Kaksikielisen lapsen iltasaduista

Hei,
onko teillä samanlaisia kokemuksia?

Viimeksi käydessämme Ranskassa lastenlääkärin luona, hän sanoi: ”Puske puske nyt sitä suomen kieltä, koska pian lapsi (2v) ei enää suostu käyttämään sitä kanssasi.” Pakkomielteeni suomen kielen vahvistamiseen paheni entisestään.

Luemme joka ilta satuja suomeksi. Vain ja ainoastaan. Olen ehdottoman varma siitä, että jos jätän yhdenkin iltalukemisen väliin, on lapsen suomen kieli, itseilmaisukyky, empatian kehittyminen ja tunteiden sanoittaminen (muun elämän ohella) lopullisesti retuperällä. Kehittämäni teorian mukaan lapsi tajuaa yhden iltasadun poisjättämällä, että ahaa, näitä siis voi lukea myös papan (=isän) kielellä.

Vauva-aikana luin lapselle Hesaria ääneen. Epäilin ettei tämä ymmärrä vielä satujen päälle. Ilmeisesti kuvittelin 2kk vauvan olevan enemmän kiinnostunut ajankohtaisasioista. (En nyt saa kiinni logiikasta ajatuksen takana mutta laitetaan hormonihöyrähdyksen piikkiin, asia sentäs jo hiukan paremmalla mallilla).

Olen ollut lapsena lukutoukka, joka olisi voinut viettää 24h vuorokaudessa nenä kirjassa fantasiasatuja ahmien. Kun lähiöömme avattiin uusi kirjasto, kahmin koko lasten ja nuorten osaston läpi satuillen mielessäni toinen toistaan hurjempia vampyyri- ja seikkailusatuja (joissa lähes kaikki päätyivät lopulta giljotiinin. Hmm. Tulenkohan paljastaneeksi itsestäni seikkoja, joiden kannattaisi pysyä pimennossa). Nyt toivon pystyväni siirtämään rakkauden lukemiseen lapselleni.
Suomessa käydessämme löysin tätini luota vanhoja Pupu Tupuna-kirjoja. Lapsi oli myyty. Pupu Tupunaa ollaan nyt luettu viikko. Olen RIEMUISSANI! Ensimmäinen kirjarakkaus! Ehkei peli ole sittenkään vielä menetetty. Onko teillä samanlaisia kokemuksia vähemmistökielen asemasta?

Ps. Onkohan turhan varhaista lukea Mestaritonttua kaksivuotiaalle? Entäs Roald Dahlin lasten kirjoja?? Mitkä ovat ne nykypäivän puputupunat?

source / https://pikkusophienpariisi.wordpress.com/