Runsaslumisen taven jodosta kaupunki tulvii tänä kevään.
Kaupunki tulvii tänä keväänä
vedetvaltoimenaan
293065
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
pmäki tulvii juoruja, kiusaamista,, kieroutta, epärehellisyyttä, hölmöyttä, alkoholi-ja psyykenongelmia, roskaa ja likaa. pmäkeläisten suoli24-palsta vuodatukset tulvivat kirjoitusvirheitä.
Osu ja upposi.
No on se hyvä että löytyy edes yksi sinunkaltainen jonka teksteissä ei ole kirotusvirheitä.
Pilkunnussijoita riittää ja vastuun väistelijöitä. Kaupungin teknisellä puolella pitäisi uusia kaupungin katujen ja puistojen kuivatusjärjestelmiä joka vuosi sadoilla tuhansilla euroilla. Korjausvelka kasvaa, kadut keväisin kuravelliä ja puistot soistuu.
Hirveän vaikeata tuntuu olevan korjata Citymarketin ja Lidlin välissä puistosillan kohdalla oleva tieosuus, joka tulvii joka kevät ja kesäisinkin ukkoskuuron aikaan. Autot roiskuttavat vettä jalankulkijoiden päälle yhtenään.
Mitenkä vaikeaa voi olla yhden poistoputken upottaminen tähän kohtaan, joka sitten johtaisi viiden metrin päässä sijaitsevaan järveen?
Miksi ette keskity oman elämän kehittämiseen. Juoruilu on hukkaan heitettyä aikaa. Tehkää elämällenne jotain. Sitä ei kukaan muu tee. Itse sitä täytyy oma onnensa luoda. Kaikkea ei tietysti saa mitä haluaa,mutta sen mitä pystyy,voi kääntää elämänsä suuntaa. Jos on alkoholi/tupakkariippuvuudet,niistä pääsee täysin eroon,jos haluaa. Elämä tuntuu paljon valoisammalta. Huonosta avioliitostakin pitää uskaltaa lähteä. Ei miettiä mitä muut ajattelee tai onko tämä nyt oikein. Järkeä saa ja pitää käyttää. Itse kadun vain sitä,etten aiemmin tajunnut asioita korjata. Mutta nyt on kaikki hyvin. Ei juovaa puolisoa. Viikonloput sujuu hyvin.
Asiasi ei liity mitenkään tähän viestiketjuun.
Kyllä liittyy. Tuossa aiemmin haukuttoon pieksämäkeläisiä juoruiksi ym. Niin ohjeeni on tuo. Lopettakaa se. Taidat olla just niitä onnettomassa avioliitossa kituvia.
Hyvä yritys siirtää keskustelu sivuraiteelle. Onko jauhot pusissa märkiä? Tulvahuippua odotellessa pian ovat vedet valtoimenaan kaupugissa.
Kaupungin lätäkköinspektöörillä on kiireitä Prisman työmaalla. Pitää saada ajourat rakennnettua osuuskaupalle kaupungin piikkiin, kun avajaiset painaa päälle. Kauppakeskuksesta veturitalleineen on tullut pakkomielle päättäjille ja veroeuroja palaa satojatuhansia. Tekninen johtaja ja valtuuston puheenjohtaja käsikynkässä patsastelivat osuuskaupan ravintolan avajaisissa kutsuvieras kyltit rinnuksissa veturitalleilla. Kuolaimet ovat suussa ja suitsit ovat kireällä, kun päättäjät tammalla ajellee näissä raveissa.
Soitin kaupungille ja valitin katujen tulvimisesta.
Sieltä sanottiin että "Voihan perse" ja lyötiin luuri korvaan!
Eli palkka kiinnostaa mutta ei sen vastineeksi tehtävä työ!
Lähinnä tunnen halveksuntaa kaupungin työntekijöitä kohtaan.
Keskisormi nousee katu- ja puisto-osaston työntekijöille!
Kaksi pahinta tihutöiden tekijää kaupungissa ja muutenkin hälläväliä hutilointia.
Pelkkiä palkannautiskelijoita joille pitäisi laittaa aktiivimallia ja palkkaleikkuria työn tuloksen perusteella. Palkanalennus jos kuukaisittainen työn määrä ei täyty tai puistojen ja katujen kunto ei ole kelvollinen!
Lähiöön juuttunut siellä sormea näyttää. Nauravat vaan .
Varmaan hyvä palkka ja irtisanomisuoja kaupungin töissä. Miksipä sitä vaivautua töihin kun palkka juoksee joka tapauksessa. Syksyllä taas marjaan ja sienimetsää työaikana. Ämpärit on jo valmiiksi peräkontissa.
Näin on. Etkä voi minkään asioille.
Ennen++1970-+1980+luvuilla+oli+tapana,+että+valtio+maksoi+kunnalle+70%+palkkatukea,+kun+perusti+viran+kuntaan.++Kaupungin+palkkan+saajat+ovat+pudonnut+kolmas+osaan++kymmenessä+vuodessa.++Loputkin+palvelut+siirtyy+maakunnalliseen+organisaatioon++Mikkeliin+vuonna+2020+ja+suurin+osa+yksityistetään.++Olisi+viimeiset+hetket+laittaa+paikat+kuntoon.++Kaupuki+on+ajanut+itsensä+toiminta+kyvyttömäksi+säästämällä.++Kaupungin+työntekijöistä+siirtyy+eläkeelle+suurin+osa+lähivuosina+ja+hyvin+moni+voi+jäädä+eläkeelle+jo,+mutta+kartuttavat+eläkekertymää+huonosta+palkasta+johtuen.
Ampärit auton takakontissa on vanha kuntien ja valtion työntekijöiden tunnusmerkki.
VR:n sähkömiehet, ratamiehet ja kuntien ulkotyötä tekevät ovat jo vuosikymmeniä juosseet työaikana metsässä kun esimiehen silmä vain vältää.
ABC:n ja Moilasen kahviossa istuminen sitten marja ja sienisesongin ulkopuolella. Ajopäiväkirjaan laitetaan selitykseksi vain "muut ulkotyöt".
Menisit töihin unelmahommiin? Julkisen alan työpaikat ovat olleet vuosia loanheiton kohde. Kun palvelut loppuu alkaa valittaminen. Palkkalla julkinen ala ei ole kilpaillut yksityisen sektorin kanssa koskaan. Työntekijöihin kohdistuva ulkopuolinen henkinen väkivalta on kielletty myös julkisissa ammateissa. Julkisisa ammateissa täytyy kestää tavanomaista enemmän loanheittoa ja yleensä, joka muita arvostelee, ei kestä arvostelua ja ei sovellu julkisen alan tehtäviin.
Jatkuvasti nousevien verojen ja maksujen vastineeksi saadaan jatkuvasti huononevaa palvelua.
Niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan!
Aivan turha pelata marttyyrikorttia heti ensimmäisen kritiikin ilmestyttyä. Huono yritys saada julkiset ammatit jollakin tavalla immuuniksi kritiikille. Ei tule toimimaan!
Valtion ja kuntien asentajat ja työmiehet ovat hakenee viimeiset 15- vuotta marjat Virosta. Samalla reissulla huolletaan autot, ostetaan keittiökalusteet ja mikä tärkeintä. Mies saa purkaa kassinsa nuoreen virolaiseen neitoon tai poikaan tosi edullisesti. Ramboll miehet saavat vielä kilometrikorvauksen päivärähän lisäksi.
Turha valittaa huonoista palkoista. Yli 60000€ tienaavia työmiehiä löytyy Tahinnimestä, Viljelyksentieltä, Kirkonmäkiharjulta, Yläristiltä, Naarajärveltä, Kukkaromäestä, Kaurapussista ja vaikka mistä.
Kaikkihan+tulisi+töihin+julkiselle+sektorille,+jos+hommat+olisi+houkuttelevia+ja+hyvin+palkattuja.++Ei+tarvittaisi+yksitystä+sektoria+ollenkaan,+kun+kaikki+olisivat+yhteiskunnan+palkkalistoilla+töissä.++Aikoinaan+tehdaspatruunat+ja+aatelisto+piti+kansan+kurjuudessa,+köyhyydessä,+sivitymättömänä+ja+kirkko+herran+nuhteessa.++Suomi+oli+takapajula+ja+yksi+Euroopan+köyhimmistä+valtioista.++Jos+ei+tunne+historiaa+ei+voi+rakentaa+tulevaisuuttakaan.+
Verot+ja+maksut+nousee,+koska+ihmisille+ei+ole+töitä+ja+yhä+suurempi+joukko++eläkelläisiä++taarvitsee+julkisenpuolen+terveyden+huoltopalveluja.++70%+julkisen+puolen+menoista+on+sivistys,+sosiaali+ja+terveyspuolen+menoja.++Kun+lopetetaan+senioreista+ja+lapsista+huolehtiminen+ja+annetaan+sukujen+hoittaa+suurperheissä++vanhukset+ja+lapset,+ei+tarvita+yhteiskunnan+veroeuroja.++Joilla+ei+ole+sukulaisia,+hoitakoot+köyhäin+kodeissa+apua+tarvitsevat+halvimman+tarjouksen+jättäneet+sote-yritykset.++Palaammeko+huutolaisyhteiskuntaan?
Suuret säästöt tulisi kun varakkaat vanhemmat hoitavat vammaiset lapset kotona. Niin monet sairraatkin hoidetaan kotona. Ei vammaisuus tartu.
On se semmosta joo.
Varakkaat maksaa paljon veroja ja he haluaa veroille vastinetta. Aikuisia vammaisia ja liikuntarajoiteiset ikäihmiset muodostaa paljon suuremman kustanuserän yhteiskunnalle kuin alaikäiset lapset. Vammalsuus tarttuu tavallaan, kun ihminen vammauttuu ihmisen toiminnan seurauksena, hoitovirheestä , elämän tavasta , onnettomuudesta, terosisteista, myrkyistä tai saisauden johdosta.
Vammainen aikuinen on myös varakkaan hoidettavissa oleva lapsi. Kyllä hyvävaraisella eläkeläisillä on aikaa aikuisen vammaisen hoitamiseen kotona.
Aikaa on myös työttömillä hoitaa vammaisia korvausta vastaan. Hyvä varainen eläkelläisen omaisuus ulosmitataan hänen kuollessaan osittain perintöveroina. Aikuisesta vammaisesta tulee varakas, vanhemman kuollessa, jolloin sosiaalitoimi kuittaa hoidot perinnöistä. Vanhuuden turvaksi hankittu varallisuus kuuluu eläkepäivillä kulutettavaksi, eikä siihen pitäisi "ryövätä." Vanhemmuus ei ole ikuista, vaan se päätty lapsen täytettyä 18 vuotta. Vanhemmilla ei ole kotihoitopakkoa ja muitakaan velvollisuuksia aikuisten lapsiensa osalta. Aikuisilla lapsilla ei ole myöskään, velvollisuutta hoitaa vanhempiaan, vaikka olisi aikaa.
Lapsia tehdään 18-vuodeksi. Onko nämä varakkaita vai vähä-älyisiä
Elatusvelvollisuus päättyy, kun lapsi täyttää 18 vuotta ja samalla vanhemmusvelvoitteet. Se sillä tavalla, että 100 m etumatkaa ja ulos maailmalle, kun lapsi täyttää 18 vuotta ja akuisuus alkaa ja niillä eväillä on pärjättävä, mitä on saanut. Jos jollakin on omasta tahdostaan moraalinen painolasti hoitaa aikuista lastaan , ei siitä yhteiskunalta palkintoja saa. Aikuisen lapsen asuessa samassa ruokakunnassa, siitä vanhemman työstä rankaistaan alentamalla yhteiskunnan tukia vammaiselta. Eläkettä leikataan myös vanhemmalta, jos hän saa pmaishoitajan tuet. Voi sen vanhus käyttää loppuelämänsä omaan laatuaikaankin, nauttia kulttuurista, matkustella, käydä kerhoissa, päivä tansessa, saleilla jne.
Isoja vesilammikoita kontiopuistossa. Rummut ja ojat tukossa, kun vesi ei virtaa niissä. Rumpuinsiööriä kaivataan katurumpujen aukaisuun.