Miten elääjaolla---mikä on tärkeää

Lorenaa

Miten olla ja elää, kysyn vaan. Olin pe luennolla joka koski vanhenevien ikäihmisten elämää nimenomaan liikkumisen ja päivittäisten toimintojen kannalta.
Ohjeita tuli tuutin täydeltä, eriasia onkin miten niitä voisi hyödyntää jokapäiväisessä elämässä.

-Istuminen ei ole hyväksi
-Pitää kävellä tai juosta
- Kuntosalilla käynti on hyväksi
-Ulkoilu, retkeily, lenkkeily ym.
-Kotona jalkapainot, pallot, tasapainolaudat ym.ym

Istumiseen mielestäni liittyy mm. tietokoneella itsensä päivittäminen, mitä maailmalla tapahtuu, on tapahtunut tai on tapahtumassa---siis ajan hengessä pysymiseksi. TV:n katselu, lukeminen, matkailu,erilaiset pöytäpelit ym.ym. eivät ole "niin hyväksi".

Kävelemme jokainen jos kävely on mahdollista, Kyläily vaikka sitten keskustelu puhelimitse ystävien kanssa on virkistävää.

Paljon oli näkemyksiä miten ikäääntyneen tulee olla ja elää. Huomiotta jäi vain ei kaikilla ole mahdollisuutta, mahdollista. Pidän liikunnallisuutta joka tapahtuu kuntoilijan voimavaroilla ja ehdoilla, hyvänä juttuna, ei kuitenkaan pakonomaisena.

Teatterit, konsertit, ryhmissä toimiminen, jotka ovat varkistäviä monelle vanhenevalle henkilölle,
Niistä ei puhuttu mitään.
Luento olikin kait tarkoitettu liikunnallisuuden aktivoimiseksi, valitettavasti huomiotta jäivät mielialaa kohottavat tapahtumat. Olen kait jo sen ikäinen odotan jollekin ryhmälle suunnattua koulutuspäivää eri osioiden kattavana Informaatio tilaisuutena.

Tämä ei ole purnaus, vaan oma näkemykseni miten ikääntyvien elämän nuorempi sukupolvi kohtaa. Ei taivuta enää kaarelle asti jumpassa, askeet alkavat lyhenenemään........

12

178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • e.lä.mä

      Elän normaalia elämää, että olen täyttänyt 71 vuotta ei muuta millään lailla elämää. Kun tein viimeiset vuodet työ oli pääasiassa istu
      mista 1986-2005 jolloin lopetin terveenä. (tein Hornettiin uusia osia) plus 95% kaikkiin koneisiin mailmassa.

      Rahankeräiliöiden toimiin en ryhdy. Isäni kuoli 86 vuotiaana (hölmöt lääkärit) oli 2 viikkoa sairaalassa. Hänen siskonsa 95 vuotiaana.

      Kuolema lähestyy kaikkia vaikka kävelisitte 12 tuntia päivässä.

      • ko.ne

        Lontokoneet pääasiassa USA.


    • mikä-on-tostuus-liikkumi

      Jotkut elää lähes satavuotiaiksi,
      vaikka eivät liiku juuri ollenkaan koskaan, nuorena teki navettahommia maalla,
      eräski mummo kuoli jokunen aika sitten eli 99 vuotiaaksi
      ei liikkunu kymmeniin vuosiin,
      häntä auttoi oma läheinen noin viimeset parikymmentä vuotta,

    • ". Ei taivuta enää kaarelle asti jumpassa, askeet alkavat lyhenenemään........"

      Osuvasti kirjoitettu, koska itse olen ollut useissakin liikuntaryhmissä nyt iäkkäänäkin (en suinkaan vanhana), mutta ohjaaja onkin nuori ja vetreä henkilö.

      Vesijumppa oli kiduttavin, kun nuori ohjaaja huuteli vain, että tee sitä, tee tätä ja vartalo ei vain totellut vedessä, kuten hänellä kuivalla maalla ja nuoruuden innolla. Siihen loppui minun vesijumppa harrastukseni, koska en pystynyt kaikeen, mitä tuo nuori ohjaaja näytti seieltä terassin laidalta.

      No, tuohon en kyllä yhdy;
      "Teatterit, konsertit, ryhmissä toimiminen, jotka ovat varkistäviä monelle vanhenevalle henkilölle.,Niistä ei puhuttu mitään."

      Olen toki huomannut, kuinka köyhä ei pääse harrastamaan näitä kulttuuri rientoja, kuten oopperaa, balettia ja teatteria, mutta en usko, että se olisi se virkistävin vaihtoehto vanhuksille, anteeki iäkkäille.

      Kuka henkilö piti tämän luennon, siis ikä? Älä vain kirjoita, että Aia Samulin, että tansikaa, koska hän olisi sulkenut kaikki toiset vaihdoehtot liikunnalle.

    • sini.sirkku.ek

      Mitään kaavaa en usko olevan, miten vanhenevan ihmisen tulisi elää 😊 Suuntaa antavia ohjeita liikkuu paljon, miks'ei jos tietoa kaipaa sitä tarjontaa on paljon!

      Omalla kohdallani noudatan vain sitä ( välttämättömyyden lisäksi), mikä antaa iloa ja tyydytystä elämääni.

      "Miten nuorempi sukupolvi kohtaa" vanhenemisemme ? Ajatus tai huoli siitä ei koskaan ole tullut mieleeni? niin itsestään selvänä koen oman vanhenemiseni.

      En haikaile menneitä jumppasuorituksiani, askeleen lyhenemistä,..vaan koen iloa , että iästäni huolimatta hoidan bielä itsellisesti omat tarpeeni ja olemiseni.

      Mielialakokemuksia ulkoapäin tulvii maailma minusta ! Milloin kodin askareet kasvien istutuksista, esteettisiin näkymiin maisemassa, kadulla tai ihmisissä, joka taholla.

      Tiede lehdessä on herkullinen artikkeli hyönteisistä: Kimalaiset oppivat. matkivat ja masentuvat. Art. mukaane englantilainen hyönteistutkija sai älykkäät kimalaiset pelaamaan jalkapalloa 😊

      Ne saivat palkinnokseen mettä, ohjattuaan pallon pieneen ympyrään,..jos taas joku joukosta ei onnistunut, muut tarkkailijat menivät apuun, kuljettamaan palloa suorinta tietä.

      PS. Nyt sitten tiedämme, jos ei mehiläisiä näy,...ne pelailevat jalkapalloa!🌷

      Iloista viikonloppua meille kaikille! 😊

    • omin.tiedoin.ja.eväin

      Ellei jo tässä iässä tiedä kuinka elää, ei siihen mitkään luennoitsijan jakamat eväät auta.

      On ilmestyunyt kaiken alan viisaita jakamaan tietoja "rahasta".
      Ellei luennolle peritä pääsymaksuja, niillä joko myydään tai markkinoidaan muulla tavalla aiheeseen liittyvää "propakantaa" Niitä "suunpieksijöitä riittää opettamaan sitäkin kuinka avioliitto saadaan pysymään koossa, vaikka moni tähän ikään enn'ättänyt on ollut jo liitossaan monta kymmentä vuotta!

      Mitä ne kykenevät opettamaan, nuorempia ihmisiä yleensä ovat nuo viisaammat.
      Minua ei haittaa oma vanheneminen, teen mitä huvittaa, jopa sellaista mitä on kiellletty tämän ikäisiltä, muka vaarallisena.
      Mikä on vaarallista muu kuin elämä itse?
      Kun aamulla herää ja jaksaa nousta vuoteeltaan omin avuin, on kaikki kunnossa ja omin opein tähän asti.

      Ellei huomenna pääse aamupalalle, ovat kaikki ohjeiden antajat jo myöhässä, joten en kuuntele ohjeita, koska vain minulla on vastuu omasta elämästäni, en siirrä sitä lääkefirmoille, enkä "elämäneliksiiriä" tarjoaville tahoille. Jos tarvitsen lääkäriä, se on lääketieteellistä apua, mutta huuhaat on huuhaata.
      Jokuvitaexproo.... ja vitalis... voihan vitsit.

    • liv.elä

      Ihminen luotu elämään tietyn ajan sen jälkeen on kuolema. Tietenkin on sairauksia tuhansia joita hallitsee elämä, kuitenkin on totuus olemme kuolevaisia ei elämää voi jatkaa kävelemällä tai kuntoilemalla, luulen meissä kaikissa tikittää kuoleman kello teemme mitä vain.

      Huumeet ja sen kaikissa muodoissa voi olla pahasta. Tosin on tutkimuksia että huumeet voivat olla lääkkeitä.

      • yksi-meistä-puskasta

        " meissä kaikissa tikittää kuoleman kello "

        niimpä, aavistus on jo olemassa,
        väsymys ei väisty teki mitä tahansa,
        ruokahalu kadonnu, miksi ,,,
        kun jotain syö lähinnä on oksettava olo,
        mikä vikana onko palstalla tietäviä ihmisiä,
        entä tietääkö joku, jos jättää kokonaan syömättä kuinka käy,
        pitääkö silti ottaa määrätyt syd. lääkeet vaikka ei voi syödä,


      • lekemed
        yksi-meistä-puskasta kirjoitti:

        " meissä kaikissa tikittää kuoleman kello "

        niimpä, aavistus on jo olemassa,
        väsymys ei väisty teki mitä tahansa,
        ruokahalu kadonnu, miksi ,,,
        kun jotain syö lähinnä on oksettava olo,
        mikä vikana onko palstalla tietäviä ihmisiä,
        entä tietääkö joku, jos jättää kokonaan syömättä kuinka käy,
        pitääkö silti ottaa määrätyt syd. lääkeet vaikka ei voi syödä,

        Ota lääkkeet ainakin.....


    • lii.kunta

      Joillakin on kait hyvät geenit, että pystyvät vuosikausia olemaan hyvin pienellä liikunnalla,
      lähinnä sisätiloissa, eivätkä sairastu kuitenkaan .
      Luulisi kuitenkin, että liikunta ainakin jossain määrin olisi tarpeellista, edes vähäinenkin!

    • lii.kunta

      Jokurtit ja muut maitohappotuotteet ovat parempia kuin maito, paremmin sulavaa.

    • totuusai

      Asiasta ruoka muistuu mieleen, vuokratalossani oli hyvin vanha asukas--nainen-, maalasin ikkunoita sisältä hänellä oli koti hoitaja joka teki ruokaa.

      Näin sitten kun ruoka oli valmis--- täytyy sanoa ei sen näkemän jälkeen maittamut . Lutasella oli pyramiidi perunoita kastikkeellla.

      Kuollessa oli ikää 96. Hän oli hyvä ihminen oli asunut i USA vuosia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      87
      1400
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      997
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      374
      834
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      153
      804
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      717
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      709
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      611
    Aihe