Jari Aarnio

Tuomittu ilman lainvoimaista tuomiota. Istunut kohta oman tuomionsa, 13 vuotta miinus 50 prosenttia ( eli 6,5 vuotta ) ensikertalaisena. Vangittuna marraskuusta 2013 lähtien, eli noin viisi ja puoli vuotta.. Ennen kuin edes HO on asian käsitellyt, on Aarnio jo vapaa mies KKO:n päätöksistä puhumuttakaan. Entäs sitten, jos näytöt eivät riitäkään koko tuomioon?
371942
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Hän vaatii sitten vähintään 5 milj. euron korvaukset valtiolta!

Äänestä
  • Vapaana ollessaan Aarnio nautti ruhtinaallista 2300 euron nettopalkkaa, mikä näyttää olevan jo kateuden kohteena. Menetti vapautensa, median ansiosta!

    Äänestä

  • POLIISI PYÖRITTÄÄ KOKO EUROOPAN HUUMEKAUPPAA.
    Kaksi kuukautta ennen Suomen ensimmäistä tynnyrilähetystä Englannin Doverissa takavarikoitiin 26 Hollannista lähtenyttä tynnyriä, joiden sisälle oli kätketty yhteensä noin 600 kiloa huumeita.
    Kaksi kuukautta ennen Suomen ensimmäistä tynnyrilähetystä Englannin Doverissa takavarikoitiin 26 Hollannista lähtenyttä tynnyriä, joiden sisälle oli kätketty yhteensä noin 600 kiloa huumeita. (POLIISI)
    http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201805042200921721_u0.shtml?utm_campaign=uutisboksi_201511&utm_source=aamulehti
    POLIISI PYÖRITTÄÄ KOKO EUROOPAN LAAJUISTA HUUME KAUPPAA.

    Äänestä

on se niiiiin väärin, ajattelehan, miten paljon hilloo hän olisi ehtiny hankkia vapaalla jalalla ollessaan, no suattaahan niitä hillopurkkeja olla vielä kätkettyinä johonkin mehtään

Äänestä
  • Ei saa tuomiota lakien mukaan. Media ja suvakot toki saavat ehkä sakot aikaisiksi, jotta valtio ei joutuisi maksumieheksi.

    Äänestä

  • http://www.magneettimedia.com/islannista-vapaan-median-turvasatama/
    Islanti on tehnyt IMMI-lakialoitteen, jolla pyritään takaamaan turvasatama tutkivalle journalismille. Ehdotus sisältää mm. kohdat, joilla pyritään takaamaan ilmaisun vapaus, internet-palveluiden tarjoajien suojaaminen, suoja korruption ja väärinkäytösten paljastajille, lähdesuoja sekä suoja lähteitä käyttävälle tutkivalle journalismille. Ehdotettu on myös ultramodernia tiedon vapautta ja sen liikkuvuutta koskevaa lainsäädäntöä.

    Asiaa voimakkaasti ajava Islannin parlamentin jäsen Birgitta Jonsdottir toteaa, että IMMI kykenisi suojaamaan esimerkiksi internet-arkistoja sensuurilta.
    -Olen ollut järkyttynyt huomattuani kuinka paljon aikaa, vaivaa ja rahaa yritykset ja poliitikot käyttävät vetääkseen pois internetistä tietoa, jonka he eivät halua olevan siellä ihmisten nähtävissä. Myös kirjastot ovat tämän sensuuriuhan alla, Jonsdottir perustelee.

    MEP Eva Joly on samoilla linjoilla: – IMMI tukisi vastuullista hallintotyötä ja vapaata journalismia. Tutkiessani korruptiota olen nähnyt kuinka tärkeää on, että on olemassa jokin vankka mekanismi, jolla taataan vapaa tiedonkulku yleisölle. Ilman sitä ei ole olemassa todellista läpinäkyvyyttä ja oikeutta.
    Valitettavasti edellinen tutkiva journalisti räjäytettiin auttoonsa
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005411574.html

    Äänestä

Ilja Janitskin saa 20 vuoden tupomion kansankiihottamisesta

Äänestä

Väärä nimi ja alkuperämaa natsien mielestä vielä varmaankin.

Äänestä

Asiat mutkistuu kestäessä. Ihmisyyden aiheesta ei kannata ottaa koko kuvaa.

Äänestä

Kyllä oikeuslaitos haisee jos aarnio ei saa elinkautista. Vapaan median ilja janikia vainotaan ulkomaita myöten näyttäisi että järejestäytyneen rikollisuuden lonkerot ovat Eurooppa laajuisia.
Syyttäjä ummistaa silmänsä 26 muulle tynnyrille ja keskittyy todisteiden kumoamiseen ja unohtaa kukkapenkin rahakätköt kuorekkeella. Rikolliset kulkevat poliisi suojeluksessa ja syyttömiä vainotaan poliisin tekaisemin syyttein.

Äänestä
  • Miten nämä jutut liittyvät Iisalmeen?

    Äänestä

  • Aarnio on ajanut Iisalmen ohi, hiihtämään Saariselälle kamujen kanssa!

    Äänestä

  • Pyhäyksinkertaisuus kirjoitti:

    Miten nämä jutut liittyvät Iisalmeen?

    Pupillinkoko erikoinen ?

    Äänestä

Aarnion huumekaupoista ei vain ole saatu gramman grammaa takavarikkoon. Ei ole näyttää, että tässä sitä on, tätä on tuotu maahan ja tätä myyty. Tynnyreiden matkaa kyllä seurattu Suomeen, mutta mitään takavarikkoa ei Suomessa ole tehty. Arviot huume-eristä ovat vain arvailuja. Muutoinhan juttu olisikin paljon selvempi. Nyt se on oikeasti mutkikas. Aivan kuin murha ilman ruumista.

Äänestä
  • Mutta miten liittyy Iisalmeen?

    Äänestä

  • Ajatella jos Iisalmelaiset hörhöt olisi huumerikoksista käräjillä, heitä olisi pidetty vangittuna sekä syytettäisiin huumekaupasta sekä huumeiden käytöstä, mutta poliiseilla ei olisi mitään takavarikossa, että mikä kamaa ovat myyneet tai vetäneet. Olisi vain ihmisten puheet, että nämä hörhöt myyvät ja käyttävät huumeita.

    Kerrankin olisi hörhöjen puolustusasianajajalla aivan oikeasti puolustettavaa, että mitä te näitä meidän hörhöjämme oikein syytätte kun ei kerran ole mitään näyttöä ja varsinkin näissä tapaukissa juuri takavarikko se tärkein näyttö, jotta tiedetään edes mistä aineesta on kyse.

    Ehkä jonkin kengästä olisi löytynyt rahaa ja puhelinseurannassa olisi soitellut kummista paikoista, mutta siinä se olisi poliisien tutkinta. Voisi olla että meidän rakkaat hörhöt pääsisi kuin koira veräjästä.

    Äänestä

  • Valtakunnanihmettelijä kirjoitti:

    Mutta miten liittyy Iisalmeen?

    Mä olin silloin portaanpäässä kurssilla.

    Äänestä

Median mielestä täysi näyttö on jo itsestäänselvyys. Se ei pysty kuitenkaan muuhun kuin esittämään hyvin yksipuolisen näkemyksensä. Brexit ja Trump ovat edelleen kivi kengässä, ja median pitäisi saada takaisin lähes diktatuuriset valta-asemansa, keinoja kaihtamatta.

Äänestä

Kello käy, oikeutta ei vaan näy. Jari Aarnio on edelleen syytön, koska lainvoimainen tuomio puuttuu. HS: n toimittajat sen ovat jo tosin antaneet, mutta lopputulos saattaa vielä muuttua. Antaahan median kiiman yltyä, lopputulos tulee aikanaan. Aarniohan ollut silloin jo vapaa mies pitkiäkin aikoja.

Äänestä

Jari Aarnio on kohta istunut tuomionsa, tosin ilman lainvoimaista tuomiota. HS:n toimittajat ovat muun median ohella tuominneet miehen miltei hirteen, ilman todellisia näyttöjä. Elämmekö oikeusvaltiossa? Media sai turpiinsa Brexitistä ja Trumpista, ja nyt pitää Aarnio tuomita, jotta uskottavuus säilyisi.

Äänestä

Enempi käy sääliksi se että Suomen kansa ei näe sitä, että se on niin hyvin median, ja mediavetoisten yritysten manipuloitavissa. Oikeampi termi taitaa olla aivopesu.

Aarnion juttu muistuttaa erästä toista hyvin pitkään jatkunutta oikeusprosessia, joka sekin näytti sisältävän järjestelmän sisäisten vastapuolten välisen valtataistelun merkkejä.

Samalla tavoin siinäkin median avulla saatiin kansa huutamaan suu vaahdossa syyllistä. Tällä kertaa otettiin jopa viihde avuksi, ja jos joku kaivelisi hiukan syvemmältä, niin mitä paljastuisi Keisari Aarnio yms. rahoitusten taustoilta?

Äänestä

Keisariksihan Aarnio on jo nimetty, lainvoimainen tuomio vain puuttuu. Media ei vaan tunnusta tässäkään tapauksessa omaa tyhmyyttään, kuten Brexit- ja Trump -tapaukset ovat osoittaneet. Onkohan Aarnio lopulta niin suuri konna, mitä HS:n femakot väittävät?

Äänestä

Saara vedätti paria hesrilaista naistoimittajaa jotka yltyivät sellaiseen me-too-raivoon että oksat pois. Saaran kaikki menneisyyden varjot, osallisuus murhasuunnitteluun (Unsal) ym. rimanalitukset unohdettiin tyylillä ja korotettiin oikeuden mittapuuksi. Ja vankilavenkulat taputtivat tälle esitykselle huutokuorona. Tämä näytelmä alkoi marraskuussa 2013 kun Aarnio suljettiin vankilaan ja yli vuoden pidettiin huolta siitä ettei Aarnio pääse julkisuuteen "sotkemaan" tutkintaa.

Äänestä

Brexithän oli erehdys. Heti oli lehdistössä juttua, että vahingossa ihmiset äänestivät niin, eivät he suinkaan nyt kuvitelleet unissaankaan että EU:sta muka erotaan. Venäjän trollit vain saivat ihmiset manipuloitua että äänestivät siten ja heti perään katuivat että ei tämä näin pitänyt mennä. Toisin sanoen kansa oli väärässä, eikä demokratiaa kunnioiteta.

Trump taasen on aivan selkeästi Venäjän trollien pressa. Hän voi joutua jopa itse syytetyksi trollien kanssa vehkeilystä. Joskin se politiikka, jota hän ajaa, ei ole mitään venäjänmyönteisyyttä, vaan hän ajaa aidon Amerikan politiikkaa, joka tuottaa itse öljynsä, pitää maan amerikkalaisilla sekä suojaa teollisuuttaan kiinalaisilta kopiointimyynniltä sekä EU:n teollisuudelta. Mutta ei sellaista pressaa pidä äänestää. Sitä äänestää vain valkoinen roskaväki, millaiseksi aidot amerikkalaiset on leimattu ja muu väestö kunhan eivät vain ole amerikkalaisia, ovat hienoa väkeä joille pitää taata paremmatkin oikeudet kuin amerikkalaisille.

Tämä on nyt tätä nykyaikaan kun tiedotusvälineet eivät uskalla kertoa realitodellisuutta, vaan niiden tarkoitus on sumuttaa kansalaisia.

Iisalmelaiset olemme tuossa samassa sumussa ja vain harvat näkevät, vain harvoilla näkyy olevan sitä medianlukutaitoa nähdä ettei asiat ole siten kuten niistä kerrotaan.

Äänestä
  • Brexitkö erehdys, kansako on tyhmä. Sama juttu Trumpin kohdalla, kansa vain äänesti hänet pressaksi. Mutta kumpikaan ei kelvannut medialle, ja nyt pitäisi saada ne valta-asemat takaisin, eli mediadiktatuuri hallitsijaksi. Jari Aarnio tiennee parhaiten, mitä mediadiktaattorit ovat tehneet hänelle: tuomittu ennakkoon, lainvoima vaan puuttuu.

    Äänestä

Ihmettelen, kun oikeutta Aarnio-kutussa vielä käydään, lokakuussaettä 2020, niin vuosia sitten poliisi sanoi, että asiassa ei enää oetta uusia puolia esille eikä todistuskappaleita (arveluja). Olin löytänyt Herttoniemen vieressä olevalta ,mökkialueelta Ruotsin postipussin ja sikarikotelon ja mielikuvituksessani ajattelin, että kun mökkialueeella on ennenkin pyörinyt rikollisia ja Ruotsissa tehtiin se raharyöstö. Sininen Ruotsin postin pussukka pani ajatukset liikkeelle.
Siis juttu on yhä esillä eikä päättynyt "aikoja sitten" kuten poliisi muistaakseni sanoi.

Tarkkailija

Äänestä
  • Ihmettelen, miten kaivat Aarnion juttuja Iisalmen sivustoille, onko hän tehnyt
    joskus (arvelu) huumekauppaa Ylä-Savossa?
    Itse löysin Ahmon golfkentältä sadan ruplan setelin. Löikökö siellä venäläinen
    mieshenkilö putin, vai liittyyköhän se johonkin huumekauppaan?

    Cannon

    Äänestä

koht tulee tuomio siitä että et ilmota polissille jos kuule kaupungilla kun joku juoppo uhkailee toista tappamisella . olikohan tuomari kovassakin pöllyssä vai onko henkilökohtasta . minusta kun tuntuu että koko aarnion syyttely on lavastettu .liian hyvä polissi muut olivat kateellisia ,että joku tolkku pitäis olla. suomessa pyörii jos jonninmoista rosvoa sunmuut porukoita vapaana ,se on varmaan luonnollista .mutta mitä me turhia kun arkkaadia mäelläkin riehuu rikolliset että semmosta

Äänestä
  • Sitä Aarnion juttua ihmettelen minäkin, nytkin Rikollispomon syytteet hylättiin mutta Aarniolle murhasyyte, kenenkähän Isokenkäsen varpaille on polokassu ja pahasti....

    Äänestä

Eikös ne tuossa talvipäivänseisauksen tienoilla toistajuttua jo sille puineetkin.

Äänestä

Ei kaikki, mikä jossain näkyy kirjoitettuna ole aina totta. Ei Suomi 24 sivustolla EIKÄ "valtalehti" Helsingin Sanomat sivuilla.
Helppoa on huutaa muitten mukana kuorossa käyttämättä omaa päätään kriittiseen ajatteluun.

Äänestä

No nyt vapautettiin onsalin murhasta, taitaa olla sillä räppärin morsiamelle, kaksiismurhaajalla piukat paikat, eikö hän todistanut Aarnion murhanneen tai edes auttanut murhaa?

Äänestä

Aarnio vapautettiin murha tuomiosta. MTV3 Jarkko Sipilä sanoi, että Aarnion huumetapaus osoitti, että se mikä voi tapahtua maailmalla - voi tapahtua suomessa - sairaanhoitaja voi tappaa, poliisi myydä huumeita.
Voiko yhtä hyvin ministeri olla esim nuoren latino pojan seksuaalinen hyväksikäyttäjä, vähän Epstein luokkaa?

Äänestä
  • Pukkivahtinakaalimaan huono homma.

    Äänestä

Eikö saanut tuomiota siitä vuosaaren murhasta, menikö ennakkotapaukseksi ettei sellaisista jutuista tuomita.

Äänestä
  • Vilahtiko parakilla jo toisenlaiset silakat kun ketsuppia ei ehtinyt päälle pulkata. Eipähän ne kaikkien ennustajien ennustukset toteen käy tulevaisuudessakaan.

    Äänestä

Tuottiko hyvän ennakkotapauksen. Miksi ryhmä poisti kirjoituksen. Vakavammat jutut toisaalta onkin mielenkiintoisempaa vai kuinka ja aivan kuin niihin näyttäisi riittävänkin enemmän kapasiteettiakin. Laajamittaisempia merkityksiähän aivan kaikki eivät näytä hahmottavan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kumpusaari kirjoitti:

Tuomittu ilman lainvoimaista tuomiota. Istunut kohta oman tuomionsa, 13 vuotta miinus 50 prosenttia ( eli 6,5 vuotta ) ensikertalaisena. Vangittuna marraskuusta 2013 lähtien, eli noin viisi ja puoli vuotta.. Ennen kuin edes HO on asian käsitellyt, on Aarnio jo vapaa mies KKO:n päätöksistä puhumuttakaan. Entäs sitten, jos näytöt eivät riitäkään koko tuomioon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu