Terve,
Olen reilu kolmekymppinen mies eikä minulla ei ole mitään diagnosoitua häiriötä ( joskin olen melko varma, että minulla on jonkinlainen versio epävakaasta persoonallisuushäiriöstä). Yleisesti olen normaalisti toimiva ihminen, jota muut pitävät kaikinpuolin pärjäävänä ihmisenä. Sisälläni on kuitenkin melko kaaosta aina ja ajoittain. Mutta se on vain sisälläni.
Olen koko elämäni kokenut silloin tällöin, jopa harvoin, muutaman sekunnnin pituisia irtaantumisen hetkiä, joita olen aina pitänyt vain jonkinlaisina psykologisina kuriositeetteina. Olen aina luullut, että mieli vaan joskus toimii siten. Nyt kuitenkin luin dissosiaatiosta ja siitä, miten tietynlaiset irtaantumisen hetket voivatkin olla merkki paljon merkittävämmästä häiriötilasta.
Hetket ovat tulleet ties minkälaisissa tilanteissa, mutta yleensä sellaisissa, joissa istun jännittyneenä, väsyneenä tai tylsistyneenä jossain tilanteessa. Yleensä tuijotan eteeni, puhuvaa ihmistä tai esim. huoneen seinää. Edellinen kerta sattui työhaastattelussa, josta olin jo etukäteen aivan liian huolissani ja jonka aikana minua jännitti. En usko, että kukaan haastattelijoista huomasi mitään muuta kuin vain normaalin, pienen jännityksen. Tuli hetki jolloin haastattelijat keskustelivat keskenään ja huomasin mieleni pysähtyvän ja silmieni lasittuvan. Huomasin silmieni tuijottavan miestä ja tunsin kuinka sieluni ja todellinen tietoisuuteni olisi liikkunut muutaman sentin erilleen muusta ruumiistani. Kuin jonkinlainen "henkeni" olisi irrallinen ja tuijottaisi silmieni kautta ulos jotain hetkeä, joka ei ole minun ja jossa en ole läsnä. Koen vain seuraavani tilannetta. Se hetki välähtelee myös yleensä mikrosekunttien tuntuisia aikoja totaalista tyhjyyttä ja ja hetken epätodellisuutta. Suurimman osa ajasta ymmärrän mitä tapahtuu, ja osaan seurata sitä. Enimmäkseen ihmettelen tilaani enkä kuule mitä muut puhuvat.
Mutta tämä kaikki kestää vain muutaman sekunnin, joten siksi en ole ottanut sitä niin vakavasti. Muutaman pienen sekunnin, joskus yhden sekunnin, joskus viisi sekuntia. Ei siis mitään verrattuna siihen, miten jotkut vaeltavat koko päivän sellaisessa tunteessa. Luin kuitenkin jostain, että pienetkin dissosiaatiot ovat merkki jostain häiriöstä. Kysyn tätä kaikkea vain uteliaisuuttani, koska ei tuo kuitenkaan häiritse elämää mitenkään.
Onko kukaan muu kokenut lyhyitä irtaantumisen hetkiä? Onko tämä dissosiaatiota vaiko joku väsyneen mielen kepponen? Vaikka kuvailinkin hetkeä noin, niin silti se on vain melko harmiton hetki, josta pystyisin sen alkaessa pyristelemään pois. Jos annan mieleni vaeltaa, niin kuin yleensä aina annan, niin tuo kuvaamani tapahtuu ja tilanne utuistuu ja on pienten minihetkien ajan vuorollaan todellinen ja epätodellinen.
Voiko väsynyt tai tylsistynyt mieli vain vähän takkuilla vai ovatko epätodellisuuden ja irtaantumisen tunteet aina merkki dissosiaatiosta?
Kiitos.
Hetkestä irtaantumisen tunne (normaaliako?)
3
485
Vastaukset 3
- DerealisaatioVaivaa
Ehkä tuo johtuu ahdistuneisuudesta? Silloin voi kokea derealisaatiota. Onko kellään muulle käynyt samoin?
- Heippaaaa
Monesti minulle tulee hetkiä kun katson vaan kun ihmiset, esim. Ystäväni juttelevat ja katson heitä ja kuuntelen niin se tuntuu todella epätodelliselta, ja välillä tuntuu juuri että en tunnista itseäni jos puhun heidän kanssaan. Se on pelottavaa, mutta itse olen elänyt joka päivä ja meilkein koko ajan dissosiaatio häiriön kanssa. Sen kanssa oppii elämään vaikka pahalta tuntuukin.
- heiiii
hei, itse kärsin myös tästä. tila pelottaa ja ahdistaa. mulle tulee myös samanlaisissa tilanteissa, esim. seurassa ihmisten kanssa, sekunnin sadasosan filmi poikki - oloja. jotenkin ns. näkö menee murto-osan sekunniksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 601049
- 981024
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21882Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔60810- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124795Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25689- 52674
- 45666
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14625Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45620- 19607
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.83586- 46578
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka141575Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128573- 35570
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47568Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi11529- 48527