Onko kellään kokemusta kiinteistöalan yrityksestä Matinkylän Huolto Oy Espoo?
Matinkylän Huolto Oy
196
15110
Vastaukset
- Elsankujalta
Olemme vanha omistaja yhtiö.
Törkeän korkeat kuukausimaksut.
Siivous on täysin ala-arvoista. Huolto toimii kohtuullisesti. Isännöitsijä on aika passiivinen ja aloitekyvytön.- Anonyymi
Matinkylän Huolto aiheuttaa jatkuvaa riitaa taloyhtiössä. Osa asukkaista pitää tärkeänä, että viat korjataan, mutta korjaukseen ryhtymiseen voi mennä huoltoyhtiöltä parikin vuotta vaikka soitetaan huoltoon ja tehdään vikailmoituksia. Osa asukkaista ei välitä yhtään ja vähättelee hyvin asioita hoitavien asukkaiden mielipiteitä. Heidän hoitamat korjausurakat ovat menneet usein aivan pieleen ja riitaa syntyy kuka maksaa viulut. Pohjimmaisena on vielä Matinkylän Huollon tarkoituksella levittämä väärä informaatio, johon jotkut uskoo ja asioista perillä olevien kanssa syntyy taloyhtiössä kinaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Äskeiseen tarkennuksena siis Matinkylän Huollon hoitamat korjausurakat on mennyt usein pieleen ja asukkaat kärsivät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äskeiseen tarkennuksena siis Matinkylän Huollon hoitamat korjausurakat on mennyt usein pieleen ja asukkaat kärsivät.
Ystäväni järkyttyi Matinkylän Huollon toiminnasta ollessaan uutena taloyhtiön hallituksessa. Yhtiökokouksessa sovitut taloyhtiön korjaukset eivät juuri kiinnostaneet Matinkylän Huoltoa. Isännöitsijä ei olisi halunnut järjestää hallituksen kokouksia. Kun kokous oli saatu järjestymään oli pöytäkirja kelvoton. Myöhemmin selvisi, että ilman mitään sopimista Matinkylän Huolto oli käyttänyt taloyhtiön rahoja merkittäviäkin summia ilman valtuuksia kaikenlaiseen mistä taloyhtiölle ei ollut hyötyä. Kun korjauksia tai tavallisia huoltohommia pyydettiin huoltoyhtiöltä, sai hallitus vastaukseksi vain keksittyjä valheellisia tekosyitä ja huoltoyhtiö kieltäytyi sille kuuluvista yksinkertaisistakin töistä.
Onko Matinkylän Huolto täysin katkeroitunut asiakkaisiinsa ja aiheuttaa asiakkailleen kiusaa aivan tahallaan? Onko tälle muuta selitystä? - Anonyymi
Ihmeellistä, että huonoa palvelua vaan siedetään vuodesta toiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmeellistä, että huonoa palvelua vaan siedetään vuodesta toiseen.
Koko firma eli Matinkylän huolto on aivan perseestä.
Meillä edellinen huolto oli Tapiolan lämmöstä joten on verrokkia
- Ville_Norppa
Matinkylän Huolto on taloyhtiöitten omistama yhtiö, jonka pitäisi ajaa omistajiensa etua, mutta rengistä on tullutkin isäntä. Asiaa ei auta, että toimitusjohtaja Peltokorpi istuu kahdella pallilla. Ja se toinen palli on olla kokoomuslainen kuntapoliitikko, Espoon kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaoston jäsen ja varavaltuutettu. Nytkin Peltokorpi yrittää rakennuttaa taloyhtiöitten kustannuksella parkkipaikoista uusia taloja ja jopa omalle firmalle toimistorakennuksen!
https://www.rakennuslehti.fi/2017/12/joukko-matinkylan-asukkaita-allistyi-espoossa-lansimetro-teki-pysakointiruuduista-arvomaata-ja-hyodyn-keraisi-maineikas-huoltoyhtio/- Anonyymi
Helsingin Sanomat on kirjoittanut useasti isännöntialan ja Isännöintiliiton toiminnasta. Isännöintiliiton toimitusjohtaja on laitettu vaihtoon. Isännöintiliiton uusi toimitusjohtaja kertoi, että Isännöintiliiton hallitus itsekin haluaa vaihtaa toimintatapojaan. Onhan viranomaisilla ollut jo jonkin aikaa käynnissä Isännöintiliitoa koskeva kartellitutkimus. Matinkylän Huollon toimitusjohtaja oli aiemmin useamman vuoden keskeisesti vaikuttamassa Isännöintiliiton toimintaan mm. kartellitutkimuksen aikana vaihdetun toimitusjohtajan kanssa. Matinkylän Huollonkin on jo korkea aika jättää luottamusta rapauttavat toimintatavat. Täydellinen uudistuminen henkilövaihdoksin sekä asiakkaita ja asukkaita kunnioittava ote on ainoa kantava tie.

Mitä sää höpiset?
- Anonyymi
Tietääköhän Matinkylän Huollon hallituksen jäsenet että yksi seuraa tätä kirjoittelua koko ajan ja on heti heittämässä asiatonta kommenttia? Sitä kutsutaan trollaamiseksi.

Oliko se kartelli- vai korruptiotutkimus?
- oikeassa
Olet oikeassa Ville Norppa. Isännöitsijä Peltokorpi tekee härskiä bisnestä muutenkin As. yhtiöiden asukkaitten kustannuksella. Saa kaikki älyttömyydet läpi mitä Espoon kaupunki vaan tarjoaa suinkin tai paremminkin antaa mahdollisuuden.
Samoin hän kuvittelee omistavansa isännöitsijänä kaikki yhtiöt, joita isännöi. Sanoisin, ettei yhtiöitten asiapaperit pidä edes paikkaansa, kuntotarkastusten kohdin tai valvonnan. Niissä on aukkoja joita hän peittää, sillä korjausremontit ja valvonta asiakirjat kulkevat hänen kauttaan, uudelleen muotoiltuna. - ElsaMatinkylästä
Huoltotoiminnan taso on todella huono ja siivous täysin ala-arvoista. Hinnat ovat kuitenki kovat. Meillä on vaan tosi huono hallitus.
- Anonyymi
Asiakasfoorumilla kerrottiin: Matinkylän Huolto ei halunnut huoltaa WC-istuimia ja "muunsi totuutta" hallitukselle sellaiseksi, ettei varaosia mukamas saa. Hallitus kun tiesi huollon toimintatavat hankittiin osia hallituksen toimesta. Niitä oikeasti niitä sai joka kaupasta.
Pian taloyhtiön huoltotilohin laitettuja osia alkoi kadota. Isännöitsijälle soitettiin ja kysyttiin niiden perään. Isännöitsijä vastasi sähköpostilla Mikko Peltokorven tyyliin, ettei varmaan mitään osia ole ollut koskaan olemassakaan. Heti sen jälkeen tarkistettiin huoltotiloista asia, ja tosiaankin kaikki loputkin osat olivat kadonneet. Isännöitsijä oli ainoa henkilö maailmassa jolta asiaa kysyttiin, ja heti kysymyksen esittämisen jälkeen loputkin osat katosivat. Huoltotiloihin pääsi vain huoltoavaimella, joka on huoltomiehillä.
Myöhemmin isännöitsijältä lipsahti lause, josta ymmärsi että hän ja Matinkylän Huolto tietävät katoamisista. On vaikea tietää kuka osat vei, eikö olekin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiakasfoorumilla kerrottiin: Matinkylän Huolto ei halunnut huoltaa WC-istuimia ja "muunsi totuutta" hallitukselle sellaiseksi, ettei varaosia mukamas saa. Hallitus kun tiesi huollon toimintatavat hankittiin osia hallituksen toimesta. Niitä oikeasti niitä sai joka kaupasta.
Pian taloyhtiön huoltotilohin laitettuja osia alkoi kadota. Isännöitsijälle soitettiin ja kysyttiin niiden perään. Isännöitsijä vastasi sähköpostilla Mikko Peltokorven tyyliin, ettei varmaan mitään osia ole ollut koskaan olemassakaan. Heti sen jälkeen tarkistettiin huoltotiloista asia, ja tosiaankin kaikki loputkin osat olivat kadonneet. Isännöitsijä oli ainoa henkilö maailmassa jolta asiaa kysyttiin, ja heti kysymyksen esittämisen jälkeen loputkin osat katosivat. Huoltotiloihin pääsi vain huoltoavaimella, joka on huoltomiehillä.
Myöhemmin isännöitsijältä lipsahti lause, josta ymmärsi että hän ja Matinkylän Huolto tietävät katoamisista. On vaikea tietää kuka osat vei, eikö olekin?Onko tuossa muita vaihtoehtoja, kuin että Mikko Peltokorpi on sopinut osien viemiset?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tuossa muita vaihtoehtoja, kuin että Mikko Peltokorpi on sopinut osien viemiset?
Minä valitsisin huoltoyhtiön joka ei varasta ja joka ei yritä lavastaa asukkaita varkaiksi.
- Eiolekokemusta
Ei ole kokemusta ja kirjoituksista päätellen hyvä niin.
- Parempivaihtoehto
Hei,
Minulla on 20 vuoden kokemus. Mielummin ottaisin vaikka ensisen huumepoliisin päällikön ja hänen yhteistyökumppaninsa hoitamaan taloyhtiön asioita kuin Matinkylän Huollon ja Mikko Peltokorven sekä Hemmo Päivärinteen.
Huolto keksii tekaistuja virheitä taloyhtiöissä, joita sitten laittavat korjaussuunnitelmaanj ahaluavat auliisti "korjata" laskuttaen työstään. He maksattavat osakkaille kuuluvia korjauksia taloyhtiöllä ja tietenkin itse hoitavat korjauttamisen ja laskuttaavat siitä. Tällä hetkellä meillä on menossa mitä ilmeisimmin vääristelty vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle, jossa on merkkejä vakuutuspetoksesta Huollon järjestämänä.
Tämän he tekevät pitämällä joitain otollisia hallitusten jäseniä tai puheenjohtajaa hyvänä ja järjestämällä heille korjauksia taloyhtiön varoista.
- Hallituksenjäsen
Isännöinti ja valvonta täysin ala-arvoista. Mikään asia ei hoidu sovitusti.
- Anonyymi
Mitä tarkoitat ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tarkoitat ?
Nämä valitukset näyttää olevan totta. Huolto tuli kyllä katsomaan kylppärin lattiaa, kun saumoissa vesivahingon riski, joka pitäisi vähintään korjata, mutta mitään ei kuulunut kuukausiin.
- Valitettavastinäin
En voi suositella kenellekään.
"Parempivaihtoehto":n kommentit ovat erittäin osuvia. Mitähän nämä tapaukset olivat tarkemmin?
Kahta mainittua henkilöä ei haluta päästää lähellekään taloyhtiötämme. Kokemus sen opetti. Isännöitsijät toimivat näiden esimiesten ohjeiden mukaan Matinkylän Huollon eduksi ja taloyhtiön tappioksi. Jos he aiheuttavat vahingon tai tekevät tarkoituksella jonkin vastoin hallituksen ohjeita, ei Matinkylän Huolto otaa mitään vastuuta teoistaan.
Pienissä ja isoissa asioissa ovat valehdelleet tarkoituksellisesti vailla mitään vastuuntuntoa.
Hallituksen kokouksia ei haluta pitää ja Matinkylän Huolto (nämä henkilöt) haluaisivat itse päättää taloyhtiön rahan käytöstä, jotta saavat haluamansa määrän töitä ja tuloja. Joskus ovat saaneet jonkun kokemattoman pitämään heidän puoliaan pitämällä häntä hyvänä. Taloyhtiön etu ei tässä paljon tässä paina.- Vastamuuttanut
Muutimme vähän aikaa sitten kerrostaloon Matinkylään. Siinä vaiheessa kuulostelin eri ihmisiltä kokemuksia eri huoltoyhtiöistä.
Hekin kertoivat mm. että Matinkylän Huollon Mikko Peltokorpi oli kutsunut uuden taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan yksin hänen puheilleen. Mikko oli sitten selittänyt miten hänestä asioita on hoidettava. Matinkylän Huolto oli sen jälkeen ruvennut antamaan puheenjohtajalla erityiskohtelua ja etuja hallituksen tietämättä jotta saisi Matinkylän Huollon tahdon läpi.
Muualta kuulin, että mihin taloyhtiön rahaa on mennyt selviää hallitukselle vasta jälkeenpäin tilipapereista. Sanoivat, että Matinkylän Huolto haluaa yksin päättää taloyhtiön asiat pitäen hallitusta nukkehallituksena.
Kertoivat, että Matinkylän Huolto haluaa laittaa kalliita satojen tuhansien remontteja yhtiökokouspapereihin. Kun tuttuni yhtiössä asiaa selvitettiin asiantuntijoiden avulla, ei rakenteissa ollut vikaa eikä remonttitarpeita ollut. Matinkylän Huolto yritti kuulemma vain rahastaa korjausten toteuttamisesta.
Muutamat kertoivat ikävistä kokemuksistaan ja että Matinkylän Huolto ei ota mitään vastuuta aiheuttamistaan vahingoista. Kustannukset jäävät taloyhtiön kärsittäväksi. Hemmo Päivärinne ei kuulemma tunne taloyhtiöiden asioita mutta laittaa korjauslistalle tarkoituksella asioita mitkä eivät ole edes totta sen mukaan mikä on Matinkylän Huollon kannalta paras.
Tällaisia olen kuullut. Taloyhtiön hallituksessa pitää näköjään olla rakennusalan asiantuntemusta ja tiukkaa Matinkylän Huollon valvontaa, jotta Matinkylän Huolto ei vie asukkaiden rahoja oman etunsa nimissä. Kuulin myös, että viisaammat yhtiöt ovat jo vaihtaneet pois Matinkylän Huollosta. - Anonyymi
Vastamuuttanut kirjoitti:
Muutimme vähän aikaa sitten kerrostaloon Matinkylään. Siinä vaiheessa kuulostelin eri ihmisiltä kokemuksia eri huoltoyhtiöistä.
Hekin kertoivat mm. että Matinkylän Huollon Mikko Peltokorpi oli kutsunut uuden taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan yksin hänen puheilleen. Mikko oli sitten selittänyt miten hänestä asioita on hoidettava. Matinkylän Huolto oli sen jälkeen ruvennut antamaan puheenjohtajalla erityiskohtelua ja etuja hallituksen tietämättä jotta saisi Matinkylän Huollon tahdon läpi.
Muualta kuulin, että mihin taloyhtiön rahaa on mennyt selviää hallitukselle vasta jälkeenpäin tilipapereista. Sanoivat, että Matinkylän Huolto haluaa yksin päättää taloyhtiön asiat pitäen hallitusta nukkehallituksena.
Kertoivat, että Matinkylän Huolto haluaa laittaa kalliita satojen tuhansien remontteja yhtiökokouspapereihin. Kun tuttuni yhtiössä asiaa selvitettiin asiantuntijoiden avulla, ei rakenteissa ollut vikaa eikä remonttitarpeita ollut. Matinkylän Huolto yritti kuulemma vain rahastaa korjausten toteuttamisesta.
Muutamat kertoivat ikävistä kokemuksistaan ja että Matinkylän Huolto ei ota mitään vastuuta aiheuttamistaan vahingoista. Kustannukset jäävät taloyhtiön kärsittäväksi. Hemmo Päivärinne ei kuulemma tunne taloyhtiöiden asioita mutta laittaa korjauslistalle tarkoituksella asioita mitkä eivät ole edes totta sen mukaan mikä on Matinkylän Huollon kannalta paras.
Tällaisia olen kuullut. Taloyhtiön hallituksessa pitää näköjään olla rakennusalan asiantuntemusta ja tiukkaa Matinkylän Huollon valvontaa, jotta Matinkylän Huolto ei vie asukkaiden rahoja oman etunsa nimissä. Kuulin myös, että viisaammat yhtiöt ovat jo vaihtaneet pois Matinkylän Huollosta.Munkin vuokrakämpässä vaihdettiin toiseen Huoltoyhtiöön noilta viitisen vuotta sitten.
- Parempivaihtoehto
Vesivahinko kerrostalossa jossa vesi valui alakertaan. Siitä on jo jonkin verran aikaa. Asian hoito ei ole antanut asukkaille luottamusta Matinkylän Huollon toimintatavoista.
- Osakkeenomistaja
Isännöinti ja kirjanpito ala-arvoista, esim Siirala ammattitaidoton, juoksuttaa vanhoja ihmisiä papereiden kanssa kun ei muka sähköpostilla lliitteet liiku, vuosia menee yhdessä asiassa hoitaa ja sekin menee väärin. Heille osakkeenomistajat pohjasakkaa. Rikosilmoitus tekeillä.
- Anonyymi
Minulla taas aivan päinvastainen käsitys yllä olevasta isännöitsijästä. Olisiko vika hallituksen ja isännöitsijän välisestä yhteistyöstä?
- Naapurinmanta
Naapuri kertoi, että Matinkylän Huollon toimitusjohtaja oli itse tehnyt putkityöt astianpesukoneensa asennuksessa. Sitten liitos oli vuotanut aiheuttaen isot vahingot taloyhtiössä. Kulut laitettiin ymmärtääkseni taloyhtiön piikkiin, vaikka vahinko oli osakkaan aiheuttama, ja eikö astianpesukoneen liitos ole niin ikään osakkaan vastuulla. Siis Matinkylän Huollon toimitusjohtajan vastuulla. Hänen kotivakuutukseenhan tällaiset voisi kuulua eikä taloyhtiölle. Onko siellä taloyhtiössä Matinkylän Huolto isännöintiyhtiönä?
- OmaNapa
Tuossa se asuu ja on Matinkylän Huolto isännöitsijänä. Hallituksen kokouksia ei tahdota pitää kuin pari vuodessa ja mistään ei saisi keskustella. On se kätevää kun toimii oman asuntonsa taloyhtiön isännöitsijän esimiehenä. Muuallakin olen kuullut ettei Matinkylän Huollon isännöitsijä haluaisi pitää hallituksen kokouksia.
- Anonyymi
Ja kun kokous saadaan järjestymään, on isännöitsijän kirjoittama pöytäkirja aivan muuta kuin mitä kokouksessa sovittiin. Tuntuu myös siltä, että tarkoituksella pöytäkirjat muokataan kokouksen jälkeen Matinkylä Huollon toimistossa sellaiseksi kuin huoltoyhtiö haluaa.

Juonitteluun perustuva isännöinti ja huolto hävittää ilon, yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen meiningin asukkailta. Jos huoltoyhtiöllä on aivan päinvastaiset intressit kuin asukkailla, niin asukkaat eivät voi olla onnellisia. Vinkki alkuperäisen kysyjän kysymykseen: valitkaa isännöinti ja huoltoyhtiönne harkiten.
- Anonyymi
Mikko Peltokorpi ja Hemmo Päivärinne haluaisivat purkaa talojen seinät. Tästä saisivat itselleen laskutettavaa. Meiltä oli yksi myymässä asuntoa, mutta Mainkylän Huolto eli Hemmo Päivärinne oli laittanut korjaussuunnitelmaan seinien purkamisen ja rakentamisen uudelleen niin eihän asunto tahtonut mennä kaupaksi. Matinkylän Huollolta hän kysyi asiasta lisää, mutteivät suostunut vastaamaan. Seinät ovat tosi hyvät ja siisti ja niiden kestoikä on 50-100 vuotta oikeasti. Matinkylän Huolto käyttää asemaansa kyseenalaisin keinoin.
- Anonyymi
Oliko 80-luvun rivitalo vai mikä syy purkamiseen ?
- Anonyymi
Matinkylän Huollon edustaja siinä taas kirjoittaa edellisen viestin, eikös niin? Tässä nähdään miten Matinkylän Huolto haluaa purkaa hyviä seiniä, eikös niin. Miksi Matinkylän Huolto ei kerro avoimesti haluavansa purkaa seiniä? 80-luvulta 50-100 vuotta eteenpäin on muuten 2030 - 2080-luvut eli palataan asiaan vuosikymmenien päästä, eikös niin?
- Anonyymi
Mikä oli perustelu seinien purkamiselle? Valesokkeli rakenne ?
- Anonyymi
Tarkoititko että onko Matinkylän huolto vale?
- Anonyymi
Huomasin tämän keskustelun. Rakennusalan osaajat tietävät, ettei seinissä mitä Matinkylän Huolto haluaa purkaa ole purkutarvetta eikä valesokkeleita.
Neuvon taloyhtiöitä käyttämään puolueettomia ulkopuolisia tahoja tulevien korjaussuunnitelmien laadinnassa ja korjausten toteuttamisessa. Silloin ei Matinkylän Huollon taloudellinen halu vaikuta vaan päätökset voidaan tehdä tekniseltä pohjalta.
Muuten on vaarana että käy niin kuin kokemattomalle Pinokkiolle. Hänet kettu ja kissa houkuttelivat huvipuistoon tiedonhankinnan sijaan ja Pinokkio ja muut huvipuistossa muuttuivatkin sitten aaseiksi. Taisi Pinokkio olla vertauskuvallinen.
Neuvon myös toteuttamaan korjaukset täysin ilman Matinkylän Huoltoa. Liian paljon kuulee remonteista jotka ovat menneet pieleen. Pahimmoilleen niissä juristit selvittelevät kenen on vastuu ja kuka maksaa ylimääräiset kallit kulut, kun Matinkylän Huolto ei ollut huolellinen eikä ammattitaitoinen. - Anonyymi
Niinpä niin. Ihan reippaasti kirjoitettu. Asetelma on kuienkin pulmallinen kun isännöinti/huoltohtiöt, jotkin kuntotutkimuksia tarjoavat erilliset yhtiöt ja urakoitsijat ovat kiinnostuneita taloyhtiöiden osakkaiden rahoista. Heillä voi olla liiallinen houkutus ajatella asioita omista taloudellisista lähtökohdistaan ja toimia sen mukaan. Pinokkiovertaus sopii myös minun mielestä hyvin jos ollaan liian sinisilmäisiä taloyhtiöiden ympärillä toimivien yhtiöiden omalle taloudelliselle ajattelulle, ja erityisesti silloin jos joku taloyhtiössä on saatu houkuteltua näiden yhtiöiden kelkkaan mukaan.
- Anonyymi
Yksi iso taloyhtiön korjausurakka meni aivan poskelleen ja siinä järjesti Matinkylän Huolto suunnittelun. Matinkylän Huolto ja suunnittelija ei noudattaneet neuvoja vaikka sai niitä. Kun virheellistä työtä ei voitu hyväksyä ei myöskään viimeisiä laskuja voitu maksaa. Kävi kuitenkin niin, että Matinkylän Huollon edustaja kävi taloyhtiön hallituksen tietämättä sopimassa suunnittelijan/urakoitsijan kanssa että laskut maksettaisiin.
Onneksi taloyhtiö sai estettyä tämän. Jos olisi menty Matinkylän Huollon mukaan olisi taloyhtiölle voinut tulla kymmenien tuhansien eurojen ylimääräinen lasku urakan saattamisesta kuntoon. Matinkylän Huolto olisi taas varmaan luistanut vastuistaan.
Tästä on jo vähän aikaa, mutta samat henkilöt on puikoissa edelleen Matinkylän Huollossa. Minusta Matinkylän Huollon pitäisi kertoa aina avoimesti taloyhtiöille, että se ongelmatilanteissa pitää urakoitsijoiden ja omia puolia eikä taloyhtiön puolia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi iso taloyhtiön korjausurakka meni aivan poskelleen ja siinä järjesti Matinkylän Huolto suunnittelun. Matinkylän Huolto ja suunnittelija ei noudattaneet neuvoja vaikka sai niitä. Kun virheellistä työtä ei voitu hyväksyä ei myöskään viimeisiä laskuja voitu maksaa. Kävi kuitenkin niin, että Matinkylän Huollon edustaja kävi taloyhtiön hallituksen tietämättä sopimassa suunnittelijan/urakoitsijan kanssa että laskut maksettaisiin.
Onneksi taloyhtiö sai estettyä tämän. Jos olisi menty Matinkylän Huollon mukaan olisi taloyhtiölle voinut tulla kymmenien tuhansien eurojen ylimääräinen lasku urakan saattamisesta kuntoon. Matinkylän Huolto olisi taas varmaan luistanut vastuistaan.
Tästä on jo vähän aikaa, mutta samat henkilöt on puikoissa edelleen Matinkylän Huollossa. Minusta Matinkylän Huollon pitäisi kertoa aina avoimesti taloyhtiöille, että se ongelmatilanteissa pitää urakoitsijoiden ja omia puolia eikä taloyhtiön puolia.Samanlaista on nykyäänkin.
Onneksi Matinkylän Huolto on kertonut kiinnostuksensa kohteet ja ilmoittanut olevansa ensimmäisenä kiinnostunut taloyhtiöiden parkkipaikkojen kaavoittamisesta (omaksi hyödykseenkö). Lisäksi Matinkylän Huolto ilmoittaa haluavansa olla vahva ja haluaa tehdä syvää yhteistyötä yritysten ja Espoon kaupungin kanssa.
Tämä selittää kaiketi sen, miksi Matinkylän Huolto haluaa pitää erityisesti yritysten puolia, jotka toimivat alueella korjauksissa, suunnittelussa ja muussa. Taloyhtiöiden tavoitteiden mukaan toimiminen hyvin tuloksin kustannustehokkaasti ja asukkaiden toiveiden huomioiminen olisi varmaankin heikkoutta, vai kuinka tätä Matinkylän Huollon tahtotilaa pitää oikein ymmärtää? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samanlaista on nykyäänkin.
Onneksi Matinkylän Huolto on kertonut kiinnostuksensa kohteet ja ilmoittanut olevansa ensimmäisenä kiinnostunut taloyhtiöiden parkkipaikkojen kaavoittamisesta (omaksi hyödykseenkö). Lisäksi Matinkylän Huolto ilmoittaa haluavansa olla vahva ja haluaa tehdä syvää yhteistyötä yritysten ja Espoon kaupungin kanssa.
Tämä selittää kaiketi sen, miksi Matinkylän Huolto haluaa pitää erityisesti yritysten puolia, jotka toimivat alueella korjauksissa, suunnittelussa ja muussa. Taloyhtiöiden tavoitteiden mukaan toimiminen hyvin tuloksin kustannustehokkaasti ja asukkaiden toiveiden huomioiminen olisi varmaankin heikkoutta, vai kuinka tätä Matinkylän Huollon tahtotilaa pitää oikein ymmärtää?Ilmoittiko Matinkylän Huolto haluavansa tehdä yhteistyötä asunto-osakeyhtiöiden kanssa tai toimia niiden hyväksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmoittiko Matinkylän Huolto haluavansa tehdä yhteistyötä asunto-osakeyhtiöiden kanssa tai toimia niiden hyväksi?
Matinkylän Huolto ilmoitti, että se haluaa päättää mitä tehdään. Se ei ole yhteistyötä niin kuin ei ollut mielestäni Neuvostoliitonkaan toiminta esimerkiksi 30-70 -luvuilla. Politiikka on määritelmän mukaan omien etujen ajamista, ja nämä ovat harrastaneet aktiivisesti politiikkaa.
- Anonyymi
Matinkylän Huolto kohtelee kaltoin ihmisiä.
- Anonyymi
Isännöinti on toiminut erittäin hyvin. Asiat hoituvat sovitulla tavalla.
- Anonyymi
Ymmärrän edellisen kommentin jos ensin sopii asiat huoltoyhtiön johdon kanssa sen mukaan miten huoltoyhtiölle on eniten hyötyä. Sen jälkeen on helppo sopia isännöitijän kanssa sama. Välttämättä ei muistu mieleen sopia lainkaan isoistakaan asioista taloyhtiön hallituksen kanssa tai ehkä kertoo heille osatotuuksia tai muunneltua totuutta.

Ovatko asiat muuttuneet, kun toimitusjohtaja vaihtui ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ovatko asiat muuttuneet, kun toimitusjohtaja vaihtui ?
Valinta epäonnistui
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valinta epäonnistui
Ainakin eräs isännöitsijä poistui sieltä. Isännöitsijä ei ollut tehtävien tasalla eikä tehnyt isännöitsijälle kuuluvia tehtäviä tai jos teki teki ne heikosti. Luottamusta tähän isännöitsijään ei ollut talosyhtiöllämme, hyvä ja onneksi, että ei ole enää isännöitsijämme.
Seurataan tilannetta nyt toisen isännöitsijän kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin eräs isännöitsijä poistui sieltä. Isännöitsijä ei ollut tehtävien tasalla eikä tehnyt isännöitsijälle kuuluvia tehtäviä tai jos teki teki ne heikosti. Luottamusta tähän isännöitsijään ei ollut talosyhtiöllämme, hyvä ja onneksi, että ei ole enää isännöitsijämme.
Seurataan tilannetta nyt toisen isännöitsijän kanssa.Vaihdoimme pois Matinkylän Huollosta. Operaatio oli helppo. On vain hyvää sanottavaa uudesta pienestä isännöitsijätoimistosta ja siitä riippumattomasta erillisestä huoltopalvelujen suorittajasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin eräs isännöitsijä poistui sieltä. Isännöitsijä ei ollut tehtävien tasalla eikä tehnyt isännöitsijälle kuuluvia tehtäviä tai jos teki teki ne heikosti. Luottamusta tähän isännöitsijään ei ollut talosyhtiöllämme, hyvä ja onneksi, että ei ole enää isännöitsijämme.
Seurataan tilannetta nyt toisen isännöitsijän kanssa.Eiköhän isännöitsijät noudata esimiehen ohjeita ja siksi tehtäviä ei tehdä. Jos isännöitsijä jää kiinni jostain taloyhtiölle vahingollisesta, joutuu hän kärsimään vaikka olisi noudattanut huollon ohjeita näin tehdessään. Kilometritehtaalta löytyy surullisia esimerkkejä. Ohjeiden antajat jatkavat työssään. Tällainen kokemus voi olla isännöitsijälle henkilökohtainen tragedia, joka vie terveyden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valinta epäonnistui
Millä tavalla epäonnistui ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä tavalla epäonnistui ?
En ois uskonut, mutta tuli Peltokorpea ikävä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ois uskonut, mutta tuli Peltokorpea ikävä.
Taso on laskenut todella paljon ihan parin kuukauden aikana. Nyt kannattaa kilpailuttaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ovatko asiat muuttuneet, kun toimitusjohtaja vaihtui ?
Tyhjä tynnyri kolisee
- Anonyymi
Hyvä ystäväni ja heidän taloyhtiön hallitus on kokenut vainoa Matinkylän Huollon taholta. Ystäväni haluaa pitää hyvää huolta kodistaan. Vastaavasti Matinkylän Huolto haluaa ajaa omaa etuaan keinoin, jotka voidaan sanoa olevan järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelta. Kokemus on ollut hyvin traumaattinen.
- Anonyymi
Olisi mielenkiintoista kuulla lähemmin tästä vainoamisesta. Mitä se on?
- Anonyymi
Kuulostaa mielenkiintoiselta.
Kerro lisää mitä se vainoaminen on, mitä katalia keinoja käytti, mitä traumoja jäi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulostaa mielenkiintoiselta.
Kerro lisää mitä se vainoaminen on, mitä katalia keinoja käytti, mitä traumoja jäi?kysyy Matinkylän Huolto kahdesti itseltään
- Anonyymi
Vaihtakaa firmaa.
- Anonyymi
Eikö teistäkin ole sadistista olla kiinnostunut toisten kärsimyksistä mitä huoltoyhtiö on aiheuttanut yrittämällä viedä parkkipaikat, aiheuttamalla vahinkoja taloyhtiöille niitä korjaamatta tai jättämällä toistuvasti työnsä tekemättä?
- Anonyymi
Matinkylän Huolto, olisiko teistä ok antaa taloyhtiöiden ja ihmisten olla rauhassa, ja vihdoinkin lopettaa aikomuksenne viedä taloyhtiöiltä parkkipaikat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matinkylän Huolto, olisiko teistä ok antaa taloyhtiöiden ja ihmisten olla rauhassa, ja vihdoinkin lopettaa aikomuksenne viedä taloyhtiöiltä parkkipaikat?
Taidat olla vähän jälkijunassa tietojesi kanssa. Nimimerkki, saako omalle tontille rakentaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taidat olla vähän jälkijunassa tietojesi kanssa. Nimimerkki, saako omalle tontille rakentaa?
Et taida tietää, että parkkipaikkatonteilla on rasite ja parkkipaikkatontit on siten viranomaisten rekisterissä tarkoitettu alunperinkin taloyhtiöiden parkkipaikoiksi, ei talojen rakentamiseen. Nimimerkki, onko ahneudella mitään rajaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et taida tietää, että parkkipaikkatonteilla on rasite ja parkkipaikkatontit on siten viranomaisten rekisterissä tarkoitettu alunperinkin taloyhtiöiden parkkipaikoiksi, ei talojen rakentamiseen. Nimimerkki, onko ahneudella mitään rajaa?
Minusta on parempi, että Matinkylän Huolto lopettaa taloyhtiöiden parkkipaikkojen himoitsemisen ja lopettaa tarkoituksella väärän tiedon levittämisen toistuvasti asukkaille ja taloyhtiöille. Eräskin vanha ihminen ei pelkää koronaa, mutta pelkää että Matinkylän Huolto haluaa purkaa heidän talon seinät saadakseen siitä ison ja kalliin työn itselleen. On sanomattakin selvää, että seinät on hyvässä kunnossa. Ellei huoltoyhtiö pärjää ilman vääristelyä ja valheita, niin kannattaisiko sen lopettaa toimintansa jottei ihmisten tarvitsisi pelätä huoltoyhtiötä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et taida tietää, että parkkipaikkatonteilla on rasite ja parkkipaikkatontit on siten viranomaisten rekisterissä tarkoitettu alunperinkin taloyhtiöiden parkkipaikoiksi, ei talojen rakentamiseen. Nimimerkki, onko ahneudella mitään rajaa?
Nimimerkki saako omalle tontille rakentaa näyttäisi olevan taas Matinkylän Huolto itse, Peltokorpi, sen kaveri ja/tai trolli? Ainakin kommentissa unohdetaan tosiasiat kuten kaavoitus, vähätellään tarkoituksella toista osapuolta ja yritetään vääristää tilannetta erilaiseksi kuin se todellisuudessa on.

Keväällä Peltokorpi oli selittänyt Helsingin Sanomien toimittajalle, että hänen mukaansa metroasemien ympärille rakennetaan liian tiiviisti. Itse hän on kuitenkin henkilökohtaisesti hakenut kaavamuutosta Matinkylän Ostoskeskuksen korvaamisesta korkeilla tornitaloilla ensimmäisen kerran jo vuonna 2005. Hän toimi Matinkylän Liikekiinteistöt Oy:n toimitusjohtajana josta Matinkylän Huolto omisti osan ja tämä liike kiinteistö omisti ostoskeskuksen. Joka käänteessä ja Matinkylän Huollon tilaisuuksissa hän on halunnut että parkkipaikolle rakennetaan korkeita kerrostaloja tiiviisti ja Matinkylän Huollolle oma talo.
Menikö hän politiikkaankin mukaan jotta voisi ajaa itse kaupunkisuunnittelulautakunnassa omia kaavoitushalujaan Matinkylän taloyhtiöiden parkkipaikoille ja rakennuslautakuntaan, jotta voisi vaikuttaa parkkipaikoille haluamiensa korkeiden talojen rakennuslupakäsittelyyn? Matinkylän ostoskeskuksen toimitusjohtajana hän pystyi itse rähjäännyttämään ostoskeskuksen, jotta sen tilalle saisi paremmin luvan rakentaa tornitaloja ja Matinkylän Huolto saisi tontin myynnistä tornitaloille sitten reippaasti rahaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keväällä Peltokorpi oli selittänyt Helsingin Sanomien toimittajalle, että hänen mukaansa metroasemien ympärille rakennetaan liian tiiviisti. Itse hän on kuitenkin henkilökohtaisesti hakenut kaavamuutosta Matinkylän Ostoskeskuksen korvaamisesta korkeilla tornitaloilla ensimmäisen kerran jo vuonna 2005. Hän toimi Matinkylän Liikekiinteistöt Oy:n toimitusjohtajana josta Matinkylän Huolto omisti osan ja tämä liike kiinteistö omisti ostoskeskuksen. Joka käänteessä ja Matinkylän Huollon tilaisuuksissa hän on halunnut että parkkipaikolle rakennetaan korkeita kerrostaloja tiiviisti ja Matinkylän Huollolle oma talo.
Menikö hän politiikkaankin mukaan jotta voisi ajaa itse kaupunkisuunnittelulautakunnassa omia kaavoitushalujaan Matinkylän taloyhtiöiden parkkipaikoille ja rakennuslautakuntaan, jotta voisi vaikuttaa parkkipaikoille haluamiensa korkeiden talojen rakennuslupakäsittelyyn? Matinkylän ostoskeskuksen toimitusjohtajana hän pystyi itse rähjäännyttämään ostoskeskuksen, jotta sen tilalle saisi paremmin luvan rakentaa tornitaloja ja Matinkylän Huolto saisi tontin myynnistä tornitaloille sitten reippaasti rahaa.On hyvä kun tähän Parkkipaikka-asiaan ja siinä asiassa suoranaiseen valehteluun puututaan. Kaikki tietävät, että Matinkylän Huolto ja Mikko Peltokorpi ovat havitelleet korkeita tornitaloja taloyhtiöiden parkkipaikoille jo paljon ennen metron tuloa. Tämä ei johdu kaiketi metrosta vaan yksittäisen henkilön rahanhimosta? Nämä jatkavat samaa toimintaa asukkaiden eli Matinkylän Huollon omistajien vastustuksesta huolimatta. Matinkuja ykkösessä nähtiin taas mitä on Matinkylän Huollon ”yhteistyö” kun se oman rahan perässä juoni asukkaille haitallista hanketta. Taas Peltokorpi yritti selittää, että joku Espoon kaupungilta olisi ehdottanut hanketta, vaikka on kaikille selvää että hän itse sitä ja muita parkkipaikkoja Matinkylässä yrittää saada. Eikö Helsingin Sanomien keväällä julkaistun artikkelin toimittajan kannattaisi perehtyä paremmin aiheeseen, jotta se kertoisi niin kuin asiat Matinkylässä on eikä yksittäisen grynderin muuntelemaa tarinaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On hyvä kun tähän Parkkipaikka-asiaan ja siinä asiassa suoranaiseen valehteluun puututaan. Kaikki tietävät, että Matinkylän Huolto ja Mikko Peltokorpi ovat havitelleet korkeita tornitaloja taloyhtiöiden parkkipaikoille jo paljon ennen metron tuloa. Tämä ei johdu kaiketi metrosta vaan yksittäisen henkilön rahanhimosta? Nämä jatkavat samaa toimintaa asukkaiden eli Matinkylän Huollon omistajien vastustuksesta huolimatta. Matinkuja ykkösessä nähtiin taas mitä on Matinkylän Huollon ”yhteistyö” kun se oman rahan perässä juoni asukkaille haitallista hanketta. Taas Peltokorpi yritti selittää, että joku Espoon kaupungilta olisi ehdottanut hanketta, vaikka on kaikille selvää että hän itse sitä ja muita parkkipaikkoja Matinkylässä yrittää saada. Eikö Helsingin Sanomien keväällä julkaistun artikkelin toimittajan kannattaisi perehtyä paremmin aiheeseen, jotta se kertoisi niin kuin asiat Matinkylässä on eikä yksittäisen grynderin muuntelemaa tarinaa.
Espoo ei lähde Matinkylä Huollon haluamaan pysäköintipaikkojen kaavamuutokseen mukaan, ellei mukana ole sovittua rakennusliikettä, joka aikoo rakentaa parkkipaikkojen paikalle kerrostalot. Peltokorven selitykset Hesarin toimittajalle keväällä taloyhtiöiden parkkipaikoista, että ”kaavamuutostahan vain Matinkylän Huolto ajoi” lienee tarkoituksella jälleen asukkaille harhaanjohtava? Onneksi asukkaat ovat saaneet estettyä nämä rosvoukset.
- Anonyymi
Ihan ok.
- Anonyymi
Kuulimme, että Matinkylän Huolto on järjestänyt lainvastaisia yhtiökokouksia saadakseen itselleen suosiollisia hallituksen jäseniä. Tämä oli tehty taloyhtiön hallituksen jäseniltä salassa ja kielloista huolimatta. Varmuudeksi Matinkylän Huolto lähetti tiedotteen pidetystä yhtiökokouksesta vasta kolme kuukautta kokouksen jälkeen, jotta kolmen kuukauden valitusaika oikeuteen ehtii umpeutua. Se Peltokorpi ja uusi toimitusjohtaja olivat tämän järjestäneet. Emme ole itse Matinkylästä, mutta Matinkylän Huollon maine leviää.
- Anonyymi
Matinkylän Huollon sivuilta poimittua:
"Isännöinnin tukiorganisaatio hoitaa jopa 70% juoksevista asioista. Isännöitsijä keskittyy pääasiassa hallituksen kanssa työskentelyyn ja toimii keulakuvana yhtiön asioiden hoidossa. "
Ilmeisesti myös tämä ala on menossa ulkonäkökeskeiseen rekrytointiin vai käsitinkö asiat oikein ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matinkylän Huollon sivuilta poimittua:
"Isännöinnin tukiorganisaatio hoitaa jopa 70% juoksevista asioista. Isännöitsijä keskittyy pääasiassa hallituksen kanssa työskentelyyn ja toimii keulakuvana yhtiön asioiden hoidossa. "
Ilmeisesti myös tämä ala on menossa ulkonäkökeskeiseen rekrytointiin vai käsitinkö asiat oikein ?Ainakin tuo Matinkylän Huollon uusin isännöitsijä kieltäytyy työtehtävistään sekä laiminlyö työtehtävänsä. Eli sopimusta ei noudateta. Todella surkeaa touhua.
- Anonyymi
Äskeinen kommentti on lainvastaisiin yhtiökokouksiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äskeinen kommentti on lainvastaisiin yhtiökokouksiin.
Miksi kaikki kokeneet isännöitsijät istisanoutuivat Matinkylän huollosta tämän vuoden 2020 aikana ?
- Anonyymi
Miksei Matinkylän Huollon hallitus tai isännöitsijä estä tällaista? Vai olivatko he aktiivisesti juonessa mukana?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi kaikki kokeneet isännöitsijät istisanoutuivat Matinkylän huollosta tämän vuoden 2020 aikana ?
Tekniset isännöitsijät ovat lähteneet usein yhden-kahden vuoden jälkeen kun ovat alkaneet ymmärtää mihin olivat tulleet töihin. Jonkin aikaa sitten jälleen yksi taloyhtiö vaihtoi isännöinnin pois Matinkylän Huollosta kun taloyhtiön hallitukselle tuli mitta täyteen Matinkylän Huollon kanssa.
- Anonyymi
Miksikäs ei Matinkylän Huollon hallitus tai isännöitsijä estä tällaista? Vai olivatko he aktiivisesti juonessa mukana?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tekniset isännöitsijät ovat lähteneet usein yhden-kahden vuoden jälkeen kun ovat alkaneet ymmärtää mihin olivat tulleet töihin. Jonkin aikaa sitten jälleen yksi taloyhtiö vaihtoi isännöinnin pois Matinkylän Huollosta kun taloyhtiön hallitukselle tuli mitta täyteen Matinkylän Huollon kanssa.
Jep. Kaikki kokeneimmat isännöitsijät ovat lähteneet tai lähtevät nyt. Jännää miten suuri merkitys toimitusjohtajalla on. Vaihtuvuus on non 50% reilun vuoden sisällä.
- Anonyymi
Pöytäkirjoja ei tahallaaan pantattu. Toimitusjohtajalla oli omat kiireet kentällä.
- Anonyymi
Mitä se tarkoittaa ja oliko tenniskenttä vai lentokenttä ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä se tarkoittaa ja oliko tenniskenttä vai lentokenttä ?
Ehkä isännöisijät toivoivat että, yes, nyt kun Mikko Peltokorpi jäi pois aletaan toimia avoimesti ja rehellisesti taloyhtiöitä kohtaan? Ehkä he pettyivät jos sama meno jatkuu?

Todella surkea tämä uusi toimitusjohtaja. Mitä voi odottaa eri alalta ja aivan toisenlaisesta ympäristöstä saapuvalta Realian kasvatilta.
Ei voi odottaa kerrassaan mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä se tarkoittaa ja oliko tenniskenttä vai lentokenttä ?
Golf kentän kiireitä.
- Anonyymi
Meidän kerrostaloyhtiö luopui jo jonkin aikaa sitten Matinkylän Huollosta. Yritimme turhaan saada edellistä pitkäaikaista toimitusjohtajaa ja Matinkylän Huoltoa lopettamaan toistuvat vääristelyt talomme kunnosta. Yritimme saada heidät kiinnostumaan taloyhtiömme oikeista korjaustarpeista ja välttämättömistä huolloista. Yritimme saada heitä pitämään meidän puolia sen sijaan, että toimivat kimpassa suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden kanssa meitä vastaan. Yritimme saada isännöitsijää toimimaan hallituksemme pyyntöjen mukaan, antamaan tietoja yhtiömme taloustilanteesta, toimivan kokouksissa sovitulla tavalla ja tekevän kokousmuistiot niin kuin asiat sovittiin. Silloin tuli Matinkylän Huollolle päätepiste, kun sen vilpit alkoivat olla toistuvia ja se yritti viekotella taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan puolelleen lupaamalla paikan Matinkylän Huollon halituksessa.
- Anonyymi
hallituksessa
- Anonyymi
Meillä vastaavaa. Ja Korhosen aikana keksittiin vielä uusi tulkinta hallituksen selvityksestä kunnossapitotarpeista , Matinkylän huollon kunnossapidon periaateohjelmasta. Uusi tulkinta: Ns. "hyväksyttämismuoto sidottuna hankebudjetteihin" Ja Korhonen väitti sellaisen yhtiökokouksen päättäneen korjaussuunnitelmista, jossa asia ei asialistalla ollut. Oli vasta kunnossapidon periaateohjelmassa. missä viitattiin tutkimuksen 2019 suositukseen peruskorjauksesta merkittävään määrään märkätiloja. Myöhemmin Matinkylän huollosta saadusta vastauksesta ilmennyt, ettei vastannut kirjattu ja osakkaille esitetty tutkimuksen suosituksia määrältään.
Taustalla 2022 yksimielisesti kaatunut märkätilahanke, mitä yritettiin painaa unholaan. Olikohan uusi tulkinta kunnossapidon periaateohjelmasta yritystä saada lukija uskomaan, että asian aktivoinnista olisivat vastuussa vuosien takaiset hallitukset? Että yhtiössä olisi ollut käytössä joku vuosiksi eteenpäin hyväksytty hankeohjelma hyväksyttyine budjetteineen ja jotka yhtiökokous olisi hyväksynyt. Tosin huhut kertoo, että pöytäkirjaa raapustellut myös märkätilahanketta 2019/2020 aktivoimassa ollut pöytäkirjan tarkastaja, ei vain yksin isännöitsijä. Eli kummasta lähtöisin, se epäselvää.
Todettakoon tasapuolisuuden nimissä, että hallituksen esityksessä, joka kuulemma lakimiehen laatima, oli kyllä alleviivattu, ettei muita päätöksiä asiassa ole kuin hankesuunnitelman hyväksyntä 2021 (meni koronan jyllätessä osakkailta ohi ja läpi). Esitys korjaushankkeen aloittamisesta 2022 siis hylättiin. Ei suostunut isännöitsijä tai hallitus vastaamaan yhtiökokouksessa , kun kysyttiin 2019 (Matinkylän huollon) tekemän tutkimuksen tuloksista. Siis sen tutkimuksen, jonka perusteella kunnossapidon periaateohjelmassa oli ilmoitettu merkittävä konkreettinen korjaustarve. Eikä vastauksia vieläkään saatu.
- Anonyymi
Tässä käydään hyvää ja tärkeää keskustelua. Kyllä kaiken perusteella näyttää olevan Matinkylän Huollolle tärkeintä pitää taloyhtiö ja hallitus monin keinoin poissa taloyhtiön päätöksenteosta. Matinkylän Huolto onkin sanonut suoraan, että se haluaa päättää mitä isännöimissään taloyhtiössä tehdään ja paljonko rahaa se haluaa tähän asukkailta. Ikävin piirre on ehkä se, että asiat yritetään tehdä salassa ja ilman valtuuksia.
- Anonyymi
Ihmetyttää miten Mikon hieno perintö on saatu tuhottua puolen vuoden aikana. Surullista touhua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmetyttää miten Mikon hieno perintö on saatu tuhottua puolen vuoden aikana. Surullista touhua.
Eikö hän jättänyt perinnöksi sellaisen isännöitsijätoimistojen etuja ajavan Isännöintiliiton, jonka toimia Kilpailuvirasto nyt tutkii kartelliepäilyjen vuoksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö hän jättänyt perinnöksi sellaisen isännöitsijätoimistojen etuja ajavan Isännöintiliiton, jonka toimia Kilpailuvirasto nyt tutkii kartelliepäilyjen vuoksi?
Uskoisimmeko että Matinkylän Huollossa on tehty töitä perinnön vaalimiseen vähintään yhtä paljon kuin Yhdysvaltojen presidenttikin? Omat henkilöt johtopaikoille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskoisimmeko että Matinkylän Huollossa on tehty töitä perinnön vaalimiseen vähintään yhtä paljon kuin Yhdysvaltojen presidenttikin? Omat henkilöt johtopaikoille.
Vuotuiset perinnejuhlat matinkylään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskoisimmeko että Matinkylän Huollossa on tehty töitä perinnön vaalimiseen vähintään yhtä paljon kuin Yhdysvaltojen presidenttikin? Omat henkilöt johtopaikoille.
Matinkylän Huollossa on yhtiön hallituspaikoille käytössä vaalivaliokunta tms. järjestelmä. Se suosittelee huoltoyhtiön hallitukseen valittavat henkilöt. Minulle kerrottiin, että sellaisen avulla olisi Matinkylän Huollon ja sen johdon helppo suositella "oman koulukunnan" henkilöitä hallitukseensa. Samoin sanottiin, että näin toimitusjohtajan tavoite ohjata hänelle suotuisia henkilöitä hallitukseen on mahdollista parhaiten toteuttaa.

Täysin maallikko hallitus valitsee tietysti osaamattomasti ja täysin ammattitaidottomasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täysin maallikko hallitus valitsee tietysti osaamattomasti ja täysin ammattitaidottomasti.
Toimitusjohtaja on rekrytoitu suoraan "metropolista" nimeltä Siilinjärvi.
Onkohan isännöinti Siilinjärvellä yhtä vaativaa ja hektistä, kuin isännöinti Matinkylässä ?
Siilinjärven SDP:n jäsenyys on varmasti pätevöittänyt Matinkylän Huollon toimitusjohtajan tehtäviin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toimitusjohtaja on rekrytoitu suoraan "metropolista" nimeltä Siilinjärvi.
Onkohan isännöinti Siilinjärvellä yhtä vaativaa ja hektistä, kuin isännöinti Matinkylässä ?
Siilinjärven SDP:n jäsenyys on varmasti pätevöittänyt Matinkylän Huollon toimitusjohtajan tehtäviin.Totta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toimitusjohtaja on rekrytoitu suoraan "metropolista" nimeltä Siilinjärvi.
Onkohan isännöinti Siilinjärvellä yhtä vaativaa ja hektistä, kuin isännöinti Matinkylässä ?
Siilinjärven SDP:n jäsenyys on varmasti pätevöittänyt Matinkylän Huollon toimitusjohtajan tehtäviin.Ootteko nähneet MH myyntipuheet... ei puheet ja teot kohtaa oikeassa elämässä.
https://www.lansivayla.fi/kaupalliset/3157127 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ootteko nähneet MH myyntipuheet... ei puheet ja teot kohtaa oikeassa elämässä.
https://www.lansivayla.fi/kaupalliset/3157127Heh. Pelkkää markkinointia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh. Pelkkää markkinointia.
Harhaanjohtava mainonta on kiellettyä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toimitusjohtaja on rekrytoitu suoraan "metropolista" nimeltä Siilinjärvi.
Onkohan isännöinti Siilinjärvellä yhtä vaativaa ja hektistä, kuin isännöinti Matinkylässä ?
Siilinjärven SDP:n jäsenyys on varmasti pätevöittänyt Matinkylän Huollon toimitusjohtajan tehtäviin.Ja isännöintiliiton hallituspaikka. Mukavia seminaarimatkoja mm. Roomaan
- Anonyymi
Tämän mielettömyyden mahdollistavat as oy laista mitään tietämättömät taloyhtiöiden hallitukset!
- Anonyymi
Onneksemme muut kuin Matinkylän Huollon asiakkaat ainakin ovat viisaita. Kannattaa pyrkiä siihen.
- Anonyymi
Huoltoyhtiön trolli kaiketi haukkuu taloyhtiöiden hallitukset ja yrittää antaa vaikutelman, että, asukkaat ovat hölmöjä. Toimitusjohtajaa kehuu kyllä. Paljonkohan trolli saa rahaa huoltoyhtiöltä? Asukkailta aikaa myöten kerätty puoli miljoonaa käteistä huoltoyhtiön tilillä riittää joksikin aikaa ehkä tällaiseenkin?

Oiskoha?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oiskoha?
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa
Koko firman kokenein isännöitsijä jää eläkkeelle kevällä 2021.
Tilalle rekrytoitiin vuoden kokemuksen omaava Isännöinti-Tahkolan nuori isännöitsijä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koko firman kokenein isännöitsijä jää eläkkeelle kevällä 2021.
Tilalle rekrytoitiin vuoden kokemuksen omaava Isännöinti-Tahkolan nuori isännöitsijä.Hyvä varmaan että joku löytyi ja rekrytoitiin. Ei kauheaa TUNKUA alalle ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koko firman kokenein isännöitsijä jää eläkkeelle kevällä 2021.
Tilalle rekrytoitiin vuoden kokemuksen omaava Isännöinti-Tahkolan nuori isännöitsijä.Tagelle hyviä eläkepäiviä !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huoltoyhtiön trolli kaiketi haukkuu taloyhtiöiden hallitukset ja yrittää antaa vaikutelman, että, asukkaat ovat hölmöjä. Toimitusjohtajaa kehuu kyllä. Paljonkohan trolli saa rahaa huoltoyhtiöltä? Asukkailta aikaa myöten kerätty puoli miljoonaa käteistä huoltoyhtiön tilillä riittää joksikin aikaa ehkä tällaiseenkin?
Taloyhtiöiden hallitukset eivät ole ihan fiksuja, jos tyytyvät Matinkylän huollon isännöintiin.
- Anonyymi
Mitä ihmettä höliset
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taloyhtiöiden hallitukset eivät ole ihan fiksuja, jos tyytyvät Matinkylän huollon isännöintiin.
Meillä on huonoja kokemuksia yrityksestä ja sen toimintatavoista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koko firman kokenein isännöitsijä jää eläkkeelle kevällä 2021.
Tilalle rekrytoitiin vuoden kokemuksen omaava Isännöinti-Tahkolan nuori isännöitsijä.Eikös se ole ihan vaan ja ainoastaan positiivista, että epäseksikkäälle isännöintialallekin tulee uusia työntekijöitä. Itsellä kokemusta useasta vanhemmasta isännöitsijästä ja todella löysä vaikutelma, joten ihan positiivisella mielellä olisin sinun kohdallasi. Tosin ehkä olet luonteeltasi vain sellainen ihminen, ettet hyväksy tai kestä muutosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös se ole ihan vaan ja ainoastaan positiivista, että epäseksikkäälle isännöintialallekin tulee uusia työntekijöitä. Itsellä kokemusta useasta vanhemmasta isännöitsijästä ja todella löysä vaikutelma, joten ihan positiivisella mielellä olisin sinun kohdallasi. Tosin ehkä olet luonteeltasi vain sellainen ihminen, ettet hyväksy tai kestä muutosta.
Tervetuloa alalle vaan uuden sukupolven osaajat. Ovat saaneet koulutusta ja työkokemusta myös oikeasta business alalta ja hallussa on myös tietotekniikka>3
- Anonyymi
Hyviä kokemuksia isännöinnistä.
- Anonyymi
Meillä on hyvät kokemukset pienemmästä riippumattomasta isännöitsijätoimistosta. Kuulin että Matinkylän Huolto on taas jäänyt kiinni yrityksestään tekaistuin dokumentein saada taloyhtiö tekemään ison tarpeeton hankinta Matinkylän Huollon yhteistyökumppanilta. Eikö Matinkylän Huoltoa yhtään hävetä?

Ilmoitettiinko siitä poliisille? Ainakin kilpailuviraston nettisivuille kannattaa kaikkien ilmoittaa isännöintitoimistojen väärinkäytöksistä. Siellä on valmis lomake tätä varten. Esimerkiksi aina saman toimittajan käyttö isännöitsijätoimiston taholta voi olla kilpailun rajoittamista. Peltokorpi oli Isännöintiliiton puheenjohtaja ennen kartellitutkimuksen alkamista. Kylärosvot kuriin.

Ja nykyinen oli liiton hallituksessa näkyvästi.
- Anonyymi
Osaisiko jotkut tämän palstan lukijat kirjoittaa oppaan aiheesta ”salainen kartelli isännöitsijätoimiston tulojen lisääjänä”? Kilpailuviraston kerrottiin tutkivan isännöitsijöiden kartellia.
- Anonyymi
Ovat tutkineet jo monta vuotta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ovat tutkineet jo monta vuotta.
Onko tämä se Matinkylän Realia ?
- Anonyymi
Matinkylän Huollon pitkäaikainen toimitusjohtaja oli Isännöintiliiton hallituksen puheenjohtaja pitkään ja 2014 jossain ryhmässä siellä myös aktiivisesti. Matinkylän Huollon nykyinen toimitusjohtaja valittiin Realian edustajana kuuluisaan Isännöintiliiton hallitukseen vuonna 2014.
- Anonyymi
Onko siis ollut tässä kartelliveivauksessa mukana ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko siis ollut tässä kartelliveivauksessa mukana ?
Näyttää tosiaan siltä, että oli Realia Managementin edustajana Isännöintiliiton hallituksessa kuprujen aikaan. https://www.realiaisannointi.fi/ajankohtaista/realia-isannoinnin-osaaminen-mukaan-isannointiliiton-hallitukseen

Ja Mari jäi kiinni suorista kavalluksesta taloyhtiöiltä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko siis ollut tässä kartelliveivauksessa mukana ?
Pääemo
- Anonyymi
Myin juuri omani pois!!! Enkä osta toista!
En missään hinnassa ostaisi mitään missä on Matinkylän huolto isännöitsijänä tai huoltoyhtiönä.
1. Kaikki perustuu valehteluun toimistusjohtajasta saakka.
2. 10v kunnossapitosuunnitelma on huuhaata
3. Maksat turhista remonteista. - Anonyymi
Totta joka sana.
- Anonyymi
Kiitos niille jotka jaksavat kertoa kokemuksistaan. Sama valitettava tilanne on kommenttien perusteella jatkunut jo pitkään.
- Anonyymi
Matinkylän Huolto ja sen johtajat ovat hoitaneet kylpyhuoneremontteja täysin epäonnistuneesti. Kaikki on pitänyt purkaa ja tehdä remontti uusiksi. Asukkaat ja taloyhtiöt näissä kärsivät kun Matinkylän Huolto ei ota mitään vastuuta omista virheistään.
- Anonyymi
Ikävä kyllä, isännöintisopimuksen lupaukset eivät pidä paikkaansa. Luvataan palveluja, joita ei voida tuottaa. Henkilökunnnan vaihtuvuus vaikuttaa asiaan. Vanhoa tekijöitä lähtee ja uusia tulee, hetkeksi. Nyt on kuulema uutta johtoakin palkattu, taitaa mennä hyvin taloudellisesti.
- Anonyymi
Tuttua tämän matinkylän huollon toimitusjojtaja ja hallituksen puheenjohtajan aikana. Matinkylän huollolla ei muuten ole alkeellisintakaan taloyhtiön sähköiden tiedottamisen kanavaa. Budjetti perustuu printtien myymiselle.
- Anonyymi
Surkea toimisto
- Anonyymi
Nyt ovat tosi heikoilla jäillä, taas on henkilökuntaa lähdössä asiakaspalvelusta (ennettu potkut) ja juorujen mukaan myös isännöinnistä enemmän kuin yksi henkilö. No Realian kaksi "johtajaa" nauttii MH:n hallituksen luottamusta!??? Missä on raja`?
- Anonyymi
Miksi ovat lähdössä ? Eivät pitkään viihtyneet.
- Anonyymi
Rajatonta rakkautta ja ääretöntä osaamattomuutta.
- Anonyymi
Huollon hallituksen jäsen puhuu pahaa naapureistaan toistuvasti.
- Anonyymi
Kuka ?
- Anonyymi
Kuka Matinkylän Huollossa järjesti palvelutoimiston lopettamisen Matinkadulla vahassa paikassa? Suostuivatko omistajayhtiöt todella moiseen törkeyteen??!! Monet vähävaraiset huonojalkaiset asukkaat todella pulassa:ei varaa kulkea taksilla,millä kulkea,ei autoa?! Sikamaista touhua,kenen oikeudella toimittu,toimitusjohtajanko?
- Anonyymi
Etkö jaksa kävellä ?
- Anonyymi
Pilkkaatko ihmisiä kun heille on palvelu ja saavutettavuus tärkeitä
- Anonyymi
Olen kokenut että Matinkylän huolto pitää ihmisiä toistuvasti pilkkanaan.
- Anonyymi
Äitini tiesi kertoa että mainittu trolli on MH:n hallituksessa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äitini tiesi kertoa että mainittu trolli on MH:n hallituksessa
Mistä äitis sen tietää?
- Anonyymi
Asiakasfoorumilla on kerrottu laajasti suurelle yleisölle Isännöintiliiton keskeisien vaikuttajien kuten MHn konsteista saada asiakkailta rahat pois. Katsokaa vaikka Ylen MOT ohjelma. Onko se nyt sitten niin että taloyhtiöiden korjausten suorittajat ovat maksaneet myös yhtiökokouksessa olleelle Hemmolle välikäsien kautta vaikuttamisrahaa isännöitsijätoimiston kautta? Senkö takia se aina laatii taloyhtiön korjaussuunnitelman ja tulee yhtökokoukseen jotta hyötyisi henkilökohtaisesti?
- Anonyymi
Toi on hyvä pointti. Ei pääse kyllä Hemmo enää meidän kerrostaloyhtiön asioita sorkkimaan. Jakaakohan toimitusjohtaja, isännöitsijä, tekniikan pomo ja huoltoyhtiö tasan taloyhtiöltä ja korjausfirmalta kerätyn ns. suojelurahan eli potin vai saako joku enemmän.
- Anonyymi
Miten huolto toimii? Kannattaako tehdä sopimus ?
- Anonyymi
Asiakasfoorumilla kerrottiin trollista ja trollauksesta jo tarkemmin aikaa sitten ja se on yleisessä tiedossa. Niin kauan kuin trollaus jatkuu niin en osaa kuvitella että MH kehittyisi.
- Anonyymi
Minä en usko trolleihin.
- Anonyymi
Matinkylän isännöitsijät ei tosiaan pysy kauan talossa. Vihtuvuus on hurjaa.
Palvelusvuosiltaan pisimpään ollut isännöitsijä on ollut selvästi alle 2 vuotta Matinkylän Huollossa.- Anonyymi
Nykyinen tj olevinaan osaa, mutta opit on menneeltä vuosituhannelta. Tärkeintä hällä oma etu . Alaiset ja asiakkaat pelkkää ilmaa.
..
- Anonyymi
"Minä en usko trolleihin."
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa - Anonyymi
Isännöitsijät pysyy vain yhden tilikauden.
- Anonyymi
Huh, onpas kovasti MH:n morkkaaminen muotia tässä ketjussa. Olin taloyhtiön hallituksessa vajaan 10 vuotta enkä tämän ketjun mukaisiin ongelmiin törmännyt (MH isännöitsijäyhtiönä). On hyvä muistaa, että asunto-osakeyhtiölain mukaan taloyhtiön asioista päättää yhtiön hallitus. Isännöitsijä toimii hallituksen apuna ja toteuttajana. Jos valta on siirtynyt isännöitsijälle, se on hallituksen vika.
Taloyhtiöllämme on joskus ollut pikkunarikka isännöitsijänä. Sellainen riittää, jos kirjanpidon lisäksi ei muuta kaivata, mutta kannattaa muistaa, että ne tapaukset, jossa isännöitsijä on siirtänyt talon rahat omalle tililleen, onnistuvat vain pikkunarikoilta. Isommissa isännöitsijä ei pääse rahoihin käsiksi, vaan niitä hoitaa kirjanpito.
MH:lla on kätevä järjestelmä (Festum?), jolla hallituksen jäsenet voivat kotikoneella katsoa taloyhtiön laskuja. Minä uteliaana eläkeläisenä katselin talon laskuja parikolmekertaa kuukaudessa. Tällainen toiminta varmistaa ettei väärinkäytöksiä tule.
Perustajaosakkaiden (taloyhtöitä) ei missään nimessä kannata luopua MH:n osakkeista. Jos MH:n osakkeet ajautuisivat sijoittjalle niin parkkipaikkojen "ryövääminen" voisi onnistua.- Anonyymi
Olitko säkki päässä koko tuon 10 vuotta?
- Anonyymi
Todella surkea toimisto.
- Anonyymi
Ylen MOT ohjelma kertoi oikein hyvin miten asukkaiden ja taloyhtiön rahoja siirretään mutkien kautta salaa isännöitsijätoimiston taskuun. Sellaista rahaliikennettä ei näytetä Matinkylän Huollon yhtiökokouksessa. Tiedän kun olen ollut paikalla. Tämä ei taida olla mitään amatöörien puuhastelua vaan järjestäytynyttä toimintaa. Se on aika ovelasti naamioitu.
- Anonyymi
Meidän talon isännöitsijä vaihtui taas.
- Anonyymi
Uuden isännöitsijän CV:ssä on 9 työpaikkaa viimeisten 7 vuoden sisällä. Mitä veikkaatte montako vuotta pysyy Matinkylän Huollon palveluksessa?
- Anonyymi
Voi hyvinkin kestää jopa 6kk.
- Anonyymi
Järkytyin kun luin Ylen MOT ohjelmasta. Siinä kerrottiin miten Realian ja Matinkylän Huollon tapaiset isännöitsijätoimistot sopivat hissihuolloista tai muista taloyhtiön töistä taloyhtiöiden ja asukkaiden maksettavaksi keinotekoisen todellista korkeamman hinnan. Ylihinnan hissihuolto ja muut isännöitsijöiden liikekumppanit maksaa isännöitsijätoimistolle ihmisiltä salassa. Kiitti vaan Matinkylän Huolto kaikkien puolesta. Kiitti vaan! Ei tule meille Matinkylän Huoltoa koskaan.
- Anonyymi
Mistä sä tähän Matinkylän Huollon tempaisit, että olisi mainittu MOT ohjelmassa. Laita viesti, mistä kohtaa sen Areenasta löytää uusintana.
- Anonyymi
Mtinkylän huollon toimitusjohta on Realian kasvatti.
- Anonyymi
Kerro enemmän äläkä juoruile.
- Anonyymi
Ei ainoastaan hän, vaan Matinkylän huollossa häärää myös Realian entinen työntekijä ja Isännöintiliiton hallitukseen kuuluva mies? Ei ole huollon yhteystiedoissa kuitenkaan näkyvissä, vaikka häärännyt siellä johtajan ominaisuudessa? onkohan jotain salattavaa?i

Näin se on. Mikä on tämän johtajan / projektipäällikön tehtäväkuva?
- Anonyymi
https://www.isannointiliitto.fi/palvelut-ammattilaisille/palveluverkosto/ Näiltäkö isännöitsijätoimisto saa bonusta jos se ohjaa taloyhtiötä hankkimaan näiltä jotain? Senkö takia Isännöitsijätoimisto pitää näiden eikä taloyhtiön puolia? Näiden vuoksi jo pelkästään kannattaa olla Isännöintiliiton hallituksessa. Paremmat suhteet voivat auttaa parempien etujen saamisessa.
- Anonyymi
Jep. Henkilökohtaiset edut ovat tärkeitä monelle.
- Anonyymi
Ja Punalipun alla on mukava työnsankarien ahertaa ilmaiseksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Punalipun alla on mukava työnsankarien ahertaa ilmaiseksi?
Jep. Viittaatko tuohon toimitusjohtajan Demari taustaan ?
- Anonyymi
Jossain vaiheessa lehdissä kirjoitettiin miten isännöitsijätoimistot olivat alkaneet rikastua huomattavasti. Näiden uutisten jälkeen herää kysymys miten näin sattuikaan käymään.
- Anonyymi
Naapuriin muutti jostain Matinkylän Huollon isännöimästä yhtiöstä henkilö. Hän kertoi että heille oli käynyt niin, että isännöitsijätoimisto oli vaihtanut hallituksen sopiman toimittajan toiseen firmaan. Kun katsoivat netistä mikä se toinen firma oikein oli mille isännöitsijätoimisto ohjasi rahat, niin siellä oli firman nettisivuilla Matinkylän Huollon silloinen, nyt jo eläkkeelle jäänyt toimitusjohtaja mainostamassa mainittua firmaa.
- Anonyymi
Realia taitaa ostaa Matinkylän Huollon
- Anonyymi
Ostais vaan, mutta taloyhtiöt ei suostu myymään tätä "kultakimpaletta"
- Anonyymi
Kyllä halutaan myydä. Voisimme maksaa jotta pääsisimme siitä eroon.
- Anonyymi
Eihän YLEn tarvitse mainita MOT ohjelmassaa erikseen Matinkylän huoltoa kun se raportoi isännöintiliiton jäsenten toiminnasta kun siinä Matinkylän huolto näyttää olevan Suomen aktiivisimpia henkilökohtaisesti. Yle raportoi miten isännöitsijätoimistot kierrättävät salaa taloyhtiöiden rahaa firmojen kautta itselleen. Rikosoikeuden professori tyrmäsi tämän tavan lahjonnaksi. Härskiä porukkaa ovat tällaiset, ei voi muuta sanoa.
- Anonyymi
Oiskohan noin tosiaan ?
- Anonyymi
Aikoinani tein heidän kanssaan yhteistyötä, mutta osoittautui niin paskaksi firmaksi, että lopetin kaikki työt heidän kanssaan. Käykää pytyllä jos on paskahätä, niin helpottaa.
- Anonyymi
MHn Peltokorpi järjesti isännöintiliiton ja samalla MHn kumppaniyrityksen kanssa jekutusyrityksen. Se yritti hämätä valheellisin paperein taloyhtiön tilaamaan turhan työn kumppaniyritykseltään varmaan taas palkkion toivossa? Siitäkin se Peltokorpi jäi kiinni. En ihmetteli vaikka he tekisivät tätä jatkuvasti kaikille taloyhtiöille. En ihmettele YLEn uutisia isännöintitoimistojen käyttämästä lahjonnasta. En ihmettele pitkään jatkuneen kartellin paljastumista enkä puheita isännöintitoimistojen petoksista. Tämän voisi ajatella olevan ahneutta, röyhkeyttä, välinpitämättömyyttä ja ehkä katkeruutta. En hyväksy tällaista toimintaa.
- Anonyymi
Jollei niillä taidot muuhun riitä?
- Anonyymi
Ko firma ja nykyinen pj on pahasti korruption keskipisteenä.
- Anonyymi
Kierrä kaukaa
- Anonyymi
Meidän taloyhtiö vaihtoi riippumattomaan isännöitsijätoimistoon. Kartelliliitto, lahjonta, valehtelu, tiedon pimittäminen eikä selkään puukotus vaivaa. Taloyhtiössä on hyvä rakentava henki kun kukaan hallituksessa ei yritä salaa pelata isännöitsijätoimiston pussiin asukkaiden kustannuksella eikä tule ristiriitoja.
- Anonyymi
Onnea ! Meillä valitettavasti toisin. Hallituksesta Matinkylän huolto löytänyt kumppanin, kimpassa asukkaita uunotettu. Epäselvää, lähtikö Matinkylän huollosta, vai lähtikö se toteuttamaan hallituksen jäsenen toiveita, osaa hallitusta vedetty kuin pässiä narusta. Korkeasti koulutetulta, johtotehtävissä kokeneelta ei "tavallinen" asukas osaa epäillä epärehellisyyttä. Yksi poloinen taustastaan huolimatta niin säälittävä, ettei edes harmittomissa taloyhtiön asioissa kykene ottaman vastuuta puheistaan ja teoistaan. Matinkylän huollon kanssa kimpassa esitetty tarinaa asukkaille, Menty jopa niin pitkälle, että isännöitsijät suoranaisesti vääristelleet merkitykselliseltä osin yhtiökokouspöytäkirjoja, ja asukkaille selitety huuhaata. Asian kannalta taroeellisia tietoja salattu ja peitelty, Matinkylän huollon Päivärinteen ja porukkansa tekemisiin liittyvää, mistä varmasti tieto löytyy, kirjallisenakin. Asiakkaiden kannalta ikävää on se, että vaikuttaa tapahtuneilla olevan tj. Korhosen tuki, eli parannusta ei odotettavissa. Ilmeisesti uudet isännöitsijät surutta sotketaan asioihin. Korhonen ei vaikuta ymmärtävän tai kantavan alkeellisintakaan vastuuta. Pitäisi saada joku lehtimies kiinnostumaan Matinkylän huollon toimista. Tai löytyä joku foorumi, missä konkreettisia tapauksia voisi kerätä ja käsitellä. Uutta verta meni hallitukseen, nyt odotellaan jatkuuko valehtelu ja salailu.
- Anonyymi
Testi
- Anonyymi
Onko se perintätoimisto Intrum taas joku Isännöitsijäliiton juttu?
- Anonyymi
Oli kamala uutinen mitä lehdessä kerrottiin. Matinkylän Huollon toimitusjohtaja oli Isännöintiliiton hallituksessa ja heidän kartellitoiminnastaan oikeus langetti miljoonien eurojen sakot. Aivan hirveää.
- Anonyymi
Hän, Peltokorpi ja moni muu olivat tässä jupakassa kartelliñ takana.
- Anonyymi
KKV:n ylijohtajan Timo Mattilan mukaan kartellit ja muut kilpailunrajoitukset ovat sekä kuluttajien että kansantalouden ja lainkuuliaisten tappio.
”Kertomalla havainnoistasi voit auttaa virastoa kohdentamaan tutkintojaan merkittävimpiin kilpailunrajoituksiin”, Mattila muistuttaa tiedotteessa.
www.kkv.fi - Anonyymi
MARKKINAOIKEUS määrää antamassaan ratkaisussa useat isännöintialan yritykset ja Isännöintiliiton maksamaan sakkoja kartelliasiassa. Markkinaoikeuden mukaan yritysten ja liiton toimissa on ollut kysymys ”tarkoitukseen perustuvasta kilpailurikkomuksesta”.
Markkinaoikeus on määrännyt yhteensä 4,93 miljoonan euron seuraamusmaksut Isännöintiliitolle ja kuudelle isännöintialan yritykselle kartellista, eli kilpailulain vastaisesta valtakunnallisesta hintayhteistyöstä ja hintojen vahvistamisesta.
”Markkinaoikeus katsoo, että asiassa näytetyiksi tulleet kilpailunvastaiset menettelyt ovat ilmentäneet jo luonteensa puolesta riittävää vahingollisuutta kilpailulle ja olleet omiaan vaikuttamaan kielteisesti kilpailuun”, ratkaisussa todetaan.
”Vastaajien menettelyissä on ollut kysymys isännöintipalveluiden hintojen korottamiseen ja tällaisten palveluiden hinnoittelun yhdenmukaistamiseen pyrkivistä sopimuksista tai yhdenmukaistetuista menettelytavoista ja niihin liittyvistä elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän päätöksin annetuista suosituksista.”
MARKKINAOIKEUS korostaa Isännöintiliiton osuutta tapahtumista ja määrää Suomen Isännöintiliiton maksamaan valtiolle seuraamusmaksuna 65 000 euroa. Oikeuden mukaan kilpailurikkomus on tapahtunut lähes poikkeuksetta liiton toiminnan piirissä ja yhteydessä.
”Rikkomus on toteutettu liiton kautta ja liitto on osallistunut sen toteuttamiseen. Liitto on vastuussa rikkomuksesta kokonaisuudessaan koko sen keston ajalta”, ratkaisussa todetaan. - Anonyymi
Senioreissa mietittiin porukalla että oisko tota kartellia edes tehty jos se liiton hyllytetty toimari ei oiskaan hankkinnu Peltokorvelle kiinteistöneuvoksen titteliä justiinsa Isännöintiliitossa? Sanokaas te nuoremmat se.
- Anonyymi
Matinkylän huolto maksaa Jätti osingot omistajilleen !
- Anonyymi
Hienoa! Tätä on odotettu!
- Anonyymi
Alkoiko kartelli kolkuttaa omatuntoa?
- Anonyymi
Tämän toimarin omaatuntoa ei kolkuttele mikään. Sai hyvän suojatyöpaikan.
- Anonyymi
Sen toiminta on aivan ala-arvoista. Isännöitsijä ei piittaa mistään. Asiakaspalvelussa ei kukaan vastaa.
- Anonyymi
Useita työpyyntöjä samasta asiasta.
Ei tunnu kiinnostavan...
Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik103379MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681858Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61982Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33948Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768