on se ihanaa kun toi kevät rupee pikkuhiljaa

edistyyn lämmintä on luvassa ja vesisateita
ja aika kivaa kun ei tartte haaveilla kesälomasta
pitkästä aikaa sellainen tilanne että saa olla töissä
eikä tartte suunnitella minkäänlaisia kesälomareissuja
se aika mitä ylimääräistä jää on ihan kiva olla kotona
ja jos vielä tulis sen verran lämmintä
että järvivedetkin lämpenis uimakelpoisiksi
niin se olis luksusta
vois vesijuosta ihan tossa omassa rannassa
kun totuin taivasalla vesijuoksemaan
niin ei oikeen uimahalleihin tee mieli mennä.

46

599

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tänään nautin auringosta. Tultiin kissan kans kaupunkiin kun lumen tuloa vain riitti.
      Mökillä ei ole pitkään aikaan toivoakaan auringon otosta. Aurinko paistoi tänään lämpimästi. Nostin kukkia parvekkeelee haukkaamaan raitista ilmaa.
      Sitten sain elämyksen, työsin parvekelasit sivuun, pääsiäisvieraiden jäljeltä oli vielä patjoja sisällä. Nostin parvekkeelle patjan ja tyynyn, laitoin äänikirjan päälle ja nautin elämästäni. Naama on selvästi terveemmän värinen.
      Mukavaa Tiina että viihdyt työelämässä. Minä nautin eläkepäivistäni.

      • oon miettiny kanssa noita äänikirjoja
        mun mies on tosi kova lukemaan lukee varmaan viis kirjaa viikossa
        mutta mää en oikeen oo luku ihmisiä mieluummin katon leffoja
        mutta toi kirjan kuuntelu olis varmaan ihan kivaa
        onks sulla se... no en muista mikä
        mutta josta saa ladattua koneelle tai älypuhelimeen kirjoja
        ajattelin ainakin kokeilla sellasta.

      • viivatiina kirjoitti:

        oon miettiny kanssa noita äänikirjoja
        mun mies on tosi kova lukemaan lukee varmaan viis kirjaa viikossa
        mutta mää en oikeen oo luku ihmisiä mieluummin katon leffoja
        mutta toi kirjan kuuntelu olis varmaan ihan kivaa
        onks sulla se... no en muista mikä
        mutta josta saa ladattua koneelle tai älypuhelimeen kirjoja
        ajattelin ainakin kokeilla sellasta.

        On puhelimessa yksi äänikirja menossa :)

      • mielikki.mummo kirjoitti:

        On puhelimessa yksi äänikirja menossa :)

        jep
        kyllä määkin sen vielä hankin
        onko niissä muuten paljon valikoimaa
        jos ei muuta niin isken sit ukolle kuulokkeet päähän.

      • viivatiina kirjoitti:

        jep
        kyllä määkin sen vielä hankin
        onko niissä muuten paljon valikoimaa
        jos ei muuta niin isken sit ukolle kuulokkeet päähän.

        En ole vielä paljon tilannut , Stieg Larssonin kirjat Ja Jo Nesbon olen kuunnellut kaikki.
        Tyttö joka tiesi liikaa on Stieg Larssonin kirja, olen kuunnellut ja lukenut koko srjan. Minulla ei ole kovinkaan kulturelli maku, tykkään kirjoista jotka vievät mukanaan. Unilääkkeeksi viime aikojen äänikirja on Frankensteinen tarina. Ei uskoisi, mutta on todella unettava, ostin sen kirpparilta, vaikka kauhuelokuvien aineistoa ovat niin minua eivät hätkäytä.

        mua unetti ilman kirjaa eilen illalla
        enkä taaskaan ollu enää hereillä kun mies tuli töistä kymmeneltä
        työaamuna kun joutuu herään puoli viis
        ja eilen tein seittemän tuntia yhdellä pienellä tauolla
        kyllä oli kroppa tulessa
        siihen sit vielä mennen tullen auton ratissa puoltoista tuntia
        kun keli oli aika kaamee 37 kilsan pätkällä
        toivottavasti lumet sulaa pian niin ei mee niin kauan matkoihin.

    • Vesi sen kun lotisi räystäiltä maahan, jospa nuo lumikasatkin pian sulaisivat, kun talvi on jo lusittu. Minäkin olen saanut väriä kasvoihin, joka päivä ulkona ollut.
      Kiva että tykkäät käydä töissä, ettei ole pakkopullaa, onhan se vaihtelua kotona olemiseen.
      Minulla olisi serkkujen tapaaminen heinäkuussa, jos innostun lähtemään, joitain en ole nähnyt kymmeniin vuosiin.

      • määkin olin pääsiäisen aikaan auringossa tossa jäällä
        pilkillä ei sieltä kyllä mitään tullu mutta oli siinä kiva istua
        ja kun on hyvät pohjat niin äkkiä kasvoille palas rusketus

        meillä on kerran ollu kans serkkutapaaminen
        ja mulla ei ole kun viis serkkua kahta en edes kunnolla tunne
        ja kolmen sisaruksen kanssa oon ollu tekemisissä
        meitä on kolme ja sit nää kolme serkkua ja kaikkien puolisot
        kokoonnuttiin mökille
        kahta serkkua en ollu nähny moniin vuosiin
        mutta tosi kivaa oli yks niistä soitti kitaraa ja laulettiin ja naurettiin
        toki tiedettiin että tällä kitaransoittajalla oli aivosyöpä
        se ei kumminkaan mitenkään vaikuttanut hänen olemiseensa eikä olemukseensa
        mutta seuraavaa joulua ei serkku enää nähnyt
        mutta serkkutapaamiset on kivoja tiedän monia
        jotka säännöllisesti järjestävät.

      • viivatiina kirjoitti:

        määkin olin pääsiäisen aikaan auringossa tossa jäällä

        Meitä on jäljellä enimmäkseen tyttöserkuksia, poikia on vain kaksi veljestä, tyttöjä toistakymmentä.
        Hiljalleen vanhetaan eikä tiedä nähdäänkö enää, sen vuoksikin olisi mukava mennä.

    • Sain tietää amerikan serkusta äskettäin. Pohjanmaalta muutti viime vuosisadan alussa paljon väkeä amerikkaan. Muutenkin serkkujen tapaaminen on ollut vähäistä kun isän työn mukana muutettiin Itä-Suomeen Pohjanmaalta. En saata tuntea kaikkia serkkujani.

      • se on jännää kun saa tietää jostain
        ulkomailla asuvasta sukulaisista
        ja yleensä ne on Amerikassa
        meinaatko ottaa yhteyttä.

      • viivatiina kirjoitti:

        se on jännää kun saa tietää jostain
        ulkomailla asuvasta sukulaisista
        ja yleensä ne on Amerikassa
        meinaatko ottaa yhteyttä.

        Ollaan oltu yhteydessä sähköpostin kautta.Tämä serkku ei osaa suomea kuin hyvin vähän, hyvin on pärjätty englannilla. Ruotsissa on paljon sukulaisia, he ovat facebookissa kavereita.

      • mielikki.mummo kirjoitti:

        Ollaan oltu yhteydessä sähköpostin kautta.Tämä serkku ei osaa suomea kuin hyvin vähän, hyvin on pärjätty englannilla. Ruotsissa on paljon sukulaisia, he ovat facebookissa kavereita.

        nyt ei sit muuta kun menopaluu lippu amerikkaan
        ja serkkua tapaamaan.

      • viivatiina kirjoitti:

        nyt ei sit muuta kun menopaluu lippu amerikkaan
        ja serkkua tapaamaan.

        Minua on pyydetty monesti Bostoniin veljeni kaveriksi hänen käydessään tyttärensä perheen luona. Samalla näkisi sitä serkkuakin.
        Olen tympääntynyt pitkiin lentoihin, velipoika lentää islannin kautta, siellä voi vähän jaloitella. En ole käynyt missään lentokoneella muutaman vuoden takaisenThaimaan reissun jälkeen. Ennen reissusin paljon joka puolelle, nyt olen laiskistunut.
        Bostonissa pitäisi viipyä ainakin kolme viikkoa, se on pitkä aika olla toisten nurkissa vaikka meillä on hyvin lämpimät välit. Olen sellainen että kaipaan omaa rauhaa välillä, voishan sitä mennä hotelliin mutta saattaisivat ihmetellä miksi en viihdy heillä..

        kyllä se nyt kumminkin lähtee joku kerta veljen kanssa
        myönnän että pitkät lennot ei oo mitenkään mukavia
        kerran oon käyny Floridassa ja kerran ghanassa
        molempiin oli pitkä lento ja se kyllä tympii
        istua koneessa kun sillit suolassa toistakymmentä tuntia
        jos osais nukkua lentokoneessa niin olis paljo mukavampi matkustaa

        ja oot kyllä oikeessa että kolme viikkoo toisten nurkissa
        ei kuulosta kyllä mitenkään houkuttelevalta
        vaikka olis kuinka hyvät välit.

    • päivettyy

      Todellakin kevät edistyy oikein pitkin harppauksin. Eilen olin lapsenlapseni kanssa kevään ensimmäisellä pyöretkellä. Näimme kaksi laulujoutsenta. Tälle päivälle luvattu jopa 10, saas nähdä. Sadettakin illansuussa huuhtomaan lumia ja hiekkaisia jalkakäytäviä.

      Tuota avovesijuoksua minäkin olen harrastanut pari kesää. Ja talvisinkin pääsee nykyisin lämmitettyyn veteen ulkoaltaaseen, ovat lisääntyvä trendi.

      Nautinnollisia kevään merkkien bongauksia ja fiilistelyjä.

      • viime yö oli täällä plussan puolella pitkästä aikaa
        aika sumuiselta vielä näyttää
        mutta toivottavasti tosta selviää
        ja jos ei niin toivottavasti tulee sitä vettä
        niin alkaa lumet saada kyytiä
        samoin sulle kaunista kevättä ja
        ja mukavia hetkiä lapsenlapen kanssa
        itse vietin paljon aikaa tyttären pojan kanssa
        mutta nyt se on jo koulussa epulla
        ja niin omatoiminen että lähtee itse kouluun
        eikä sitä tarvii olla vastaanottamassakaan koulusta
        reipas kaveri.

    • Juu. Kyllä näyttää yön aikana taas muutaman kolme senttiä edistyny :D. Uusi lumi on toivottavasti tähän aikaan jo vanhan surma.

      • niinhän sitä sanotaan että uusi lumi on vanhan surma
        ja kyllä se oli eilen havaittavissa kun ajeli töistä kotiin
        niin ainakin niissä paikoissa missä oli ollut aurinkoinen päivä
        oli penkat madaltunu
        me kun asutaan täällä järven rannalla
        niin täällä on aina paljon vähemmän lunta kun muuallla
        facepookki muistutti mua toissapäivänä
        ja pompsautti kuvan viime vuodelta samalta päivältä
        meillä ei ollu yhtään lunta enää
        ja ehkä tääkin lumi ennen juhannusta sulaa.

      • viivatiina kirjoitti:

        niinhän sitä sanotaan että uusi lumi on vanhan surma
        ja kyllä se oli eilen havaittavissa kun ajeli töistä kotiin
        niin ainakin niissä paikoissa missä oli ollut aurinkoinen päivä
        oli penkat madaltunu
        me kun asutaan täällä järven rannalla
        niin täällä on aina paljon vähemmän lunta kun muuallla
        facepookki muistutti mua toissapäivänä
        ja pompsautti kuvan viime vuodelta samalta päivältä
        meillä ei ollu yhtään lunta enää
        ja ehkä tääkin lumi ennen juhannusta sulaa.

        Juhannuksena on joskus meillä päin satanut lunta :).

      • siilenämää kirjoitti:

        Juhannuksena on joskus meillä päin satanut lunta :).

        meilläpäin ei sentään lunta oo tullu
        mutta kylmää kyllä on ollut.

    • PuoliVälissä

      Ai että lämmintä ? Vettä tullut koko eilisen päivän ja viime yön.
      Ennusteessa tätä samaa lupaavat vieläpä huomisellekin.

      Lunta on ainakin puoli metriä, joten tuskin tuo ennen vappua pois on ?

      Et, se siitä ilmaston muutoksesta, no jaa, onhan se muuttunut
      kun muistan sellaisiakin aprillipäiviä että ei ollut missään lunta tai jäätä.

      • riippuu paikasta
        täällä oli eilinen aurinkoinen päivä
        tälle päivälle sitä vettä luvattu mutta vielä ei sada
        viime vuonna aprillipäivänä meillä ei ollu lunta enää ollenkaan
        ja sitä luvattua vesisadetta oottelen
        nopeutus toi lumen sulaminen
        meillä ei kyllä puolta metriä lunta ole
        ehkä puolet siitä.

    • pirremiinapas

      Sanos muuta, vaikken mikään auringon palvoja olekaan, mutta kesä ja lintujen paluu, ne herättävät talviunesta minutkin.

      • kyllä sen huomaa
        mitä aurinkoisempi päivä sitä pirteempi olo
        mulla oli tosi väsyttävää aikaa
        ensimmäinen kuukausi sen puolen vuoden reissun jälkeen
        vaikkei siellä varsinainen kesä ollu joulu tammi helmikuussa
        mutta ei satanu ja aurinko paistoi joka päivä
        oli tosi virkee ja energinen olo
        eikä siellä puoleen vuoteen satanu varmaan kun neljänä päivänä
        ja muutamana yönä
        sit siellä tulikin vettä lähes koko maaliskuun ajan
        ihan hyvä sinne kun vesivarannot oli minimissä.

      • Bengalitikku

        Meilläpäin piha on paikoitellen aika karmeassa kunnossa. Aiemmin sulanut ja jäätynyt lumi ja sen päällä vettä on sellainen tapaturmavaara. Hiekka on porautunut jään lävitse. Yritin lumilapiolla eilen vedelle uomia. Eihän se onnistunut. Olisi pitänyt hakea kanki. Taidan heittää merisuolaa.
        Minusta on vähän kummallista, ettei huoltomiesten tarvitse tarttua lapioon tai kankeen. Kaikki tehdään autossa istuen: auraus ja hiekoitus.
        Toista oli ennen, kun lapiot ja kolat oli vaneria ja työ todella fyysistä.
        Pientaloasujille talvi on edelleen fyysistä.
        Paikoitellen on ihan hiekka näkösällä, mutta missä maa vähänkin viettää, on kaatumisansoja.
        Sade litistää kinokset. Aurinkoa nyt voisi toivoa. Harmaa ja sumuinen aamu.

      • Bengalitikku kirjoitti:

        se ettei huoltomiehet tartu lapioon johtaa varmaan siitä
        kun kaikkialla on kellotettu työajat niin tarkkaan ettei niillä oo aikaa
        muistan jo silloin yhdeksänkyt luvun alulta
        kun meillä oli tyäpaikalla siivooja jonka työaika oli kahdeksan tuntia
        niin yks kaks sille vaan sanottiin että työ pitää tehdä kuudessa tunnissa
        vaikuttihan se sit siihen ettei jälki ollut enää samaa kun ennen
        ja siitä asti se on lähtenyt tiukentuun
        ennen oli myyjiä pomoja ja pomojen pomoja
        ja nykyään pitkälti nää pomot tekee myös ne myyntihommat
        ja sekin oli jännä juttu mihin törmäsin siellä espanjan matkallani
        siellä on firma missä on suomalaisia töissä
        ja sopivat isojen yritysten johtajien tapaamisia
        elikkä sen sortin sihteerin työtkin on ulkoistettu
        ja tietysti ihan muualle kun suomeen

        mulla on onneks toi oma huoltomies
        joka pitää pihan hyvässä kunnossa.

      • Bengalitikku

        Niinhän se varmaan onkin, että alueet ja aika on mitoitettu äärimmilleen.
        Meillä vaihdettiin huoltoyhtiötä parempitasoiseen ja kalliimpaan. Onhan ollut tehokkaampaa kuin ennen. Tämä vuodenaika on hankalin.

        Mielenkiintoista tuo sihteeristö, minkä palveluista yritykset maksavat.
        Ja maksetaan vain, kun tarvitaan.
        Eipä Suomessa tällaisesta ole kirjoitettu tai uutisoitu.

        Voisihan tuo toimia täälläkin. Fiksut nuoret, kielitaitoiset ja joilla olisi vähän eri alojen asiantuntemustakin, voisivat perustaa vastaavanlaisen palveluyrityksen.

        ja se vielä siinä puhelinsopimuksissa on jännää
        että ne soittaa suomalaisten firmojen johtajille
        mutta ilmeisesti espanjassa on halvempaa pyörittää
        ton sortin puhelinpalveluita
        siinä on peruspalkka 1100 ekee ja
        jokaiselta sovitulta tapaamiselta saa provikat
        niin ja onhan siellä myös ainakin a lehtien puhelinmyynti.

      • Bengalitikku

        Arvelinkin, ettei palkka tuolla päätä huimaa, mutta saa siitä jotain CV:hen.
        Mutta eipä taida ruoka ym. olla noin kallista.
        A-lehtien puhelinmyynnistäkään en ole kuullut.

      • Bengalitikku kirjoitti:

        Arvelinkin, ettei palkka tuolla päätä huimaa, mutta saa siitä jotain CV:hen.
        Mutta eipä taida ruoka ym. olla noin kallista.
        A-lehtien puhelinmyynnistäkään en ole kuullut.

        monet tuotteet on siellä puolet halvempia kun suomessa
        ja pääsääntöisesti yks kolmasosa ainakin halvempaa kun suomessa
        mutta silti kaikki liha ja broiler tuotteet on yhtä laadukkaita kun täällä
        puhumattakaan tietysti sit tästä alkoholi puolesta
        cavaa saa 1.90 hyvää viinit valko ja puna eurolla saa ihan juontikelpoista pullon
        olut jos ei oo ronkeli 2,65 kakstoistapäkki
        ja ravintoloissa on varmaan puolet halvempaa kun suomessa
        ei tietysti kaikissa mutta kävin yhdessä pizzeriassa kerran
        jossa oli kaikki pizzat 3,50
        ja niissä karaoke baareissa missä mää kävin
        valkkarin tai punkun sai 1,50
        oluetkin oli tosi halpoja mutta harvemmin juon olutta
        mutta löytyyhän sieltä sit suomen hintaluokankin ravintoloita
        mutta mää oon aina viihtyny sellaisissa kaiken kansan kuppiloissa
        ja se oli sit kans jännää kun rupes siellä karaokessa käymään
        muutama mies yritti iskee jätti rauhaan kun sanoin että oon naimisissa
        ihmettelivät kyllä miten yksin tuun sinne vaikka oon naimisissa
        en tiedä uskovatkokaan sitä
        mutta kun mun mies tuli sinne joulukuun alussa käymään
        niin esittelin näille miehille joihin olin tutustunu siellä hänet
        ja sen jälkeen kukaan ei tullu mun luo isku mielessä
        kyllä se sana siellä hyvin kiirii
        tästä tulis vaikka romaani mutta jospa nyt pistän pisteen.

      • Bengalitikku

        Sama pätee Italiaan, ainakin siellä, missä olen käynyt.
        Mä en ole mitenkään hintatietoinen juomien suhteen, mutta valmistajamaina
        On varmaan laajakin hintahaitari.
        Outoa, että paikalliset ihmettelevät vieläkin pohjoismaalaisia itsenäisiä naisia.
        Johan noilla saarilla ja mantereella ovat naiset rampanneet kohta 50 vuotta itsekseenkin.
        Muuten, samoin katson matkalla, mihin vähän varttuneemmat miehet menevät syömään: eivät tuhlaa huonoon ruokaan elikkä juuri paikallisten suosimiin ruokapaikkoihin kannattaa suunnista. Ne eivät välttämättä ole mitään prameita, mutta keittiö=kokki todella hyvä.
        Mä luen ihan mielelläni ihmisten matkakokemuksista, vaikken samaan paikkaan menisikään.
        Voihan olla, että näitä on aiemmin kirjoitettukin, muttei ole paljoakaan ollut parina vuotena. Enemminkin haaveilua, että jos.

        kylläpähän mullakin siirtyy nyt tää pidempiaikainen matkailu eläkevuosiin
        mutta kun se on ollu haave tuntu että nyt oli aika tehdä se matka
        ja jos olisin yksinäinen ihminen ehkä asuisin siellä
        ja tekisin siellä jotain töitä millä tulisin toimeen
        jossain voi käydä lyhyemmällä matkalla ens vuonna
        kun mies täyttää kuuskymmentä ja semmosella joka sijoittuu kesään

        tällä hetkellä meistä molemmista ainakin tuntuu siltä
        että kun eläkeikä koittaa niin fugeen talviksi mennään
        mää oon nyt sen kokenu ja hyväksi havainnu
        niin sitä ei tartte enää miettiä sit kun on ajankohtaista
        tietysti jos terveyttä riittää ja henki pihisee.

        "viivatiina"

        Aikasti hyvä päätös.
        Sinä kun et oikein kirjoittele onnistuvasi noiden puutarha-kasvien kanssa.
        Mutta olen aavistavani että grillattujen makkaroitten kanssa olet laadukas.

        Pusi

        H.

      • hunksz kirjoitti:

        "viivatiina"

        Aikasti hyvä päätös.
        Sinä kun et oikein kirjoittele onnistuvasi noiden puutarha-kasvien kanssa.
        Mutta olen aavistavani että grillattujen makkaroitten kanssa olet laadukas.

        Pusi

        H.

        juu en onnistu
        ja grillatut makkarat on hyviä
        lohifilettä meinasin tänään savustaa
        vaikken ite sitä syökkään niin se parempi puolisko kyllä syö
        yhestä ei tuu mikskään onneks kaks puolikilosta mahtuu savustimeen

        pus pus

    • Psykoterapeutitar

      Kevät on ihanaa odotuksen aikaa! Auringon lämpö, linnut ja vihertävät puut. Linnanmäki aukeaa ja lapset juoksevat laitteesta toiseen.

      Muuten en kesäihminen ole oikein koskaan ollut. Muistui mieleen hauska juttu jostain kaukaa nuoruudesta, kun olin n. 14-15vuotias ja ostin elämäni ensimmäiset ja ainoat biginit. Menimme kimmaporukassa Lolloon ja sieltä löytyi aivan ihanat turkoosit biginit, jotka olisivat aivan ihanat ruskettunutta ihoani vasten, sanoivat likat. Itse en ymmärtänyt tuon taivaallista koko ihanuudesta.

      Kesäisenä päivänä sitten puin biginit päälleni ja menin muiden kimmojen kanssa kalliolle aurinkoa ottamaan. Siinä sitten viisitoista minuuttia pyörin ja yritin ja muistan vieläkin, miten aurinko poltti silmäluomia. Ajattelin sitten, että tää oli sitten tässä ja lähdin vaihtamaan tsimmarit päälle ja lähdin uimaan ja kaikki kundit perässä ja nautin täysin sydämin uimisesta ja vesileikeistä. Muut kummat oli kateellisia, kun kundien kanssa vaan uin.

      En ole sen koommin koskaan biginejä päälleni laittanut, enkä aurinkoa ottanut!

      • ei kaikki tykkää auringon otosta
        ei ainakaan energiset ja tekevät ja touhuavat ihmiset
        mää oon ainakin sellanen että voin maata paikallani loputtomiin
        en välttämättä edes lueskele
        vaan mietin syntyjä syviä.

      • Bengalitikku

        Muistelen, että olen ensimmäisten bikinieni kanssa ollut Suomenlinnan eteläkärjessä helluntaina ja uinutkin silloin. Karrrrmeat kanariankeltaiset, mutta silloin stylet. Hahhah.

    • Eilen koin odottamattoman yllätyksen kun menin mökille. Kahden päivän myrskyäminen ja lumisade oli peittänyt mökkipolut alleen.

      Ei auttanut muu kuin kola ja lapio käyttöön.
      Tunteroinen meni siinä savotassa. Onneksi aurinko oli noussut korkealle rannan haapojen yläpuolelle kun vihdoin kannoin aurinkotuolin lsiturikolooni.

      Otin lunta sisäänsä keränneet talvikengät jalastani. Nostin koivet kohti aurinkoa ja lepäsin.

      Illalla saunassa leppuutin selkääni, joka ei tykkää lumikolasta.

      • harvemmin sitä enää meikäläisten ikäisten naisten selät
        tykkää lumen kolaamisesta
        muista kun aikanaan äiti kävi kuvauttamassa niskansa
        ja siellä oli niin pahoja kulumia
        joille ei voitu tehdä mitään vaan niitten kans piti vaan elää
        häneltä kiellettiin lumen kolaaminen kokonaan
        ja hän asui rivitalossa jossa piti oman asuntonsa edusta kolata itse
        ja vuoroviikoin semmoinen pieni ylämäki ja kahden talon väli
        jossa oli roskikset sekin oli aika iso ala kun se piti kolata
        pellon reunaan asti
        ei auttanu ettei pystyny kolaamaan
        mutta onneks hällä oli muutama avulias naapuri joka teki
        lumityöt jos sattui satamaan hänen viikko vuorollaan.

    • Hitaasti mutta varmasti vajenee nietokset täällä Daalan rannassakin. Heräsin aamulla ison jäälohkareen aiheuttamaan ääneen kun se romahti peltikatoltani alas kukkapenkkiin. Joella on koskipaikassa jo avovettä ja kolme joutsenta on saapunut etsimään jokakesäisiä paikkojaan. Niiden huudot ovat aina minulle kevään merkki.
      ***
      Uudet ikkunat odottavat paketeissaan ulkona asentajia jotka olivat buukanneet vahingossa pääsiäispäivän meidän ikkunoiden asentamiseen ja eihän se tietenkään tapahtunut; nyt täytyy odotella sopivaa reikää heidän kiireisessä aikataulussaan. Olisin niin halunnut saada jo kodin siivottua kevätkuntoon uusien ikkunoiden kera kun lasteni serkkupoika tulee Kolumbiasta ensi kerran Eurooppaan ja olen ostanut hänelle liput Italiasta toukokuun alussa. Ajattelin viedä nuoren miehen vaikka Maarianhaminan risteilylle niin näkee saaristoa ja merta ja mahdollisesti jopa tyttöjä :)
      ***
      En ole laittanut mitään siemeniä kasvamaan, mutta mietin tässä juuri mini-kasvihuonetta ja jos ulos jäänyt multasäkki olisi jo sulanut että voisi alkaa lämmittelemään istutusmultaa sisäviljelyyn...
      ***
      Oikoluku jatkuu. Oikolukijallani on kokopäivätyö ja hän ehtii vain viikonloppuisin. Olen toki kiitollinen että sukulaistyttö tekee tarkkaa ja huolellista työtä minun hyväkseni ja mielellään vielä.

      • Tässä palloilen tietämättömyysen ringissä. Odottelu kutsua leikkaukseen sotkee aina hyvin täsmällisiä vuodenajan työsuunnitelmia.

        Jos pääsen kuukauden sisällä veitsen terälle siirtyy mökkin kesälle laittaminen keskikesään. Jos kutsu tulisi kesäkuussa kerkeisin tehdä valmistelutyöt ja toipua laiskana maaten.

        Istutuksia en tee, mutta juttelin P:n kanssa, että pitää laittaa kesäviinipönttö kylppäriin porisemaan. On aika tyhjentää marjasato pakkasesta ja kehitellä uusi vuosikertaviini.

        Jos lähtö leikkaukseen tulee, viini porisee omia aikojaan eikä vaadi ponnistuksia.

        Vihannekset, tomaatit jne. ovat halpoja ostaa kaupasta kesällä, mutta erilaisia salaatteja ja tilliä kylven mökille.

        Aamupalalle on kiva hakea puutarhasta salaatit leivälle.

    • mää en koskaan asti kasvata
      mutta taimia ostan aina keväällä viherlandiasta
      nyt kyllä sanoin ukolle ettei laiteta muuta kun lehtikaalia
      ja pinaattia kasvihuoneeseen
      kasvihuone kurkkuja on tullu tosi paljon aina
      mutta viime kesä oli niin surkee ettei tullu kun muutama kurkku
      sanoin ettei kannata nähdä sitä vaivaa jos kesä on taas mitä on.

      • Pylykerö

        Ei tullut kurkkuja tännekään. Itsekasvatettua pinaattia söimme viimeiset Pääsiäisenä.
        Pihamaalla oli vierekkäin jänis, oravia, Mustarastas ja muita lintuja. Ruoka loppuu, sulassa sovussa syövät rippeitä.

    • päivettyy

      Ei sitten päivetykkään tänään. 5 ja pilvinen sää. Kävin ostaa multaa j tökkäsin pienen keittiöpuutarha,. Mausteita vaan ja vesikrassia.
      Imuria täytyy soittaa, niin tulee hyödynnettyä sisällä olo.

      • en oo määkään nokkaani ulos pistäny
        viis astetta täälläkin on lämmintä
        mutta pilvistä eikä sitä vesisadetta ole kuulunu
        mutta kumminkin tie näyttää märältä ei enää lumiselta
        niin että lumet kumminkin saa kyytiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      138
      4330
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      334
      2169
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      2044
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1871
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1790
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      456
      1770
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      479
      1604
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      57
      1429
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      476
      1330
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1316
    Aihe