Minua on usein haukuttu hampaat irvessä rasistiksi ja natsiksi, koska näen islamissa vain sen negatiiviset puolet. Havahduin itsekin siihen, että minulle islamista on piirtynyt kokonaiskuva terrorismista, terroristijärjestöistä, väkivallasta, ihmisoikeusrikoksista, pedofiliasta, eläinrääkkäyksestä, sodista, keskinäisistä vihanpidoista, itsemurhaiskuista, shariasta, jihadista, päänirroituksista yms. brutaaleista murhaamistavoista, vainosta, vihasta, egoismista, narsismista, ehdottomuudesta, jäykkyydestä, hallitsevuudesta, alistavuudesta, valtapyrkimyksistä, petollisuudesta, taantumuksellisuudesta, epäluottamuksesta... jne.... eli juuri niistä asioista, jotka ovat rasistien päähuomion kohteena. Emme näe islamiin liittyviä kauniita asioita.
Päätin sitten, että yritän korjata näkemyksiäni ottamalla asioista oikeasti selvää. Millainen uskonto islam oikein on? Muutaman päivän ajan keräsin tietoa islamiin liittyvistä asioista. Löysin paljon kauneutta, luovuutta, osaamista, potentiaalia... Ja sitten vähitellen ymmärsin vielä tarkemman kuvan islamista. Islamiin liittyvät kauniit asiat ovat em. negatiivisten asioiden jatkuvan uhan vaikutuksen alaisena ja siten jopa katoavaa kulttuuria. Väkivalta, ihmisoikeusrikkomukset jne. ovat täysin saumaton osa islamia. Islamiin luonteeseen liittyy ihmisten opettamista eristäytymiseen muista ihmisistä, uskonnoista jne., sekä niiden vieroksumiseen ja pelkäämiseen. Islamin maailmassa vallitsee myös sellainen piirre, että muslimi toiselle on myös vahti, velvollistaja ja ilmiantaja. Kaikki kyräilevät toisiaan, että lakia noudatetaan, eikä joukossa ole luopioita.
Ymmärrän hyvin, että osa muslimeista haluaa elää yhteisöjen ulkopuolella rauhallista elämää. Eihän islamin painostavaa puolta kukaan jaksa. Islamin maailma on OIKEASTI niin painostava ja vaativa, että myös siksi muslimi on muslimin pahin vihollinen. Vaikka islamiin liittyy myös kauniita kulttuurisia piirteitä, se ei vaikuta islamin hallitsevan puolen todellisuuteen. Jihad, sharia, ehdottomuus ja jäykkyys sisältää juuri sen taannuttavan ja uhkaavan voiman.
Mitä opin? Islam on juuri sitä, miten sitä johdetaan ja miten sitä harjoitetaan ja mitä koraanissa lukee. Itselleen ei kannata valehdella ja sitten levittää niitä valheita mukatotuuksina toisille. Se on totta, että islamista löytyy rauhaan ja tasapainoon pyrkiviä piirteitä, mutta uskontoon liittyvät negatiiviset asiat ylläpitää sotaisuutta, vihaa, valtapyrkimyksiä ja epätasapainoa. Juuri tämän todellisuuden vuoksi islam on epäyhteensopiva muiden valtauskontojen sekä kulttuuristen tapojen kanssa. Ja epäyhteensopiva muslimin itsensä inhimillisten piirteiden kanssa. Islam vaatii suuren remontin, jotta se kehittyisi kristinuskon tavoin muut hyväksyväksi uskonnoksi.
islam... jatkuvaa kilvoittelua....
peaceandlove_
1
209
Vastaukset 1
<< Islam vaatii suuren remontin, jotta se kehittyisi kristinuskon tavoin muut hyväksyväksi uskonnoksi.>>
Islamiin tuskin tulee remonttia, koska oppia ei saa edes kyseenalaistaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 52994
- 98984
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21842- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121776Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔45714- 45656
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke24634Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 40591
- 46578
- 34552
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka137526Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok117518Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44516- 47505
- 25502
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen10498