Onko Roosa Tahkola uskovainen?

Seuravierashelsingistä

Joona Korteniemi on selvästi kertonut haastatteluissaan ja kirjoituksissaan, ettei hän ole enää uskomassa. Hän tosin väittää uskovansa, mutta toisella tavalla mitä Jumalan valtakunnassa. Hän on siis armosta osaton, eli epäuskoinen. Eikä näin ollen ole taivaskelpoinen nykyisenkaltaisellaan uskolla. Hän on siis tuudittautunut väärään rauhaan.
Mikä mahtanee olla Roosa Tahkolan uskon tila? Hän on ollut kyllä lämmin henkinen uskovainen. Hän on siis ajatellut ihan raamatullisella tavalla, mutta nyt viime aikoina en ole erityisemmin tätä sisarta nähnyt. Onko hän vielä uskomassa?

28

3063

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vl-Suomi

      Hänet on heitetty Saatanalle jo aikoja sitten.

    • josmahdollista

      Voi rakas isä taivahan teitä veeällit noiden oppienne kanssa !

      ... Jumalan valtakunnassa... kuule ihan aikuisesti, etkö voisi ihan itse tutkia Raamatustasi mitä siellä kerrotaan Jumalan valtakunnasta ja yritä sitten päästä siitä eteenpäin ja siten lakata höpöttämästä siitä JV ;sta samalla kun puhut veeälpopulasta, ok!

      ja sitetn tämä uskomassa oleminen... jatkasitä lukemista ja yritä löytää Raamatusta edes yksi joka olisi ollut uskomassa, niitä, jotyka olivat uskossa, on kyllä paljonkin mutta ei ainuttakaan uskomassa olijaa.
      Tee siitäkin sitten jokin terve johtopäätös.

      • Seuravierashelsingistä

        Raamatun lukeminen ilman Pyhää Henkeä on yhtä turhaa, kuin lukisit Kalevalaa, eli ei hyödytä ihmistä uskon tiellä. Sinun täytyy ennen kaikkea rukoilla Pyhää Henkeä avaamaan sinulle Raamattua, niin se aukeaa sinulle juuri niin, kuin Taivaan Isä sen on tarkoittanutkin aukeavaksi. Rukoilen sinullekin sitä, että saisit käydä sisälle tähän Jumalan lasten iloitsevaan joukkoon.

      • Seuravierashelsingistä kirjoitti:

        Tuossa on selkeä tolkku. Kysymys onkin, mihin ry:tä tarvitaan sotkemaan Pyhän Hengen kirkastamaa Sanaa?

      • etsivä-xxx

        Uskomassa on vanhoillislestadiolainen ilmaus ja ihan yhtä kummallinen on helluntailaisten käyttämä olla uskossa. Ei ole sekään kuin sisäpiirijuttu, sanonta jolla tunnistetaan turuilla ja toreilla se oman seurakunnan jäsen.

        Minä olen uskomassa -siis verbi pitkäaikaisesta tekemisestä kuten olen siivoamassa.

        Raamattu käyttää siten toisenlaisessa rakenteessa tätä
        Näytä sinä uskoville hyvää esimerkkiä puheissasi ja elämäntavoissasi, rakkaudessa, uskossa ja puhtaudessa.

        Eipä kysytä oletko sinä puhtaudessa. Eikä kysytä oletko sinä rakkaudessa vaan kysytään rakastatko sinä.

        Suomenkielessä oikea on "olen uskovainen" tai "uskotko sinä".

        Kielioppi ei kuitenkaan ratkaise sitä onko helluntailaisella tai vanhoillislestadiolaisella usko.

      • näillämennääntaas
        etsivä-xxx kirjoitti:

        Siis olet aina siivoamassa niinkö?

        Ilmaisu tarkoittaa juuri sitä joka sopiikin veeälpopulaan, eli usko ei ole tullut koskaan omakohtaiseksi vaan ollaan ikäänkuin siihen jotenkin tulemassa joskus ei nyt tällä erää vielä.

        Jeesus sanoo Tuomakselle että älä ole epäuskoinen vaan uskovainen, siitä voidaan johtaa kaikenlaisia taivutusmuotoja mutta uskomassa ei ol e kukaan siinä Kirjassa.
        olla uskossa kertoo sen minkä pitäkin, eli ollaan sisällä jossain, ollaan Jeesuksessa, ollaan Hengessä palavia, ei olla Jeesustautumassa ei olla henkeytymässä eikä taloutumassa vaan talossa sisällä.

        helluntaista ei kukaan ole puhunut mitään tietääkseni. eikä siinäkään oltaisi helluntautumassa!

      • etsivä-xxx kirjoitti:

        Uskomassa on vanhoillislestadiolainen ilmaus ja ihan yhtä kummallinen on helluntailaisten käyttämä olla uskossa. Ei ole sekään kuin sisäpiirijuttu, sanonta jolla tunnistetaan turuilla ja toreilla se oman seurakunnan jäsen.

        Minä olen uskomassa -siis verbi pitkäaikaisesta tekemisestä kuten olen siivoamassa.

        Raamattu käyttää siten toisenlaisessa rakenteessa tätä
        Näytä sinä uskoville hyvää esimerkkiä puheissasi ja elämäntavoissasi, rakkaudessa, uskossa ja puhtaudessa.

        Eipä kysytä oletko sinä puhtaudessa. Eikä kysytä oletko sinä rakkaudessa vaan kysytään rakastatko sinä.

        Suomenkielessä oikea on "olen uskovainen" tai "uskotko sinä".

        Kielioppi ei kuitenkaan ratkaise sitä onko helluntailaisella tai vanhoillislestadiolaisella usko.

        Aivan eri asioita ovat "olla kusemassa" ja "olla kusessa". Edellinen korostaa selvästi omaa tekemistä samaan tapaan kuin "olla uskomassa". Koskahan tämäkin asia saarnataan selväksi ry:illä?

    • Raamatun sanoja lainaten:
      "Mitä se sinuun koskee?"

      • lookistaeikö

        Älä sano "mitä se sinuun koskee", vaan sano " älä ole koskeutumassa".

      • LypsyRobotti

        oletko naimisissa vai naimassa kuten uskomassa olevat sen oikein ilmaisee.

      • Kaanaankeneraattori
        LypsyRobotti kirjoitti:

        oletko naimisissa vai naimassa kuten uskomassa olevat sen oikein ilmaisee.

        Mites ois naimasemassa?

    • Smtrntr

      Uusimman plogipostauksen luettuani en mene enää oikein takuuseen, onko Roosa enää uskomassa! Vikoilee minkä ehtii!

    • Mitäpä tuokaan asia Sinulle kuuluu?

    • ettäsesiitä

      Seuravieras Helsingistä ei ainakaan ole alkuperäinen helsinkiläinen, koska helsinkiläinen ei sano näin:

      "mutta toisella tavalla mitä Jumalan valtakunnassa"

      vaan näin: "mutta toisella tavalla kuin Jumalan valtakunnassa"

      Hyvää jatkoa vaan feikille.

    • matkasaarnaaja

      Olen itse henkilökohtaisesti havainnut Toosa Rahkolan oievan syvästi uskovainen, aivan sieltä parhaammasta päästä.

    • 123-4

      Paremmin voidaan kysyä, onko ylipäätään Tahkolat uskovaisia, kristittyjä?

    • Togolammin.teurastaja

      Vittu teijä lumumpoje kansa.

    • Srk.vl.heh.heh

      Iliman vanhoillislestadiolaisia olisi kirja "Tuhat vuotta suomalaista huumoria" huomattavasti ohuempi.

    • Larsmolainen

      Mitä se teille kuuluu jos Tahkola on uskossa vai ej? Pidä huolta siitä että te itse olette uskossa niin riitttää teille. Vanhoillisuudessa on aina ollut suuri huoli toisten uskosta , joskus niinkin suuri että oma sieluntila on unohdettu. Roosa Tahkola on uskovainen, rohkea ja viisas Jumalan lapsi.

      • Roosan

        uskovaisilla vanhemmilla lienee suuri huoli uskonsa menettäneestä tyttärestään.

        No ei siinä mitään. Se on sievä tyttö ja Joonan uskollinen rakastajatar. Ajallinen elämä' on herkullista.

        Yksi varma tapa menettää jumalanlapsiosuus on lähteä lukemaan teologiaa. Sitten perustetaan tällaisia blogeja, joiden myötä ero Jumalan valtakuntaan kasvaa. Palaamisen mahdiollisuutta ei liene.

      • Larsmolainen, älä mene siihen halpaan, että alat uskoa että vanhoillislestadiolaiset ovat kuten avauksen kirjoittanut trolli. Tällä henkilöllä on mielenterveydellisiä ongelmia. Siksi hän vainoaa muita vanhoillislestadiolaisia.

        Tunnen paljon vanahollillisia, ja he eivät todellakaan ole kuten tämä trolli.

      • Tietotuusjaelämä

        Näin on.

      • tee_parannus
        Roosan kirjoitti:

        uskovaisilla vanhemmilla lienee suuri huoli uskonsa menettäneestä tyttärestään.

        No ei siinä mitään. Se on sievä tyttö ja Joonan uskollinen rakastajatar. Ajallinen elämä' on herkullista.

        Yksi varma tapa menettää jumalanlapsiosuus on lähteä lukemaan teologiaa. Sitten perustetaan tällaisia blogeja, joiden myötä ero Jumalan valtakuntaan kasvaa. Palaamisen mahdiollisuutta ei liene.

        Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
        On niin kuin perusasioita synnistä.

        Roosan uskon laadusta vielä voidaan kiistellä mutta väiten että Roosa oli Joonan rakastaja ei totuudessa ole.

        Kuinkahan monella vanhoillislestadiolaisella on huoli sinun tilastasi?

    • rivilesta

      "Joona Korteniemi on selvästi kertonut haastatteluissaan ja kirjoituksissaan, ettei hän ole enää uskomassa. Hän tosin väittää uskovansa, mutta toisella tavalla mitä Jumalan valtakunnassa."

      Joona ilmeisesti tympääntyi SRK:n 70-luvun lopulla tapahtuneen harhaan menon salaamiseen ja siihen, että melkein kaikki puhujat ovat hyväksyneet tämän salaamisen.

      • vapaa_mies

        Mistään Joonasta en tiedä mitään, mutta omaan ratkasuuni vaikutti juuuri tuo mainitsemasi pahojen tekojen hyssyttely ja kaikenlaisten korvausten välttely.

      • eikaikki

        Jes.6:13 "Ja ehkä kymmenes osa siihen vielä jää, niin sekin taas hävitetään; kuitenkin niin kuin tammella ja tuomella jää kanto, vaikka heidän lehtensä varistetaan, niin pitää myös pyhällä siemellä kanto oleman".

    • denaari

      hän on ilmeisesti katolilainen nykyisin

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      130
      7162
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      14
      2519
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      263
      1204
    4. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1009
    5. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      161
      937
    6. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      890
    7. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      69
      879
    8. Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille

      Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.
      Tuusniemi
      79
      764
    9. Kirkonkylän puliveivarit

      Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j
      Karstula
      13
      723
    10. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

      Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
      Puolanka
      18
      711
    Aihe