Oma kokemus talon ostamisesta upeasta Istriasta

banjole

Olen seurannut läheltä ja ollut itsekin osallisena talon etsintä- ja ostoprojektissa. Jos vaikka jollekin olisi näistä tiedoista hyötyä, niin saataisiin lisää suomalaisia Istriaan/Pulaan :)

Kroatiaan tykästyttiin usealla kesälomareissulla. Kun tuli ajatus/mahdollisuus sijoittaa omaan taloon ulkomailla, niin Kroatia oli ehdoton ykkönen, monestakin syystä:
Muihin Etelä-Euroopan maihin verrattuna rauhallinen, vakaa poliittinen ja taloudellinen tilanne. Todella vähäinen rikollisuus ja asiallinen maahanmuutto, yleensä vain Euroopan maista, kuten Saksa ja Italia. Verrattain alhainen hintataso, vähäinen korruptio ja kaikin puolin toimiva, vakaa järjestelmä. Esim. Kreikka ja Espanja häviävät meidän vertailuissa reilustikin.

Istria valikoitui sen perusteella, että "pohjoisempana" on huomattavasti enemmän maata, kuin vuoristoisissa eteläosissa, ja siten enemmän vaihtoehtoja ja huomattavasti isommat pihat, halvemmalla. Monesta lähteestä ollaan kuultu/luettu, että muuttoa/asumista ajatellen, Istria on todella ulkomaalaismyönteistä aluetta, tosin kuin eteläinen Kroatia. Turistit on asia erikseen, mutta pysyviin maahanmuuttajiin eteläisessä kroatiassa suhtaudutaan aivan eri tavalla, kuin Istriassa. Istriassa on kuitenkin miellyttävä ja todellakin riittävän lämmin ilmasto. Siellä on myös vähemmän halpojen turistifirmojen pakettimatka-asiakkaita ja siitä aiheutuvia ongelmia.

Pula valikoitui mm. lentokentän ja muun infrastruktuurin perusteella, ja tietenkin loistavien rantojen takia. Norwegianin halpalennoilla pääsee suoraan Helsingistä Pulaan ja takaisin toukokuusta lokakuuhun. Talvella myös edullisesti, mutta Dusseldorfin kautta.

Taloa on etsitty reilut 1,5 vuotta ja käyty paikan päällä useamman kerran. Se todellakin kannatti! Ollaan käytännössä kokeiltu kaikki paikalliset välittäjät; oli epätäsmällisyyttä, liiallista myynti-intoa, hyviä taloja huonolla sijainnilla ja päinvastoin, mieltään vaihtavia ja epäkohteliaita välittäjiä, oli vaikka ja mitä. Kaiken perusteella voin varmuudella suositella vain ja ainoastaan kahta välittäjää, joiden kanssa homma ammattimaisesti ja hyvällä mielellä. Maris.hr ja http://hotcorner.hr/realestate-istria . Jälkimmäisten kautta löydettiin ja ostettiin sopiva talo. Ystävällinen perheyritys auttoi ja neuvoi joka vaiheessa. Omistaja Tomislav kuskasi ympäri kaupunkia ja oli mukana virastoissa ja pankissa. Lähdettyämme, välittäjä järjesti vesi/sähkö/jäte sopimusasiat meidän puolesta ja he valvoivat remonttifirman töitä ostetussa talossa. Todella ammattimainen ja lämminhenkinen perheyritys, joka pitää huolta asiakkaista myös kaupanteon jälkeen.

Talon osto vaatii käytännössä kroatialaisen henkilötunnuksen OIB “osobni identifikacijski broj”. Sen saa todella nopeasti ja helposti Pulan keskustan virastosta. Toinen asia, minkä kannattaa hankkia, on kroatialainen pankkitili, jossa on sekä EUR että KUNA tilit. Pankkeja on useampi. Esim. PBZ, jonka konttori on kätevästi Pulan pääliikenneympyrän vieressä. Auton saa parkkiin viereisen Lidlin eteen. PBZ:llä on englanninkielinen käyttöliittymä.

Tutulla olisi myynnissä saman arvostetun rakennusfirman tekemä talo, Pulan Banjole-alueella, kahden upean poukaman välissä, 15min kävelymatkan päässä ostoskeskuksesta. EU standardit ja takuu, A energialuokitus, hyvät tilaratkaisut ja kestävät materiaalit. Hintalaatusuhde on todellakin kohdallaan, vielä kun ottaa sijainnin huomioon. Tori.fi:ssa on kuvallinen ilmoitus (hakusanalla Banjole), jonka kautta aidosti kiinnostunut saa sähköpostiyhteyden kroatialaiseen myyjään.

Vaikuttaa siltä, että asuntojen arvo rauhallisessa/vakaassa Kroatiassa tulee jatkamaan kasvuaan, kun näkee mitä muualla Euroopassa ja muualla tapahtuu. On kyllä hyvä paikka lomailla ja myös asua pysyvämmin. Kesää ja Norwegianin suoralentoja odotellessa...

Pulan aluetta on tullut kierreltyä jo jonkin verran, kysykää - vastailen jos/kun osaan ja ehdin.

2

338

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei! Kiintoisia näkökohtia ...

      Mainitsemaasi asuntoa ei Torilta löydy (enää)?
      t. J

    • tenutane

      määki oon ollu pulassa monesti sekä rapulassa ja rahapulassa, ei ollu kivaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      98
      1304
    2. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      104
      1052
    3. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      61
      887
    4. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      54
      872
    5. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      38
      870
    6. Junaonnettomuus

      Kuka jäi junan alle?
      Haapajärvi
      3
      828
    7. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      128
      807
    8. mitä olet valehdellut

      kaivatullesi? kerro rehellisesti totuus
      Ikävä
      65
      675
    9. Naisen kimppuun lenkkipolulla

      Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant
      Kajaani
      50
      604
    10. Ei ole siitä kiinni

      Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa
      Ikävä
      34
      560
    Aihe