Tässä taustatarinaa:
Olen käyttänyt Rogainea (tai jotain muuta minoxidiilia) vajaan vuoden verran. En huomannut että sillä olisi positiivisia tuloksia tai ne olivat lieviä ja hyöty pieni siihen nähden että 2 kertaa päivässä sählää sen kanssa pitkään tukkaan. Noin 5kk sitten aloitin Propecian käytön. Mitään hiutenlähdön kiihtymistä kummastakaan aineesta en ole havainnut ellei sitten.. Lopetin Rogainen siis noin kuukausi sitten ja finaa siis mennyt noin 5kk ja sillä on ollut positiivista vaikutusta kruunun alueelle. Nyt on kuitenkin vajaan kuukauden verran alkanut lähteä hiuksia aina siuhkun jälkeen kun haron pitkää tukkaa sormikammalla, hiuksia jää käteen reilusti. Voin kuvitella seuraavt vaihtoehdot:
1. Minoksidiilin lopettaminen on alkanut irroittaa minulta hiuksia. Tosin hiuksia tuntuu lähtevän nyt sivuilta ja ehkä vähän jokapaikasta. Pitkiä hiuksia joiden aloittaessa kasvukautensa ei minoksidiililla ole voinut olla mitään vaikutusta kun kasvun alku tapahtui vuosia ennen kuin minoksia käytettiin. Kruunu sen sijaan tuntuu täyttyvän vaikka näitä hiuksia jää käteen joka kerta suihkun jälkeen.
2. Propecian kiihtynyt hiustenlähtö on alkanut vasta 5kk käytön aloituksen jälkeen ja näiden lähtevien hiusten tilalle kasvaa entistä tujummat hiukset.
Onko muilla jotain vastaavaa ollut. Toki toi kokeiluni minoksin ja finan käytön kanssa ei varmasti ole sama kuvio kuin muilla. Nyt en oikein tiedä että alkaisinko käyttää jälleen minoksidiilia vai uskonko kohdan 2 olevan oikea ja voin olla huoleti vai onko kyse jostain muusta kenties?
Yhtäkkinen hiustenlähtö
5
229
Vastaukset
- Finaman
Nyt on paha sanoa, että kummasta on kyse kun on molempia samanaikaisesti vedetty.
Yleensä se yht'äkkinen finan hiustenlähtö alkaa 1-2 kk käytön alettua.
Jos siis olet ollut nyt kuukauden ilman minoa, ni uskon, että vaikka hiuksia lähtisikin muilta alueilta kuin olet sitä alun perin käyttänyt, niin sitä se on.
Itse käytän pelkkää finaa ja tukkaa alkoi lähtemään reilusti enemmän 1kk:n jälkeen.
Sinun tilanteessasi siis antaisin sen minoxidin olla ja odottaa nyt muutaman kuukauden.
Jos tuntuu, että tekee tiukkaa, ni tilaa ebaysta tai muualta vaikka Caboki hiuskuitu tuuhennetta (ei maksa paljoa n. 20€ kuluineen 2x purkkia), jota itsekin käytän sen aikaa kun tukkaa irtoaa.
Mut miksi pitää lutrata usealla aineella? Nyt käytät vain toista ja mielummin sitä finaa. Saat sen hyödyn kyllä irti kun jaksat nyt rauhassa vain odottaa.- Viskinsylkijä74
Kiitti hyvästä vastauksesta.
Eli luuletko, että jos minon lopettamisesta lähtee noita hiuksia niin noi tulis vielä takas?
Minulle tämä on ollut puhtaasti taloudellinen kysymys. Ensin vedin Foligain joka oli tosi halpaa, sitten kun oli varaa Rogainea ja kun talous vielä kohosi oli varaa Propeciaan. Käytin kyllä Gefinaa vajaa 10 vuotta sitten paloina, mutta tappoi erektion ja päässä en huomannut mitään muutosta. Propecia jostain syystä toimii paremmin vaikka ei farmaseuttikaan sitä oikein mahdolliseksi uskonut. Ehkä puolitan Propecian jossain vaiheessa, vuoden nyt ainakin vedän tuolla 1mg, tai siirryn Gefina/Proscar.
Toi mino on varsinkin pitkään tukkaan aika vaivalloista. Ajattelin että jos vetäis kesän jälkeen kaljuksi, jos se vaikka näyttäisi hyvältä niin voisi mahdollisesti unohtaa koko hiuskriisin. Pitkällä tukalla saan nutturalla kaljun kruunun peitettyä, joskaan se ei varsinaisesti kalju ole, selvä harventuma johon siis Propecia osaltaan tepsinyt.
Eli suosittelet et jatkan pelkällä finalla? Näin olin ajatellutkin tehdä. Jos kerran minon lopettaminen saa näitä hiuksia nyt lähtemään niin voisi kuvitella et käytön uudelleen aloittaminen toisi ne takaisin elleivät muutoin tule. Melkosta säätämistä koko sirkus, kunpa se kalju näyttäisi hyvältä kun sitä kokeilee. - Finaman
No siis mun ei ole ainakaan tarkoitus koskea muihin mömmöihin, koska sitten tulee jossain vaiheessa juuri se ristitiita. Ja olen lukenut, että minolla saadut hiukset eivät kasva ilman ettei jatka minon käyttöä (ne putoaa), mutta en mene vannomaan mitä fina tekee minolla saavutetuille hiuksille, luultavasti saat osan takaisin ja toivotaan, että hyvän paksuisina :)
Minusta vaan ei kannata kokeilla kaikkea ainakaan samaan aikaan ja usein ihmiset odottaakin ihmeen tapahtuvan heti.
Finallakin kestää 3-6kk ennen kuin hiusten lähtö stabiloituu.
Ja vie 6-18kk saada osa menetetyistä takaisin.
Propecia, Gefina, Fina Orion... mikä näistä sitten se parhaiten toimii, niin uskon, että se on korvien välissä. Samaa tavaraa kaikki.Uskon, että kun tavallisesta finasta vaihdetaan propeciaan ku ei ole toiminut, niin sitten propecialla toimiikin, niin johtuu siittä, että on jo pohjalla sitä finaa. Eli mitä olisi tapahtunut, jos olisi kuitenkin vielä tavallisen finan käyttöä jatkanut. Liian helposti luovutetaan ja tuloksia odotetaan.
Jos muuten on elämäntavat mitä sattuu, eli tupakoi, juo viikonloppuisin, yksipuolinen ruokavalio ja vähäinen liikunta, ni voi olla, ettei näistä ole muuta hyötyä kuin se, että se vaan hidastaa hiustenlähtöä, eli palauttaa sen taas normaalille tasolle ja uusia on turha odottaa muutamaa haiventa enempää.
Oon aika monta "liiankin monta" keskustelua lukenut näistä eri paikoissa ja jotkut ovat tytyväisiä ihan kun paloiteltu tabletti kerran päivässä suusta alas ja sitten on ne toiset ääripäät, jotka vetävät ihan kaikkea ja rahaa palaa. Toki tulos voi olla silloin parempi, mut ei ole silloin myöskään varaa sitä lopettaa, koska lähtee tukkaa kahta kauheammin sitten.
Sinuna nyt pysyisin vain finassa ja maltillisesti odottaisin nyt muutaman kuukauden, että loppuuko lähtö ja sitten kun loppuu, ni taas odottelisin, että tuleeko takaisin mitään. Kaikille ei tule paljoa, jopa niin vähän, että eivät edes huomaa. Osa saa sitten taas hurjasti tuuhennusta.
Minä en ainakaan koske mihinkään minoon, koska ne hiukset menettää taatusti veti mitä tahansa nappeja jos sen käytön lopettaa. Luulisi tulevan osa takaisin, mutta odota maltilla. Ei ne parissa kuukaudessa palaa.
Minä en odota saavani paljoa hiuksia enää takaisin, mutta jospa ne mitä tulee, niin kasvaisi tuuheampana, niin olen ihan tyytyväinen. - Viskinsylkijä74
Juu siis noi 40cm hiukset jotka ovat lähteneet, lähes kaikki tai ainakin kaikki mitkä olen huomannut ovat pitkiä ja eivät voi mitenkään olla minon kasvattamia hiuksia. Jostain muistan lukeneeni, että fina saattaa alkaa tiputtaa hiuksia vasta kuukausien kuluttua ja ne toki sitten tulevat takaisin entistä vahvempina. Toivottavasti tämä on sitä. Minulla oli siis monen vuoden väli Gefinan ja Propecian välillä. Gefinalla en nähnyt positiivisia tuloksia, mutta tappoi erektion aika tyystin. Propecian kanssa ei ole ollut ongelmia erektion kansssa. Ehkä se .025mg enemmän (vaikka joskus varmaan otin enemmän kuin 1.15mg) oli minulle liikaa potenssia ajatellen. Ajattelin että ennemmin kalju kuin impotenssi ja ei tuo kaljuuntuminen minulle elämän ja kuoleman kysymys ole. Elintavat ovat varmasti keskitasoa parempaa ja olen ikäisekseni taatusti paremmassa kunnossa kuin suurin osa ikätovereistani. Liikunta ollut osa elämääni lapsuudesta saakka. Diettikin on parantunut vuosi vuodelta. Alkoa ei mene käytännössä lainkaan.
Jään odottamaan mitä tapahtuu ja jos tukka lähtee niin sit kaljuna eteenpäin. - iuyhiugyuihil
Viskinsylkijä74 kirjoitti:
Juu siis noi 40cm hiukset jotka ovat lähteneet, lähes kaikki tai ainakin kaikki mitkä olen huomannut ovat pitkiä ja eivät voi mitenkään olla minon kasvattamia hiuksia. Jostain muistan lukeneeni, että fina saattaa alkaa tiputtaa hiuksia vasta kuukausien kuluttua ja ne toki sitten tulevat takaisin entistä vahvempina. Toivottavasti tämä on sitä. Minulla oli siis monen vuoden väli Gefinan ja Propecian välillä. Gefinalla en nähnyt positiivisia tuloksia, mutta tappoi erektion aika tyystin. Propecian kanssa ei ole ollut ongelmia erektion kansssa. Ehkä se .025mg enemmän (vaikka joskus varmaan otin enemmän kuin 1.15mg) oli minulle liikaa potenssia ajatellen. Ajattelin että ennemmin kalju kuin impotenssi ja ei tuo kaljuuntuminen minulle elämän ja kuoleman kysymys ole. Elintavat ovat varmasti keskitasoa parempaa ja olen ikäisekseni taatusti paremmassa kunnossa kuin suurin osa ikätovereistani. Liikunta ollut osa elämääni lapsuudesta saakka. Diettikin on parantunut vuosi vuodelta. Alkoa ei mene käytännössä lainkaan.
Jään odottamaan mitä tapahtuu ja jos tukka lähtee niin sit kaljuna eteenpäin.Jos irtoavat hiukset ovat jo 40 cm ne ovat auttamattomasti yli-ikäisiä ja tippuvat pois aivan luonnollisesti. Korvaavia hiuksia on jo kasvanut tilalle, mikäli hiusnystyt on hengissä.
Hiukset kasvavat kuukaudessa 1–1,5 senttimetriä. Yksi hius kasvaa noin kolmen vuoden ajan, kunnes sen kasvu pysähtyy ja hius putoaa lopulta uuden hiuksen tieltä pois. Joten tuollainen 40 cm on normaali maksimipituus jos oletetaan että hiuksia on jossain välissä leikattu tai vuosien mittaan ne ovat katkeilleet latvasta, kuten tavallista. Iän myötä hiusten kasvunopeus hidastuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1176096Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334217- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582120Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441892- 1441819
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579