mitä nyt pitäisi tehdä ????

minävaantuumaan

on tehty kaikenlaista ja suunnitelmiakin on mutta tehdyistä ja tekemättömistä toimista paistaa mielestäni läpi pyrkimys ainutkertaisuuteen ja erinomaisuuden tavoitteluun toki tavoittelemisen arvoisia asioita mutta näissä asioissa ei ole oikotietä vaan parhaat ja kauaskantoisemmat teot ja ideat syntyvät yleensä vahingossa tavallisen pitkäjännitteisen puurtamisen sivutuotteena tämä pitkäjännitteisen puurtamisen taito tavallisten asoiden parissa olisi nyt tämän yhteisön oppivelvollisuuslistalla numero 1 kun tämä on hallinnassa niin uusia positiivisiä asioita ja ideoita tulee itsestään ikäänkuin vahingossa tai pyytämättä aivan itsestään on ikäänkuin tekemisen ammattitaito hallinnassa näin olen omalla taipaleella asiat kokenut ja se on mahdollista kaikille jos vain halua ja uskallusta löytyy
tämän kaiken höpötyksen päälle esitän oman visioni siitä mistä aloittaisin pitkäjännitteisen elvytyksen vaikka kesätoiminnan osalta ilman suuria rahallisia panostuksia josta hyötyvät kaikki koko kunnan alueella olisi pyörätie koko saaristotien matkalle ja asfaltti päälle vaikka uusioasfaltista joka olisi parempaakin pyörätielle hienojakoisuutensa vuoksi tosin näitä toimia on jo tehty mutta kun tarkastellaan saavutettuja tuloksia tulisi vauhtia parantaa ja julkistaa aikataulu siitä miten edetään jolloin toimijat reitin varrella voivat tehdä omia ratkaisujaan asiaan liittyen sillä tämä maisemallinen reitti on sitä parhaimmillaan mitä voimme antaa muualta tuleville ja voimme käyttää itsekin jokin veneranta ja uimapaikka on tietenkin hienoja asioita mutta ne eivät kohdistu suureen joukkoon eikä uusiin tulijoihin sillä veneilijät liikkuvat seudulla muutenkin ja näillä polttoainehinnoilla kukaan ei huvikseen keskustaan kapeita pitkiä vesiä pitkin aja saatika jää pidemmäksi aikaa siihen tarvitaan paljon muuta

25

701

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Täyttätuubaa

      Minä annan sinulle tuhannen taalan vihjeen! Opettele käyttämään pisteitä, pilkkuja ja kappalejaotusta niin kirjoituksestasi, ja mahdollisesti ajatuksistasikin saattaisi saada jotain selvää. Ei tuota pitkää pötkösepustustasi lue pirukaan!

      • Kanta-asukas_minäkin

        Ahaa pilkunnusija asialla.

        Kyllä tänne saa kirjoitella ihan omalla tyylillään jokainen kunhan ei rivouksia tai muuta saasta lataa..
        Taitaa olla asianosainen kaupungin palkkalistoilla kun niin taisi kirpaista.

        Laita sinulle nyt tässä muutaman pisteen ja pilkun mukaan niin saat laitella niitä sitten mihin haluat.......,,,,,,,,,? että tulevat sitten ihan oikeisiin paikkoihin, Hei Hei jakavereille terveisiä.........


      • Lukihäiriöinenkö

        Eihän niitä kirjoituksia ole pakko lukea jos kerran tuo lukeminen tuottaa noin paljon vaikeuksia.


      • pilkunnussijat_asialla

        Kuuleppas täydellisyyden tavoittelija pilkut ja pisteet eivät tee kirjoitusta yhtään sen paremmaksi asian sisältö on sen ydin.

        Nyt ei olla ylioppilaskirjoituksissa vaan tämä on vapaiden viestien taistelutanner ja ilmeisesti nuo pilkunnussijat kin kuuluvat joukkoon.
        Tässä lisänä pilkkuja ,,,,,,,, ja pisteitä........., laittele ne sitten minne itse tahdot!?


      • unohtuiko_lääkkeet

        Kyllä se on niin ettei tällä palstalla tarvitse kirjoittaa sinun etikettisi mukaan, täällä saa jokainen kirjoittaa omalla tyylillään ja tuollaiset pilkunnussijat jotka tulevat tänne hurskastelemaan ka arvostelemaan , ei mutta kun painu hittoon täältä mollamasta muita kirjoittajia..


    • minävaantuumaan

      ok kaikilla ei ole samoja eväitä joten näillä on tultava toimeen

      • lukemisenymmärtäminen

        Kaupungin palkkaama päivystäjä se vaan oli asialla, ei taida olla muuta hommaa kuin katsella mitä taas heistä kirjoitetaan, onneksi osaavat sentään lukea sen verran suomea että voivat tajuta jujun...


    • OlkaaVaruillanne

      Olikohan ed. juttu poistettu kaupungin virkamiseten määräyksestä koska heistä paljastetaan se ruma totuus suomenkielisten kohtelusta täällä Paraisilla?
      Onneksi heillä on aikaa päivystellä täällä siloittamassa juttuja heistä...

    • QvidjanKummitus

      Otsikossa olisi hyvä olla jonkin sortin vihje, mitä aihetta kirjoitus käsittelee. Varsinkin, kun juttu on näinkin pitkä, vaatii lukijalta intoa etsiä jutusta aihe.

    • Kirves1

      Miksi Paraisten keskustalle ei tehdä mitään ? Asun Paraisilla ja haluaisin tukea paikkakuntaa, mutta käytännössä ajan Kaarinaan, koska sieltä löytyy "kaikki".

      • Taralainen

        Paraisilla on kaikissa hinnoissa niin sanottu saaristolisä, ja asiakaskohtelussa suomenkielisille kylkiäisenä ylimielisyyttä tai suoranaista vittuilua. Olenkin ottanut tavakseni ajaa keskustan ohi vaan, periaatteena "älä koskaan osta mitään Paraisilta". Itse Paraisten yrittäjät ja virkamiehet ovat asiakaskadon takana: esimerkiksi estäneet Lidlin tulon Paraisille, vaikka Lidlillä on ollut tontti katsottuna jo vuosia. Mafia meininkiä kulissien takana, joten käy vain hyvällä omalla tunnolla Kaarinassa ostoksilla. Siellä monen Paraisten virkamiehenkin olen nähnyt kaupoissa, vaikka suosittelevat muille asiointia Paraisilla.


      • LielaxLeevi

        Kunhan Paraisten suuri dali-galleristi saa ideansa toteutettua ja Kauppiaskadulle nousee upea artbank-tyylisuunnan ensimmäinen arkkitehtoninen mestariteos, niin kyllä alkaa Paraisten keskusta piristyä! Etkö ole nähnyt näitä wau-arkkitehtuurin luonnoksia? Ne mykistävät.


    • Valikoivaa_toimintaa

      Rahat menee ihan muihin menoihin joista tietää vain kaupungintalon " välkyt", pitää olla sinne yhteydessä ja antaa palautetta näille välkyille.

    • Taastuumataan

      Hieno julkaisu tuli postissa jossa mainostetaan kesätapahtumia hyvä juttu. Tulee vaan mieleen että miksi itsellemme mainostamme kun runsaampi yleisö ja mahdollisesti kerättävät eurot tapahtumista ja sivupalveluista tulee mantereelta tulevalta yleisöltä. Mielestäni mainoseurot tulisi suunnata mantereelle suomenkieliseen väestöön jos halutaan tapahtumiin yleisöä ja kerätä eurot talteen kävijöiltä sillä siitähän tässä on kysymys. Tapahtumat on hieno asia mutta niihin pitää saada myös yleisöä jos aiotaan saada tapahtumiin jatkuvuutta.

      • Attulainen

        Parainen mainostaa omille kuntalaisilleen luodakseen mielikuvan dynaamisesta, aktiivisesta ja houkuttelevasta asuinkunnasta johon kohta muuttaa kaikki järkevät ihmiset. Tämä siksi, että pelkäävät poismuuton entisestään kiihtyvän ja veronmaksajien vähenevän. Ja niin tapahtuu, ei siinä turkulaiseen hyvä veli-mainostoimistoon tuhlatut rahat auta.


      • Kirves1

        En tiedä tapahtumista, vaikka asun täällä. Ei tule Paraisten kuulutuksia. Edellisenä vuonnakin oli vieraita, olimme Paraisten päivillä, mutta reissuja jäi tekemättä kun emme tienneet aikatauluista. Tiedotusta paremmaksi!!


      • Attulainen
        Kirves1 kirjoitti:

        En tiedä tapahtumista, vaikka asun täällä. Ei tule Paraisten kuulutuksia. Edellisenä vuonnakin oli vieraita, olimme Paraisten päivillä, mutta reissuja jäi tekemättä kun emme tienneet aikatauluista. Tiedotusta paremmaksi!!

        Koska Paraisten kuntahallinnossakin on ylimpänä arvona kaiken salaaminen, on loogista ettei tapahtumistakaan kerrota. Ei ainakaan suomeksi!


    • Kissankulma

      Miten onkin salakähmäistä kaikki. Voisiko Paraisillakin ilmestyä Turkulaisen tapainen lehti??

    • Extilaaja

      Kuulutukset on mutta se ei kerro kaikkia asioita suomeksi, siksi en minäkään enää tilaa. On siis maksullinen julkaisu ei niinkuin turkulainen ilmaisjakelu

    • johtajuusjasooloilu

      http://www.pku.fi/fi/johtajuus-ja-sooloilu/
      Mitä johtajuus oikeastaan edellyttää – ja miten tunnistaa hyvän johtajan tai päällikön?

      Johtajuusmäärittelyjä on varmasti yhtä monta kuin johtajiakin, mutta muutama tärkeä ominaisuus lienee lähes universaali.

      Suunnitelmallisuus ja palautteen antaminen ja sen vastaanottamiskyky ovat melko itsestäänselviä osasia.

      Toisaalta vähintään yhtä itsestäänselvä lienee sekin tosiasia, että johtaja on johtaja juuri siitä syystä, että hän on se henkilö joka loppupeleissä kantaa vastuun tietyistä asioista. Johtajalla on tästä johtuen myös johtajan palkka, paitsi jos johtaja sattuu olemaan samalla yrittäjä ja sitä kautta vastuussa.

      Poliitikot ja poliittiset ryhmittymät ovat nyt ryhtymässä ikään kuin syntipukeiksi johtajien – eli virkamiesten – virheistä.

      Paraisten kaupungin tekninen johtaja Ted Bergman totesi eräässä haastattelussa koskien kaupungin hakemaa rakennuttajaa, että vastuuta ei voi ostaa ulkopuolelta. Sen pitää löytyä omista riveistä. Siksi kaupunki haluaakin palkata rakennuttajan, joka valvoo ja vastaa siitä, että kaupungin rakennusmailla kaikki asiat tehdään kuten pitääkin.

      Nythän Paraisilla on käynyt ulkopuolinen valvova viranomainen – Aluehallintovirasto – tarkistamassa muun muassa sosiaalitoimen tilannetta ja tullut siihen lopputulokseen ettei kaikki ole sujunut kuten pitäisi.

      Kun jollain urheilujoukkueella menee heikommin, ryhtiliikettä haetaan useimmiten valmentajan, eli johtajan, vaihdon kautta. Harvoin koko joukkuetta vaihdetaan kerralla, sillä se ei yleensä ole edes mahdollista. Toki jokunen pelaaja saatetaan vaihtaa, esimerkiksi siitä syystä etteivät esitykset miellytä tai ellei pelaaja pysty noudattamaan joukkueen asettamia sisäisiä pelisääntöjä. Jos pelaaja on erityisen taitava tai omaa muita erikoisominaisuuksia joita arvostetaan, hänelle sallitaan kuitenkin usein melkoisesti erivapauksia ja diivailuakin.

      Silloin on kuitenkin kyse jostakin niinkin triviialista seikasta kuin jalkapallosta, jääkiekosta tai jostain muusta urheilulajista. Tässä on kyse jostain aivan muusta. Nimittäin ihmisten elämistä nyt – ja tulevaisuudessa.

      Sosiaalipuolella ei voida sallia minkäänlaisia erivapauksia tai sooloilua, vaan siellä – aivan kuten monella muullakin alalla kuten vaikkapa sairaanhoidossa, pelastustoimessa ja poliisin työssä – on pakko pelata ennalta määrättyjen pelisääntöjen mukaisesti.

      Näille säännöille on nimittäin olemassa erittäin perustellut syyt.

      Juuri tällä hetkellä Paraisilla on tapahtumaisillaan jotain melko nurinkurista. Poliitikot ja poliittiset ryhmittymät ovat nyt ryhtymässä ikään kuin syntipukeiksi johtajien – eli virkamiesten – virheistä. En oikein ymmärrä miksi kansan valitsemat maallikkopoliitikot, joilla yleensä on ihan oma leipätyönsä josta he saavat pääasiallisen toimeentulonsa, kantavat tehtävään varta vasten palkattujen puolesta vastuun.

      • Extilaaja

        Olipa hyvä ja asiantunteva kommentti ja kannanotto meneillä oleviin asioihin. Itse kuulun näihin jokapaikan räksyttäjiin ja nautin kovasti kun tulee asiapitoista kannanottoa


      • LielaxLeevi

        Poliitikot ja poliittiset ryhmittymät ovat nyt ryhtymässä ikään kuin syntipukeiksi johtajien – eli virkamiesten – virheistä, koska he tai heidän edeltäjänsä samoista puolueista ovat hyväksyneet tilanteen - samassa veneessä ollaan, i samma båt, kuten erään EU rahoitteisen huuhaa -projektin nimi oli. Yksi rohkea nosti kissan pöydälle; saa nähdä miten hänen käy. Luultavasti lynkataan oman pesän likaajana. Ja samma meininki jatkuu i Pargas.


    • Extilaaja

      Parainen taitaa olla aika lähellä pistettä jolloin ulkopuoliset hallintoviranomaiset ottavat pesän haltuunsa. Ei ole paikallisilla oikein ymmärrystä mihen ovat yhteisön ajaneet. Jatkuvia Ely keskuksen ohjeistuksia sekä kehoituksia virheellisten menettelytapojen oikaisusta hyvän hallintotavan mukaiseksi. Meno on melko hurjaa kun koko maassa ei kukaan toinen yhteisö pääse Ely ohjeistuksen tasolla edes puoleen mitä Parainen on saanut. Pitäisi kyllä kellot alkaa soimaan täälläkin , muualla ne jo soivat ja haltuunoton lähtölaskenta alkamassa. Onko ulkopuolisten puuttuminen hallinnon menettelyihin hyvä vai vielä parempi asia jää nähtäväksi

      • suttajasekundaa

        Hyvin kirjoitettu, en voi muuta sanoa.
        Paljas totuus koko paikkakuntamme tohusta...
        On niin masentavaa ollut seurata tätä paraisten virkamiesten toimintaa , ja nähdä sen toiminnan seuraamuksia paikkakunnalla.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2910
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      115
      2155
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1574
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      71
      1033
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      911
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      890
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      884
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      795
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      736
    Aihe