Laki tulee kieltämään pahviset tunnuslukukortit

Pankkien tunnusluku-pahvilappua ei kohta ole enää käytössä, koska uusi ei salli tunnuslukupahvien kaltaisia tunnistautumisvälineitä, jotka ovat kopioitavissa.

Tiukentuvat tietoturvan vaatimukset edellyttävät muutoksia syyskuun 2019 loppuun mennessä
sähköiseen tunnistautumiseen koskien esimerkiksi nettipankkia.

Laki piti tulla voimaan jo syyskussa 2018, mutta Viestintävirasto on pidentänyt toteutusaikataulua.

Miten pärjäävät ihmiset, jotka eivät opi enää uusia taitoja ?
1242036
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 124

Vanhimmat

Uusi laki tulee.
Toivoin jo sen lykkääntyvän kauemmaksi tulevaisuuteen, koska pää ei pysty enää uuden oppimiseen.

1Äänestä
  • Kyllä vieläkin pystymme oppimaan uusia asioita. Jos. Syömme monipuolista ravintoa. Nukumme tarpeeksi. Huolehdimme että paino pysyy terveydelle sopivissa rajoissa.
    Kuitenkin oppiminen vie enemmän aikaa. Sanonkin; ukkorukka 80v, olet putoamassa. Sitten taas kuten tänään, yllätin tekemästä itseni työstä, joka olisi pitänyt tehdä vuosia sitten.
    Se työ oli koukun kiertäminen eteisen seinälle ajahanskoja varten. Körötän ajaa polkupyörällä.

    Äänestä

  • Mene pankkiisi ja siirrä maksusi E-laskuiksi, jolloin ne velotetaan suoraan tililtäsi eikä sinun tarvitse enää tehdä mitään. Olen itse pannut sinne jopa terveyskeskuksenkin tiedot, niin että jos joudun sairaalaan ja vaikkapa kuolen sinne, ei perikunnan tarvitse ihmetellä maksuja. Ne hoidetaan automaattisesti.

    Äänestä

Nuoret suunnittelijat eivät ymmärrä, että on tuhansia kömpelösormisia eläkeläisiä ja varmasti nuoriakin henkilöitä, joiden sormet yksinkertaisesti eivät vaan taivu ja osu näppäimiin.
Kun kansa pakotetaan toimimaan kännykän ja läppärin välityksellä, niin näihin laitteisiin on satsattava ja apuvälineitä keksittävä. Vai joko on olemassa laitteita, jolla nivelrikon runtelemilla näpeillä voi suorittaa pankkiasiansa kännykässä?

2Äänestä

Niin tekniikka onkin osoittautunut luotettavaksi, jatkuvia uutisia tietojen joutumsesta vääriin käsiin ja kerralla ison joukon, paperisia tuskin joukko kopioidaan, että se turvallisuudesta ja luotettavuudesta.

2Äänestä
  • Osuva kommentti !

    1Äänestä

  • Huomasitko, että pankki kieltää (?) yliviivaamisen. Tai ei ainakaan suosittele.

    Äänestä

  • Vanhalla ihmisellä on vaikea käyttää näitä tunnuslukulaitteita, kun on jäykät sormet ja tärisevät kädet. Se pahvinen tunnuslukukortti on yksinkertainen ja helppo käyttää ja siihen ei tule sähkövikoja eikä sitä voi hakkeroida. Miksi pankit ei voisi toimittaa tunnuslukukortin niille jotka sen haluaa, ei pankit siihen kaadu. Kyllä ne paperiset poistuvat luonnolista tietä. Päättäjät koittakaa ymmärtää vanhukksia.

    2Äänestä

  • Vanhus kirjoitti:

    Vanhalla ihmisellä on vaikea käyttää näitä tunnuslukulaitteita, kun on jäykät sormet ja tärisevät kädet. Se pahvinen tunnuslukukortti on yksinkertainen ja helppo käyttää ja siihen ei tule sähkövikoja eikä sitä voi hakkeroida. Miksi pankit ei voisi toimittaa tunnuslukukortin niille jotka sen haluaa, ei pankit siihen kaadu. Kyllä ne paperiset poistuvat luonnolista tietä. Päättäjät koittakaa ymmärtää vanhukksia.

    Jos on niin jäykät sormet ja tärisevät kädet, ettei pysty käyttämään tunnuslukulaitetta, niin eipä silloin pysty niillä käyttämään nettipankkiakaan, johon myös tarvitaan näppäimistön käyttöä vaikka olisi se pahviläpyskä.

    2Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Muistan @Tellukka aiemminkin viisasteli tässä asiassa.
    Sitten selvisi siinä keskustelussa, että @Tellukka Ruotsissa asuvana on saanut pankilta pankkikortin lukulaitteen tietokoneen viereen.

    Koeta nyt @Tellukka käsitäää, että Suomi ei ole Ruotsi!

    Suomessa Nordean tunnuslukulaita on todella pieni , sen näyttöruutu on pikkiriikkinen ja näppäimet pikkuiset myös.
    Nettipankkia pystyy käyttämään tietokonenäppäimistöltä oikein mainiosti, vaikka tuo tunnuslukulaite olisikin pienuutensa vuoksi kovin vaikea.

    2Äänestä

  • Aikuinen____ kirjoitti:

    Eikös Nordea ole sama pankki sekä Suomessa että Ruotsissa?

    2Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Eikös Nordea ole sama pankki sekä Suomessa että Ruotsissa?

    Kysymystä kysymyksen perään @Tellukka vain osaa.

    Suomi ei ole Ruotsi!!!!!!!!!!

    Tässä Tellukalle muistin virkistystä.

    Tellukka 6.4.2018 22:06
    Mitä ihmeen tunnusluku-rimpulaa?
    Minulla ei koskaan mitään tunnuslukukorttia ole ollutkaan, enkä ole protestoinut.

    Tellukka 6.4.2018 22:14
    Nettipankilla.
    Kortinlukijalla, johon työnnän pankkikorttini ja korttini koodin. Saan siihen numerot, jotka naputan Nordean sivulle ja loggaan sisälle ja alan näpyttelemään laskuja menemään.
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/15243625/nordean--mini-tunnuslukulaite--pankkiin-kirjaudutt

    @Tellukka

    Suomessa Nordean tunnuslukulaite on todella pieni , sen näyttöruutu on pikkiriikkinen ja näppäimet pikkuiset myös.
    Suomen Nordean tunnuslukulaitteeseen ei mitään pankkikorttia työnnetä. Se tunnuslukilaite on paljon pienempi kuin pankkikortti, melkein puolet pienempi.

    Suomiko ei ole Ruotsi?
    Ihanko tosi? Vai pelleiletkö?

    2Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Suomiko ei ole Ruotsi?
    Ihanko tosi? Vai pelleiletkö?

    @Tellukka ryntäsi kiireellä neuvomaan taaaaaas 😁

    1Äänestä

  • Aikuinen____ kirjoitti:

    @Tellukka

    Suomessa Nordean tunnuslukulaite on todella pieni , sen näyttöruutu on pikkiriikkinen ja näppäimet pikkuiset myös.
    Suomen Nordean tunnuslukulaitteeseen ei mitään pankkikorttia työnnetä. Se tunnuslukilaite on paljon pienempi kuin pankkikortti, melkein puolet pienempi.

    Tellukka on oikeassa tämän asian tiimoilta.

    2Äänestä

  • Tellukka on oikessa tai väärässä, totuus on toisenlainen. Ota nyt selvää siitä kun ei ole kokemusta.

    1Äänestä

  • Aikuinen____ kirjoitti:

    Muistan @Tellukka aiemminkin viisasteli tässä asiassa.
    Sitten selvisi siinä keskustelussa, että @Tellukka Ruotsissa asuvana on saanut pankilta pankkikortin lukulaitteen tietokoneen viereen.

    Koeta nyt @Tellukka käsitäää, että Suomi ei ole Ruotsi!

    Suomessa Nordean tunnuslukulaita on todella pieni , sen näyttöruutu on pikkiriikkinen ja näppäimet pikkuiset myös.
    Nettipankkia pystyy käyttämään tietokonenäppäimistöltä oikein mainiosti, vaikka tuo tunnuslukulaite olisikin pienuutensa vuoksi kovin vaikea.

    """Sitten selvisi siinä keskustelussa, että @Tellukka Ruotsissa asuvana on saanut pankilta pankkikortin lukulaitteen tietokoneen viereen."""

    Vai olen minä saanut pankilta pankkikortin lukulaitteen tietokoneen viereen? Minneköhän se on sit hävinyt, kun ei sitä tässä näy? Oliko siinä isokin näyttö?
    Kyllä se minun laitteeni on ihan yhtä pieni kuin teidän siellä Suomessakin. Vielä minä olen pystynyt näillä vapisevilla vanhuksen sormillani sitä näppäilemään ja sen pikku näytöstäkin numerot lukemaan ilman suurennuslasia.

    Usko jo!
    Suomem Nordean tunnuslukulaitteeseen ei mitään pankkikorttia työnnetä.!!!!!!!!!!!!!!
    Se tunnuslukulaite on paljon pienempi kuin pankkikortti, melkein puolet pienempi.

    @Tellukka kirjoitti
    "Kortinlukijalla, johon työnnän pankkikorttini ja korttini koodin. Saan siihen numerot, jotka naputan Nordean sivulle ja loggaan sisälle ja alan näpyttelemään laskuja menemään."
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/15243625/nordean--mini-tunnuslukulaite--pankkiin-kirjaudutt

    1Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    """Sitten selvisi siinä keskustelussa, että @Tellukka Ruotsissa asuvana on saanut pankilta pankkikortin lukulaitteen tietokoneen viereen."""

    Vai olen minä saanut pankilta pankkikortin lukulaitteen tietokoneen viereen? Minneköhän se on sit hävinyt, kun ei sitä tässä näy? Oliko siinä isokin näyttö?
    Kyllä se minun laitteeni on ihan yhtä pieni kuin teidän siellä Suomessakin. Vielä minä olen pystynyt näillä vapisevilla vanhuksen sormillani sitä näppäilemään ja sen pikku näytöstäkin numerot lukemaan ilman suurennuslasia.

    Suomi-versio on 7,5 sm x 5 sm x 5 milliä

    1Äänestä

  • mittateknikko kirjoitti:

    Suomi-versio on 7,5 sm x 5 sm x 5 milliä

    8,5 sm x 6 sm x 7mm
    näyttö 5 sm x 1,5 sm

    Hahhah-haaa! Aina teitä Suomessa asuvia sorretaan!!!
    Ei voi olle helppoa tulla siellä vanhaksi ja sormistaan kankeaksi ja vapisevaksi.

    Tuolla aikuisella muuten vaikuttaa olevan het heevetin iso pankkikortti noita antamiasi mittoja ajatellen, jos hänen korttinsa on puolta isompi kuin suomalainen tunnuslukulaite.

    "Tuolla aikuisella muuten vaikuttaa olevan het heevetin iso pankkikortti noita antamiasi mittoja ajatellen, jos hänen korttinsa on puolta isompi kuin suomalainen tunnuslukulaite."

    Tuolla @Tellukalla vaikuttaa olevan lukemansa ymmärtämishäiriö ja/tai matematiikkapää puuttuu @Tellukalta. Oi, voi, parkaa!

    Kirjoitin nimittäin näin : "Se tunnuslukulaite on paljon pienempi kuin pankkikortti, melkein puolet pienempi."

    Jos tunnuslukulaite on korttiasi puolet pienempi, niin silloin korttisi on oltava tunnuslukulaitetta puolet isompi. Sellanen suunnilleen 15sm x 10sm.

    Minun pankkikorttini on vain vaivaiset 8,5 sm x 5sm, mutta tämähän onkin Ruotsin Nordean kortti, tietty.

    Hahhaa 😁

    Kirjoitin: tunnuslukulaite on pankkikorttia MELKEIN puolet pienempi. Silloin pankkikortti on MELKEIN kaksi kertaa isompi kuin tunnuslukulaite.

    1Äänestä

  • Aikuinen____ kirjoitti:

    @Tellukka

    Hahhaa 😁

    Kirjoitin: tunnuslukulaite on pankkikorttia MELKEIN puolet pienempi. Silloin pankkikortti on MELKEIN kaksi kertaa isompi kuin tunnuslukulaite.

    Jos toinen reuna on senttiä lyhyempi ja toinen saman mittainen kuin lukulaitteessa, niin millä matikalla sinä tuosta saat edes melkein ...
    Taidat olla savolainen?

    1Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Jos toinen reuna on senttiä lyhyempi ja toinen saman mittainen kuin lukulaitteessa, niin millä matikalla sinä tuosta saat edes melkein ...
    Taidat olla savolainen?

    Mikään ei ole samanmittainen!
    Sekä korkeus, että leveys ovat pankkikortissa isommat kuin tunnuslukulaitteessa.

    1Äänestä

  • Aikuinen____ kirjoitti:

    Mikään ei ole samanmittainen!
    Sekä korkeus, että leveys ovat pankkikortissa isommat kuin tunnuslukulaitteessa.

    No sitähän minä tuolla jo kirjoitin, että sinulla pitää sitten olla het heevetin iso pankkikortti.

    1Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    No sitähän minä tuolla jo kirjoitin, että sinulla pitää sitten olla het heevetin iso pankkikortti.

    Sitähän sinä 😁

    1Äänestä

  • Olen nähnyt Ruotsissa olevan tunnuslukukortin se on huomattavast isompi kuin Suomessa,siinä
    Ruotsalaisessa kortissa on numeroiden väli on isompi taas Suomalaisessa jää sormen alle kaksi numeroa, Miksi näin Suomessa ?

    Äänestä

  • Vanhus kirjoitti:

    Olen nähnyt Ruotsissa olevan tunnuslukukortin se on huomattavast isompi kuin Suomessa,siinä
    Ruotsalaisessa kortissa on numeroiden väli on isompi taas Suomalaisessa jää sormen alle kaksi numeroa, Miksi näin Suomessa ?

    Eikä jää, ihan hyvin sopii kirjoittamaan numeron kerrallaan, ei mitään ongelmaa tunnuslukulaitteen käytössä, kun vaan muistaa oikeat salasanat ja pankin käyttäjätunnuksen.
    Turhaan kinaatte.

    Äänestä

  • pirremiinapas kirjoitti:

    Eikä jää, ihan hyvin sopii kirjoittamaan numeron kerrallaan, ei mitään ongelmaa tunnuslukulaitteen käytössä, kun vaan muistaa oikeat salasanat ja pankin käyttäjätunnuksen.
    Turhaan kinaatte.

    Kukakohan tässä kinaa puoli v sitten kirjoitettuun ja fiksuna esittää oleellisen tärkeän seikan keskusteluun? Nythän jengi on aivan uudesta asiasta monttu auki, että pitää tietää "oikeat salasanat ja pankin käyttäjätunnuksen".

    Yliluonnollisia kykyjä, kun tiedät Vanhuksen sormien koonkin? Tiedätkö muitakin kokoja?

    Äänestä

Kauhistuttaa mitä vauhtia mennään eteenpäin.

Eikö yhteiskunnalliset palvelut, pankkipalvelut mukaanlukien, pitäisi toimia niin että heikoinkin kykenee asiansa hoitamaan ?

Nettipankin kuukausihintakin nousee heinäkuussa Nordeassa, tulee olemaan 7,5€/kk.

1Äänestä

Muutosvastarintaa!

Äänestä

Siis tämäkin uudistus taas EU:sta? Ja tämäkin taas perC:stä.

Äänestä
  • Käsittämättömän typerää!

    1Äänestä

Nordea nostaa lisäksi nettipankin kuukausihintaa heinäkuun alussa.
Se tulee olemaan 7,5€/kk.

Nordea haluaa mobiilipankiksi,
siis asiakaspalvelun pois konttoreista.

Hiljattainhan sai lukea lehdistä, että oli irtisanomisuhka muutamalle sadalle,
kai sitten ne jotka saavat jäädä vastaavat vain puhelimeen ja chattailevat asiakkaiden kanssa ?

1Äänestä
  • Kyllä, äidilleni tuli kirje Nordeasta. "Jos käytät vain verkkopankkia ja käytössäsi on myös tili ja kortti, saat automaattisesti Peruspaketin. Sen hinta on kuukaudessa on 7,50 euroa." Tämä lienee hintojen Suomen Ennätys pankkisarjassa.

    Onneksi en itse ole Nordean asiakas enkä omistaja, mutta mieleen muistuu vanha kaivosinsinööri Voutilainen ja hiekka KOPin lattialla.

    Nordea taitaa haluta siirtää asiakas- ja muun palvelun pois Nordean konttoreista muihin pankkeihin.

    1Äänestä

  • KallistaOn kirjoitti:

    Kyllä, äidilleni tuli kirje Nordeasta. "Jos käytät vain verkkopankkia ja käytössäsi on myös tili ja kortti, saat automaattisesti Peruspaketin. Sen hinta on kuukaudessa on 7,50 euroa." Tämä lienee hintojen Suomen Ennätys pankkisarjassa.

    Onneksi en itse ole Nordean asiakas enkä omistaja, mutta mieleen muistuu vanha kaivosinsinööri Voutilainen ja hiekka KOPin lattialla.

    Nordea taitaa haluta siirtää asiakas- ja muun palvelun pois Nordean konttoreista muihin pankkeihin.

    Säästöpankilla ihan sama hinta. Olen valittanut, kun ei tapahtumia ole paljon mitään, ei tilille korttiakaan. Kartelli noilla pankeilla? Sehän on lainvastaista!

    1Äänestä

Otan vastuun pahvilapustani jos joku löytäisi jemmani ja sen pääsisi kopioimaan.
Ei ole paljon pöllittävää.
Miksi pahvilaput ei saisi olla yksi vaihtoehto niin kauan kuin on käyttäjiäkin ?
Kyllä me tästä kuollaan pois lappuinemme.

Pahvilappu ei mene vialle, eikä siitä lopu akku.

1Äänestä
  • Iiiiihana kommentti :) :) !

    1Äänestä

  • Ja pitäähän sen pöllijän päästä muihinkin tilin tietoihin. Siis saada tietoonsa tilinumero sekä myös salasana sinne. Eikä salasanaa (toivottavasti) mistään pahvi- tai paperilapulta löydy. Se pitää olla jokaisella omassa päässä. Näissä meidänkin huonomuistisissa päissä! Ollaan varuillaan.

    1Äänestä

Samalla logiikalla pitäisi kieltää pankkikortit !!!

Niitähän kopioidaan ympäri maailmaa koko ajan ja viedään ihmisten rahat ja tehdään laittomia nettiostoksia.

En ole lukenut yhdestäkään pahvilappurikoksesta !

2Äänestä

emme siis puhu nakkisormista vaan siitä

että mobiili tai erillinen laite ihmisen ja läppärin välissä
on tekninen floppi

sarjassa olevissa laitteissa riittää kun toinen ei toimi ja koko systeemi kaatuu

aivan älytön ylidigitalisointi

ja eikö niin, että mobiilisovellutuksen saamiseksi täytyy paljataa microsoft tilin tms. kautta
että käyttää pankkipalvelusovellusta koska sitä ei voi kopioida ilman tiliä eikö niin?

microsoft on kovan linjan telemetrivakoilija

Äänestä

Mihinköhän sitä pitäisi laittaa valitus, että saisi homman seis kymmeneksi vuodeksi ?
Asiaan pitäisi saada liitetyksi liito-orava.
Sen suojelu keskeyttää aina vuosiksi kaiken.

1Äänestä

Kaikki eivät tarkalleen edes tiedä, mikä on mobiililaite, mikä on älypuhelin.
Mutta käyttöön on otettava!
Mahtaa tulla ruljanssi siitäkin.

1Äänestä

En ymmärrä minäkään mikä on mobiilisovellus.
Älypuhelinta en tarvitsisi.
Olen jonkun verran kuulovammainen, pärjään tavallisella Dorolla, jossa äänen saa säädettyä kuuluvaksi. Se on soittamista ja tekstareita varten.
Sormeni ovat reuman jäykistämät ja käteni tutisevat, pankin lähettämä muovihärveli ei tahdo pysyä sormissa edes.

1Äänestä
  • Siitä olen varma, että vaikka sormeni ei ole reuman jäykistämät, niin äly- tai mitään muutakaan uutta vempainta en osta, enkä tule koskaan ostamaankaan, niin,....paitsi uuden "pönttökone" tietsikan ehkä tulen ostamaan, koska tämä kone alkaa jo taklkuilemaan liikaa.

    Luotan siihen, että s-pankki ei aivan pakosta vaihda noita pahvisia taulukoita muihin sovellutuksiin ja sitäpaitsi minulla on lähellä tuo iso Prisma, jossa toimii pankki ja käteistä saa joka S-marketista pienen määrän.

    Onhan se hyvä, jos Lidl hakee myös pankkioikeuksia ja avaavat sitten kauppoihin pankkipalvelupisteen, niin toiset, nuo tunnetut isot pankit voivatkin sulkea ovensa lopullisesti, tai, kuten heillä on tarkoituskin, ne on vain rikkaille miljonääreille, joita palvelevat.

    Säälin heitä, joilla ei ole koskaan ollutkaan tietsikkaa ja jo rahojen pitäminen pankissa maksaa 7,50€/kk, kun minä saituri vaihdoin heti pankkia, kun huomasin, että joutavan (minun tilini)pito maksoi 2,.-€/kk.

    Joku pankkihan se on oltava, mihin eläke maksetaan ja koska minulla on vain nuo vakiomaksut, niin helppo on ne ohjata e-laskuiksi.

    1Äänestä

  • Kristiina23 kirjoitti:

    Siitä olen varma, että vaikka sormeni ei ole reuman jäykistämät, niin äly- tai mitään muutakaan uutta vempainta en osta, enkä tule koskaan ostamaankaan, niin,....paitsi uuden "pönttökone" tietsikan ehkä tulen ostamaan, koska tämä kone alkaa jo taklkuilemaan liikaa.

    Luotan siihen, että s-pankki ei aivan pakosta vaihda noita pahvisia taulukoita muihin sovellutuksiin ja sitäpaitsi minulla on lähellä tuo iso Prisma, jossa toimii pankki ja käteistä saa joka S-marketista pienen määrän.

    Onhan se hyvä, jos Lidl hakee myös pankkioikeuksia ja avaavat sitten kauppoihin pankkipalvelupisteen, niin toiset, nuo tunnetut isot pankit voivatkin sulkea ovensa lopullisesti, tai, kuten heillä on tarkoituskin, ne on vain rikkaille miljonääreille, joita palvelevat.

    Säälin heitä, joilla ei ole koskaan ollutkaan tietsikkaa ja jo rahojen pitäminen pankissa maksaa 7,50€/kk, kun minä saituri vaihdoin heti pankkia, kun huomasin, että joutavan (minun tilini)pito maksoi 2,.-€/kk.

    Joku pankkihan se on oltava, mihin eläke maksetaan ja koska minulla on vain nuo vakiomaksut, niin helppo on ne ohjata e-laskuiksi.

    Tiedän+ikä-ihmisiä,+joilla+on+kymmeniä+tuhansia+rahaa+tavallisella+talletustilillä.+Niiden+korko+ehkä+siinä+ja+siinä,+ettei+olisi+inflaation+puolella.En+tiennyt+Kristiina23,+että+tilin+pitäminen+pankissa+maksaisi!+En+vaan+ole+ollut+valppaana+ja+tietoisena+pankin+hoitokuluista.+Kaikki+maksuthan++on+merkitty+verkkotiliotteeseen.Vuosia+sitten+minulla+oli+tilillä+yli+10.000+euroa.+Pankki+ehdotti+parempikorkoista+tiliä.+Laitoin+pankin+omiin+sijoitusrahastoihin.+Ei+juurikaan+parempaa+tuottoa+kuin+3+%+parhaimmillaan.Nyt+parhaillaan+kitkuttelen+tilisaldolla+250+€+kuukauden+loppuun+kun+oli+isojen+laskujen+kuukausi.

    1Äänestä

Eipä ole vaikea sähköinen tunnistus, minulla iPhone älypuhelin ja iPadi tabletti ja vain nelinumeroinen luku joka näppäillään maksaessa. Paljon yksinkertaisempi kun pahvilapunkanssa häärääminen. Minulla ei pahvia ole ollutkaan, kun ...ehkä ...päässä. Nyt sanon samoin kun Lahdessa eräs työnjohtaja alaisille "s..tanan pahvipäät" ja mie teille "luopukaa pahveistanne!" 😁 🙃

Äänestä

On aika älytön ja kallis hankinta joutua ostamaan älypyhelin tai tabletti v a i n siksi että pääsee nettipankkiin !!!

Kuulostaa ihan perC:eestä lailta.
Vain sen takia että pahvilappu on kopioitavissa.

Kuten joku kirjoitti pankkikorttikin on kopioitavissa ja niitä rikoksia tehdään satoja/tuhansia maailmassa päivittäin. Onko joku kuululut pahvikorttirikoksista ???

Överiksi menee tämä ylidigitaalisuus !!!

Kai se uusia laki koskee S-pankkiakin.
Vaikka olisi e-laskut, joskus on pakko kirjautua pankkiin.

1Äänestä
  • Vain puhelin pitäisi vaihtaa älypuhelimeen koska sitä kautta kulkee tunnistus. En ole mikään asiantuntija mutta tällä
    pahvisella päällä näin olen ymmärtänyt. Joku saa oikaista jos on parempaa tietoa. Muuten, älypuhelin on kuitenkin myös ihan tavallinenkin puhelin. Ei siinä tarvitse älyä käyttää sen enempää kun muissakaan puhelimissa, voi ihan yhtä tyhmänä sitä tuijottaa.
    Sähköinen tunnistus käyttää älypuhelinta tavallaan vain väliasemana eikä puhelimeen mitään tarvitse näppäillä, omalla koneella maksetaan kuten ennenkin. 🤔🌼

    Äänestä

  • Ihanko laki asiasta on tekeillä? Eiköhän se ole Nordean oma päätös. Moni pankki käyttää vanhaa menetelmää yhä.
    Mikä syy hallituksella olisi laatia pankkikäytäntöjä koskevia lakeja? Pankit vastaavat itse luotettavuudestaan.

    1Äänestä

  • Uusi laki tulee Viestintäministeriöltä. Lue aloitus, josta tosin on jäänyt kirjoittajalta puuttumaan sana 'laki'. Aloituksessa kerrotaan syy lakiin.

    1Äänestä

  • Ei Viestintävirasto voi laatia lakeja. Ne tehdään eduskunnassa. Suositukset erikseen.
    Voi tietysti olla, että pankkien maksumenetelmät on suojattava lailla, en tiedä, oudolta se vain tuntuu. Jos menetelmät kehittyvät, tulee uusia laitteita tms. muutetaanko lakia taas?

    1Äänestä

  • Himmelsauge1 kirjoitti:

    Vain puhelin pitäisi vaihtaa älypuhelimeen koska sitä kautta kulkee tunnistus. En ole mikään asiantuntija mutta tällä
    pahvisella päällä näin olen ymmärtänyt. Joku saa oikaista jos on parempaa tietoa. Muuten, älypuhelin on kuitenkin myös ihan tavallinenkin puhelin. Ei siinä tarvitse älyä käyttää sen enempää kun muissakaan puhelimissa, voi ihan yhtä tyhmänä sitä tuijottaa.
    Sähköinen tunnistus käyttää älypuhelinta tavallaan vain väliasemana eikä puhelimeen mitään tarvitse näppäillä, omalla koneella maksetaan kuten ennenkin. 🤔🌼

    Tavallisen puhelimen saa 30€:lla.
    Paljonko älykännyn kautta tunnusluku tulee maksamaan ?

    1Äänestä

  • Jos maksaa puhelimesta 30€ ei voi vaatia paljoakaan. Älypuhelimen voi jo saada 50€:lla joku myyjä tarjosi kauppakeskuksessa olisiko ollut joku samsung tai huavei en niistä tiedä, mut halpa oli.
    Näin tämä maailma nyt rullaa eikä sitä voi pysäyttää. Antaa mennä, yritetään pysyä perässä...😬

    Äänestä

  • Pankin.asia kirjoitti:

    Ei Viestintävirasto voi laatia lakeja. Ne tehdään eduskunnassa. Suositukset erikseen.
    Voi tietysti olla, että pankkien maksumenetelmät on suojattava lailla, en tiedä, oudolta se vain tuntuu. Jos menetelmät kehittyvät, tulee uusia laitteita tms. muutetaanko lakia taas?

    Viestintäministeriö valmistelee lain, koska tietoturva-asiat kuuluu heille !

    1Äänestä

  • digidigidigi kirjoitti:

    Uusi laki tulee Viestintäministeriöltä. Lue aloitus, josta tosin on jäänyt kirjoittajalta puuttumaan sana 'laki'. Aloituksessa kerrotaan syy lakiin.

    Minä en epäile tietojasi. Mutta pyytäisin kuitenkin tarkempaa viitettä, milloin ja kuinka ko. laki on laadittu, ja onko se jo hyväksytty eduskunnassa.
    Minusta se on niin erikoinen, enkä näe syytä sen laatimiseen.

    1Äänestä

Eikö ole viranomaisilla parempaa tekemistä kuin keksiä huonoja ratkaisuita olemattomiin ongelmiin?

Tunnistautuminen mobiililaitteella on varmasti paljon haavoittuvampaa kuin pahvilappujen tunnusluvuilla. Olan yli on helppo kurkkia, mitä sinne mobiilirakkineeseen nakkisormilla näpytellään.

Pahvilapun voin pitää kotona tallessa, kun lähden kaupungille asioille tai viihteelle. Ei tarvitse olla pääsyä omille tileilleni, äitini tilille ja isäni kuolinpesän tilille joka paikassa mukana. Se mobiilihäkkyrä kun varastetaan tai katoaa, menee sen mukana pääsy tileille.

Viranomaiset voisivat puuttua todellisiin epäkohtiin, kuten esimerkiksi lähimaksukorttien suojattomuuteen, ja lopettaa näpertelyn keksittyjen epäkohtien kimpussa.

Todellinen syy pahvilapuista luopumiseen on pankkien halu välttää lappujen valmistus-, jakelu- ja hallinnointikustannukset. Jos pankit olisivat pitäneet asiakkaidensa puolta, eivät viranomaiset olisi tehneet säädöksiä, jotka "pakottavat" luopumaan lapuista.

1Äänestä
  • "jos pankit olisivat pitäneet asiakkaidensa puolta..."
    Ei pankit pidä kuin omaa puoltaan !
    Se on päivänselvä.

    "Hiekantuojat" pois konttoreista on Walhroosin motto.
    (Hiekantuoja on tavallinen asiakas)

    1Äänestä

  • Oli ikävästi sanottu, eikä pelkästään nallukan suusta, kyllä sen sanoi jokumuu ennen häntäkin. Noloa pankille, hyi hävetköön, ihmisten palkat vain pankkiin maksettiin eikä olisi saanut niitä ollenkaan nostaa.
    Velkaa tyrkytettiin jatkuvasti ja sillä saivat palkat suuriltaosin jäämäänkin pankkiin. Sitten tulikin konkurssiaalto ja pankki sai loputkin rahat. 😬🙄

    Äänestä

  • Lisäksi on ihan yksi lysti, jos joku varastaa minulta tunnuslukukortin. Siinä ei ole mitään tietoa, kenen tiliin se liittyy ja onko se edes voimassakaan vai jo loppuun käytetty. Tilille kirjautumiseen vaadittavia muita tunnuksia siinä kortissa ei ole.

    Kaiken lisäksi minulla on kortista kopio, joten pankkipalvelut toimivat katoamisesta huolimatta.

    1Äänestä

Se oli juurikin Nalle Walhroos, joka sanoi, että tavallinen palkansaaja/eläkeläinen ei tuo mitään muuta kuin hiekkaa pankkiin.

Se oli pankkiirilta uhkarohkean tärkeästi sanottu.
Asiakkaita olisi voinut lähteä Nordeasta sankoin joukoin, mutta suomalainen ei reagoi, siksi meille uskaltaa sanoa mitä vaan.

Ruotsissa Wahlroos on yksi epäpidetyimmistä ihmisistä ja Nordea pankeista epäsuosituin.
Ruotsissa ei onnistunut pahvitunnuslukulappujen lopetus, mutta siellä ei ainakaan vielä ole suunnitteilla lakiakaan.
Suomessa ihmiset pakotetaan luopumaan, kun tehdään laki.

Suunnittelin vaihtaa pankkia, mutta lain takia jokaisessa pankissa joutuu saman tilanteen eteen.

OP:n johtaja sanoi televisiossa alkutalvesta, ettei heillä ole suunnitteilla muutosta.
Minkäs tekevät, jos laki määrää ?

Nordean johtaja sanoi televisiossa (myös alkutalvesta), että muutos tulee, koska ei yksikään asiakas ole valittanut, että olisi sitä vastaan.

1Äänestä
  • Miksi suomalaiset ei valita sinne minne pitäisi, me nielemme vaan kaiken.
    Ruotsalaiset nosti äläkän.
    Nordea perui aikeensa.

    Äänestä

  • juba kirjoitti:

    Miksi suomalaiset ei valita sinne minne pitäisi, me nielemme vaan kaiken.
    Ruotsalaiset nosti äläkän.
    Nordea perui aikeensa.

    Mitkä aikeet Nordea perui? Ainakin muutti pääkonttorinsa tänne, ja nyt saamme verorahamme pitää Suomessa, eivätkä ne mene Ruotsin hyväksi.
    Minne pitäisi valittaa ja mistä asiasta? Tämä mobiilipankkijuttu kyllä on raaka ja iskee heikoimpiin kansalaisiin, mm. taitamattomiin eläkeläisiin, ja varattomiin, joilla ei ole mahdollisuutta hankkia älypuhelinta.
    Onhan niitäkin ihmisiä, joille ei avata liittymää maksuhäiriöiden takia, miten he selviytyvät?

    Äänestä

  • Tuo oli hieno juttu, että Nordea muutti pääkonttorinsa Suomeen!
    Valtio saa nyt verorahat, muutamia satojamiljoonia, hyvä Nordea!

    Äänestä

Sille pitäisi ilmoittaa, että haistakaa huiiilut!

Pahvilappua ei tarvitse ladata. Se on täysturvallinen, helppo ja selkeä.

Ja toisekseen: Käyrät kurkut ovat yhtä hyviä kuin suorat.

1Äänestä

Pankkien???? Minulla tämä pikku duusa toimii batterilla kymmeniä vuosia. Kuulin Nordea on alkanut käyttää, minulla ei koskaan ole ollut Nordeaa.

Äänestä

Nyt tuli urpo olo, kun luin pikaisesti tuon YLEn artikkelin
https://yle.fi/uutiset/3-9715788

Kehitellään tapahtumaketju:

Verkkokaupasta ostettaessa pankin verkkomaksamisen ketjussa on 4 osapuolta.
Verkkokauppa maksun välittäjä asiakas pankki.

Kriminaali avaa verkkokaupan ( ihan laillinen/palkkaa vaikka suomalaisen tekemään suomenkielisille omat sivut ) ja maksunvälittäjäyhtiön ( väärentää tiedot, helpompi ulkomailla ), joka rekisteröityy jonkin ulkomaan finanssivalvontaan.

Maksunvälittäjäyhtiön käyttöehdoissa ( joita ei koskaan maksaja lue ) on, että välittäjä saa asiakkaan älypuhelimen yhdellä koodilla suorittaa tilillä tilin tarkastelun lisäksi tilisiirtoja ( ilman vaihtuvaa koodia ).
Pankin on hyväksytty tämä, koska asiakas on antanut luvan käyttöehdoissa ja välittäjäyhtiö on rekisteröitynyt jossain maailman ( tai EU:nkin ) maassa.

Välittäjäyhtiö palkkaa tuhansia varattomia ihmisiä ( joilta ei saada ulosmitattua saatua hyötyä ) avaamaan pankkitilin ( perusteena esim. yhteiskunnan maksaman vuokra-asunnon vuokraa varten ).

Välittäjäyhtiö tekee yhdellä kertaa tilin tyhjennykset ( sanotaan vaikka 10.000:n varakkaan asiakkaan tileiltä ) näiden varattomien tilille ja varattomat nostavat rahat heti käteisenä pois ( perusteena ulkomainen perintö ). Välittäjäyhtiö käy rahastamassa varattomat ja maksaa heille jonkin pienen osan tuotosta palkkiona bulvaanina toimimisesta.

Tilien tyhjentymistä ei heti huomaa, kun harvempi käy päivittäin tarkistamassa tiliään. Tiedustellessa pankista tyhjentymistä pankki vastaa ”niin tehän olette antanut luvan tilisiirtojen tekemiseen”.

Verkkokauppa lopettaa ja katoaa. Samoin välittäjäyhtiö.
Menetettyjä varoja ei saada koskaan takaisin.

Asian selvittely vielä vaikeutuu, kun verkkokauppa on toiminut vaikka Afrikassa ja välittäjäyhtiö Aasiassa.

Tämähän on tietysti satua – ei tällaista voi koskaan tapahtua...

1Äänestä
  • vastaan: - Paitsi että VOI.
    Koko muutos on suunniteltu rahojen siistimiseksi pois omistajiensa tileiltä.

    Äänestä

SarkastistaTaputusta
13.4.2018 13:00

Hyvä kuvaus, ei missään nimessä yliammuttu.

Sovitaan että Lassila sanoi että hiekkaa pankkikonttoriin kun ei tarkkan muisteta
Pannaan kaikki ison-Jaskan piikkiin

(Nalle toi kuitenkin Nordea Suomeen ja valtio saa ensi vuodesta lähtien 150 miljoonaa budjettiin lisää rahaa JOKAISESTA miljardista jonka Nordea maksaa taviksille osinkona ja tavikset ovat ainoa ryhmä joka veroja maksaa, ei Herlinit ei Sipilät ei Soini-säätiö ei SAK jonka sijoitusyhtiö on nykyisin kalan niminen KOJAMO ja pyrkii pörssiin? https://www.talouselama.fi/uutiset/porssiin-tahyava-kojamo-myy-morgan-stanleylle-1-594-asuntoa-liki-100-miljoonalla-eurolla/94ae37ce-0195-3eac-87bd-660a2bb8e979

TOIMI TAI TUHOUDU, filosofi Russell (miljonääri)

Täällä on esitetty kysymys mihin voi kertoa huolensa Nordeaan

Omalta pankkitililtä ... voi viestittää
palautesivulta
https://www.nordea.fi/henkiloasiakkaat/tuki/palautelomake.html

Nämä virkailijat eivät voi vaikuttaa päätökseen mutta heidän on raportoitava edelleen että negaatiota tulee

Muutama vinkki
Ei oikein kannata valittaa että me vanhat emme ...

vaan
me omistajat olemme huolissamme ...

Ja huomatkaa:

Kännykän käyttö vaatii sovelluksen hakemista kaupasta ja se kai aina vaatii Microsoft MS yms. tilin - itse en käytä turvallisuussyistä, MS on pahin telemetrinen urkkija - olen muutekin käyttänyt rutosti aikaa telemetrisen urkinnan ulostamiseen tietokoneesta -

joten MS tai muut tietävät sen jälkeen että teillä on heidän pankkisovellutus

Elektroninen laite henkilön ja tietokoneen välillä on aina hankala sarjalaite, jos jompi kumpi ei toimi koko homma ei toimi

Mobiilipankiksi julistautuminen antaa kuvan, että Nordeasta on tulossa hampurilaismaksupankki eikä se ole kiinnostunut oikeista asiakkaista

(Lopuksi, tämä muutos ei koske minua (olen premium) mutta olen jo kaksi kertaa ottanut kantaa henk. koht. Nordeaan ylimieliseen ilmoitteluun julkisesti ja näihin ylläoleviin asioihin)

Äänestä
  • Björn Wahlroos sanoi,
    että eläkeläiset tuovat pankkiin vain hiekkaa lattialle.

    Äänestä

  • Mitkä "omistajat" ???
    Ei minulla ainakaan ole Nordean osakkeita !
    Asiakas jolla rahaa Nordean tilillä ei omista pankkia milliäkään.

    1Äänestä

  • ei tietenkään keksi itse mitä haluat
    vaikka me maanviljelijät
    me ...

    mutta EI SITÄ
    että olen vanha ja en osaa joten teidän on palveltava meitä vanhoja

    älä selitä älä inisi, järjestäydy
    https://izquotes.com/quote/389816
    Don't waste any time mourning—organize!

    Äänestä

Aion kuitenkin käyttää oman pankkini (OP) järjestelmiä, vaikka käteis€urojen käyttö loppuisikin. Kyllä pankki on tähän asti hyvin informoinut järjestelmämuutoksistaan.
Olen huomannut että monille ikäisilleni ei ole tuo E-maksukaan oikein kaaliin mennyt. Tarvitsevat nuorempien apua raha-asioidensa hoitoon.
Se kuuluu elämään että vuosikymmenien vaihtuessa on pankin tiskiltä rahan nosto tullut vanhanaikaiseksi. Maksupäätteet jo joka paikassa, no torilla tarvitaan vielä käteistä.
Olemme nääs tietoyhteiskunnan digiajassa.

1Äänestä

Ministeri Orpo ylitti itsensä yhtenä päivänä sanoen:
"Yhteiskunnan tulee toimia niin, että heikoimmatkin pysyvät kohtuullisesti mukana".

Pankkitoiminta on osa yhteiskuntaa.
Pysyykö heikoimmat nyt kohtuullisesti mukana ?

Ei pysy. Taas tippuu osa kyydistä pois.

2Äänestä
  • Orpo tarkoitti että tuo lisää köyhiä jihadisteja Turkuun jotta niistä voidaan pitää huolta verorahoilla ja niiden perheistä, ettei EU-eliitti moiti häntä

    Stubb metsästää Kataisen vakanssia 33 000 kuussa, ja sitä ei tule, jos ei oteta matuja

    Orpo kärkkyy vaalivoittoa jotta voi järjestää itselleen jonkin kivan sisätyön hillotolppa-Soini -menetelmällä hälläväliä -malliin mieluummin kaukaa EU:sta tai Tyynen meren ranalta

    http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252227-listavaalipetos-aanestajia-kohtaan Olisi kiva tietää, mitä puuhailee Brysselissä sinne lähetetty korkein suomalainen virkamies eli komissaari Jyrki Katainen sen ohella, että hän syö komission jäsenille työsuhde-etuna tarjottavaa poliittista sekahedelmäkeittoa. Katainen otti Alexander Stubbille luvatun komissaarin salkun ja 33 000 euron kuukausikorvauksen palkkiona vaivannäöstään mitä ilmeisimmin suomalaisen demokratian puolustamatta jättämisestä korkean virkamiehen roolissaan. ... Jyrki Katainen kävi ensimmäisen kerran nuorena teinipoikana tutustumassa Suomen eduskuntataloon minun vieraanani. Toivottavasti hänestä ei tullut poliitikkoa minun myötävaikutuksellani. Jos on tullut, pyydän Suomen kansalta anteeksi. Olen tehnyt syntiä.

    1Äänestä

  • Esko Seppäsen ehdoton valtti on osallistuvuus, uskaltaa asettua keskustelemaan tavisten kanssa ja vielä kommentoi päälle, se vaatii tietoa ja tyyliä

    Listavaali on Ruotsissa, ja siellä puoluejohto päättää, kuka pääsee kansanedustajaksi
    Kansalle saa riittää pelkkä listan äänestys
    Vaaleissa edustajan X ulkonäköä ei tunne kukaan kun vaalit käydään PUOLUEJOHTAJIEN kuvilla
    Eikä tunne edustaja X:ääkään Ruotsissa

    Huomasitko Piippolan poikien viestittelyn?
    http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252227-listavaalipetos-aanestajia-kohtaan#comment-3801290
    http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252227-listavaalipetos-aanestajia-kohtaan#comment-3801327

    Äänestä

Kaikki pankit ne ovat aivan samanlaisia, esim. OP-pankki, menepä nostamaan sieltä rahaasi,
se nosto maksaa 7 euroa!

1Äänestä
  • Toivottavasti kukaan ei tarvitsisi pankkien kalleimpia palveluja !
    S-pankista voi nostaa S-marketin kassalta rahaa, jos ei osaa pankkiautomaatista nostaa tai ei ole sitä lähellä.
    Kaikilla ei ole S-markettiakaan lähellä tietenkään.

    1Äänestä

Minulla ei ole harmaankalpeaa aavistustakaan siitä, millainen pahvikortti on kyseessä.
Minulla ei sellaista ole, ainoastaan sellainen monivuotinen pankkikortti, sellainen muovinen läpyskä, jolla voi käydä kiskomassa rahaa pankkien seinistä, maksaa kauppojen kassoilla j.n.e.

Sillä olen pärjäillyt varojeni mukaan.
Hankimme ukkoni kanssa samanaikaisesti yhteisen pankkitilin ja pankkikortit silloisesta Postipankista, jonka säästöpossuasiakas olin pienestä pitäen ollut. Niihin aikoihinhan se olikin PostiSÄÄSTÖpankki. Kun Postipankki loppui, siirryimme paikalliseen osuuspankkiin, ja sen kanssa tuntui joskus byrokratia tai virkailijan ammattitaidottomuus ylenpalttiselta asiakkaan kiusaamiselta.
Kun avasimme tilit osuuspankkiin, jouduimme todellakin avaamaan kummallekin oman, koska virkailija väitti, ettei meille voinut avata yhteistä tiliä. Tällä hetkellä taitaa jo sellainenkin olla...
Pääasia, että eläkkeeni juoksee sellaiseen paikkaan, että muovinen pankkikorttini toimii niin kauan kuin muistan tunnusluvun.

Parisen vuotta sitten tapasin pitkästä aikaa entisen koulutoverin, joka jo kaukaa tuli käsi ojossa tervehtimään. Siinä sitä oltiin puolin ja toisin jälleennäkemisestä riemastuneita, vaikka hän oli akateemisen loppututkinnon suorittanut ja minä en. Ex-koulukaveri esitteli englanniksi saksalaisen kollegansa, joka pahoitteli kehnoa englannintaitoaan. Hän sanoi tietävänsä, että suomalaiset opiskelevat eniten englantia vieraana kielenään. Minä olin lukenut pitkän englannin ja kolme vuotta saksaa, jota aluksi suorastaan vihasin. Sitten ajat muuttuivat, ja minäkin opin tietämään, etteivät kaikki saksalaiset ole natseja. Jossakin vaiheessa tutustuin ihan syntyperäisiin saksalaisiin ja olin jonkinmoisessa kirjeenvaihdossa muutaman kanssa. Se taas merkitisi sitä, että yritin omin nokkineni korjata kouluaikaista laiminlyöntiäni. Kun sitten sisareni opiskeli Moskovassa ja tutustui saksalaiseen, olin kerrankin tyytyväinen siitä, että mielipiteeni ei ollut yhden Adolf Hitlerin ja seraajien takia ollut lopullisesti juuttunut saksalaisvihaan.
Näin laajasti ja laveasti syntyi tekstiä asian vierestä. Tarkoitus oli vain kertoa, että edellä mainitsemani pankkivirkailija katseli ikkunasta ja syöksyi sitten kättelemään akateemista luokkatoveriani. Minulle hän armollisesti nyökkäsi. Ilmeisesti arvoni nousi koulukaverin ansiosta, koska kun seuraavan kerran tapasimme julkisella torilla hän taas nyökkäsi ja olin hänen huuliltaan lukevinani "päivää".
Vahinko, etten ole tullut sen arvokkaammaksi ja sivistyneemmäksi kuin olen aina ollut.

1Äänestä
  • Avaaja kai tarkoittaa Avainlukulistaa, jota tarvitaan nettipankissa tunnistautumista varten. Pankkitunnistautumista eli Tupasjärjestelmää käyttää esim Kanta-palvelu (terveystiedot, reseptit ym)

    1Äänestä

  • "Hän sanoi tietävänsä, että suomalaiset opiskelevat eniten englantia vieraana kielenään"

    Tiesi väärin. Suomalaiset opiskelevat eniten pakkoruotsia vieraana. VIeras kieli suomalaiselle, jonka äiti ei ole ruotsinkielinen. Siis enemmistölle. Kotimainen on eufemismi

    Pakkoruotsi on pakollista ala-asteella, yläasteella, lukiossa, ammattikoulussa, amk:ssa ja yliopistossa. Ainoa aine joka on pakollinen kaikkialla (suomen kieli ei ole)

    Pakkoruotsi on välttämätöntä, koska sen avulla voi suorittaa pakkoruotsin testejä, jotka ovat turhia

    Äänestä

  • Hallaahon.äänestäjä44 kirjoitti:

    "Hän sanoi tietävänsä, että suomalaiset opiskelevat eniten englantia vieraana kielenään"

    Tiesi väärin. Suomalaiset opiskelevat eniten pakkoruotsia vieraana. VIeras kieli suomalaiselle, jonka äiti ei ole ruotsinkielinen. Siis enemmistölle. Kotimainen on eufemismi

    Pakkoruotsi on pakollista ala-asteella, yläasteella, lukiossa, ammattikoulussa, amk:ssa ja yliopistossa. Ainoa aine joka on pakollinen kaikkialla (suomen kieli ei ole)

    Pakkoruotsi on välttämätöntä, koska sen avulla voi suorittaa pakkoruotsin testejä, jotka ovat turhia

    Kuinka pakkoruotsi vaikuttaa pankkitunnuslukujen käyttöön.

    1Äänestä

Sopiiko kysyä tunnuslukulaitteesta?

Laite antaa kirjautumiskoodin. Lähettääkö laite itsessään koodin Nordean koneelle vai näppäileekö asiakas itse laitteen antaman koodin omalla tietokoneella tai muulla vehkeellä pankin kirjautumissivulla?

1Äänestä
  • Pystyiskö joku nyt vastaamaan tähän kysymykseen?
    Tiedän, että tähän vastaaminen on ikävää, kun tähän ei voi inttää vastaan, mutta jos nyt kuitenkin alentuisitte?

    Laite antaa kirjautumiskoodin. Lähettääkö laite itsessään koodin Nordean koneelle vai näppäileekö asiakas itse laitteen antaman koodin omalla tietokoneella tai muulla vehkeellä pankin kirjautumissivulla?

    1Äänestä

  • Codek kirjoitti:

    Pystyiskö joku nyt vastaamaan tähän kysymykseen?
    Tiedän, että tähän vastaaminen on ikävää, kun tähän ei voi inttää vastaan, mutta jos nyt kuitenkin alentuisitte?

    Laite antaa kirjautumiskoodin. Lähettääkö laite itsessään koodin Nordean koneelle vai näppäileekö asiakas itse laitteen antaman koodin omalla tietokoneella tai muulla vehkeellä pankin kirjautumissivulla?

    Asiakas näppäilee ensin käyttäjätunnuksensa
    ja sitten asiakas itse näppäilee laitteen antaman koodin pankin kirjautumissivulla.

    Ohje Nordean kirjautumissivulla:
    "Anna käyttäjätunnus alla olevaan sille varattuun kenttään
    Käynnistä tunnuslukulaite painamalla laitteen OK näppäintä.
    Paina laitteen LOGIN näppäintä.
    Anna laitteeseen PIN-koodisi ja paina OK.
    Tunnuslukulaite laskee sinulle tunnusluvun. Anna tunnusluku alla sille varattuun kenttään. Jatka klikkaamalla OK-painiketta."

    Kiitos @Aikuinen____

    Tuota ei ollut ohjeissa
    https://www.nordea.fi/Images/146-175701/Nordea-tunnuslukulaite-esite.pdf

    1Äänestä

Tämä on kevään aloitus, mutta vastaanpa tuohon muutosvastarintaan koska moni ainakin tuolla alussa vetosi ikään ja oppimiseen.

Miesystäväni on käyttänyt uutta kirjautumista jo pidempään niin kotimaisessa kuin ulkolaisessa pankkikirjautumisessa. Ei, ongelmia. Itse en ole vielä perehtynyt uuteen systeemiin, mutta jahka tulee uskon siirtyväni sen käyttöön ilman ongelmia.

Äänestä
  • "Miesystäväni on käyttänyt uutta kirjautumista jo pidempään niin kotimaisessa kuin ulkolaisessa pankkikirjautumisessa. Ei, ongelmia. Itse en ole vielä perehtynyt "

    Miksi et? Sinähän olet ollut aina täällä kehityksen edellä, mitä me toiset emme sinun mielestä hallitse, mutta tämä Hollantilainen (83-v) poika (LAT)ystäväsi jo hallitsee täysin.

    Tiedätkö mistä se johtuu? No, etpä tietenkään, mutta kerron sen sinulle kuitenkin, vaikka ilmeisesti et halua sitä kuullakaan. Muista, tämä on sitä minun vitsiäni ja huumoriani, pyhäpäivän ratoksi.

    Paikallinen lehti kirjoitti tästä ilmastonmuutoksesta ja kuinka tännekin täytyisi taas rakentaa nämä ulkohuusit, joista se kiinteä kerätään lannoiteeksi johonkin kaupunkien kattoviljelmille, mutta se kusi, siis pissa puhdistettaisiin juomavedeksi, kuten Hollannissa!

    Silloin kyllä nauratti, että sinäkin käyt säännöllisesti juomassa sitä pissasta puhdistettua vettä ja ei auta, että ostat kaupasta pullovettä, koska samaa se on tiettävästi ja aika kalliiksi tulisi Suomestakin vettä kuskata sinne.

    Ai niin, mutta sinähän juot vain viiniä, mutta valistse huolella, missä maasa se on valmistettu ja kuinka ne vetensä puhdistaa missäkin.

    1Äänestä

  • Kristiina23 kirjoitti:

    "Miesystäväni on käyttänyt uutta kirjautumista jo pidempään niin kotimaisessa kuin ulkolaisessa pankkikirjautumisessa. Ei, ongelmia. Itse en ole vielä perehtynyt "

    Miksi et? Sinähän olet ollut aina täällä kehityksen edellä, mitä me toiset emme sinun mielestä hallitse, mutta tämä Hollantilainen (83-v) poika (LAT)ystäväsi jo hallitsee täysin.

    Tiedätkö mistä se johtuu? No, etpä tietenkään, mutta kerron sen sinulle kuitenkin, vaikka ilmeisesti et halua sitä kuullakaan. Muista, tämä on sitä minun vitsiäni ja huumoriani, pyhäpäivän ratoksi.

    Paikallinen lehti kirjoitti tästä ilmastonmuutoksesta ja kuinka tännekin täytyisi taas rakentaa nämä ulkohuusit, joista se kiinteä kerätään lannoiteeksi johonkin kaupunkien kattoviljelmille, mutta se kusi, siis pissa puhdistettaisiin juomavedeksi, kuten Hollannissa!

    Silloin kyllä nauratti, että sinäkin käyt säännöllisesti juomassa sitä pissasta puhdistettua vettä ja ei auta, että ostat kaupasta pullovettä, koska samaa se on tiettävästi ja aika kalliiksi tulisi Suomestakin vettä kuskata sinne.

    Ai niin, mutta sinähän juot vain viiniä, mutta valistse huolella, missä maasa se on valmistettu ja kuinka ne vetensä puhdistaa missäkin.

    1. Miksi minun pitäisi olla perehtynyt asiaan, joka ei vielä ole ajankohtainen en näet ole Nordean
    asiakas.

    2. "me toiset emme sinun mielestä hallitse" ketkä te toiset sinun lisäksesi?

    3. Minulla on ulkohuusi mökillä, kiinteä tuotos viedään kaatopaikalle. Ulkohuuseissa virtsa
    imeytetään ravinteeksi maaperään, se on hyvä lannoiteaine.

    4. Älä missään nimessä matkusta Hollantiin voi nousta kusi päähäsi ...vitsi ...vitsi ; (

    5. "Ai niin, mutta sinähän juot vain viiniä" , toki maitoa, mehua ja vettäkin juon.

    Chileläisistä viineistä pidän tosi paljon, nyt juuri nyt olen ihastunut
    ranskalaiseen Medinet Blang Demi Sec valkoviiniin ihanan kevyttä. Ei saa Suomesta, mutta
    minulla on oma kuriiri.

    1Äänestä

Tunnusluvun poistuttua on käytettävä älypuhelimen ohjelmaa.
Miten sellaiset ikäihmiset, joilla on se vanha kunnon Nokia ilman mitään kommervenkkeja, voivat sitten maksaa maksunsa?
Tietysti suosittelen E.laskua, joka on turvallinen ja varma. Mutta onhan niitä maksuja, joita ei makseta kuin kerran.

1Äänestä
  • Et ole kuullut tunnuslukulaitteesta?

    Äänestä

  • 429987 kirjoitti:

    Et ole kuullut tunnuslukulaitteesta?

    En.

    1Äänestä

  • Hyvät on ohjeet Nordean verkkopankin sivulla. Kyllä sen hyvin tajuaa!

    1Äänestä

  • hahaa kirjoitti:

    Hyvät on ohjeet Nordean verkkopankin sivulla. Kyllä sen hyvin tajuaa!

    Nordea on kallis pankki minulle, siirsin kaikki rahani toiseen pankkiin joka tarjoaa palvelut halvemmalla.
    Olen toki edeleenkin Nordean omistaja, koska omistan osakekirjoja, mutta rahani eivät ole Nordean tilillä.

    Danske pankkin suhdetta SUOMEN rahaliikenteeseen!

    Isot veikkausvoitotkin saa lunastaa vain Danske pankista.
    Danske pankkiin voi maksaa käteisellä esimerkiksi LISÄVEROT, jos ei halua tilisiirtoja käyttää.

    Miksi Danske pankki? MIksi ei sellainen pankki jolla on konttoreita myös paikallisesti?

    Danske pankin konttoreita; katsoppas huviksesi montako niitä on koko maassa.

    Että näinkin Suomi hoitaa kansalaistensa asiat helpoiksi ja yksinkertaisiksi.
    Kun haluan asioida sen pankin konttorissa, joudun istumaan junaan ja ajamaan parin kaupungin ohikin päästäkseni pankkitiskille hoitamaan asioitani.

    Onneksi en ole Danske pankinkaan asiakas.

    1Äänestä

Luulisi että sen ohjelman voisi ladata myös tietsikkaan eikä vain älypuhelimeen. Kai maksaminen kortilla säilyy samanlaisena kaupan maksulaitteessa.

1Äänestä
  • Voihan sen laittaa omaan kotikoneeseensa yhtä hyvin.
    Minulle likka monesti naurahdellut, kun vielä käytän tunnuslukulaitetta, että eikö äitinkin olisi aika vähitellen siirtyä tälle vuosituhannelle.
    Vaan ei, kun minä olen sellainen kehityksen jarru kaikessa muussakin. Käteistäkin käytän aina kun vain on mahdollisuuksien rajoissa ja korttia ihan vain äärimmäisissä hätätapauksissa.

    2Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Voihan sen laittaa omaan kotikoneeseensa yhtä hyvin.
    Minulle likka monesti naurahdellut, kun vielä käytän tunnuslukulaitetta, että eikö äitinkin olisi aika vähitellen siirtyä tälle vuosituhannelle.
    Vaan ei, kun minä olen sellainen kehityksen jarru kaikessa muussakin. Käteistäkin käytän aina kun vain on mahdollisuuksien rajoissa ja korttia ihan vain äärimmäisissä hätätapauksissa.

    @Tellukka

    Ei voi läppäriin eikä pöytäkoneeseen.

    Suomessa voi tunnuslukusovelluksen ladata vain tablettiin tai älypuhelimeen.

    1Äänestä

  • Aikuinen____ kirjoitti:

    @Tellukka

    Ei voi läppäriin eikä pöytäkoneeseen.

    Suomessa voi tunnuslukusovelluksen ladata vain tablettiin tai älypuhelimeen.

    Siinäkin teitä sitten nähtävästi sorretaan.
    Kyllä meillä voi laittaa ainakin missä vain on Windows. Läppäreistä en tiedä, eikö ne ole niitä omena sellaisia? Höpökoneita kuiteskin.

    2Äänestä

  • Aikuinen____ kirjoitti:

    @Tellukka

    Ei voi läppäriin eikä pöytäkoneeseen.

    Suomessa voi tunnuslukusovelluksen ladata vain tablettiin tai älypuhelimeen.

    Aikuinen, lopeta Tellukan vainoaminen.

    2Äänestä

  • mittateknikko kirjoitti:

    Aikuinen, lopeta Tellukan vainoaminen.

    Kun @Tellukka levittää väärää informaatiota
    Niin
    Oikean tiedon kertominen ei ole vainoamista

    1Äänestä

Toivon tämän Katleijan toivomuksen toteutuvan. sillä en minä ainakaan kuljeta puhelinta aina mukanani:
" Luulisi että sen ohjelman voisi ladata myös tietsikkaan eikä vain älypuhelimeen. Kai maksaminen kortilla säilyy samanlaisena kaupan maksulaitteessa."

Jos se on tietsikassa, silloin voin maksaa pankissa laskuni kotona.

Eikä puhelimen latauskaan ole silloin ehdottomasti aina oltava valmiina.
Vanhana ei elämä saa olla liian monimutkaista, sillä työtä on paljon kodinhoidossa, ruokatarvikkeiden kotiinkuljettamisessa ja ruokien tekemisessä,
oman hoidon ja liikunnan järjestämisessä päivittäin..

1Äänestä
  • Paljon työtä kodinhoidossa. ?
    Kodinhoito, ruoa'nlaittaminen, kaupoissa käynti, liikunta, itsensä hoitaminen. ?

    Mikäli on liikuntavammaisesta kysymys, ymmärrän että päivässä voi joskus olla liikaa puuhaa, mutta itselleni nuo toimet eivät vie päivittäisestä ajastani kuin pienen osan.

    Puhelin ei aina ole edes ladattu ja jos on ladattunakin, ei ole taatusti joka reissussa mukana. Pankki asioitani en hoida puhelimella, en lataa sinne tietoja, paitsi puhelinnumerot joita käytän.

    Puhelimen tiedot voidaan napata jopa likkuvasta autosta!
    Kaikkein paras on vaikka yksi puhelin kotona, eik' sitä sitten oteta kauppalaukkuun varasttavaksi, noin sanoi vanha papparainen, tiiä häntä, onko sekään turvallinen paikka!

    1Äänestä

Pankista saa pahvisen tunnuslukulistan edelleenkin!

Kerron varmaa tietoa, sain varmuuden, koska en ole kotona ja pankki lähettää sen postissa.

Oletteko kuulleet KYNÄSTÄ jolla voi kirjoittaa, mutta sillä iso- ja kankeasorminen

VOI painella PUHELIMEN JA LÄPPÄRIN pieniä nappuloita.

Menkää kirjakauppaan ja ostakaa sellainen monitoimikynä jolla voi käyttää pieniäkin näppäimistöjä, puhelimen käytössäkin oiva kapine jos kylmillä sormilla ei kosketusnäyttö tottele, kynällä tottelee.

Pankin antama tunnistuslaite: Suurennuslaseja saa kaulanauhalla, sellaista on kiva käyttää kun kaikki on liian pienen näköistä. Sitten vain tuo ## MONITOIMIKYNÄ ##
käyttöön ja siinä se on.
Mikä valitus ja riita tästäkin on saatu aikaan.

En ole aikuinen, enkä Tellukka, mutta tiedän jotain kankeasormisten ja huononäköisten asioista ja apuvälineistä minäkin.

Jos taitosi riittävät, on apuvalineitä saatavana.

1Äänestä

Uhkakuva toteutumassa...

https://www.hs.fi/talous/art-2000006056478.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=1&utm_source=tf-other&share=62f549a9e841be15454be2c564db2c83

Äänestin aikoinaan ei eu:lle. Ja edelleen sitä mieltä, että eu:hun liittyminen oli huono juttu. Monet ikävät asiat realisoituneet. Eipä toisaalta jää mitään kaipaamaan jos lähtö yllättäin täältä tulee sen jälkeen ihan sama mitä sieltä määräävät. Aina eu vaatii sitä eu määrää tätä. Ei sillä ole mitään väliä mitä eu sanoo se sai kaatua koko pulju.

Ei eu:lle ai
koinaan äänestäneitä harmittaa kun kaikessa "paskassa" joutuu olemaan mukana halusi tai ei. Erilaiset ikävät eu:sta johtuvat asiat on monet toteutuneet. No eipä mitään jää kaipaamaan jos täältä tulee lähtö yllättäin. Suomikaan ei ole enää puolustamisen arvoinen etenkään jos nykymeno jatkuu.

Äänestä

itselläni on ollut niin sanottu avain siis hyvin pieni tietokone kahdella pankilla hyvin on toiminut.
Nordealla on toiminut huonosti vuosia nyt kuitenkin vähän samanlainen en kuitenkaan tiedä sen tekniikkaa, koska näkemälläni on siinä kortti sisällä (ruotsi).
En koskaan ole ollut Nordean asiakas. Avain ollut kymmeniä vuosia.

Äänestä

Laki tulee kieltämään Suomen vetelän johdon joka on rähmällään eu-pellejen edessä tuli sieltä
mitä tahansa

Äänestä
  • Toivon mukaan niin kävisi.
    Järjenvastaisia lakeja.
    On tuhansittain ihmisiä, joiden taidot, kyvyt ja rahat ei riitä.
    Ei saisi olla vanhanaikainen kuten minäkin, minulle känny on soittamista varten.
    En halua ostaa älylisävempelettä vain päästäkseni nettipankkiin.
    Nordean lähettämä pikku rimpula on surkea reumatismisille vapiseville sormille ja lähes sokealle, ei valoa mininäytössä. Ihan vappukamaa.

    Eikö yhteiskunnassa pitäisi mennä eteenpäin niin, että heikoimmatkin pysyvät mukana ?
    Kaikenlainen hulluus toisarvoisissa asioissa lisääntyy jatkuvasti EU:N myötä.

    Äänestä

Apina järki on Nordeassa, tiedän nordea on hyvin huono kaikkien kanssa.

Äänestä
  • Niin silläkö saa tunnusluvun nettipankkiin ?

    Äänestä

  • aika.avuton.kysyy kirjoitti:

    Niin silläkö saa tunnusluvun nettipankkiin ?

    Jep. Vaatii puhelimen lisäksi tietokoneen nettiyhteyden. Lukase linkki.

    1Äänestä

  • syväkurkku kirjoitti:

    Jep. Vaatii puhelimen lisäksi tietokoneen nettiyhteyden. Lukase linkki.

    Kiitos linkin laittajalle ja neuvojille !
    Kuulostaa jonkunlaiselta ratkaisulta.
    Sekava päänoloni estää tällä hetkellä tiedon sisäistämistä linkistä
    joko se on käytössä ja saako sen vain tiettyihin liittymiin.
    Minulla 2, Elisa ja DNA.

    Toivoisin, että pankit malttaisivat antaa pahvikortin olla voimassa niin kauan kuin meitä käyttäjiä on elossa.
    Mukama se ei ole turvallinen !?
    Voi kysyä onko pankkikortti turvallinen ?
    Niitähän kopioidaan automaateilla ja varastetaan ja tehdään ostoksia varastetuilla korteilla.

    Perusteet mobiivarmentamiselle on erittäin ontuvat.

    Pahvikortti pysyy kotona jemmassa
    ja se on käyttövarma.
    Siitä ei mene lataus koskaan
    eikä se mene epäkuntoon.

    1Äänestä

  • Useimmat pitävät puhelinta a i n a mukana liikkuessaan ulkona. Kuinkahan moni on hukannut puhelimensa sillä reissulla, mutta pahvinen tunnusluku taulukko on yleensä aina kotona varmassa paikassa.

    1Äänestä

  • paffi.parempi.iäkkäälle kirjoitti:

    Kiitos linkin laittajalle ja neuvojille !
    Kuulostaa jonkunlaiselta ratkaisulta.
    Sekava päänoloni estää tällä hetkellä tiedon sisäistämistä linkistä
    joko se on käytössä ja saako sen vain tiettyihin liittymiin.
    Minulla 2, Elisa ja DNA.

    Toivoisin, että pankit malttaisivat antaa pahvikortin olla voimassa niin kauan kuin meitä käyttäjiä on elossa.
    Mukama se ei ole turvallinen !?
    Voi kysyä onko pankkikortti turvallinen ?
    Niitähän kopioidaan automaateilla ja varastetaan ja tehdään ostoksia varastetuilla korteilla.

    Perusteet mobiivarmentamiselle on erittäin ontuvat.

    Pahvikortti pysyy kotona jemmassa
    ja se on käyttövarma.
    Siitä ei mene lataus koskaan
    eikä se mene epäkuntoon.

    DNAn vastaava seloste mobiilivarmenteesta.
    https://www.dna.fi/mobiilivarmenne

    En tarvitse itse ja en ehdi tutustua paremmin, mutta ei tämäkään ihan simppeli rasti näytä olevan.
    Melko sottasta
    https://tuki.dna.fi/org/dna-fi/d/mika-on-mobiilivarmenne-1/

    Kelaa noita "Usein kysyttyä".

    * DNA:n asiakkaana saat Mobiilivarmenteen käyttöösi edullisesti: 12 kk 0 €/kk, norm. 1,99 €/kk. Kytkentä 0 € (norm. 3,90 €). 12 kuukauden jälkeen tilaus jatkuu automaattisesti toistaiseksi voimassa olevana hinnaston mukaisella hinnalla.

    Kiitos sinulle !

    1Äänestä

Kaikki pankit nostavat maksujaan ja sama systeemi tulee kaikkiin pankkeihin, osuuspankki on tosi kallis, samoin säästöpankki ja monet pienemmät myös.

Nordea on hyvä pankki, siitä en luovu, tuttu ja turvallinen!

Suoramaksuna tulee minulle monet laskut, loput hoidan helposti!

1Äänestä

Useimmat pitävät puhelinta a i n a mukana liikkuessaan ulkona. Kuinkahan moni on hukannut puhelimensa sillä reissulla, mutta pahvinen tunnusluku taulukko on yleensä aina kotona varmassa paikassa.

1Äänestä

Itselläni on Danskepankin muovinen pikkukortti,on helppo käyttää ja toivon ettei muutu lähiaikoina.
Minulla menee vain vuokra ja puhelinlasku suoraan,muut maksan itse koska haluan tarkistaa ne.
Kuten tk ja sähkölaskut muut ylimääräiset mitä tulee silloin tällöin.

Vaihtakaa pankkia,mulla on ollut aina Danske vai mikä se nyt oli alkujaan...Postipankki tj ....

Äänestä
  • Kun laki muuttuu kaikilla pankeilla tulee olemaan mobiilitunnistus
    jolla tunnistaudutaan myös muihin palveluihin,
    esim. Kanta.fi:hin.
    Ei mobiilitunnistus koske vain pankkipalveluja.

    1Äänestä

Eikös tämäkin ole joku EU-direktiivi ?
Että pitää hankkia laite pankkiin tunnistautumiseen, jos ei ennestään ole.

Puolet direktiiveistä olisi voinut jättää tekemättä.

Suomessakin on kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka pärjäävät pahvilapulla,
mutta eivät opi enää uutta eikä ole edes rahaa ostaa uusia laitteita.

Tukia saa ainakin puoli miljoonaa kansalaista.
497 euroa jää tukia saavalle käteen kaikkeen mitä tarvitsee kk:ssa.
Se riittää aikansa, mutta kun tulee eteen suurempi ostos,
ei riitä. Se suuri ostos ei tarvitse olla kuin uudet talvikengät,
tai pölynimuri niin budjetti hajoaa kuukausiksi.

Ei huvita ostaa turhia laitteita.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

valuuttavajeessa kirjoitti:

Pankkien tunnusluku-pahvilappua ei kohta ole enää käytössä, koska uusi ei salli tunnuslukupahvien kaltaisia tunnistautumisvälineitä, jotka ovat kopioitavissa.

Tiukentuvat tietoturvan vaatimukset edellyttävät muutoksia syyskuun 2019 loppuun mennessä
sähköiseen tunnistautumiseen koskien esimerkiksi nettipankkia.

Laki piti tulla voimaan jo syyskussa 2018, mutta Viestintävirasto on pidentänyt toteutusaikataulua.

Miten pärjäävät ihmiset, jotka eivät opi enää uusia taitoja ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu