Kuinka paljon mahtaa olla meitä etä-äitejä eli äitejä, jotka tapaavat lastaan/lapsiaan vkonloppuisin ja lomilla?
Tarkoitan äitejä, joilla olisi ollut yhtäläinen mahdollisuus saada lapsen huoltajuus, mutta ovat sen lapsen isälle suostuneet antamaan.
Olisi kiinnostavaa tietää miten päädyitte ratkaisuunne? Miksi lapsi isälle? Miten usein tapaatte lasta?
Minä aluksi taistelin lapsen huoltajuudesta. Juttu oli oikeuteen menossa. Asianajaja sanoi, että päätös saataneen vuodessa, kun on pienestä 3-vuotiaasta lapsesta kyse. Mutta vuoden kuluttua ei ollut vielä tapahtunut mitään. Asianaja puhui jo toisesta vuodesta...
Ex päätti, ettei anna eron jälkeen minun ollenkaan tavata lasta. En siis lasta eron jälkeen sitten saanut tavata. Tälle ei kukaan voinut mitään, koska meillä oli ex:n kanssa vielä tuolloin yhteishuoltajuus-sopimus voimassa. Viranomaisilla ei ollut keinoja puuttua asiaan. Yhteishuoltajuus tarkoittaa sitä, että vanhemmat keskenään sopivat asioista...
Kestin tätä muutaman kuukauden. Sosiaalivirasto keksi lopulta keinon puuttua asiaan aikani siellä ravattua. Järjestivät minulle ns. valvottuja tapaamisia joka toinen vkonloppu 3 h kerrallaan. Oli pakko suostua, koska muuta ei ollut tarjolla. Mies suostui tähän järjestelyyn ja saikin tästä oivan idean:
Mies kirjoitti perättömiä minusta lastenvalvojalle: Olen mukamas alkoholisti, pilleristi, väkivaltainen, lapsesta piittaamaton... Kun kerran joudun valvotuissa tapaamisissakin käymään ja niitä on minulle järjestetty!!! Jos olisin terve, normaali ja tasapainoinen minun ei tarvitsisi viranomaisten läsnäollessa lasta tapailla... Niinpä niin...
Onneksi em. asiat oikenivat, mutta selvitykset piti laittaa pystyyn ja aika kului.. ja valvotut tapaamiset jatkuivat.
Minulle ne tapaamiset olivat henkisesti rankkoja, varmaan myös lapselle, jos ei muuten, niin minun kauttani.
Sitten ex ehdotti, kun olin jo revetä liitoksistani tilanteen vuoksi, että jos hän saa yksinhuoltajuuden niin saan tavata lasta niin usein kuin tahdon ja tapaamiset voi aloittaa heti, kun nimeni olisi papereissa... Kiristystä, mutta tehokasta... Oli niin ikävä lasta...
Suostuin. Tehtiin paperit. Juttu ei mennyt oikeuteen. Papereiden mukaan minulla on normaalit etä-vanhemman tapaamisoikeudet.
Ainoa asia, joka muuttui sen jälkeen, kun annoin ex-puolisolleni periksi ja luovutin huoltajuuden hänelle, oli se, että nyt tosiaan saan tavata lasta silloin kuin haluan. Ja käytännössä lapsi kuitenkin on minulla toisinaan jopa 3 vkoa/kk. Ja aina silloin, kun lapsi sairas...
Eli olen tyytyväinen. Minulle ei ole tärkeää se, kuka lapsen paperilla "omistaa" vaan se, miten paljon lasta näkee ja hänen kanssaan voi olla käytännössä, oli huoltaja kumpi tahansa. Tämän sanoin lastenvalvojallekin.
Viime aikoina lapsi on alkanut temppuilla, kun ex tulee häntä kotiin hakemaan. Lapsi ei haluaisi lähteä. Otaksun, että kun aika vielä kuluu niin lapsi saattanee tulla minun luokseni asumaan, ihan omasta halustaan. Mikäs sen mukavampaa. Mutta hyvä näinkin.
Mitä ajatuksia tämä teissä herättää? Olenko lapsesta piittamaton äiti vai olenko kyennyt ajattelemaan lapsen parasta ohi itseni, kuten pitäisi?
Näistä tapahtumista on sen verran vähän aikaa kulunut, etten itse näe asioita vielä selvästi.
Kiva, kun autatte!
Tarkoitan äitejä, joilla olisi ollut yhtäläinen mahdollisuus saada lapsen huoltajuus, mutta ovat sen lapsen isälle suostuneet antamaan.
Olisi kiinnostavaa tietää miten päädyitte ratkaisuunne? Miksi lapsi isälle? Miten usein tapaatte lasta?
Minä aluksi taistelin lapsen huoltajuudesta. Juttu oli oikeuteen menossa. Asianajaja sanoi, että päätös saataneen vuodessa, kun on pienestä 3-vuotiaasta lapsesta kyse. Mutta vuoden kuluttua ei ollut vielä tapahtunut mitään. Asianaja puhui jo toisesta vuodesta...
Ex päätti, ettei anna eron jälkeen minun ollenkaan tavata lasta. En siis lasta eron jälkeen sitten saanut tavata. Tälle ei kukaan voinut mitään, koska meillä oli ex:n kanssa vielä tuolloin yhteishuoltajuus-sopimus voimassa. Viranomaisilla ei ollut keinoja puuttua asiaan. Yhteishuoltajuus tarkoittaa sitä, että vanhemmat keskenään sopivat asioista...
Kestin tätä muutaman kuukauden. Sosiaalivirasto keksi lopulta keinon puuttua asiaan aikani siellä ravattua. Järjestivät minulle ns. valvottuja tapaamisia joka toinen vkonloppu 3 h kerrallaan. Oli pakko suostua, koska muuta ei ollut tarjolla. Mies suostui tähän järjestelyyn ja saikin tästä oivan idean:
Mies kirjoitti perättömiä minusta lastenvalvojalle: Olen mukamas alkoholisti, pilleristi, väkivaltainen, lapsesta piittaamaton... Kun kerran joudun valvotuissa tapaamisissakin käymään ja niitä on minulle järjestetty!!! Jos olisin terve, normaali ja tasapainoinen minun ei tarvitsisi viranomaisten läsnäollessa lasta tapailla... Niinpä niin...
Onneksi em. asiat oikenivat, mutta selvitykset piti laittaa pystyyn ja aika kului.. ja valvotut tapaamiset jatkuivat.
Minulle ne tapaamiset olivat henkisesti rankkoja, varmaan myös lapselle, jos ei muuten, niin minun kauttani.
Sitten ex ehdotti, kun olin jo revetä liitoksistani tilanteen vuoksi, että jos hän saa yksinhuoltajuuden niin saan tavata lasta niin usein kuin tahdon ja tapaamiset voi aloittaa heti, kun nimeni olisi papereissa... Kiristystä, mutta tehokasta... Oli niin ikävä lasta...
Suostuin. Tehtiin paperit. Juttu ei mennyt oikeuteen. Papereiden mukaan minulla on normaalit etä-vanhemman tapaamisoikeudet.
Ainoa asia, joka muuttui sen jälkeen, kun annoin ex-puolisolleni periksi ja luovutin huoltajuuden hänelle, oli se, että nyt tosiaan saan tavata lasta silloin kuin haluan. Ja käytännössä lapsi kuitenkin on minulla toisinaan jopa 3 vkoa/kk. Ja aina silloin, kun lapsi sairas...
Eli olen tyytyväinen. Minulle ei ole tärkeää se, kuka lapsen paperilla "omistaa" vaan se, miten paljon lasta näkee ja hänen kanssaan voi olla käytännössä, oli huoltaja kumpi tahansa. Tämän sanoin lastenvalvojallekin.
Viime aikoina lapsi on alkanut temppuilla, kun ex tulee häntä kotiin hakemaan. Lapsi ei haluaisi lähteä. Otaksun, että kun aika vielä kuluu niin lapsi saattanee tulla minun luokseni asumaan, ihan omasta halustaan. Mikäs sen mukavampaa. Mutta hyvä näinkin.
Mitä ajatuksia tämä teissä herättää? Olenko lapsesta piittamaton äiti vai olenko kyennyt ajattelemaan lapsen parasta ohi itseni, kuten pitäisi?
Näistä tapahtumista on sen verran vähän aikaa kulunut, etten itse näe asioita vielä selvästi.
Kiva, kun autatte!
Vastaukset 20
Vanhimmat
Tarinasi veti minut hiljaiseksi. Mieleni on tehnyt kysellä, minkälaisten tilanteiden johdosta on olemassa yh-isiä, mutten ole kehdannut. en ole voinut IKINÄ ymmärtää naista, joka jättää lapsensa. Minkälainen nainen kantaa, synnyttää mahdolliseti vielä imettää ja sitten hylkää lapsensa. En kokenut että olisit lapsesi hyljännyt päin vastoin. Tietysti kerroit vain oman osuutesi/näkemyksesi asiasta, mutta kuten sanoin olen sanoton, en usein ole. En osaa edes kuvitella minkälaista tuskaa ja pahaa mieltä olet saanut kokea. Onneksi tilanne on nyt parempaan päin.
Kuinka lapsi yhteishuoltajuudessa sitten jäi niin isänsä "hallintaan"? Tajuan että moni nainen tekee vastaavaa kiristäessään miestä, mutta jotenkin tuntuu käsittämättömältä, että äiti joutuu luopumaan lapsestaan. Toivon voivani jatkaa keskustelua kanssasi. tämä veti nyt aika rankasti jalat alta ja jään sulattelemaan.
Voimia sinulle, ja kaikille muillekin jotka joutuvat vastoin tahtoaan olemaan erossa lapsistaan.
"Mieleni on tehnyt kysellä, minkälaisten tilanteiden johdosta on olemassa yh-isiä, mutten ole kehdannut. en ole voinut IKINÄ ymmärtää naista, joka jättää lapsensa".
Tilanteeni oli varsin perinteinen; äiti ihastui toiseen ukkomieheen -työtoveriinsa ja perhetuttavaamme. Seurauksena oli kaksi eroa. Lapset päättivät jäädä isän luokse elämään/asumaan.
Mitä sosiaalityöntekijät, papit edellä sitä kansankynttilät -opettajat perässä...
Aika rajusti tehty, mies ei yleensä lähde tälle linjalle mitä naiset harrastavat. Tässä on ehkä esimakua naisille jotka luulevat voivansa tehdä mitä haluavat. Usean vuosikymmenen ovat miehet olleet vastaavassa tilanteessa.
Kuitenkin olen sitä mieltä, että lapsen tahto on pääasia ja nyt näyttäisi olevan lapsen tahto muuttaa sinun luokse joten lastenvalvojalle ja kyllä se siitä.
Mikä oli syynä että sossutädit halusivat sinulle valvotut tapaamiset,mikä on ongelmasi?
Miksi alunperin noin pieni lapsi annettiin isälle?
Miksi lasta pitäisi taas alkaa pompotella nyt sinulle kuten itse kirjoitit että asioista on kulunut vasta vähän aikaa.
Joku sinussa mättää nyt.
Mikä isässä mättää, jos ensin ei anna tavata lasta, ja sitten antaakin 3vk/kk??????????
jos äidissä mättäis, ei isä olis antanut lasta sen jälkeenkään, kun äitiä olis ensin nöyryyttänyt oikein olen takaa.
Katoppa asioita välillä muutenkin, kun vaaleanpunaisten lasien takaa.
Kyllä ne isätkin osaavat olla oikein kunnon vempuloita.
Tasapuolisuuden nimis, on todettava, että osaa äiditkin, mutta tässä nyt sattui olemaan toisin päin.
Jos toinen ei ole vapaaehtoisesti halunnut, että lapsi menee isälleen, ja isälle se taas on ollut kunnia kysymys, soppa on valmis.
Ei äidissä tarvitse olla mitään vikaa.
En minäkään ole narkkari, en koskaan ole edes huumeisiin koskenut, niinkun isä oikeudessa väitti.
En ole huorakaan, vaikka isä oikeusessa niin väitti.
Enkä ole yrittänyt tappaa lastani, vaikka niinkin oikeudessa isä väitti.
Joten, mikä minussa oli vikana?????
Se, että jätin isän.
Hän oli jo vuosia pahoinpidellyt minua, ja sain tarpeekseni.
Se minussa oli vikana, että olin loukannut isän ylpeyttä.
Miestähän ei nainen jätä, ja jos jättää, nainen saa kyllä kärsiä.
Ja minä olen nyt 7 vuotta kärsinyt.
Perkule, että pistää vihaksi naiset, jotka kuvittelee, että isät voivat olla vain ja ainoastaan enkeleitä.
Niin niin.
Ja niille, jotka vetää herneen nenään, totean, että myös naiset osaavat olla itse piruja.
Luoja suokoon, että joskus miehet, ja naisetkin menisivät itseensä, ja lopettaisivat ex rakkaittensa kiusaamisen.
Siis ne, jotka kiusaa.
Tässä selvennystä:
Eron jälkeen en saanut ex-mieheen minkäänlaista yhteyttä. Hän ei vastannut kirjeisiini, soittoihin, tekstareihin. Jos soitin muusta kuin omasta puhelimesta, löi luurin korvaani kuullessaan, että se olen minä.
Ongelmani oli se, ettei ex antanut tavata lasta kahden kesken. Hän varmaan pelkäsi, että tekisin saman kuin hän teki minulle: Lähti lapsen ja oman äitinsä kanssa keski-Suomeen lomalle kertomatta minulle. Minä huolesta soikeana, kun tulen kotiin ja huomaan osan vaatteista ja tytön petivaatteet viedyn. Kun kyselen perään tulee vastaus: Mitä se sulle kuuluu missä me ollaan?
Tämä oli viimeinen pisara. Päätin jättää miehen ja otin eron. Sellaista se meidän perhe-elämä oli: Mies naimisissa oman äitinsä kanssa. Minä kotiin ja kaikki kiva mm. Puuhamaat, linnanmäet yms. ilman minua oman äitinsä kera.
Mieshän tästä suuttui. Anoppi haukkui pystyyn: Olen kuulemma epäsosiaalinen, hänen ylitseen eivät miniät kävele, hän on kasvattanut 2 lasta ja osaa sanoa, etten minä osaa lasta yhtä hyvin hoitaa kuten hän...
Siinä se meidän parisuhteen ongelma tuli sanottua. Varasin ajan 1/2 vuotta ennen eroa perheneuvolaan. Sain käydä siellä yksin. Mies kävi pari kertaa sanomassa, ettei hänessä mitään vikaa ole. Kaikki vika minussa. Jatkoin käyntejä vielä 1/2 vuotta eron jälkeenkin.
Perheneuvolassa minulle sanottiin aika suoraan, etteivät he voi auttaa, jos mies ei halua osallistua eikä näe vikaa myös omassa itsessään (kiinni vielä omassa äidissään). Meillä kun mies ei osannut ratkoa ongelmia eikä tehdä mitään päätöksiä ilman äitiänsä. Hän oli kuin marionetti, jota äitinsä ohjaa. Äiti halusi pojan ja lapsenlapsen, mutta ei minua, joka vastusti tätä heidän pyhää "kolminaisuutta".
Jatkoin perheneuvolassa käyntejä. Siten tapahtui se, että mies siis lähti äitinsä ja lapsen kanssa sinne keski-Suomeen lomailemaan. Heidän lomaillessaan pääsin irti suhteesta, mutta lapsi oli miehen matkassa. Päätin, että haen lapsen sitten, kun tulevat kotiin, mutta en saanut mieheen enää yhteyttä.
Lasta ei isälle antanut loppujen lopuksi kukaan muu kuin minä. Aluksi yritin lasta itselleni. Sitten en enää jaksanut. Sairastuin lisäksi reumaan, jota stressi pahensi.
Aloin uskomaan, että olen tosiaan huono äiti enkä kykene lasta hoitamaan, kun sairauskin tuli. Sitä oli niin yksin tuossa tilanteessa.
En halua lasta pompoteltavan. Tiedän, että isä häntä rakastaa ja olenhan minä aina lähellä ja käytettävissä.
Tämä on niin monikimuranttinen juttu, kuten muidenkin vastaavanlaiset tilanteet. On vielä paljon kaikenlaisia seikkoja, jotka haluaisin purkaa ulos.
Vastaan mielelläni kysymyksiin ja keskustelen asiasta syvemmin. Minulle voi lähettää myös sähköpostia ja ehkä joskus keskustellaan ihan vaikka chatissakin? Sovitaan jokin päivä ja kellonaika. On jotenkin kivempi "jutella". Ja olisi kiva saada uusia, hyviä ystäviä! :-)
Sähköpostiosoitteeni: [email protected]
Tarinasi kuulostaa niin tutulta. Olen eronnut 2000 ja lapset jaettiin erossa. Mies ei halunnut luopua lapsistaan vaan uhkaili ja kävi myös käsiksi valintaa tehdessä. Lasten asioista kun olisi pitänyt tehdä asiallinen keskustelu.
Lapset on nyt jaettu molemmille vanhemmille ja se on rankka asia kestää. Ikävä kun on sekä lapsilla toisiinsa että toiseen vanhempaan.
Ja näihin kommentteihin etä-äitiydestä: etä-äidit on jopa tutkimusten valossa todettu vastuullisimmiksi erovanhemmiksi kuin ero-isät.
Etä-äidit harvemmin hylkää lapsensa. Ylipäätään erovanhemmat jos hylkäävät lastaan ovat he tehneet sen kiusaamistarkoituksessa.
Jätin minäkin lapsen isän. En siis lasta. Halusin lapsen elämäntilanteen pysyvän mahdollisimman tasapainossa vaikka äiti ja isä eroaakin. Meillä on yhteishuoltajuus jo kuusi vuotta ja toimii nykyisin.
Lapsen isä, opettaja, kertoi minusta mustamaalaavia juttua päiväkodissa, koulussa, yhteisille ystäville ym. Onneksi lapsen opettaja, ihanan objektiivisesti juttuihin suhtautuva ihminen, kysyi minulta niitä suoraan. sillä hetkellä moni asia selvisi, pitkät katseet ym ym. Lapsen isä oli antanut ymmärtää minun olevan kykenemätön lapsen hoitoon että hän yksin huolehtii lapsesta. Opettaja oli ollut minun kanssa monta kertaa yhteydessä ja hän oli ilmoittanut entiselle miehelleni että sitä on todella vaikea uskoa.
Rupesin juttelemaan asiasta ystävien ja sukulaisten kesken ja asioita paljastui roppakaupalla, kysyin suoraan eksältäni miksi tällaisia juttuja???? Eikö ero ollutkaan yhteinen sopimus??? Hän kielsi ensin kaiken mutta illalla laittoi tekstiviestiä ja pahoitteli asiaa. Sanoin että hänen on itsensä peruttava kertomansa jutut.
En tiedä onko hän tehnyt sitä, mutta uskomatonta, hänen muusta käytöksestään tai lapsen asioiden yhteydessä tämä ei koskaan tullut ilmi. Syy oli vain siinä että hän halusi kostaa, koska hän ei sittenkään ollut halunnut eroa...
Itseäsi. Helvetti ja luovuit lapsestasi sairaan kiristäjän ehdoilla olist taistellu olisit varmasti voittanu.Sitäpaitsi taisit hiukan puhua paskaa tarinassasi. Itse olen taistellu oikeudessa lasten oikeuksista ja todellakaan ei rosikseen tarvinu odotella, pariviikkoo ja sielä istuttiin. Minä olin se joka ei antanu lapsia isälle ja oli yhteishuolto, isä vei asian rosikseen väitti mua vaikka mix mutta kun ei ollut näyttöä ei tuomittu mistään isä sai valvotut tapaamiset isän vanhemet oli valvojina. Tapaaminen oli kerran 2 viikos 1vk kerrallaan, mut kun kysees oli paskaa puhuva alkkis joka yritti esittää sosulle ja tuomarille ja kiisti kaiken ja luuli voittavansa valheella niin kävi sille vahinko ja kämmäs koko jutun (valvotut tapaamiset) nyt ei oo kohta 2 vuoteen äijä saanu tavata mukuloitaan ja se on oikeuden päätös ei mun.
Olen etä-äiti ja oli lopulta pakko suostua kun lapset halusivat itse muuttaa isälleen. Yritin alkuun, että kokeiltaisiin jos se onkin uutuuden viehätystä, mutta eksä halusi että heti. No, minä panin hanttiin ja eksä veti oikeuteen. Ei edes päästy sinne asti kun oli pakko luovuttaa. Olin henkisesti aivan rikki. Lapset huusivat, että eivät tule mun luokse koskaan jos eivät saa asua isälleen. Kukaan ei voi tajuta kuin kauheaa tuolloin oli.
Kuulostipa tarinasi tutulta. Olen taistellut ex:n kanssa yhdeksän vuotta. Tälläisten narsisti luonteisten kanssa ei ole helppo hoitaa asioita. He keskivät mitä uskomattomanpia tarinoita. Minuakin syytettiin alkoholistiksi ja sairaaksi ihmiseksi, etten kykene hoitamaan lapsiani. Niinpä hän halusi yksinhuoltajuutta ja minulta kokonaan tapaamisoikeudet pois. Kumma vaan, ettei joutanut naimississa olleessaan käymään edes joka viikko lapsiansa katsomaasa, elin siin yksinhuoltajana avioliitossa. Silloin kelpasin lastenhoitajaksi. Ja alkoholiakin olin maistenut sen verran että tiesin minkä makuista se on, mutta siideripulloa en olisi alas saanut. Enkä vielä tänä päivänäkään ole ollut humalassa, paukun tai siiderin saatan ottaa jos on jokin tilaisuus, mutta nekin yleensä lahjoitan jollekkin muulle juotavaksi. Saimme kuitenkin sovittua yhteishuoltajuuden ja lapset olivat aina kaksi viikkoa minun luona ja sitten kaksi viikoa isällä, tämä toimi kohtalaisesti koska asumme niin lähellä toisia. Pikku hiljaa lapset kasvoivat ja isä kustansi heille harrastuksia, ulkomaan matkoja yms. Isä rupesi huomaamaan, etteivät lapset halua enää hänen luoksensa, niin hän rupesi kiristämään lapsia rahalla. Jos menette äidin luokse, niin hän ei kustanna enää sitä eikä tätä ja tuota.
Sitten eräänä päivänä poikani ilmoitti, ettei hän enää halua mennä isällensä. Sovittiin pojan kanssa ettei tarvitse mennä, hän jää minun luokse kun työttö lähtee. Siitä alkoi sota. Vuosi ravattiin soskussa, minut haukuttiin hoitoa kaipaavaksi henkilöksi, lapsiä kiristettiin äärimilleen. Tytölle isä ilmoitti, jos muutat äidin luokse, niin hän käy sinun kesä/työpaikkoihin ilmoittamassa minkälainen paskiainen olet, että saat lopputilin, tytön kavereille ilmoitti että jos tyttö käy hankalaksi, niin imoittakaa hänelle, niin hän antaa turpaan sille yms. Lasten suut tukittiin soskussa, isä kiristi sanomasta asioista. Sain pojalle soskun työntekijöiden painostuksesta isältä luvan käydä psykologin juttusilla, mutta kun aika tuli, niin isä käski pojan käydä ilmoittamassa ettei tule enää ikinä tänne ja siihen loppui se yrítys saada lapset puhumaan mitä isän luona tapahtuu. Eräällä sosku käynnillä isä sitten käyttäytyi uhkaavasti ja sanoivat ilmoittavansa lastensuojeluun. Isä sen ilmoituksen jälkeen käski lasen painua minun luokse kokonaan, ottaa hänen luotansa vain vaatteet ja koulukirjat. Kännykät ja urheiluvarusteita ei saanut tuoda. Meni pari tuntia hän tuli vaatimaan niitä minulta pois. Isä huuti ovella ja lapset keräsivät vielä purkamattomat tavarat takaisin sinne. Sen jälkeen lapset eivät saaneet tulla minun luokse enää kuin kerran kuukaudessa viikonloppu käynnille. Ravasin soskussa, otin asianajajaan yhteyttä, asianajaja ilmoitti, että jos lapset eivät uskalla sanoa mitään, niin oikeuden käynnit kestävät tässä tapauksessa toista vuotta, eikä ole mitään takuuta lopputuloksesta. Lapset sitten kävivät viime keväästä jouluun asti kerran kuussa minun luona, vaikka meidän viralliset sopimukset olivat muuta. Isä oli ilmoittanut, että hän pitää lapsia niin kauan että joudun hullujen huonneelle. Kävin kirjoittamassa loppuvuodesta isälle yksin huoltajuuden. Isä oli käynyt soskussa "urputtamassa", että kun hän niin haluaisi, että lapset kävisivät useammin äidin luona. No, nyt hänellä on tämän vuotta ollut valta siitä miten useasti hän laskee lapsia minulle, kas kummaa en ole lapsia nähyt sitten joulupäivän jälkeen. Eikä isä tykkää siitä, että lapset pitävät minuun yhteyttä, tai jos minä pidän heihin yhteyttä, niin he kärsivät siitä sitten jossakin muodossa.
En taida olla siis edes viikonloppu äiti.
En ymmärrä miten sinä ja minä kaksi jäkevää ihmistä suostumme tällaiseen, miten Suomen kaltaisessa maassa voi tällaista tapahtua?
Miksei kukaan psykologi tunnistaa miehesi tosi sairaanloista kostokäyttäytymistä ja pelastaa lapsia häneltä. Sillä eihän ole kysymys lapsista, vaan toisen aikuisen kostamisesta.
Miten joku voi puhumalla kääntää kaiken päälaelleen? Miten joku voi selvitä siitä ilman rangaistusta. Usein kärsivä osapuoli lasten lisäksi on nainen, koska me annamme helposti riitaa pelkäen periksi, tai meitä kiristetään lapsilla. Onko tämä joku muslimivaltio?
Kaikkien posti ja kaikenlaiset mietteen tervetulleita! Voidaan kerätä porukka ja vaikka chattailla asian tiimoilta ja yleensäkin näistä etä-äiti asioista...
Heipsan!
Ehdottaisin tota äidit ja isän chatti huonetta siel ei koskaan tapahdu mitään..
Ilmoitatko tällä keskustelupalstalla, että siirryittekö chattiin vai laitatteko sähköpostia. Itse suosin jälkimmäistä.
Katsotaan kuinka moni etä-äiti/asiasta kiinnostunut haluaisi pitää keskustelua pitempään yllä ja kokeillaan sitä sähköpostia tiedonkulkuvälineenä.
Olisi tosi mukavaa saada tutustua toisiin etä-äiteihin. Jos siis ajattelet samoin niin laita sähköpostia tulemaan [email protected]. Kerään kaikki halukkaat yhteen ja lähetellään vaikka joukkoviestejä toisillemme ja pohditaan jatkoa.
voisko osallistua myös asiaskiinostunut vaikka ei ole yh??!!
Joo, voi puolestani osallistua.
Tuntuu, ettei oikein kukaan kuitenkaan halua tämän pitemmästi asiasta keskustelle. Yhteydenottoja ei ole tullut. Harmi...
postia. laitoin joskus pariin paikkaan osoitteeni,ei tullut mitään.
Hihhulit hilluu ja lupailee mutteivat pidä puheitaan
Hei!
Kiitos postista. Kävin tarkistamassa sähköpostini ja siellä oli viestisi. Laitan sähköpostia tulemaan. Toistaiseksi olet todellakin ainoa, joka on postia laittanut. Tosi kiva juttu, että edes yksi.
Mutta jos joku joskus tätä lukee niin sanottakoon, että tuo sähköpostin lähettämistoive on voimassa niin kauan kuin tämä viestinkin täällä näkyy. Olisi kiva saada tutustua etä-äiteihin. Perustettais vaikka joku rinki?