Olen yhden lapsen kummi. Sukulaisten lapsi. Ihana. Jo kuusivuotias. Olen ollut läsnä hänen elämässään muutenkin kuin juhlapäivinä, lähettelen kortteja, käyn kylässä. Sanon aina joskus lapselle, että "saat päättää kirjan mitä luetaan kun olen kummisi". jne. Pieniä "etuuksia". Joulukortiti yms. lähetän perheeseen lapsen nimellä.
Rakastan tätä lasta omieni lisäksi ja meidän suhde on ainutlaatuinen, johtuen kummiudesta.
Muita kummilapsia en halua. Miten voin toisen mieltä pahoittamatta kieltäytyä kummiudesta? Onko teissä joku joka kieltäytynyt kummiudesta? Miten kävi? Laittakaa kommentteja.
Rakastan tätä lasta omieni lisäksi ja meidän suhde on ainutlaatuinen, johtuen kummiudesta.
Muita kummilapsia en halua. Miten voin toisen mieltä pahoittamatta kieltäytyä kummiudesta? Onko teissä joku joka kieltäytynyt kummiudesta? Miten kävi? Laittakaa kommentteja.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen kieltäytynyt kummiudesta.
Avopuolisoni kaveri halusi meidät lapsensa kummiksi. Kieltäydyin, koska ajattelin, että tulevaisuudessa (jos/KUN emme ole avopari)
se kummius juttu aiheuttaa väistämätöntä tapaamista ent.avopuolison kanssa...enkä halunnut törmätä tähän kumppaniini.Tuolloin avoliittomme oli jo eropäätöstä vailla.
Erosimme - joten päätökseni oli mielestäni ok.
Mielestäni kummiudesta voi ja saa kieltäytyä. Eri asia sitten miten vanhemmat pyyntönsä esittävät, jotkut olettavat asioita automaattisesti ja silloin kieltäytyminen voi olla hankalaa tai ainakaan sitä ei ymmärretä...Hyvä olis myös funtsia mitä kummeilta odottaa; rasittaa jos vanhemmat olettavat kummin olevan joka synttäreillä jne jos välimatkaa on satoja kilometrejä ja oletus on, että matkustava osapuoli on lähinnä kummi, ei juuri koskaan vanhemmat lapsen kanssa...Kyllä kummilapsi voi olla tärkeä vaikkei häntä jatkuvasti näkisikään! Itse olen kerran kieltäytynyt johtuen juuri pitkästä välimatkasta ja siitä, että tiesin kyläilyn jäävän milteipä täysin yksipuoliseksi. Yksi varma keino välttää kummius on tietysti se, että ei kuulu kirkkoon...Mutta tuskinpa kovin moni eroaa vain välttääkseen kummin tehtävät. Minusta ihmisillä saa olla oikeus olla ryhtymättä kummeiksi, syyt voivat olla moninaiset ja eipä kai niitä tarvitse yksitellen perustella...
Siispä ymmärrystä puolin ja toisin =)
Paras ystävättäreni sai lapsen ja pyysi minua kummiksi. Kieltäydyin ystävällisesti. Selitin, että kummius merkitsee minulle paljon enemmän kuin joillekin muille. Tahdon tosiaan olla lapsen elämässä mukana ja ollan hänen "hoitajansa" tarjoten vanhemmille joskus vapaata. Olen henkilö, joka ottaa kummiuden tosissaan.
Selitin myös, että elämäntilanteeni on nyt sellainen, ettei minulla olisi nyt aikaa ja voimia noin arvokkaaseen titteliin.
Ystävättäreni hyväksyi päätökseni eivätkä he mitenkään siitä suuttuneet. Ristiäisissäkin olin.
Luulen enemmänkin, että olivat vaikuttuneita siitä miten korkealle arvostin heidän pyyntöään ryhtyä kummiksi ja kuinka vakavasti siihen suhtauduin. Monihan lupautuu kummiksi tuosta vaan ja saattaa hävitä pikkuhiljaa lapsen elämästä tyystin kokonaan.
mietin tosi pitkään ja raskaasti suostuinko kummiksi sukulaisille vain siksi että "on tapana". Ei olla juuri muutenkaan yhteydessä, eivät käytännöllisesti tiedä elämästänimitään vaikka sukulaisia ollaankin...
itselleni kumius merkitsee todella paljon ja voisin suostua jos ja kun sitä todella haluan - haluan olla kummi joka on lapsen elämässä läsnä ja tukena, ei vain nimi paperilla tai joulukortissa.
Ensin tuli ymmärtävää puhetta, sitten ilmoitettiin minun loukanneen heitä erittäin verisesti ja henilökohtaisesti - nyt en tiedä halutaanko minua lainkaan ristiäisiin.
kaikenkaikkiaan epäilykseni siitä, että minut halutaan kummiski"hinnalla millä hyvänsä" syistä jotka ovat kaikkea muuta kuin todelliset saivat vahvistusta, valitettavasti.
Elämäntilanteeni on nyt vaikea ilman temppuilevia sukulaisiakin.Minun tapauksessani on vaikea puhua molemminpuolisesta päätöksen kunnioittamisesta,todennäköisesti minusta puhutaan nytkin paskaa selkäni takana muille sukulaisille.Uusi syntipukki siis.