Mallimerkintä.

Onko teidän Bemareissanne mallimerkki (eli se
numero) tallella vai onko se poistettu? Itse
poistatan ne aina. En näe mallimerkintöjen ideaa.
Rumentavat autoa moiset ylimääräiset
kromitekstit. Joku varmasti mainitsee että
merkinnät yleensä poistetaan koska halutaan
peitellä että on ns. karvalakkimalli. Ehkä joku
tekee niinkin, mutta samalla periaatteella
ajatellen voi olettaa että hän joka EI poista
merkintöjä ei-karvalakkimallista, jättää sen
tekemättä vain näyttääkseen ETTEI ole
karvalakkimalli. Oli miten oli, en näe
merkintöjen syytä, eivät ainakaan kaunista autoa.
Vähän sama asia kun jättäisi puvun hihasta merkin
poistamatta tai hintalapun roikkumaan niskaan.
Mielestäni ei ole itsetunto oikeen kohdallaan jos
esim. Mersuun pitää jättää S 500 kansan
ihmeteltäväksi. Sitäpaitsi, he jotka ymmärtävät
mitä numerot merkitsevät saavat kyllä helpoll
selville mikä malli on kyseessä.

PS. Kenen Bemarissa on vielä "Ajamisen iloa"
takalasissä?
172750
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ajamisen ilo oikein 80-lukulaisena versiona on
ikävä kyllä puuttuva asia, liekö sitä jostain
Hollannista tuodussa autossa ikinä ollutkaan,
heh.

Mallimerkintä on, enkä näe mitään syytä sitä
poistaa. Turhaa raksia ehjää peltiä, ja se on
sentään osa minkä auton suunnittelija on
miettinyt autoon kuuluvaksi. Ei kuulu sillä
lailla uudesta autohankinnasta poistettavien
listalleni, kuten esimerkiksi edellisen
omistajan "tuunaamat" helmalevikkeet ja
sumuvalot.

Äänestä
  • Jos auton muotoilija saisi päättä kaikesta,
    autossa ei TODELLAKAAN olisi
    mallimerkintänumeroa. Vai luuletko esim. että 90-
    luvun alussa se oli Opelin muotoilijan ehdotus
    liimata perä täyteen auton ominaisuuksista
    kertovia merkkejä? Ei, kyllä tuollaiset pelleilyt
    syntyvät vasta markkinointiosastolla, siitä voit
    olla varma.

    PS. Merkin poistaminen ei jätä peltiin jälkeä. Ne
    on liimattu ja iroavat ilmeisesti jotenkin
    kuumentamalla. En tosin tiedä jääkö vanhassa
    autossa merkin alle kulumaton hahmo merkistä joka
    erottuu muusta maalipinnasta?

    Äänestä

  • K.K. kirjoitti:

    Jos auton muotoilija saisi päättä kaikesta,

    Itse olen samaa mieltä kanssasi! Turhaan se
    mallimerkintä siellä on! Mitä se muille kuuluu
    millä ajaa! Ja tuskin joo se suunnitelija niitä
    sinne haluaa pilaamaan linjoja/ulkonäköä!

    Itse olen aina luullut että ne merkit jättää
    jälkiä, mutta hyvä tietää ettei jätä! Mikäli
    joskus ostan niin uuden auton että siitä jaksaa
    ne merkit pois ottaa =)

    PS. Eiköhän siellä auto ostaessa voi mainita
    ettei sitä numero/kirjain sarjaa halua sinne?
    Niin olen minä ainakin kuullut!

    Äänestä

  • alfa 16V kirjoitti:

    ostaja sen päättää, uutta autoa hankkiessaan!

    Jos merkit takana on niin olkoon.
    itse en ainankaan näe järkeä ruveta yksiä merkkejä poistamaan. makuasiahan tämä on on .

    Äänestä

  • alfa 16V kirjoitti:

    Itse olen samaa mieltä kanssasi! Turhaan se
    mallimerkintä siellä on! Mitä se muille kuuluu
    millä ajaa! Ja tuskin joo se suunnitelija niitä
    sinne haluaa pilaamaan linjoja/ulkonäköä!

    Itse olen aina luullut että ne merkit jättää
    jälkiä, mutta hyvä tietää ettei jätä! Mikäli
    joskus ostan niin uuden auton että siitä jaksaa
    ne merkit pois ottaa =)

    PS. Eiköhän siellä auto ostaessa voi mainita
    ettei sitä numero/kirjain sarjaa halua sinne?
    Niin olen minä ainakin kuullut!

    Siitä merkinpoistosta voi mainita jo
    tilausvaiheessa, mutta käytänössä on niin pieni
    toimeenpide ettei siitä ilmeisesti kannata
    erikseen tehtaalle ilmoittaa, vaan kaikki autot
    tulevat vakiomerkinnöin jotka sitten haluttaessa
    poistetaan autoliikkeessä ennen kun saat auton.

    Olisi muuten mielenkiitoista nähdä paljonko noita
    merkintöjä olis jos homma toimisi niin päin, että
    merkin saa vain pyydettäessä. Varmaan niitä
    törppöjä on jotka haluaisvat näyttää millä ajavat.

    Sen uskon minäkin.. "perkele jos naapurilla on se
    Astra 1.6 eco niin kait mun nyt pitää näyttää
    että mulla on 1.6 16V!" Noita uskon että riittää,
    no mitä sitten jos on ylpeä autostaan, hyvä niin
    kunhan itse on tyytyväinen!!

    Itellä tosin on koko perkeleen takaluukku täynnä
    kaikkee, 33 Boxer 16v QV merkki vielä! Tosin
    niitä ei lähe poistaa kun väri haalistunu 11
    vuotta =) Hauskinta on siinä että moni luulee
    että siinä on 3.3 litranen kone kun se 33 merkki
    on hieman outo =)) Pikkasen huvittaa mutta on se
    pakko kertoa että ei nyt sentään :)

    Hyvä niin jos pitää sen merkin minkä tehdas on
    sinne tunkenu mutta kun jotkut super tuning
    jätkät joko vaihtaa esim 518 lätkän 528 lätkään
    niin siinä on sitä munaa, suorastaan tosi
    tuningia =)! Saati sitten laittaa sen Biltemasta
    ostetun "Turbo" merkin ja liimaa kiinni :))

    Noita tapauksia riittää, mutta ilmeisesti eniten
    teinipiireissä. Munakasta toiminta tosin on
    toimia päin vastoin, niinkuin eräs kaverini joka
    laittoi VR6 Golfiinsa Cl-merkinnät. Toinen kaveri
    hankki C320 Meseen C180 merkin. Oli kuulemma
    hauska pelleillä "kovien" jätkin kustannuksella
    valoissa.

    Äänestä

  • K.K. kirjoitti:

    Jos auton muotoilija saisi päättä kaikesta,
    autossa ei TODELLAKAAN olisi
    mallimerkintänumeroa. Vai luuletko esim. että 90-
    luvun alussa se oli Opelin muotoilijan ehdotus
    liimata perä täyteen auton ominaisuuksista
    kertovia merkkejä? Ei, kyllä tuollaiset pelleilyt
    syntyvät vasta markkinointiosastolla, siitä voit
    olla varma.

    PS. Merkin poistaminen ei jätä peltiin jälkeä. Ne
    on liimattu ja iroavat ilmeisesti jotenkin
    kuumentamalla. En tosin tiedä jääkö vanhassa
    autossa merkin alle kulumaton hahmo merkistä joka
    erottuu muusta maalipinnasta?

    Enpä ole Opeleita sillä silmällä ikinä katsonut,
    että mitähän siellä perseessä lukee. Luultavasti
    Opeleissa markkinointiosastolla onkin osuutta
    asiaan, ns. kalliimmissa merkeissä kuten BMW:ssä
    on harvoin mitään 16V Efi-tarroja.
    Tyyppimerkinnällä tai ei, kyllä mainitsemasi
    autoja tuntevat tajuavat minunkin autostani, että
    E28 528i on tässä maassa hiukan eksoottisempi
    ilmestys ja tunnistavat että tämä nyt
    on "viiskakskasi".
    Se taas, mitä muut ajattelevat siitä, että olen
    antanut mallimerkinnän olla, on minulle aivan se
    ja sama. Valtaosa ihmisistä sivuuttaa tällaisen
    15 vuotta vanhan vaikka priimakuntoisen bemarin
    olankohautuksella.
    Jotenkin vaan tuntuu tuollainen mallimerkinnän
    poisto siltä, että seuraavaksi pitäisi kai
    irrottaa sivupeilit ja sitten antenni ja muut
    pikkuosat.
    TUli aika pitkä vuodatus siihen nähden, etten ole
    koko mallimerkkiasiaa mieeinyt ennen kuin
    viestisi jälkeen. Hmm.

    Äänestä

  • K.K. kirjoitti:

    Noita tapauksia riittää, mutta ilmeisesti eniten
    teinipiireissä. Munakasta toiminta tosin on
    toimia päin vastoin, niinkuin eräs kaverini joka
    laittoi VR6 Golfiinsa Cl-merkinnät. Toinen kaveri
    hankki C320 Meseen C180 merkin. Oli kuulemma
    hauska pelleillä "kovien" jätkin kustannuksella
    valoissa.

    Paras minkä itse olen nähnyt on E 60 AMG, joka
    näytti päällepäin aivan tavalliselta E 280
    Classicilta, hieman leveämpine renkaineen.
    Sisällä pisti silmään metsästyshaukan teline -
    auto oli matkalla Arabiemiirikuntien liittoon.

    Äänestä

  • 528i kirjoitti:

    Enpä ole Opeleita sillä silmällä ikinä katsonut,
    että mitähän siellä perseessä lukee. Luultavasti
    Opeleissa markkinointiosastolla onkin osuutta
    asiaan, ns. kalliimmissa merkeissä kuten BMW:ssä
    on harvoin mitään 16V Efi-tarroja.
    Tyyppimerkinnällä tai ei, kyllä mainitsemasi
    autoja tuntevat tajuavat minunkin autostani, että
    E28 528i on tässä maassa hiukan eksoottisempi
    ilmestys ja tunnistavat että tämä nyt
    on "viiskakskasi".
    Se taas, mitä muut ajattelevat siitä, että olen
    antanut mallimerkinnän olla, on minulle aivan se
    ja sama. Valtaosa ihmisistä sivuuttaa tällaisen
    15 vuotta vanhan vaikka priimakuntoisen bemarin
    olankohautuksella.
    Jotenkin vaan tuntuu tuollainen mallimerkinnän
    poisto siltä, että seuraavaksi pitäisi kai
    irrottaa sivupeilit ja sitten antenni ja muut
    pikkuosat.
    TUli aika pitkä vuodatus siihen nähden, etten ole
    koko mallimerkkiasiaa mieeinyt ennen kuin
    viestisi jälkeen. Hmm.

    Olen täysin samaa mieltä kanssasi, että mitäs
    noita merkkejä riipomaan irti, kun ne kuuluu
    autoon, niinku peilitki..

    Minusta Takaluukun ALKUPERÄISET merkit pukee
    autoa.. On aika alastomannäköinen ilman merkkejä

    Kaikki ylimääräiset "TURBO"-tarrat joutaapi
    roskikseen...

    Äänestä

  • HÖH ! kirjoitti:

    Just ihan samasta asiasta me puhutaan. Ei ne
    Opelinkaan 16V-lätkät hyvännäköisiä ole,
    mutta "kuuluu autoon". Kai sitä suurempiakin
    töppäyksiä on tehty ja sanottu, että tämä kuuluu
    tähän auton kokonaisuuteen. Harva esim. poistaa
    Ford Focuksen peräosaa, vaikka se ansaitsisi
    saman kohtalon Bilteman tuning-kilpien kanssa...

    Äänestä

  • 300 TDT kirjoitti:

    Paras minkä itse olen nähnyt on E 60 AMG, joka
    näytti päällepäin aivan tavalliselta E 280
    Classicilta, hieman leveämpine renkaineen.
    Sisällä pisti silmään metsästyshaukan teline -
    auto oli matkalla Arabiemiirikuntien liittoon.

    Paras mun näkemä mallimerkintä oli kyllä yhessä
    vähä vanhemmassa Honda Accordissa... Perässä luki
    kokonaisuudessaan seuraavaa: Takalasi - Happy
    With Honda. Peräluukku - Honda Accord 2,0i EXE
    4WS 16valve Honda Accord. ja vielä vehon lätkä
    kaupanpäälle! mun elämäähän se ei liikuta
    suuntaan eikä toiseen, mutta oli se huvittavan
    näkönen:)

    Äänestä

mulla on ja pysyy, ei mallimerkintöjä pidä poistaa
(teinien virityskeino).."Ajamisen iloa" puuttuu,
kadonnut johonkin...

Äänestä
  • Tilasin ilman merkintää tietty, saakoot muut yrittää boastailla pienillä muoviosilla. Merkintöjen turha kiinnittäminen ei vain ole sopivaa.

    Niinkuin joku jo mainitsikin, eiköhän asioista jotain tajuavat tiedä mistä on kyse. Jos eivät tajua, eipä juuri kiinnosta. Itselleni auton ostin, en muille. Minusta se sitäpaitsi näyttää paremmalta ilman tekstejä.

    Ajamisen iloa -tarra kuitenkin on vielä ikkunassa. Se on jotenkin jäänyt. Silti eihän se haittaa että muut tietävät että minulla on hauskaa ratissa (ja muilla kyydissä tietty). Pyrin myös välittämään ajamisen iloa muillekin.

    Äänestä

Mitäs niistä merkeistä, kun jotkut tälläävät
koneen kokotunnukset vielä rekisterikilpeenkin.
Olipa aika ovela veijari, joka MB 420:sta jätti
takaluukkumerkin pois, mutta laittoi rekkariin
omat nimikirjaimet ja numeroiksi tietenkin 560.
Näinpä kai ostokilvistä tietävät koneen olevan se
suurin Mersun mylly. Kovasti on pöljää menoa.....

Äänestä
  • ..autoni kantakortissa taas koodi kertoo, että
    mallimerkintä on tehtaalla tiputettu pois, mutta
    takaluukun kannessa se vaan komeilee! Joku aiempi
    omistaja ilmeisesti sen siihen kiinni on
    pistänyt. Mikähän mielenhäiriö lie ollut,
    kun "mainostuksen"kohteena on mallisarjan
    heikkotehoisin etc. versio... :-)

    Äänestä

  • Timo L. kirjoitti:

    ..autoni kantakortissa taas koodi kertoo, että
    mallimerkintä on tehtaalla tiputettu pois, mutta
    takaluukun kannessa se vaan komeilee! Joku aiempi
    omistaja ilmeisesti sen siihen kiinni on
    pistänyt. Mikähän mielenhäiriö lie ollut,
    kun "mainostuksen"kohteena on mallisarjan
    heikkotehoisin etc. versio... :-)

    Mulla ei ainakaan ollut mitään lätkää autossa.
    Auto 2kk vanha 320D vm 2002. En kyllä pyytänyt
    sitä erikseen poistamaan. En myöskään saanut
    lätkää mukaan. Ajamisen iloa -tarra kyllä on ja
    pysyy!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

K.K. kirjoitti:

Onko teidän Bemareissanne mallimerkki (eli se
numero) tallella vai onko se poistettu? Itse
poistatan ne aina. En näe mallimerkintöjen ideaa.
Rumentavat autoa moiset ylimääräiset
kromitekstit. Joku varmasti mainitsee että
merkinnät yleensä poistetaan koska halutaan
peitellä että on ns. karvalakkimalli. Ehkä joku
tekee niinkin, mutta samalla periaatteella
ajatellen voi olettaa että hän joka EI poista
merkintöjä ei-karvalakkimallista, jättää sen
tekemättä vain näyttääkseen ETTEI ole
karvalakkimalli. Oli miten oli, en näe
merkintöjen syytä, eivät ainakaan kaunista autoa.
Vähän sama asia kun jättäisi puvun hihasta merkin
poistamatta tai hintalapun roikkumaan niskaan.
Mielestäni ei ole itsetunto oikeen kohdallaan jos
esim. Mersuun pitää jättää S 500 kansan
ihmeteltäväksi. Sitäpaitsi, he jotka ymmärtävät
mitä numerot merkitsevät saavat kyllä helpoll
selville mikä malli on kyseessä.

PS. Kenen Bemarissa on vielä "Ajamisen iloa"
takalasissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu