Minut raiskattiin

Mauri.tius

Olen menevä poikamies joka käy säännöllisesti ulkona. Olen tällainen isokokoinen sylinalle/nallekarhu ja mä en ole pelännyt liikkua ulkona - myöskään öisin. Seksuaalinen suuntautumiseni ei kuulu kenellekään enkä ala sitä tässä avaamaan sen enempää. Kerrottakoon kuitenkin että tapaan käydä sateenkaarilipulla varustetuissa kapakoissa, joissa miehetkin suutelevat kiihkeästi keskenään ja syleilevät toisiaan hellästi keskiyön pimeinä tunteina. Minulle kävi kuitenkin hiljattain tällainen iso vastoinkäyminen. Olin kaatokännissä poistumassa ravintolasta, juuri kääntynyt kotia kohti pimeällä kulmalla, kun joku tempaisi minua vasemmasta käsivarrestani sekä hyökkäsi takaapäin, iskien minua takaraivoon. Tuuperruin kaiketi maahan ja tässä vaiheessa olin täysin puolustuskyvytön. Minä havaitsin isokokoisen, suomea murtaen puhuvan miehen pitelevän minua käsistä samalla kun toinen, pyylevähkö pälvikaljuinen karju piti kiinni jaloistani. Yritin huutaa apua mutta he tukkivat suuni. Sitten he käänsivät minut ympäri ja laskivat housujani. Tätä seurasi tuntikausia kestänyt piina, joka syöpyi mieleeni ikiajoiksi. Minua nöyryytettiin sellaisella tavalla, etten voi tätä sanoin kuvailla. Takalistooni tungettiin myös kivikova esine ja se jätettiin sinne siten etten itse saanut sitä omin voimin pois. Minun täytyi soittaa hyvä ystäväni muskelisulopoika, joka on erikoistunut tällaisiin asioihin, apuun. Sillä oli kuitenkin hintansa. On olemassa sanonta, että ei ole olemassa ilmaista ateriaa. No, se pätee tässäkin. Olen joutunut täysin tämän isokokoisen kauhistuksen arnoille eikä loppua näy. Hän haluaa jatkuvalla syötöllä limoa ja lupsutella enkä saa hetken rauhaa. Hän alkoi käytännössä parittamaan minua ja kierrättämään perverssiltä toiselle enkä pääse irroittautumaan otteesta. Mitä tehdä?

6

1377

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nlfnb

      No terve...

    • Ota yhteyttä poliisiin. Tai sitten https://tukinainen.fi/
      Kiinnostuin asiasta koska minulla on omasta halusta samanlainen kokemus. Mutta vain siksi että minä itse nautin siitä. Se että joku toinen nauttii ei tee kokemuksestasi hyvää tai laillista.
      Ota yhteyttä Tukinaiseen, keskustelu auttaa aina.

    • Irstaat.homopervot.hyi

      Sairaat homot ovat kaapanneet tämänkin palstan hekumoidakseen keksityillä homofantasioillaan. Sairasta sakkia.

    • Sinun ei auta muuta kuin niellä ja ottaa vastaan mitä annetaan.

    • Hei,
      Hyvä, että olet lähtenyt kysymään neuvoa tilanteeseesi. Meillä jokaisella on oikeus fyysiseen turvallisuuteen ja seksuaaliseen loukkaamattomuuteen. Kertomasi tilanne kuulostaa vakavalle, josta olisi hyvä olla yhteydessä poliisiin. On tärkeää, että et jää asian kanssa yksin.

      Voit tulla juttelemaan asiasta myös Rikosuhripäivystyksen chattiin. RIKUchat on auki arkisin klo 9-15 ja maanantai-iltaisin klo 17-19.

      Ystävällisesti Rikosuhripäivystys

    • AloitusOnTrollaus

      Aloitus vaikuttaa aluksi uskottavalta tarinalta, mutta loppua kohden kehittyy tarinaksi, jonka voi päätellä ainoastaan trollaukseksi.

      Raiskauksen olemus on, että se on uhrille tahdonvastainen teko, joten raiskauksella ei voi hekumoida. Kukaan ei voi haluta tulla raiskatuksi. Jos joku haluaa ja pitää tällaisesta toiminnasta, kyseessä ei ole raiskaus vaan jokin seksileikki. Tällaista henkilöä ei voi raiskata, joten myös tarinan itse "raiskaajakin" on epäaito.

      Voi aloittaja, mitä vaille jäätkään!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      20
      3031
    2. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      57
      2061
    3. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      179
      1886
    4. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      119
      1841
    5. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      90
      1513
    6. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      76
      1082
    7. Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?

      Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä
      Sinkut
      204
      1036
    8. Martina Aitolehti murtui Erikoisjoukoissa Matias Petäistön käsittelyssä - Tästä oli kyse

      Yksi Erikoisjoukot-kauden julkkiskisaajista on yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti. Aitolehti on pärjän
      Tv-sarjat
      11
      998
    9. Poliisioperaatio

      Pääsiäisenä...... ja sit kahvila suljettu???
      Somero
      19
      918
    10. Tiedätkö hänen pituuden??

      Et tiedä!!
      Ikävä
      62
      918
    Aihe