellei aikuinen ole jo ehtinyt tätä sisäistä tunnetta pilamaan omilla uskonnollisilla harhaluuloilla, vihalla, pelottelulla.

        Kaikiin uskontoihin on otettu tämä lapsen käsitys oikeasta ja väärästä, kristinuskossa Jeesuksen neuvot rakkauden merkityksestä tärkeimpänä elämässä. Uskontoihin ihminen on sitten lisännyt omia sairaita käsityksiään synnistä, kadotuksesta, helvetin tulimerestä jne...

        Ihmisessä itsessään on syntymälahjana tietoisuus oikeasta ja väärästä, jumalallinen alue mielessämme. Uskonnot ovat tämän kopioineet omiin uskomuksiinsa, tämä on ok mutta lisäämällä omia sairaita käsityksiä uskonnot kokonaisuudessaan eivät ole ok.

      • 098765

        Yksityistapaus täytyy olla tuo aloituksen piiskaus. Koskaan en ole kuullutkaan sellaisesta.
        Hulluja on ollut ja on joka maakunnassa ja on joka heimossa, ei viitsitä olla heimo-rasisteja.

      • Se on ollut tapana ruotsinvallan aikana 200 vuotta sitten, ei siis pitkään aikaan.

    • Jaakhbaarit

      Itse muistan nuoruudessani varsinkin pääsiäispyhät piinaavina aikoina, koska pienessä kaupungissa ei muutenkaan ollut viihdykkeinä kuin pari (kahvi)baaria ja elokuvateatteri ja nekin kaikki olivat tiukasti kiinni pääsiäisen aikaan. Silloin ei teini-ikäisinä ryypiskelty eikä rellestetty ja kaikki pysyttelivät tuollaisina aikoina kai kotonaan vai missä ihmeessä ne oli? Onneksi telkkari teki jo tuloaan myöhemmin.
      Kirkossa en ole juurikaan käynyt kouluaikojen pakkokäyntien jälkeen muuten kuin muutamat tilaisuudet vuosikymmeniä sitten. Nykyään en edes kuulu kirkkoonkaan, joten voin välttää sen sitäkin paremmalla syyllä.

      Melko hiljaista ja taantunutta tuntuu olevan nykyäänkin pääsiäisaika.

      Asia kirvoitti kuitenkin muistoja esiin.
      Luultavasti jossain Pohjanmaalla se asia korostuu entisestäänkin vielä tänäpäivänäkin. Sieltä kotoisin oli lapsuudenkotini kotiapulainen, joka edusti jotain äärilahkolaisuutta viimeisimmän päälle yli kymmenhenkisine sisarusparvineen.

      Muistan kuinka alle 10-vuotiaana suutuspäissäni kerran paiskasin tongit (työkalu) hänen selkäänsä jonkun vääryyden takia. Hän kosti sen kaatamalla kiehuvaa teevettä syliini aamupalalla seuraavana päivänä. Vesi meni onneksi reisille mihin tuli iso rakko. Onneksi ei aremmat elimet osuneet kohteeksi. En voisi ikinä kuvitella asuvani missään sellaisessa ympäristössä niin kauan kun voin itse valita asuinpaikkani ja harrastuspiirini!

      Terkkuja vaan sinne Jalasjärvelle!

    • Lannenhunttari

      Lotenaa..kiitos vastauksestasi..minulla k.lahdelle tommoiset 8000km..mutta lapsuuteni maisemat usein mielessa..terveiset kanadasta..ei kanalasta..

      • Vancouveristaterkut

        Haaveissas vain. Suomesta ei tule Kanadaan mihinkään paikkaa yli
        7500 km

    • Elonlaskuoppia

      Miksi nipotat..minulla on 5oo km ensin matkaa vancouveriin..siita vasta lentoni alkaa..eli laskehan uudestaan.

      • Jämsäneukko

        Höh! Voithan sinä ajella ensin vaikka 1000km ja hypätä sitten vasta koneeseen ja kertoa että oli vieläkin pitempi matka. Taidat olla vähän pihalla...
        Itse en edes Helsingissä ole koskaan käynyt kun asun 300 kilometrin päässä sieltä.

    • ajatelkaatoki

      stephen...tarusi mukaan teet jumalan itsestasi...ethan sillon muuta jumalaa ajatuksesi mukaan tarviikaan.....mutta vain oman ajatuksesi mukaan..
      ja juttusi siita,etta ihminen tietaa oikean ja vaaran jo lapsena,,ei pida paikkaansa,,,pane 2 pienta lasta samaan leikkikehaan ja anna heille yksi lelu..mita tapahtuu? jo kohta huuto on kova,,kun siita
      ainoasta lelusta tapellaan..kuka opetti riitelemaan?..ei kukaan,,,vaan jo 'syntymalahjana' ,,eli perisynti tuossakin astui kuvaan..
      eli emme automaattisesti erota hyvaa pahasta,,vaan tarviimme opetusta,,mista sita saa,,ainakin Raamatusta,,maailman eniten luetusta kirjasta..

      • Lapsen tunne-elämä on vielä kehittymätöntä, sisäinen aikuinen on vasta muotoutumassa. Ottamalla lelun toiselta hän toimii tunteensa mukaan, hänestä on kiva ottaa lelu, toinen taas loukkaantuu kun lelu otetaan häneltä. Alapa heille selittää että teidän tappelunne johtuu perisynnistä kun aikoinaan Eeva ja Aatami eivät totelleet Jumalaa.

        Aikuisen tulee lempeästi keskeyttää tappelu, kuunnella kummankin mielipide asiasta, opastaa ratkaisuun jossa molemmat kokevat tulleensa kuulluksi. Pesrisyntiä ja muita mielikuvitusjuttuja tähän ei tarvitse ottaa mukaan.

      • Lorenaa

        Hyvät kirjoittajat!
        Olemme parin tunnin kuluttua 2,pääsiäispäivässä, täällä kotimaassa uhkaa sankka lumipyry tulla aamuyöllä sotkemaan pääsiäismatkoja. Finnavia peruuttanut huonon sään vuoksi useita lentoja, siis 2.4 saas nähdä kuinka käy.

        Perheessä oli aikoinaan 2 poikaa parin vuoden ikäerolla. Parasta oli ohjata heidät jalkapallo harrastukseen. Näköjään oli hyvä asia, ovat nytkin Briteissä katsomassa jalkapallopelejä j'älkikasvunsa kanssa. Siinä sitä on yhteinen harrastus vanhempien kanssa---keskusteluja plus matkoja pelejä katsomaan.

        Hyvä ohje sir Stepheniltä------jutun viimeinen kappale-------jälkikasvun ohjauksessa-------"kriisitilanteen yllättäessä, erimielisyyksien neutraloimiseksi"--------mikä parasta voi aikuinen lopuksi todeta ________"rauha on palannut kotipiiriin!"

    • kirkko.haraa.vastaan

      Ei ennen tullut kysymykseenkää pitää auki viinakauppoja pääsiäislauantaina. Ensimmäistä kertaa saatiin kevätjuhliin ostaa hiukan keskiketterää vahvempaa juomaa.

    • lannenkirkkoon

      stephen..///Aikuisen tulee lempeästi keskeyttää tappelu, kuunnella kummankin mielipide asiasta, opastaa ratkaisuun jossa molemmat kokevat tulleensa kuulluksi///
      jaa voisitko kertoa miten teet tarinasi mukaan tuon leikkikehaikaisille..n2 vuotiaille nassikoille???taitaa juttusi menna hevon kuuseen..
      eikohan ratkaisu ole siina,etta annat molemmille samanlaisen lelun tai erotat riitapukarit.
      itse olen kasvattanut 4 poikaa miehiksi..vaimoni kanssa tietysti..ja kirkkomatka sunnuntaina kuului ohjelmaan ilman kysymisia..ja mielellaan sinne menivatkin..kylla se opetus jonka [pyhakoulussa] nuorena siella saivat ,,ei ainakaan pahasta ollut..saman tekisin uudelleen'jos taytyisi.

      • Jokainen toimii oman ymmärryksensä ja taitojen mukaan. Viestistäsi paistaa sivistymättömyys ja tyhmyys, kielenkäyttösi on ala-arvoista.

      • jospaeilouskutettaisi
        Sir.Stephen kirjoitti:

        Jokainen toimii oman ymmärryksensä ja taitojen mukaan. Viestistäsi paistaa sivistymättömyys ja tyhmyys, kielenkäyttösi on ala-arvoista.

        stephen .. tuomiosi on ihan omasta otsalohkostasi ja jaanee omaan arvoonsa..miksi olet krankka paalla?kielenkaytossani en ole tietaakseni viljellyt supisuomalaisia voima,tai vee alkuisia sanoja..ja tuota sivistysta on niin monenlaista,,tunnen ihmisia jotka ovat kayneet vain4 vuotta alakoulua ja jotka osaavat kirjoittaa niin lampimia ja rakkaita kirjeita,,etta monet akateemiset eivat pysty moiseen. sinulta ehka voisi pudottaa tuon sir pois..taitaa olla hiukan ylakantissa..
        monestihan on niin,etta kun argumentit loppuu...niin silloin alkaa henkilokohtainen louskutus.

      • Ei sivistynyt ihminen näin kirjoita, sivistyneellä en tarkoita koulusivistystä.

        taitaa juttusi menna hevon kuuseen.

    • kiitollisena-nuistaen

      Olen jo vanha, mutta muistuu mieleeni lapsuuden aikainen juttu.
      Siihen aikaan kun olin lapsi oli kaikesta puute. Äitini toi kerran rinkeleitä ja antoi meidän lapsien jakaa ne keskenämme puolikas jokaiselle. Vanhin veljeni jakoi niin, että häntä nuorenpi veli sai pienemmä puolen. Siitäkös nousi melu äitin oli hyvin rauhallinen ei huutanut, mutta sanoi veljelle, " laita molemmat puolet pöydälle ja sano veljellesi ota siitä puolikas ". Tietysti nuorempi veli otto sen isomman josta vanhempi veli nosti metelin. Äitini sanoi rauhallisesti; " jos olisit jakanut oikein olisitte molemmat saaneet saman varran kumpikin nyt saat jakosi mukaan".
      Mielestäni tämä oli Salomon tuomio äidiltäni, joka on pysynyt mielessä tähän saakka samoin myös veljeni. Olemme useaan kertaan puhuneet veljeni kanssa tästä, ja joka kerta veljeni muistaa kiittää äitiä siitä opetuksesta.

      Vanhaan aikaan vanhemmat ehti vielä opettaa lapsilleen rehellisyyttä ja mikä on oikein ja mikä on väärin.

      Hyvää pääsiäisen jatkoa kaikille!

    • kiitämme

      "Pitkäperjantain Vinetto on muuttunut". Niin varmaan. Sen tuotanto on loppunut jo vuosia sitten. J Sorbuksenkin. Nou hätä. Alkosta saa pieneen ylihintaan hyviäkin juomia.
      Isokaato com kertoo lisää. http://www.isokaato.com/sorts.php?id=43

    • hiukkaonsekavaatarusi

      stephen,,tuo...Mielestäni tämä oli Salomon tuomio äidiltäni, joka on pysynyt mielessä tähän saakka // ajattelehan tuokin on Raamatusta..vaikka sanot...uskonnot kokonaisuudessaan eivät ole ok..

      onko ateismi kokonaisuudessaan sitten..ok?

      • Ateismi ei ole miltään osalta ok, ateismi on uskonnoista kaikkein suvaitsemattomin. Ateisti ei ymmärrä että sellaisia asioita joita ihminen ei tiedä on olemassa, ateismi on selitysautomaatti. Kuten olen edellä selittänyt kaikissa uskonnoissa on hyviä eettisiä asioita joita ihmisen on syytä noudattaa, uusi testamentti ja Jeesuksen opetukset ovat ok. Kaikenlaiset pelottelu-uskonnot taas vievät ihmisiä mielisairaalaan, aiheuttavat paljon pahaa ihmisille.

    • lannenuskis

      sanot--uusi testamentti ja Jeesuksen opetukset ovat ok. // mika on pelottelua Jeesuksen opetuksissa mielestasi,,,vai onko sita?

      • Jeesuksen opetuksissa ei ole mitään pelottelua, niitä on vanhan testamentin teksteissä jotka ilmeisesti ovat kansantarustoa. Maailman luomiskertomus lienee myös pelkkää kansantarua, paratiisi, helvetti, syntiinlankeemus, perisynti yms, näitä tarinoita ihmiset ovat käyttäneet muiden hallintaan ja pelotteluun, tosin Jeesus on sanonut "älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi". Missä valta ja Jumala ovat molemmat läsnä on pimeyden ydin.

      • Lorenaa
        Sir.Stephen kirjoitti:

        Jeesuksen opetuksissa ei ole mitään pelottelua, niitä on vanhan testamentin teksteissä jotka ilmeisesti ovat kansantarustoa. Maailman luomiskertomus lienee myös pelkkää kansantarua, paratiisi, helvetti, syntiinlankeemus, perisynti yms, näitä tarinoita ihmiset ovat käyttäneet muiden hallintaan ja pelotteluun, tosin Jeesus on sanonut "älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi". Missä valta ja Jumala ovat molemmat läsnä on pimeyden ydin.

        Voi olla että olet oikeassa mielipiteessäsi mikä tai mitkä ovat Vanhassa Testamentissa suoraa kansantarustoa.
        Olin yhdessä elämän vaiheessa kiinnostunut Kreikan Petrassa sijaitsevan kirkon kaivauksista, joita johti arkeologiJaakko Frösen. Myöhemmin Amos Anderssonin museossa oli Petran kaivauksista löytyneitä esineitä niiden yhteydet Raamatun kertomuksiin. Esim. Petran tapahtumiin... kirkon portaassa oli silloisella kielellä kirjoitettuna psalmista 91 sanat.
        "Joka Korkeimman suojassa istuu
        ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy
        se sanoo:Herra on minun turvani ja linnani
        hän on minun Jumalani johon minä turvaan....".

        Samoin Egyptistä Magdalasta löytynyt papyryskäärö, joka tulkitaan Magdalan Marian evankeliumiksi, siis 4. evankeliumi.

        Petran kaivauksista löytyneillä esineillä ja asioilla on yhteyksiä Vanhaan Testamenttiin, mm Aaronin vuoren kaivauksissa esiintulleita yhtymäkohtia Raamatussa mainittuihin tapahtumiin.

        Hän, joka on epäuskoinen kannattaa tehdä matka Petraan, nähdä kaivauksien tuloksia ja luostari.
        Virtuaalimatkakin onnistuu Googlen kautta. Antoisaa matkaa ajassa kauas menneisyyteen!

      • Kiitos tiedosta, en ollut Petran kaupunkiin tutustunutkaan, olen Turkissa käynyt Efesoksen raunioilla jossa myös on raamatun aikaista historiaa. Raamatun tapahtumat ovat historiallisesti tapahtuneet, ainakin suurin osa joten samanlaisten tekstien löytyminen kuin raamatussa ei ole kummallista. Väite että raamattu viimeistä pilkkua myöten olisi Jumalan sanaa ei tunnu uskottavalta, raamattu on koottu kansan tarinoista samaan tapaan kuin meidän Kalevala.

    • shameonyou

      , raamattu on koottu kansan tarinoista samaan tapaan kuin meidän Kalevala.///ah tuo tarina on yhta kaukana kuin ita lannesta..vain mutua ja esson baarin varmaa tietoa..
      aloita opiskelusi raamatun paikkansapitavyydesta vaikka tuolta.//.qumranin kääröt//

      lisaa mutua..Maailman luomiskertomus lienee myös pelkkää kansantarua, paratiisi, helvetti, syntiinlankeemus////
      satutko tietamaan ,etta Jeesus puhui enemman helvetista ,kuin taivaasta,,eika puhunut peloittaakseen,vaan antaakseen totuuden tulla tiettavaksi..
      lyot Raamatun samalle viivalle,kuin kalevalan..se osoittaa suuren halveksunnan ..
      //Väite että raamattu viimeistä pilkkua myöten olisi Jumalan sanaa ei tunnu uskottavalta////

      eli mita pilkkua myoten Raamattu on Jumalan sanaa? 10%---50%--80%.kokonaisuudesta .vai mita?ja hiukka perusteluja olisi paikallaan..
      olen pelkkana korvana[silmana]..

      • Tämä on minun käsitykseni raamatusta jossa on paljon tärkeitä ohjeita joita ihmisen on syytä noudattaa niin elämä on helpompaa.
        -'
        Raamattu (lat. Biblia), aiemmin Pyhä Raamattu ja Biblia, on kristinuskon ja juutalaisuuden (Vanha Testamentti) pyhä kirja, kaanon eli ohjeellinen tekstikokoelma. ”Alkuperäistä” Raamattua yhtenäisenä kirjakokoelmana ei ole olemassa, vaan alussa oli suuri määrä erilaisia tekstejä, jotka ovat kehittyneet itsenäisesti ja myöhemmin kanonisoitiin eli liitettiin osaksi Raamattua.
        -
        Eri aikoina on ongelmia herättänyt se, missä määrin Raamattu on jumalallinen ja missä määrin inhimillinen. Epäilyiden taustalla ovat Raamatun ristiriidat ja virheet. Monet kristityt katsovat, että Raamattu sisältää toteutuneita profetioita ja ihmeitä ja että myös tämä puhuu sen jumalallisen alkuperän puolesta. Tämän näkemyksen vastustajat katsovat, että ihmeitä ei tapahdu ja että selityksiä tulee siksi etsiä muualta, tai ettei Raamatussa kuvatut ihmeet ole todella tapahtuneet. Muun muassa C. S. Lewis, Norman Geisler, William Lane Craig ja muut kristilliset apologeetikot ovat esittäneet, että ihmeet ovat mahdollisia ja uskottavia. Vastustajat viittaavat usein David Humen ja Baruch Spinozan argumentteihin tai lähestyvät kysymystä deistisesti.

        Raamattua tulkitaan eri tavalla vaihdellen kirjaimellisesta vertauskuvalliseen ja runolliseen. Erityisesti näkemykset Raamatun historiallisesta ja tosiasiallisesta virheettömyydestä vaihtelevat usein sen mukaan, miten tulkitseva taho suhtautuu yleensäkin luonnontieteen tutkimukseen ja sen rajoihin.

        Lue ensin tämä, lähetän sitten lisää

      • Raamatun ristiriidoista on käyty keskustelua kauan. Jo 300-luvulla monet teologit pitivät Raamattua osin ristiriitaisena ja kannattivat tämän takia vertauskuvallista tulkintaa Raamatusta [5]. Varhainen Raamatun ristiriitaisuutta puoltava klassikkoteos on Thomas Painen vuonna 1794 julkaistu teos The Age of Reason.

        Jotkin juutalaisuuden ja kristinuskon suuntaukset pitävät Raamattua erehtymättömänä, kun taas toisten mielestä Raamatussa on ristiriitoja tai muita epäselvyyksiä. Myös useimmat Raamatun virheettömyyttä kannattavat tunnustavat, että siinä voi olla kopiointi- tai käännösvirheitä.[6] Islamissa juutalaisen ja kristillisen Raamatun katsotaan sisältävän jumalallista ilmoitusta, joka kuitenkin on enemmän tai vähemmän turmeltunut.[7]

        Maailmalla on liikkeitä, jotka väittävät tietyn raamatunkäännöksen olevan virheetön. Tunnetuin näistä on niin sanottu King James Only -liike, joka pitää englanninkielistä Kuningas Jaakon käännöstä virheettömänä, osa liikkeen kannattajista jopa parempana kuin säilyneet varhaiset kopiot alkuteksteistä.

        Thomas Mannfred Carlssonin mukaan Raamatun luotettavuus niin historiallisten kuin hengellistenkin tietojen lähteenä kyseenalaistuu, jos Raamattu havaitaan ristiriitaiseksi. Tällöin koko Raamattuun sekä sen tarjoamaan tietoon muun muassa Jumalan olemassaolosta tulisi suhtautua varauksellisesti.[8]

        Emeritusprofessori Heikki Räisäsen mukaan myös fundamentalisti valikoi ja tulkitsee. Raamatun vaikutushistoria on niin laaja, että siihen on mahdotonta tarttua ilman minkäänlaista ennakkokäsitystä. Traditio on yleensä Raamatun lukemisessa mukana.[9]

    • sesamakirjoittaja

      johannes 3/16 ..sisaltaa oleellisemman..on turhaa vaittelya..onko joku pilkku tai piste oikeassa paikassa,,tietysti kirjoitusmuoto on muuttunut moneen kertaan vuosituhansien aikana,,eihan kukaan ymmartaisi sen ajan kirjoitusta..
      mutta paakohdat ovat edelleen samat...uusi-testamentti on meille tarkoitettu..joko sen viestin uskoo,tai sitten ei..vaihtoehtoja on vain tasan 2...samoin ,kun kuolemanjalkeisia vaihtoehtoja,,tasan yhta monta..
      me ihmiset mielellamme kehitamme muitakin vaihtoehtoja,,,Raamattu ei muita anna vaikka kuinka venkuroisimme..

      • Olen samaa mieltä että uskosta on kysymys. Usko ja uskonto ovat eri asioita. Usko on jotain johon ihminen uskoo, uskonto taas on se että menee kysymään joltain uskonnolliselta auktoriteetilta mihin minun täytyy uskoa.

        Uskosta tulee uskonto kun suurempi joukko alkaa uskoa samalla tavoin. Uskonto tarvitsee jonkin karismaattisen henkilön joka saa ihmiset uskomaan.

        Jos joku tällainen karismaattinen henkilö kokoaisi väkeä jotka uskovat tuolinjalkaan niin pian olisi julkaistu paksuja kirjoja joissa todistettaisiin että tuolinjalka uskonto on ainoa oikea.

        Uskontoja tulisikin arvioida kuinka se on vaikuttanut ihmisten elämään "Hedelmistään puu tunnetaan". Tätä taustaa vasten ei kristinusko hullumpi uskonto ole.

    • otemporaomores

      Kristinusko on lansimaisen sivistyksen ja edistyksen perusta,,siihen perustuvat lait ja muutkin yhteiskunnan tukipylvaat..katsokaahan vain maita joilla ei ole noita perusteita,,kuinka paljon takana ne kahlaavatkaan?tosin lansimaissakin aletaan rikkoa noita vanhoja arvoja,,esim. ranska menee takapakkia kovaa kyytia islamin vallatessa maata,,,mita viela naemmekaan..

      • Tästä olen samaa mieltä. Uskontojen varjolla vain harjoitetaan toimintaa joka on täynnä ihmisvihaa, tuhotaan mielenterveyttä. Kristinuskon sanoma on ihmisten tasa-arvo mutta tämä tasa-arvo ei siirry meille, uskonnolliset auktoriteetit tuomitsevat ihmisiä helvettiin, kannattavat sotia vaikka Jeesus oli pasifisti. Jeesus myö kannatti kirkon ja valtion eroa ohjeellaan "antakaa Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu ja keisarille mikä keisarille kuuluu".

      • lanneltatuulee
        Sir.Stephen kirjoitti:

        Tästä olen samaa mieltä. Uskontojen varjolla vain harjoitetaan toimintaa joka on täynnä ihmisvihaa, tuhotaan mielenterveyttä. Kristinuskon sanoma on ihmisten tasa-arvo mutta tämä tasa-arvo ei siirry meille, uskonnolliset auktoriteetit tuomitsevat ihmisiä helvettiin, kannattavat sotia vaikka Jeesus oli pasifisti. Jeesus myö kannatti kirkon ja valtion eroa ohjeellaan "antakaa Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu ja keisarille mikä keisarille kuuluu".

        rohkenen jalleen olla erimielta Raamatun mukaan sanomastasi...Jeesus oli pasifisti...luehan tarkasti...Luuk. 3:14
        Myös sotamiehet kysyivät häneltä sanoen: "Mitäs meidän pitää tekemän?" Ja hän sanoi heille: "Älkää kiskoko keneltäkään älkääkä kiristäkö, vaan tyytykää palkkaanne".//
        sanoiko Jeesus..jattakaa sotilasura ..ei lainkaan,,vaan jatkakaa tyotanne,,mutta alkaa kiristako ihmisilta rahaa...niinkuin he tekivat..ei missaan muuallakaan Raamatussa tule esiin Jeesuksen olleen pasifisti,,vai tuleeko?
        myoskaan tuo lauseesi kirkon ja valtion erosta Jeesuksen mukaan..ei liity kirkon eroon valtiosta.

        vaikka olenkin tyhma [kirjoituksesi mukaan] ymmarran kylla ,mita lauseessa tarkoitetaan...

        ehka olet ymmartanyt vaarin tuon --tuomitsee helvettiin- ja sen,,,kun ihmisia varoitetaan helvettiin joutumasta...tuossa on suuri ero..toistan vielakin..Jeesus puhuu helvetista ,,enemman kuin taivaasta,,miksi,,,siksi,kun molemmat ovat todellisia..
        taman paivan papistossa suomessa on paljon niita,jotka eivat uskalla tuoda totuutta esille vaan liberalisoivat saarnansa kaiken kattavaan rakkauden pumpuliin..synti-sanakin alkaa olla jo kiellettyjen listalla.kaikki saarnataan taivaaseen..
        Urho Muroma tai Martti Luther tarvitaan takaisin,,etta ihmiset heraisivat..

      • Sinulla on oikeus olla eri mieltä, meillä kummallakin on oikeus mielipiteisiimme.

      • lanneltatuulee kirjoitti:

        Nyt käytöksesi on selvästi parantunut, et kirjoittanut menosta hevon kuuseen mitään. Jatka samalla asialinjalla niin saat mielipiteesi paremmin ymärrättäviksi.

      • Viisastenkirja
        lanneltatuulee kirjoitti:

        rohkenen jalleen olla erimielta Raamatun mukaan sanomastasi...Jeesus oli pasifisti...luehan tarkasti...Luuk. 3:14
        Myös sotamiehet kysyivät häneltä sanoen: "Mitäs meidän pitää tekemän?" Ja hän sanoi heille: "Älkää kiskoko keneltäkään älkääkä kiristäkö, vaan tyytykää palkkaanne".//
        sanoiko Jeesus..jattakaa sotilasura ..ei lainkaan,,vaan jatkakaa tyotanne,,mutta alkaa kiristako ihmisilta rahaa...niinkuin he tekivat..ei missaan muuallakaan Raamatussa tule esiin Jeesuksen olleen pasifisti,,vai tuleeko?
        myoskaan tuo lauseesi kirkon ja valtion erosta Jeesuksen mukaan..ei liity kirkon eroon valtiosta.

        vaikka olenkin tyhma [kirjoituksesi mukaan] ymmarran kylla ,mita lauseessa tarkoitetaan...

        ehka olet ymmartanyt vaarin tuon --tuomitsee helvettiin- ja sen,,,kun ihmisia varoitetaan helvettiin joutumasta...tuossa on suuri ero..toistan vielakin..Jeesus puhuu helvetista ,,enemman kuin taivaasta,,miksi,,,siksi,kun molemmat ovat todellisia..
        taman paivan papistossa suomessa on paljon niita,jotka eivat uskalla tuoda totuutta esille vaan liberalisoivat saarnansa kaiken kattavaan rakkauden pumpuliin..synti-sanakin alkaa olla jo kiellettyjen listalla.kaikki saarnataan taivaaseen..
        Urho Muroma tai Martti Luther tarvitaan takaisin,,etta ihmiset heraisivat..

        Toki noin on...mutta minun mielipiteeni ei tule omasta paastani,,vaan yritan menna Raamatun mukaan..sinun mielipiteesi taas on omiasi.,, tai muiden selityksia..minun juttuni saat vapaasti oikaista,jos ne menee raamatun vastaisesti..

        Natsi-Saksan aikana Lutherille annettiin oikeaoppisen uskonpuhdistajan rooli. Juutalaisvastaisten mielipiteidensä takia Luther oli arvostettu mies Adolf Hitlerin johtamassa Saksassa. Luther kuvattiin useaan otteeseen juutalaisvihaajaksi: seikka jolle tämän omat tekstit toki antoivat pohjaa.

      • Viisastenkirja kirjoitti:

        Toki noin on...mutta minun mielipiteeni ei tule omasta paastani,,vaan yritan menna Raamatun mukaan..sinun mielipiteesi taas on omiasi.,, tai muiden selityksia..minun juttuni saat vapaasti oikaista,jos ne menee raamatun vastaisesti..

        Ei minulla ole tarvetta oikaista sinua, jatka elämääsi Raamattuun uskoen, ei kukaan sinulta ota sitä pois. Jumalan siunausta sinulle.

      • lanneltatuulee kirjoitti:

        rohkenen jalleen olla erimielta Raamatun mukaan sanomastasi...Jeesus oli pasifisti...luehan tarkasti...Luuk. 3:14
        Myös sotamiehet kysyivät häneltä sanoen: "Mitäs meidän pitää tekemän?" Ja hän sanoi heille: "Älkää kiskoko keneltäkään älkääkä kiristäkö, vaan tyytykää palkkaanne".//
        sanoiko Jeesus..jattakaa sotilasura ..ei lainkaan,,vaan jatkakaa tyotanne,,mutta alkaa kiristako ihmisilta rahaa...niinkuin he tekivat..ei missaan muuallakaan Raamatussa tule esiin Jeesuksen olleen pasifisti,,vai tuleeko?
        myoskaan tuo lauseesi kirkon ja valtion erosta Jeesuksen mukaan..ei liity kirkon eroon valtiosta.

        vaikka olenkin tyhma [kirjoituksesi mukaan] ymmarran kylla ,mita lauseessa tarkoitetaan...

        ehka olet ymmartanyt vaarin tuon --tuomitsee helvettiin- ja sen,,,kun ihmisia varoitetaan helvettiin joutumasta...tuossa on suuri ero..toistan vielakin..Jeesus puhuu helvetista ,,enemman kuin taivaasta,,miksi,,,siksi,kun molemmat ovat todellisia..
        taman paivan papistossa suomessa on paljon niita,jotka eivat uskalla tuoda totuutta esille vaan liberalisoivat saarnansa kaiken kattavaan rakkauden pumpuliin..synti-sanakin alkaa olla jo kiellettyjen listalla.kaikki saarnataan taivaaseen..
        Urho Muroma tai Martti Luther tarvitaan takaisin,,etta ihmiset heraisivat..

        Matteuksen evankeliumin Vuorisaarnassa Jeesus sanoo: "Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'. Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin." Matt.5:38-39
        "Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa." Matt:5:43-45
        "Mutta teille, jotka kuulette, minä sanon: rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat." Luuk.6:27-28
        "Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen." Matt.5:21-22

        Kristillinen pasifismi perustuu Jeesuksen vuorisaarnaan ja käskyyn "älä tapa". Ne kristityt, jotka eivät ole pasifisteja, tulkitsevat niiden tarkoittavan vain elämää siviilissä mutta ei sodassa. Sen he tavallisesti perustelevat apostoli Paavalin sanalla siitä, että tulee olla esivallalle alamainen. Apostoli Paavali kirjoitti Roomalaiskirjeessä 13.1-5::

        "1 Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa. Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin. Jos siis tahdot elää pelkäämättä esivaltaa, tee oikein! Silloin saat siltä kiitosta. Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen. Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta."

    • Olipa kerrankin aloitus,joka selvitti taustoja,joka selvitti historiaa!
      En ole lukenut kaikkia mielipiteitä,mutta kyllä se pitkäperjantai oli lapsena,päivä jolloin ei
      saanut mennä naapurin kersojen kanssa leikkimään,ei saanut edes ajatella ääneen?

      Nyt jytää pauhaa radiosta ja kärsimyshistoria on jätetty vain juhlakulkueiden esilletuomiksi
      kärsimysnäytöksiksi Via Dolorosa.
      Kyllä meillä moni köyhä kulkee joka päivä sitä tietä,joskin se puinenristi vain puuttuu,harteilta,
      nille harteille on tullut velkataakka ja vastuu yhteiskuntakelpoisuudesta.

      Kuinka moni kulkee sitä Via Dolorosaa tänäkin päivänä,aika moni

      • Aloitus oli ote historiasta 200 vuoden takaa, siitä ei kovin paljon voi vetää asioita nykypäiviin, olihan meno ennen vakavampaa ja lapsille tylsää mutta tuskin kukaan sai selkäänsä pitkäperjantaina siksi että Jeesus kärsi ristillä. Onneksi elämme iloisempaa aikaa ja lasten piiskaaminenkin on laitonta.

    • Teetoiselleminkahaluat

      Kaytoksesta puheenollen,,kukahan se haukkui minua tyhmaksi? Ja sivistymattomaksi..sita mina en ole viela tehnyt..vai etko muista.?

      • Kirjoitin "mielestäni viestisi on tyhmä ja sivistymätön" , sinusta en kirjoittanut mitään ja edelleenkin se viestisi on tyhmä ja sivistymätön. Tämä on vain minun mielipide, saatan olla jonkun mielestä väärässä, se on hänen mielipiteensä johon hänellä on oikeus kuten sinullakin.

      • puuttuukosinultayksi
        Sir.Stephen kirjoitti:

        Kirjoitin "mielestäni viestisi on tyhmä ja sivistymätön" , sinusta en kirjoittanut mitään ja edelleenkin se viestisi on tyhmä ja sivistymätön. Tämä on vain minun mielipide, saatan olla jonkun mielestä väärässä, se on hänen mielipiteensä johon hänellä on oikeus kuten sinullakin.

        stephen... Viestistäsi paistaa sivistymättömyys ja tyhmyys, kielenkäyttösi on ala-arvoista.////

        ai tuossa ei kirjoiteta mitaan minusta..??kenen sivistymättömyys ja tyhmyys siina sitten mielestasi paistaa? ymmarrat kai,etta se olin mina joka tuon kirjoitin,,ei joku 'viestipeikko',,
        eli -seli-seli.....Luuk. 10:26
        Niin hän sanoi hänelle: "Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?"

        kiemurtelet ikaankuin mato koukussa.kysynkin sinulta maailman tarkeimman kysymyksen...oletko tullut uskoon..onko Kristus sinun pelastajasi?

      • puuttuukosinultayksi kirjoitti:

        Kyllä Kristus on luvannut minut pelastaa, siihen uskon.

      • mietihantykonasi
        Sir.Stephen kirjoitti:

        Kyllä Kristus on luvannut minut pelastaa, siihen uskon.

        toiseen vastasit et ensimmaiseen.......

      • mietihantykonasi kirjoitti:

        toiseen vastasit et ensimmaiseen.......

        Viestistä paljastuu sivistymättömyys ja tyhmyys, en tiedä kuka sen on kirjoittanut.

      • Jatetaankotahan
        Sir.Stephen kirjoitti:

        Viestistä paljastuu sivistymättömyys ja tyhmyys, en tiedä kuka sen on kirjoittanut.

        Juu,,ei sitten tule mieleesi,etta se olisi voinut kirjoittaa ihan sama persoona,joka pani sen tietokoneelle? Ahh tata suurta viisautta.ja sivistyneisyytta...on se hienoa,etta sita sentaan muualta loytyy..

      • Jatetaankotahan kirjoitti:

        Juu,,ei sitten tule mieleesi,etta se olisi voinut kirjoittaa ihan sama persoona,joka pani sen tietokoneelle? Ahh tata suurta viisautta.ja sivistyneisyytta...on se hienoa,etta sita sentaan muualta loytyy..

        Minun puolestani asia on loppuunkäsitelty, olkoon tämä opetukseksi ettet enää kirjoittele mitään hevon kuuseen menemisestä vaan pysyttelet asiassa.

      • se.näkyy.sinussa
        Sir.Stephen kirjoitti:

        Viestistä paljastuu sivistymättömyys ja tyhmyys, en tiedä kuka sen on kirjoittanut.

        Ajattelen ihan samoin tästä ylle kopioituneesta viestistäsi sir jokutittelitön
        Se minkä sanoit, paistaa sanoistasi läpi, joten, omia avujasi et voi piilottaa sanomalla muita tyhmäksi, koska omakin tilanteesi on nähtävästi sivistyksen kohdalla tyhjä tila.
        Muutahan emme voi odottaa, vai?

      • se.näkyy.sinussa kirjoitti:

        Ajattelen ihan samoin tästä ylle kopioituneesta viestistäsi sir jokutittelitön
        Se minkä sanoit, paistaa sanoistasi läpi, joten, omia avujasi et voi piilottaa sanomalla muita tyhmäksi, koska omakin tilanteesi on nähtävästi sivistyksen kohdalla tyhjä tila.
        Muutahan emme voi odottaa, vai?

        Kiitos rehellisestä palautteestasi. Jumalan siunausta.

    • Pylykerö

      Ennen ei esim. televisiossa ollut pyhien aikaan lainkaan mainoksia. Ohjelmat olivat vakavamielisiä, ei mitään köykäisiä sarjoja. Vierailulla ei ollut sopivaa käydä.
      Lapsuudessani kotona oli myös erityinen Pitkäperjantain vietto. Kaikki työ oli kiellettyä, jopa lasten leikit. Meillä ei ollut mikään erityisen uskovainen koti, mutta pyhiä kunnioitettiin siihen aikaan eritavalla.

    • tuoristaita

      Vieläkö se huomennakin on pitkäperjantai?

      Ohitan sen päivän ja muistelen mitä se olikaan kun se oikein oli!

      • Mocca-Maija

        Niinhän tässä taas kävi, ikäväksi sanailuksi, ilkeilyksi, pilkun viilaamiseksi ilkeilijöiden oman mielen, itsetunnon pönkittämiseksi. Pitäisi muistaa, ei ole hyvä osoittaa kanssakulkijoita sormella kun omakin paidan helma on ruosteessa.

        Sopuisaa torstaipäivää t.

    • Myohainenjarrutus

      Mocca..ei minulla ainakaan paidanhelma ole ruosteessa....jos nyt jarrutusjalkia on kalsareissa.se onkin kiplingin mukaan eri juttu.😊

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1204
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      870
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      805
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      643
    5. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      564
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      547
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe