Itähäme 5.4.2018
Alaikäinen turvapaikanhakija uhkasi työntekijää veitsellä, toinen työntekijä tuli väliin
Turvapaikanhakijoitten ryhmäkodissa Hartolassa oli viime keväänä uhkaava tilanne, kun ryhmäkodin alaikäinen asukas uhkasi ohjaajaa veitsellä.
Asukkaan ja ohjaajan kesken oli ollut erimielisyyttä arkisesta asiasta. Sanaharkan päätteeksi nuorukainen oli ottanut keittiöstä leipäveitsen ja pitänyt sitä lyöntiasennossa istumassa olleen ohjaajan selän takana.
Paikalla ollut toinen ohjaaja tuli väliin, jolloin asukas iski veitsen pöytään. Siitä irtosi paloja.
Syyttäjä vaati vuonna 2000 syntyneelle vastaajalle rangaistusta nuorena henkilönä tehdystä laittomasta uhkauksesta. Vastaaja tunnusti teon. Hän sanoi, ettei hänen tarkoituksenaan ollut vahingoittaa ohjaajaa.
Käräjäoikeus tuomitsi nuorukaisen 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Hartolassa turvapaikanhakija uhkasi puukolla
9
500
Vastaukset
- ksfl
Aikamoinen turvallisuusriski yhtenäiskoulun oppilaille, että porukasta löytyy tuollainen tyyppi. Miksei asiasta ole aikaisemmin kerrottu?
- jadlkjad
http://www.theseus.fi/handle/10024/140612
Tuosta linkistä saattaa selvitä jotakin. - opiskelijaäää
ei siitä mitään selviä, se kollilauma kulkee kylillä porukassa ja onko kukaan tarkastanut onko puukot matkassa kun he uhkailevat s marketin lläheisyydessä 10-12 vuotiaita lapsia kuten yleensä
kukaan ei uutisoi
kukaan ei kyseenalaista
kukaan ei uskalla sanoa poikkipuolista sanaa ettei saa rasisti leimaa.
kenen lapsen täytyy vammautua ensin ennekuin asiaan puututaan.
mitä ne tekee jok ailta siellä punttisalilla porukalla? ei kukaan muu uskalla sinne mennä kun on matuvalta päällä - ulosmaastamme
Jokainen ns. turvapaikanhakija on suuri riski maallemme. Johan se nähtiin esim. Turussa. Nykyään ei tiedä koska kuorma-auto ajaa väkijoukkoon, ja koska joku noista apinoista hyökkää veitsen kanssa viattomien kimppuun jne. Kyllähän Suomessa ryyppyporukat puukottavat toisiaan, mutta se on ihan eri juttu. Kuka suomalainen hyökkää puukon kanssa viattomien äitien yms. kimppuun? Suomesta tulisi paljon turvallisempi maa, jos poistaisimme nuo maahamme tunkeutuneet, meidän rahoillamme elävät, turvallisuusuhkat.
- Talvisodanhenki
Täällä palstalla piipittäminen ei auta mitään. Tarvitaan TEKOJA!
- TietoaKehiin
Eipä auta niin kun joka toinen kirjoitus poistetaan ylläpidon toimesta. Mikähän tässä nyt on ongelmana? Koulun taholta ei haluta kommentoida (on kysytty) ja ryhmäkoti peittelee tapahtunutta.
- ergertertert
pitää vaatia rehtorilta ulostuloa myös vaikeissa asioissa eikä piilotella asiaa
totuus esiin
mitä sanoo koulu kuraattori
mitä kertoo koulun talonmies
mitä puhutaan kylillä ja akkojen facebookissa - qeee
yleensä mikä tahansa väkivallan teko minuta riittää karkotukseen, jos ei nyt ihan kotimaahan niin ainakin ahvenamaalle
- nytriittää
Nyt tarvitaan toimintaa! Kun ei muuten saada kuriin noita maahamme tunkeutujia, niin sisällis-sodan keinot käyttöön. Kyllä tulee lähtö maastamme kun alkaa henki olla kallis maassamme. Nyt on aika ottaa aseet esille ja kovat keinot käyttöön.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?893774- 252126
- 2002062
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell871594PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w3491508Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale901181Varoitus kyläläisille Suomussalmella
Paikkakunnalla on ilmennyt huolestuttavaa toimintaa jossa kaksi aikuista miestä ( Dimitri ja Teemu ) on syyllistynyt nuo151149- 931120
Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.32995Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen
Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha72926