Ihastunut ystävään

Mun tilanne on niin hankala, etten tiedä miten asiassa pitäisi edetä.
Olen nainen, ja olen ihastunut naiseen, jonka kanssa olen myös erittäin läheinen ystävä ollut nyt reilun vuoden verran.
Olemme 22 ja 26 vuotiaita.
Ystäväni on avoimesti Bi, olemme myös keskustelleet asiasta usein, mutta lähinnä ohimennen jonkun muun asian yhteydessä.
Tutuistumme pari vuotta sitten, nyt olemme tiiviimmin pitäneet yhteyttä reilun vuoden.
Soittelemme monta kertaa viikossa useamman tunnin videopuheluita, muutenkin olemme yhteydessä päivittäin sosiaalisen median kautta, milloin facebookissa, instagramissa tai snäpissä.
Usein meillä on facetime päällä, ja molemmat tekee omia juttujaan, vaikka katsoo omia ohjelmiaan, käy samalla kaupassa ja mitä kaikkea arkista mahdollista nyt on.
Iltaisin yleensä katsellaan elokuvia yhdessä, edelleen facetimen kautta, koska kaiken lisäksi asumme eri maissa (jep, mahtavaa, kun ei oliskaan muutenkin tarpeeksi vaikeaa :D).
Asia on se, että meillä on mielettömästi yhteisiä mielenkiinnon kohteita, ajatellaan maailmasta samalla tavalla ja muutenkin tullaan super-hyvin juttuun.
Ystäväni on siis Bi, mutta sanoo jatkuvasti, ettei halua poikaystävää, koska miehistä on pelkkää harmia.
Hän ei deittaile ketään.
Olen myös kysynyt, haluaisiko hän tavata jonkun naisen/miehen, vastaus on ollut ettei halua miestä, eikä kiinnostavia naisia tapaa missään.
Hän myös on kiireinen koulun ja töiden kanssa, joten lähestulkoon kaikki illat menee kotona, jolloin lähes koko ajan ollaan yhteydessä.
Olemme vitsailleet jo, että olemme vaimoja toisillemme, suunnitelleet minne muuttaisimme ja millaisen kodin haluaisimme, suunnittelemme lähes jatkuvasti yhteisiä reissuja...
Hän on kertonut olevansa musta mustasukkainen toisinaan, senkin tosin vitsin varjolla.
Nyt mietityttääkin, onko tää koko homma vitsiä vai olisko siinä todellisiakin tunteita mukana? Koska musta tuntuu, että tän kaiken höpöttelyn ja inside-juttujen keskellä oon ihan tosissani ihastunut häneen.
Hän on aivan mieletön tyyppi, ja mielessä aamusta iltaan.

Mun seksuaalisesta suuntautumisesta: en halua määritellä itseäni, koska oon aina kokenut, että kaipaan ihmisestä sitä ”jotain” syvempää tuntemusta, ennen kuin kehitän ihan oikeita tunteita.
Ystävä tietää tämänkin, mutta myös sen, että viimeisimmät suhteeni ovat olleet miesten kanssa. Edellinen suhde kesti 4 vuotta, ja ystävä tuntee myös erittäin hyvin tämän eksäni.
Olen seurustellut myös naisen kanssa, mutta siitä on pidempi aika. Tästä en ole maininnut ystävälle, mutta siihen ei ole erityistä syytä, ei ole vain tullut puheeksi. Meillä on muutoinkin ihan muut puheen aiheet, kuin entiset kumppanit. Ystävä ei ole seurustellut vakavasti koskaan.
Kuitenkin: mä olen se, joka useammin tekee aloitteen vaikka keskustelun avaamisessa tai facetime-”treffejen”-ehdottamisessa.
Ystävä kyllä ilahtuu, ja on melkein aina mukana, ellei nyt satu olemaan jotain ennalta sovittua kalenterissa, ja jos onkin, yleensä kysyy sitten, että sopiiko myöhemmin.
Aina puhelun päätteeksi huikkaamme ”rakastan sua” ja että ”jutellaan huomenna”.
Olen pohtinut tätä asiaa mielessäni, ja että pitäisikö asiaa avata hänellekin, pelkään vain liikaa että ystävyyssuhde menee, jos tunteet eivät olekaan todellisia hänen puoleltaan. Huoh.
Otin myös itse vähän etäisyyttä katsoakseni, tekeekö hän enemmän aloitteita kanssani.
Saattoi mennä päiviäkin, ja sitten tuli jotain pientä, vaikka lähetti jonkun hauskan kuvan instagramissa. Kuitenkaan ei kysellyt, että soiteltaisko. En kysynyt itsekään.
Nyt on alkanut tuntumaan, että olen kehitellyt koko rakkaustarinan päässäni, ja olenkin itse ollut ennen se, joka on ottanut yhteyttä ensin.
Osaako joku viisaampi (enemmän naisten sielunelämästä perillä oleva) kertoa, miltä tämä vaikuttaisi? Kannattaako hypätä syvään päähän, vai antaa ajan kulua? Entä jos menetän tilaisuuden? Tai toisessa tapauksessa ystävän?
Pitääkö hän etäisyyttä, koska niinhän minäkin nyt teen, vai eikö hän vain ole niin kiinnostunut kuin minä?
Välillä tuntuu, että olen vähän suuttunutkin hänelle hetkittäin, kun ei kuulu mitään.
Asiasta puhuminen pelottaa, koska ystävyyssuhde on niin tärkeä, kuitenkin toisaalta ajattelen asian niin, että tilannehan on jo muuttunut, koska mulla itselläni on tunteita olemassa.
Jos joku saa koppia tästä sekavasta tekstistä, ylipäätään jaksoi lukea loppuun, niin mielipiteitä olis mahtava kuulla, tilanne on ahdistava.