Alkoholi on liima joka liittää miehen ja naisen kiinni toisiinsa. Ilman alkoholia ei synny parisuhteita eikä perheitä.
Vaikka alkoholismilla on kielteisetkin puolensa, pitää muistaa että luopuessa alkoholista, ihminen luopuu myös mahdollisuudesta luoda suhteita toiseen ihmiseen. Raitis ihminen ei voi enää kokea parisuhteita ja jos perhettäkään ei ole siunaantunut, ei sitä raittiinakaan enää siunaannu.
Alkoholi on liima
2
462
Vastaukset
- Eiköolekummaa
Olen huomannut tuon saman asian hiukan erilaisessa viitekehyksessä. Alkoholi nimittäin on selvästikin vahvistanut meidän parisuhdettamme merkittävästi.
Kun olen ollut muutaman päivän juomatta niin vaimo on ollut kovin hiljainen, ja etäinen.
Mutta kun olen aloittanut uuden putken, ja varsinkin kun olen tullut yöllä taksilla, meteliä pitäen kapakasta kotiimme, ja sammunut olohuoneen pöydän alle omaan oksennukseeni, ja tehnyt siinä vielä molemmat tarpeet housuihini, niin on vaimolla ollut aamusella hyvinkin paljon asiaa minulle. Etäisyydestä ei ole silloin tietoakaan, sillä kun vaimoni keskustelee kanssani, niin näen hänen nielurisansakin silloin ihan selkeästi.
Alkoholin juominen on selkeästi meidän juttumme, ja se yhdistää meitä.- viinamiäs
No oliko alkoholilla osuutta asiaan kun tapasit aikoinasi vaimosi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos
Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks63746Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?872703Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U1062534Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut232229Purralla luistaa hihna isolla pyörällä
Näki taas eilisillan tv-tentissä kuinka paniikissa oli kannatusromahduksen takia. Ei saanut kuin tiuskittua yksittäisiä802058- 411977
Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai1011884Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?
Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä2671801Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin1221777Haluat nainen torjua minut
Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si111408