Kotka maksaa taas sille valittajalle korvauksia

Pikkulinnut lauloi ei loppunut lypsy eräällä valittajalla kun kaupunki taas maksamassa lisää korvauksia ja siitähän ei meijän päättäjät kerro hys hys maksakaa omasta pussista sille ne rahat ei ole veron maksajien syytä!
121731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Aloittaja ei osaa ajatella aioita kokonaisvaltaisesti. Eihän se ole valittajan syytä jos poliitikot ja virka miehet tunaroi. Tottahan toki kaupunki maksaa jos nyt puhutaan samasta tyypistä joka on yleensäkin ollunna oikeassa.

Äänestä
  • Kaikkien pitäisi tajuta minkä takia kaupunki on jatkuvasti vaikeuksissa yhden ja saman tapuksen kanssa. Kulissien takana verorahoja käytetään vastuuttomasti. Pitäisi alkaa selvittämään niitä vastuuhenkilöitä niin saisivat todellakin itse maksaa ne korvaukset.

    Äänestä

Mieteippä jos itsellesi olisi aiheutettu vuosien kärsimys ja vahinkoa kaikenlaista ja siihen päälle syytöntä ajettu kuin käärmettä pulloon syylliseksi valheilla. Olettaen että on se henkilö josta puhutaan niin epäilenpä eräitä kunnallis poliitikkoja syypääksi. Ne käy meille veronmaksajille kalliiksi. Nimiä en uskalla sanoa mutta epäilen että ne tulee julki ajan saatossa.

Äänestä

Valtuustossa vihreilläkin konkursseja tehnyt veivari niin eipä ihme että kusessa ollaan:D lehdissä oli monesti kertomassa että perustaa Suomen suurimman aurinkovoimalan, myi muutaman pipon ja lapsille sekä Untolle Padasjoelle osakkeet:D

Äänestä
  • Menee demujen ja kokkarien suuntaan nää haminan herran lypsyt!!

    Äänestä

Kekkonen voi osallistuu niihin maksuihin. Sehän syypää. Lähti sorkkimaan siihen kervisasiaan joka oli jo päättynyt. Kaupunki laittaa vaan sille Kekkoselle ne laskut kun on ne aiheuttanutkin!

Äänestä
  • Nyt Fiilari juot lasin piimää ja lähdet ulos rauhoittumaan. Älä viitsi taas aloittaa herjauskampanjaa.

    Äänestä

  • vxcghbbv kirjoitti:

    Nyt Fiilari juot lasin piimää ja lähdet ulos rauhoittumaan. Älä viitsi taas aloittaa herjauskampanjaa.

    Jos joku on jotakin herjannut niin Askoa olette aivopieruilla herjanneet!!
    Onneksi Asko osaa näyttää junteille hevon kuusen paikan!!

    Äänestä

Kervinen ei ole koskaan valittanut turhasta. Sen takia kaupunki ottaa jatkuvasti pataan.

Äänestä

Kotkalaiset maksaa Kekkosen Ollin hölmöydestä! Ollin oppivuodet ei tuottaneet kuin sotkua ja kaupungille laskuja. Tästä syystä Kotkan persut antoi Ollille lähtöpassit paikallisyhdistyksen puheenjohtajan pallilta!

Äänestä
  • Kunnioitan Asko Kervistä. On saanut hörhöt sekaisin ja itselleen oikeutta jota me muut vastustimme. En kuitenkaan koskaan haukkunut Kervistä niin kuin monet muut tekivät. Arvostan Kervisen sitkeyttä, jolla sai kaupungin juristit polvilleen ja se on hurjan hyvä saavutus!

    Äänestä

Suuri herra H.E.lla (ei tarkoita His Excellence) näkyy olevan paljon ongelmia,joista kirjoittaa usein lehtiin.
Eikö pääse hoitoon pakkomielteineen?
Taitaa olla Kotkan suvaitsemattomin.
On havaittavissa katkeruutta toisten hyvinvoinnista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Muutan-muualle kirjoitti:

Pikkulinnut lauloi ei loppunut lypsy eräällä valittajalla kun kaupunki taas maksamassa lisää korvauksia ja siitähän ei meijän päättäjät kerro hys hys maksakaa omasta pussista sille ne rahat ei ole veron maksajien syytä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu